Kristillisen opin (lat. doctrina) lähtökohta on Jeesuksen Kristuksen opetuksessa. Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus antoi apostoleilleen kaste- ja lähetyskäskyn: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää” (Matt. 28:19–20). Kristillisen kirkon tehtävänä on opettaa kaikki se, mitä Kristus on käskenyt.
Kristillisen opin ainoa lähde ja ohje on Jumalan pyhä sana eli Raamatun kirjoitukset. Kristillisen opin perustana ovat siten apostoliset ja profeetalliset kirjoitukset. ”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän (= apostolien) sanansa kautta uskovat minuun” (Joh. 17:20). ”Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus” (Ef. 2:19–20).
Raamatussa puhutaan monessa kohdin opista. Apostoli Johannes puhuu Kristuksen opista ja sanoo: ”Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika” (2. Joh. 9). Kristillinen oppi on Kristuksen oppia. Se on Kristukselta saatu ja sen keskipisteessä on Kristuksen persoona ja työ. Kristillisen kirkon ensimmäisinä vuosisatoina käytiin suuria opillisia taisteluja. Nämä taistelut koskivat varsinkin kysymystä siitä, mitä Jeesuksesta Kristuksesta opetetaan kirkossa. Oikeauskoinen kristillinen kirkko tunnusti silloin ja tunnustaa tänäkin päivänä, että Jeesus Kristus on lihaksi tullut tosi Jumala ja tosi ihminen samassa persoonassa. Vähässä katekismuksessa Luther sanoo Kristuksen persoonasta ja työstä: ”Uskon, että Jeesus Kristus, Isästä ikuisuudessa syntynyt tosi Jumala ja neitsyt Mariasta syntynyt tosi ihminen, on minun Herrani. Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan.”
On huomattava, että opitonta kristillisyyttä ei tosiasiallisesti ole olemassa. Maailmassa on monia erilaisia kristillisiä kirkkokuntia. Kaikilla niillä on tietyt opetukset, joita ne opettavat eivätkä ne hyväksy keskuudessaan mitä tahansa opetuksia. Olennaisinta ei ole näiden opetusten olemassaolo kirjallisessa muodossa vaan se, että niitä tosiasiallisesti opetetaan ja edellytetään.
Toisinaan oppi ja elämä asetetaan toisiaan vastaan. Voidaan myös kritisoida opillista intoilua. Oikea ja puhdas kristillinen oppi on kuitenkin erittäin tärkeä asia koko kristillisyydelle. Oikea oppi perustuu Jumalan sanaan. Siten kyse ei ole ihmisen mielipiteistä vaan Jumalan sanan totuudesta. Kristillisessä kirkossa ei saa esittää eikä kuunnella muuta oppia kuin Jumalan puhdasta sanaa. Apostoli Paavalin Galatalaiskirjettä selittäessään Luther sanoo: ”Oli kysymyksessä tärkeä ja vakava asia: kaikki seurakunnat näet oli pysytettävä puhtaassa opissa, sanalla sanoen, tässä oli kysymyksessä iankaikkinen elämä ja iankaikkinen kuolema. Jos näet puhdas ja varma sana poistetaan, ei enää ole olemassa lohdutusta, autuutta ja elämää.”
Erilaisia kristillisiä oppeja on monia. Yhdessä ne muodostavat oppikokonaisuuden. Luterilaisen tunnustuksen mukaan pääopinkohta on vanhurskauttamisoppi, joka vastaa kysymykseen, miten syntinen ihminen pelastuu, kelpaa Jumalan edessä. Muut opinkohdat kytkeytyvät tähän pääopinkohtaan. Samalla kun kristillinen kirkko tunnustaa oikeaa oppia, se torjuu ja tuomitsee väärän opin. Tämä rakenne näkyy selvästi luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Samoin ovat toimineet muutkin kristilliset kirkkokunnat. Raamattu puhuu väärän opin vaarasta monessa kohdassa. Raamatun linja on hyvin jyrkkä näissä asioissa. Jeesus opettaa Vuorisaarnassaan: ”Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia” (Matt. 7:15). Apostoli Paavali sanoo: ”Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti, sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut” (Tiit. 3:10–11). Apostoli Johannes kehottaa kristittyjä: ”Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi; sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa” (2. Joh. 10–11).
Kts. myös harhaoppi.