Miksi luterilaisuus?

13.8.2024 • Kysy pastorilta / Kristinoppi

Kysymys:

Mistä tiedän, että juuri luterilaisuus on oikea kristinuskon suuntaus?

Vastaus:

Yksinkertainen vastaus on, että luterilaisuus on oikea kristinuskon suuntaus, sillä se säilyttää ja opettaa uskollisesti sitä apostolista uskoa, jonka Herramme Jeesus apostoleilleen uskoi ja joka on ilmaistu pyhissä kirjoituksissa. Tämä ei tietysti ole vielä tyydyttävä vastaus, koska missä kirkossa tai suuntauksessa ei ajateltaisi juuri näin.

Ennen kuin tarkennan vastausta, on tärkeä huomioida, ettei luterilainen kiellä (niin kuin joissakin kirkoissa tehdään), etteikö Kristuksen kirkko tai kirkkoa voisi olla muuallakin. Erheistä huolimatta Jumalan sana on voimallinen synnyttämään uskoa ja pelastamaan ihmisiä muuallakin kuin vain luterilaisuuden piirissä. Harhat esimerkiksi kristinopissa ovat silti vakava asia ja saattavat vaarantaa monien pelastuksen. Siksi kristityn on hakeuduttava sinne, missä evankeliumi on säilytetty puhtaimmin. Luterilainen väite on, että juuri sen piirissä se on parhaiten säilynyt.

Mistä sitten voi tunnistaa Kristuksen tosi Kirkon tai miten sitä pitäisi arvioida? Tunnustuskirjamme opettavat, että Kristuksen Kirkko on siellä, missä evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit Kristuksen asetuksen mukaan toimitetaan (Ks. Esim. Augsburgin tunnustus VII). Hiukan seikkaperäisemmän selityksen antaa Luther opettaessaan Kirkon seitsemästä tuntomerkistä (Luther, Kirkolliskokouksista ja kirkoista). Näitä tuntomerkkejä ovat Jumalan sana, kaste, ehtoollinen, avaintenvalta eli syntien päästäminen ja sitominen, paimenvirka, julkinen rukous ja risti. Näiden seitsemän lisäksi mainitaan myös kristittyjen hyvät teot, vaikka Luther huomauttaa, että tämä on muita epävarmempi tuntomerkki, koska monet pakanatkin osaavat elää ulkoisesti jaloa elämää. (Näitä Kirkon tuntomerkkejä käsitellään sivuillamme syvemmin esim. täällä ja kuunneltavassa muodossa täällä.)

Mainitut tuntomerkit eivät ole mielivaltaisia, vaan niitä yhdistää se, että ne perustuvat Jumalan sanaan, Raamattuun. Kaste- ja lähetyskäskyssä apostolit seuraajineen lähetetään saarnaamaan evankeliumia sekä kastamaan, Herra asetti heidän nähtensä ehtoollisen ja käskee heidän antaa anteeksi ja pidättää syntejä. Näitä Kristuksen salaisuuksia sekä syntien sitomista ja päästämistä varten on asetettu huoneenhaltijat, apostolinen kaitsijan virka. Lisäksi oikean seurakunnan tunnistaa Herran rististä eli vainosta ja koettelemuksista, joita se kantaa yhdessä rukoillen ja turvaten Herraansa. Näiden tuntomerkkien kautta kirkkoa ja kirkkoja voi arvioida tekevätkö ne Herran sanan mukaan vai omiaan. Herran sanan mukaan tekeminen onkin se hyvä hedelmä, jota Jeesus käskee tarkkaamaan, jotta erottaa hyvän puun huonosta.

Luterilaiset siis väittävät, että heidän seurakunnissaan nämä edellä mainitut tuntomerkit toteutuvat parhaiten. Tyhjentävää vastausta kaikista oppikysymyksistä ei ole tässä mahdollista antaa, koska silloin jouduttaisiin puuttumaan jokaiseen kiistakysymykseen eri kristinuskon suuntausten kanssa ja osoittamaan miksi luterilainen oppi on oikea. Syyt siihen miksi luterilaiset torjuvat esimerkiksi helluntailaisen opetuksen ovat toiset kuin ne syyt miksi torjutaan roomalaiskatolinen oppi. Näihin kysymyksiin voi kuitenkin jokainen perehtyä lukemalla luterilaisia tunnustuskirjoja, joissa paitsi selostetaan raamatullinen oppi, myös esitetään perusteita väärien oppien torjumiseksi. Näistä kysymyksistä monet ovat vieläkin ajankohtaisia. Toiseksi kyselijöiden on hyvä tutustua luterilaiseen seurakuntaan, sellaiseen, joka ottaa tunnustuksensa vakavasti, ja kuunnella itse mitä siellä opetetaan. Tehdä siis samoin kuin kerrotaan Apostolien teoissa:

Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin. (Apt. 17:11)

Vaikka tässä on mahdotonta mennä jokaiseen erilliskysymykseen, voidaan kuitenkin sanoa, että luterilaisen opin keskuksessa on evankeliumi, se, että Jumala vanhurskauttaa Jeesuksen Kristuksen tähden ja kautta jumalattoman yksin armosta ilman lain tekoja (Ks. esim. Room. 3:28; Room. 4; Ef. 2:8–9). Tämä on se kirkon uskon aarteen keskus, joka sen ennen muuta pitää puhtaana säilyttää. Se on myös edellä mainittu seurakunnan saarnaajien hyvä hedelmä, josta uskovat tietävät tulleensa syömään oikeasta puusta. Luther kirjoittaa tästä:

Mikä on siis se oikean profeetan eli saarnaajan hedelmä, josta voidaan tietää, ettei se ole susi, vaan kunnollinen lammas? Ulkonainen elämä, arvo ja virka, erityiset lahjat eivät sitä ole. Herra itse todistaa, ja samaa osoittaa kokemuskin, että niillä on ihmisiä usein petetty ja harhautettu. Oikea hedelmä on se, minkä Herra tekstin lopussa mainitsee, että ”tehdään taivaallisen Isän tahto”. Herra puhuu kuitenkin tässä erityisesti profeetoista eli opettajista. Näiden oikea ja vakituinen hedelmä on oikeastaan se, että he ahkerasti julistavat ihmisille Jumalan tahtoa, opettavat, että Jumala on armollinen ja laupias, ei tahdo syntisen kuolemaa, vaan että tämä eläisi, ja että Jumala itse on osoittanut laupeutensa antaessaan ainokaisen Poikansa tulla ihmiseksi. Joka hänet ottaa vastaan ja uskoo häneen toisin sanoen, joka luottaa siihen, että Jumala Poikansa tähden on hänelle armollinen, antaa synnit anteeksi ja tekee iankaikkisesti autuaaksi, ja joka puhtaasti näin saarnaa, neuvoen ihmisiä Jeesuksen Kristuksen tykö, joka on ainoa välimies Jumalan ja ihmisten välillä, hän tekee saarnaajana Jumalan tahdon. Tämä on oikea hedelmä, joka ei ketään petä eikä vie harhaan. Jos itse perkeleelle olisi mahdollista näin saarnata, niin se saarna ei olisi väärä eikä valheellista ja joka siihen uskoisi, hän saisi sen, mitä se lupaa. (Luther, Huonepostilla, 8. Kolminaisuudenpäivän jälkeen)

Toiseksi haluan nostaa esiin tavan, jolla luterilainen tapa lukea Raamattua ja tehdä teologiaa pyrkii asettumaan Raamatun arvovallan alle. Väistämättähän me alistamme minkä tahansa tekstin määrätyssä mielessä ymmärryksellemme, jotta ylipäätään ymmärrämme. On kuitenkin mahdollista, että ihmisjärki hyppää palvelijan virasta mestarin virkaan. Niinpä monessa kohdin luterilaiset ovat haluttomia järkeilemään ja silottelemaan oppeja niin, että ihmisjärki olisi täysin tyytyväinen. Sen sijaan monesti luterilaiset tyytyvät tunnustamaan sen, mitä Raamattu asiasta selvästi opettaa silloinkin, kun se aiheuttaa päänraapimista. Esimerkiksi luterilaiset tunnustavat, että ehtoollisleipä ja -viini ovat Kristuksen ruumis ja veri, koska Jumalan sana selvästi niin opettaa, mutta ovat samalla haluttomia laatimaan tälle filosofista selitystä. Toisena esimerkkinä luterilaiset tunnustavat, että pelastus on yksin Jumalan teko, että Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä ja haluaa jumalattoman kääntymistä, mutta myös, että ihminen voi paatua ja on vastuussa omasta kadotuksestaan. Näitä kohtia on vaikea selittää niin, ettei ihmisjärjelle jäisi mitään jatkokysymyksiä. Epäselvistä asioista on toki luvallista esittää hurskaita arveluja, mutta joka tapauksessa omiatuntoja ei pidä pakottaa uskomaan tällaisia aprikointeja Jumalan totuuksina, jos ilmoitus asiasta puuttuu.

 

 

 


Evästeasetukset
Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos