Raamatussa pelastusta nimitetään laajassa merkityksessään lunastukseksi. Kristinuskossa on pohjimmiltaan kysymys siitä, että Jumala lunastaa itselleen ihmisiä langenneesta maailmasta synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta. Suppeammassa merkityksessään lunastus tarkoittaa sovituksen seurauksia. Kun Kristus sovitti ihmisen synnit Golgatalla, ihmiskunta lunastettiin vapaaksi. Lunastuksessa oli pohjimmiltaan kysymys Jumalan vihan poistamisesta. Kun sovitus oli toteutettu, ihmiset vapautuivat elämään Jumalan lapsina.
Vanhassa testamentissa kuvataan lunastusta kahdella heprean kielen oikeuskielen verbillä gaa’al ja paadaa, sekä niistä johdetuilla sanoilla. Gaa’al tarkoittaa lunastamista, vapaaksi tai takaisin ostamista. Erityisesti Jesajan kirjan lopussa, luvuista 40 lähtien käytetään tästä sanasta johdettuja ilmauksia. Jumala on ”kansansa lunastaja” (goo’eel, Jes. 49:7), ”sinut lunastaa Israelin Pyhä” (Jes. 41:14), ”Herra, sinun lunastajasi” (Jes. 44:24), ”Herra, Israelin Pyhä, joka lunastaa sinut vapaaksi” (Jes. 48:17). Näissä kohdissa on se ajatus, että Jumala lunastaa eli ostaa vapaaksi Babylonian vankeuteen joutuneen kansansa. Käytetty termi liittyy perheoikeudelliseen lunastamiseen; sukulainen ostaa takaisin omaisuutta, joka on joutunut vieraan haltuun. Jumala on tällainen kansansa isä ja lunastaja. Hän palauttaa lapsensa oikeaan suhteeseen kanssaan.
Jesajan kirjassa luvattuun lunastamiseen kuuluu myös syntien ja rangaistuksen kantaminen (Jes. 53:5-12), jonka toteuttaa Herran kärsivä palvelija. Lunastukseen liittyy myös Hengen vuodatus kansan ylle (Jes. 44:3). Tämä lunastus ei koske vain Israelin kansaa vaan kaikkia maailman kansoja (Jes. 42:1-7, 49:6). Lunastuksen seurauksena on tasapaino ja rauha ihmisen ja Jumalan välillä. Se huipentuu uusiin taivaisiin ja uuteen maahan (Jes. 65:17-25, 66:22).
Toinen lunastusta tarkoittava sana paadaa tarkoittaa vapaaksi ostamista, lunastamista ja vapauttamista. Tämä on kauppaoikeudellinen termi, jota käytetään mm. orjan lunastamisesta vieraan omistuksesta. Sanaa käytetään nimenomaan Egyptin orjuudesta pääsemisestä: ”lunasti teidät vapaiksi faraon, Egyptin kuninkaan, vallasta” (5. Moos. 7:8).
Myös psalmeissa käytetään usein lunastuksesta tätä samaa sanaa: ”Nouse auttamaan meitä, lunasta meidät armosi tähden!” (Ps. 44:27), ”Muista kansaasi, jonka kauan sitten itsellesi ostit, jonka lunastit omaksesi” (Ps. 74:2). Psalmeissa tämä lunastustoivomus liitetään monenlaisiin elämäntilanteisiin ja hätään, josta Jumalan toivotaan vapauttavan ihmisen. Lunastus koskee myös kuolemaa: ”Mutta Jumala lunastaa minut, hän tempaa minut tuonelan otteesta” (Ps. 49:16).
Uudessa testamentissa käytetään lunastuksesta verbiä lytróo, joka merkitsee vapauttamista lunnaita vastaan tai pelastamista. Taustalla on Vanhan testamentin lunastuskäsitys, mikä käy ilmi mm. Emmauksen tien kulkijoiden tokaisusta: ”Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin” (Luuk. 24:21). Opetuslapset odottivat edelleenkin kansallista vapauttamista ulkonaisista sortajista.
Uudessa testamentissa puhutaan myös lunnaista. Niitä tarkoittava kreikan kielen sana lytron esiintyy Matt. 20:28 ja Mark. 10:45: ”ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä”. Ilmauksen taustalla on sotavangeista tai orjista maksettava lunnasraha. Kristillisessä yhteydessä tuo sana tuli tarkoittamaan Kristuksen maksamaa hintaa ihmisten vapauttamiseksi.
Lunastuksen yhteys syntien anteeksisaamiseen ilmenee mm. Paavali opetuksesta Efesolaiskirjeessä (1:7): ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto” ja Kolossalaiskirjeessä (1:13-14): ”Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto”. Lunastus siirtää siis ihmisen synnistä armoon ja Saatanan valtakunnasta Kristuksen valtakuntaan.
1. Timoteuskirjeen 2:6 mukaan lunnaat olivat Kristus itse: ”… joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta, josta todistus oli annettava aikanansa”. Erityisesti Kristuksen veri ovat ne lunnaat, vapautusmaksu, joka tarvittiin ihmisten vapauttamiseksi synnistä, kuolemasta ja Perkeleestä. Kirkkoisä Augustinuksen mukaan ”he (ihmiset) kykenivät myymään itsensä, mutta eivät kykene lunastamaan itseään”. Siihen pystyy vain Kristus.
Lunastus johtaa pelastukseen ja vanhurskauteen: ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä…” (Room. 3:23-24). Kun synnin velka on poistettu, ihmisen suhde Jumalaan korjaantuu.
Lunastus vapauttaa myös ”turhasta, isiltä peritystä vaelluksesta” (1. Piet. 1:18). Tällä Pietari tarkoitti pakanallisia tapoja ja perinteitä, jotka eivät ole kristillisen uskon mukaisia. Lunastus vaikuttaa siis myös elämänvaellukseen, kulttuuriin ja perinteisiin. Lunastettu ei enää elä samalla tavoin kuin lunastamaton. Jumalan valtakunnan eetos on erilainen kuin maailman.
Lunastuksella on ikuiset seuraukset. Heprealaiskirjeen mukaan Kristus toteutti ”oman verensä kautta” … ”iankaikkisen lunastuksen” (9:12). Syntien sovittamisen vaikutus ulottuu siis iankaikkisuuteen saakka. Synnin palkka on kuolema, mutta syntien anteeksiantamuksen myötä ihmiselle lahjoitetaan kuolemattomuus. Hänet on ostettu vapaaksi myös kuoleman vallan alta.
Lunastuksesta puhutaan Raamatussa myös Kristuksen paluuseen liittyvänä vapautumisena ajallisista kahleista: ” … mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta” (Room. 8:23).
Lopullinen vapauttaminen tapahtuu vasta aikojen lopulla. Pyhä Henki on annettu uskovalle ”sinetiksi lunastuksen päivään saakka” (Ef. 4:30). Pyhä Henki todistaa uskovan sisimmässä, että hän on Jumalan lapsi (Room. 8:16). Näin hän voi olla varma myös lunastuksen täydellisestä toteutumisesta Kristuksen paluun yhteydessä. Silloin uskova vapautetaan hänessä vielä asuvasta synnistä ja sen seurauksista.
Lunastus ei kuitenkaan koske vain yksilöitä vaan koko luomakuntaa. Paavalin mukaan luomakuntakin tulee kerran vapautetuksi turmeluksen orjuudesta. Tämä tapahtuu uudessa taivaassa ja uudessa maassa, joissa vanhurskaus vallitsee (2. Piet. 3:13).
Luther tiivistää lunastuksen sisällön oivallisella tavalla Vähässä katekismuksessaan näin: ”Minä uskon, että Jeesus Kristus, totinen ihminen, syntynyt neitsyt Mariasta, on minun Herrani, joka on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut ja voittanut minut vapaaksi kaikista synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja viattomalla kärsimisellään ja kuolemallaan; että minä olisin hänen omansa ja eläisin hänen valtakunnassaan hänen alamaisenaan ja palvelisin häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin hän on noussut kuolleista, elää ja hallitsee iankaikkisesti. Tämä on varmasti totta.”
Ks. myös sovitus.
