Missä on oikea näkyvä kirkko? Mistä minä voin löytää kristillisen kirkon? Luterilaisuuteen on alusta lähtien kuulunut opetus kirkon tuntomerkeistä. Niillä tarkoitetaan merkkejä, joiden kautta tiedämme, missä ”yksi, pyhä, katolinen kirkko on”. Kirkon tuntomerkit ovat Raamatun opetusta kirkosta ja seurakunnasta. Perustavana kysymyksenä on se, löytyykö kirkko ihmisen omasta uskonnollisuudesta ja ihmisen omista teoista vai Jumalan teoista? Mistä ihminen tietää, olevansa osa oikeaa kirkkoa?
Yksinkertaisin määritelmä kirkosta löytyy ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille: Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin (1 Kor 1:2). Seurakunta on Jumalan omien, Jumalan kutsumien ja Kristuksessa pyhien joukko, joka huutaa avuksi Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä.
Luterilainen tunnustus tiivistää yksinkertaisella tavalla kirkon olemuksen: Seitsenvuotias lapsikin tietää, Jumalan kiitos, mitä kirkko on: (Joh. 10:3) sen muodostavat pyhät uskovaiset ja ”ne karitsat, jotka kuulevat paimenensa äänen”. (Schm. 12) Sekä tarkemmin:
”Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Paavali näet sanoo: ”Yksi usko, (Ef. 4:5-6) yksi kaste, yksi Jumala, joka on kaikkien Isä jne.” (CA VII Kirkko)
Raamatun laajempi kuvaus kirkosta, löytyy Apostolien teoista: ”Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?” Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.” Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: ”Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta”. Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa” (Apt. 2:37-42).
Tässä helluntain ihmettä kuvaavassa Raamatun kohdassa ovat kirkon seitsemän tuntomerkkiä: 1. Jumalan sana – Apostolit saarnasivat Jumalan sanaa, joka kävi kuulijoiden sydämen läpi ja he pysyivät apostolien opetuksessa. 2. Kaste – Ne, joiden lävitse Jumalan sana oli käynyt tulivat kastetuiksi ja liittyivät pyhien yhteyteen, koinooniaan. 3. Ehtoollinen – pyhien yhteyteen kuului alusta asti leivän murtaminen eli ehtoollisyhteys. 4. Avainten valta – Apostolit käyttivät Kristuksen kirkolleen antamaa valtaa julistaa lakia ja evankeliumia ja antaa syntejä anteeksi Kristuksen sovitustyön perusteella. 5. Virka – Apostolit toimivat Kristuksen asettamassa paimenvirassa, puhuivat Jumalan lähettiläinä, kastoivat ja jakoivat ehtoollista. 6. Rukous – Seurakunta pysyi jatkuvasti rukouksessa murtaessaan leipää, eli vietti julkista jumalanpalvelusta. 7. Risti – Kristillistä seurakuntaa ryhdyttiin vainoamaan heti sen syntymän jälkeen. Pietari ja Johannes joutuivat vankilaan heti seurakunnan alkutaipaleella.(Apt. 4:1-21)
Martti Luther on selittänyt kirkon tuntomerkit kirjassaan Kirkolliskokouksista ja kirkosta. Kirjoittaessaan kirkosta, Luther oli keskellä hengellistä sekamelskaa. Paavin kirkko oli langennut pois Jumalan sanasta. Oli valtava määrä erilaisia itse keksittyjä keinoja, joilla ihminen saavuttaisi Jumalan suosion, oli erilaisia siunauksia, rituaaleja, pyhienpalvontaa, amuletteja, siunattuja aineita, pyhiä esineitä, erilaisia sääntökuntia jne. Listaa voisi jatkaa pitkään. Lisäksi oli syntynyt erilaisia joukkoja hurmahenkisiä kristittyjä, jotka omilla rukouksillaan, palavuudellaan ja hyvitysteoillaan koittivat ansaita Jumalan suosion. Sekä paavin kirkko, että hurmahenkiset joukot etsivät lopulta kirkon tuntomerkkejä samasta lähteestä – luodusta. Paavin kirkko ajatteli, että itse paavi, piispat ja kirkolliskokous päätöksineen ovat kirkon tuntomerkkejä. Hurmahenkiset kristityt sen sijaan ajattelivat että heidän kokemuksensa ja näkynsä ovat tuntomerkkejä.
Keskeinen kysymys molempien joukkojen kohdalla oli se, miten seurakunta ymmärrettiin. Minkä varaan se viime kädessä rakentuu? Nouseeko ihmisen osuus ja kokemus ratkaisevaan asemaan? Raamattu kuvaa kirkon tuntomerkit Jumalan asettamina pyhinä asioina, joiden osallisuus tuo varmuuden oikean kirkon jäsenyydestä. Lutherin tiivistämä Raamatun opetus kirkon tuntomerkeistä korostaa sitä, missä Kristuksen kirkko ainakin on. On siis kysymys oikeasta näkyvästä kirkosta. Kirkosta puhuttaessa on muistettava, että näkymättömän kirkon rajat ovat ihmisella mahdottomat nähdä. Missä ikinä syntinen ihminen uskossa turvautuu Herraan Jeesukseen, on hän osa kirkkoa.
Ensiksi voimme tuntea pyhän kristikansan siitä, että sillä on Jumalan pyhä sana. Vaikka tässä kohden voikin olla suuria eroavaisuuksia (1. Kor. 3:12 – 13). Toisilla on Sana aivan puhtaana, toisilla ei aivan puhtaana. Niistä, joilla se on puhtaana, sanotaan, että he rakentavat perustuksellle kultaa, hopeaa, jalokiviä; niistä, joilla se on epäpuhtaana, sanotaan, että he rakentavat perustukselle heiniä, olkia,puuta, mutta tulevat kuitenkin autuaiksi ikään kuin tulen läpi, josta jo edellä on puhuttu enemmän kuin tarpeeksi. Tämä on se pääasia ja suuri pääpyhäkkö, jonka johdosta kristillistä kansaa sanotaan pyhäksi. Sillä Jumalan sana on pyhä ja pyhittää kaiken, mihin se saa koskea, niin se on itse Jumalan pyhyys, Room. 1:16: Se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi; ja 1. Tim. 4:5: Jumalan sanan ja rukouksen kautta tulee kaikki pyhitetyksi. Sillä Pyhä Henki johtaa sitä itse ja voitelee eli pyhittää kirkon, se on kristillisen pyhän kansan…
…Mutta tämä pyhäkkö on oikea pyhäkkö ja oikea voide, joka voitelee ijankaikkiseen elämään, vaikket voisikaan saada mitään paavinkruunua tai piispanhiippaa, vaan sinun täytyisi elää ja kuolla paljaana ja alastomalla ruumiilla; samoin kuin lapsukaiset (ja meidät kaikki) on kastettu alastomina ja ilman mitään koristusta. Mutta me puhumme ulkonaisesta sanasta, jota ihmiset, sellaiset kuin sinä ja minä saarnaavat suullisesti. Sillä sen on Kristus jättänyt jälkeensä ulkonaiseksi merkiksi, josta hänen kirkkonsa tai hänen kristillinen, pyhä kansansa voidaan tuntea. Mekin puhumme sellaisesta suullisesta sanasta, kun sitä todella uskotaan ja julkisesti tunnustetaan maailman edessä, kuten hän sanoo (Matt. 10:32 – 33; Mark. 8:38): Joka tunnustaa minut ihmisten edessä, hänet minäkin tunnustan omakseni Isäni ja hänen enkeliensä edessä. Sillä on monia, jotka sen salaa kyllä tietävät, vaan eivät tahdo tunnustaa. Ja monilla on se, vaikkeivät kuitenkaan siihen usko ja tee sen mukaan. Sillä niitä on harvoja, jotka uskovat siihen ja tekevät sen mukaan. Kuten vertauksessa siemenestä, Matt. 13, sanotaan, että kolmeen pellon osaan myöskin oli kylvetty siementä, mutta ainoastaan neljäs osa, muokattu ja hyvä pelto, tuotti hedelmän kärsivällisyydessä.
Missä nyt kuulet tai näet saarnattavan sellaista sanaa, sitä uskottavan, tunnustettavan ja sen mukaan elettävän, siellä voit epäilemättä uskoa olevan myöskin Eccelesia sancta catholica’n, se on kristillisen pyhän kansan (1. Piet. 2:9), vaikka siinä olisikin vain harvoja jäseniä. Sillä Jumalan sana ei palaja tyhjänä takaisin, Jes. 55:11, vaan sen täytyy saada vähintäin neljännen osan maa-alasta. Ja ellei ollisi muuta todistusta kuin tämä ainoa, riittäisi sekin todistamaan, että siellä täytyy olla pyhän kristikansan olemassa. Sillä Jumalan sanaa ei voi olla ilman Jumalan kansaa. Ja päinvastoin ei Jumalan kansaa voi olla ilman Jumalan sanaa. Sillä kuka sitten saarnaisi tai kuulisi saarnaa, jollei mitään Jumalan kansaa olisi olemassa? Ja mitä voisi tahi tahtoisi Jumalan kansa uskoa, jollei Jumalan sanaa olisi olemassa?
Toiseksi tunnetaan Jumalan kansa, eli pyhä kristikansa pyhästä kasteen sakramentista, että nim. se oikein opetetaan, uskotaan ja nautitaan Kristuksen säädöksen mukaan. Sillä kaste on julkinen merkki sekä kallis ja pyhä aarre, jonka kautta Jumalan kansa tulee pyhitetyksi. Sillä kaste on uuden syntymisen pyhä peso Pyhän Hengen kautta (Tit. 3:5). Pyhä Henki pesee meidät siinä synnistä ja kuolemasta ikään kuin Jumalan Karitsan viattomalla ja pyhällä verellä. Kun sellaisen merkin huomaat, niin tiedä, että siellä on välttämättä kirkko eli pyhä, kristillinen kansa, vaikkei paavi sinua kastaisikaan tai vaikket tietäisi mitään hänen pyhyydestänsä ja vallastansa, samoin kuin pienet lapsetkaan eivät tiedä siitä mitään. Mutta vasta kun he ovat kasvaneet, tulevat he vietellyiksi kasteensa liitosta, kuten Pyhä Pietari valittaa, 2. Piet. 2:18: he yllyttävät tavattomuutensa kautta lihallisiin himoihin niitä, jotka töin tuskin ovat välttäneet niitä kuin eksyksissä vaeltavat j.n.e. Niin, sinäkään älä erehdy siitä, kuka kastaja on. Sillä kaste ei ole kastajan, eikä sitä ole hänelle annettu, vaan se on kastettavan. Hänelle sen Jumala on säätänyt ja antanut samoin kuin Jumalan sana ei ole saarnaajan (sillä hänen pitäisi itsensäkin kuulla ja uskoa), vaan opetuslapsen, joka sitä kuulee ja uskoo.
Kolmanneksi voimme tuntea Jumalan kansan eli kristillisen pyhän kansan siitä, että se pitää, uskoo ja nauttii pyhän alttarin sakramentin Kristuksen säädöksen mukaisesti. Sillä sekin on Kristuksen jälkeensä jättämä julkinen merkki ja kallis aarre, jonka kautta hänen kansansa tulee pyhitetyksi ja tunnustaa julkisesti itsensä kristityksi, samoin kuin se sen tekee sanan ja kasteenkin kautta… …Voit sen nauttia vaikka alastomanakin (kuten sairas tekee), ellei ulkonainen häveliäisyys pakoittaisi sinua vaatettamaan itseäsi siveästi ja kunniallisesti. Eikä sinun tarvitse välittää siitä onko pääsi ajeltu tai onko sinut voideltu pyhällä öljyllä; ei myöskään väitellä siitä oletko luotu miehen tai vaimon kuvan mukaan, oletko nuori tai vanha, samoin kuin et tällaisia asioita kysy kasteessa tai saarnassakaan: on kylliksi, että olet voideltu ja siunattu korkealla ja pyhällä Jumalan voiteella, hänen sanallaan, kasteella ja tällä sakramentillä. Silloin sinä olet kyllin korkealla ja ihanalla voiteella voideltu ja papillisesti puettu… …Sillä sakramentti ei ole sen, joka sen toiselle ojentaa, vaan sen, jolle se ojennetaan, vaikkei antaja itse sitä nauttisikaan. Ainoastaan se joka nauttii sakramentin, saa siitä koituvan siunauksen.
Missä nyt näet tätä sakramenttia oikein jaettavan, siellä varmasti on Herran kansa olemassa. Sillä kuten edellä on sanottu, että kirkko on siellä missä Jumalan sano on, niin täytyy Jumalan kansan olla myöskin siellä missä kaste ja sakramentti ovat olemassa; ja päinvastoin. Sillä sellaisia pyhiä asioita ei ole kellään muulla kuin Jumalan kansalla, eikä niitä nauti, käytä, tunnusta kukaan muu kuin Jumalan kansa, vaikka sen keskuuteen onkin salaa pujahtanut muutamia vääriä ja uskottomia kristittyjä. Mutta he eivät voi saastuttaa Jumalan kansaa, varsinkin kun heistä ei mitään tiedetä. Sillä julkivihollisia kirkko eli Jumalan kansa ei suvaitse piirissään, vaan kurittaa ja pyhittää heidätkin, tahi, elleivät he siihen suostu, sulkee heidät pois kirkon pyhäköstä ja pitää heitä pakanoina. Matt. 18:17.
Neljänneksi tunnemme Jumalan kansan eli pyhät kristityt julkisesta avainvallasta. Se tietää, kuten Kristus säätää Matt. 18:15 – 16, että jos kristitty rikkoo, niin on häntä nuhdeltava, mutta jollei hän paranna itseänsä, on hänet sidottava synteihinsä ja erotettava seurakunnasta. Jos hän taas tekee parannuksen, on hänet vapautettava. Siinä on avainvalta. – Avainten käyttäminen on kahtalainen, julkinen ja erikoinen. Sillä on muutamia niin heikkoja ja arkatuntoisia, että, vaikkei heitä olekaan julkisesti tuomittu, he eivät kuitenkaan voi tulla lohdutetuiksi, ennen kuin pappi on antanut heille erikoisen synninpäästön. Päinvastoin on taas muutamia niin jäykkäsydämisiä, etteivät he sydämessään ja papin edessä yksinäisyydessä tahdo ja voi luopua ja vapautua synneistä. Siitä syystä täytyy avaimia käyttää kaikilla eri tavoilla, julkisesti ja erikoisesti. Kun nyt huomaat, että jossakin muutamille synnit anteeksi annetaan ja toisille pidätetään, joko julkisesti tai yksityisesti, niin tiedä, että siellä on Jumalan kansa. Sillä missä Jumalan kansaa ei ole, siellä ei ole avaimia, ja missä ei ole avaimia, siellä ei ole Jumalan kansaa. Sillä Kristus on ne jättänyt jälkeensä sentähden että julkinen merkki ja pyhätoimitus, jonka kautta Pyhä Henki (Kristuksen kuolemalla hankittu) jälleen pyhittää langenneet syntiset, ja että kristityt sen kautta tunnustaisivat olevansa Kristukselle alamainen pyhä kansa täällä maailmassa. Ja että ne, jotka eivät tahdo kääntyä eivätkä jälleen pyhityttää itseänsä, tulisivat erotetuiksi pyhän kansan yhteydestä, s.o. sidotuiksi ja avainten kautta poissuljetuiksi…
Viides kirkon ulkonainen tunnusmerkki on siinä, että kirkko vihkii eli kutsuu toimiinsa kirkonpalvelijat, tahi että sillä on virkoja, jotka se täyttää. Sillä välttämättä täytyy olla piispoja ja pappeja eli saarnamiehiä, jotka sekä julkisesti että yksityisesti toimittavat, tarjoavat ja antavat edellä mainittuja neljää asiaa tai pyhää toimitusta kirkon puolesta ja kirkon nimessä, sekä ennen kaikkea Kristuksen käskyn perustuksella, kuten pyhä Paavali sanoo Ef. 4:11: Accepit dona in hominibus: hän antoi meille muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi. Sillä seurakunta kokonaisuudessaan ei voi sellaista tehdä, vaan sen täytyy uskoa tai määrätä tehtävä jollekin erityiselle henkilölle. Sillä mitä tulisikaan siitä, jos jokainen tahtoisi puhua ja toimia, eikä kukaan väistyisi toisensa tieltä. Määrätylle henkilölle on sellainen toimi uskottava, ja yksin hänen on sallittava saarnata, kastaa, antaa synninpäästöä ja jakaa sakramenttejä; kaikkien muitten täytyy siihen tyytyä ja mukautua. Ja missä ikään tätä näet, siellä totisesti on Jumalan kansa, pyhä kristikansa olemassa.
Mutta totta kyllä on, että Pyhä Henki on tässä kohden eroittanut vaimot, lapset ja oppimattomat ihmiset, ja valitsee ainoastaan kykeneviä mieshenkilöitä tähän virkaan (paitsi hätätilassa), kuten pyhä Paavali eri paikoissa epistoloitaan kirjoittaa, että piispan tulee olla opettavaisen, nuhteettoman, yhden emännän miehen, 1. Tim. 3:2 ja 1. Kor. 14:34: Olkoot vaimot vaiti teidän seurakuntakokouksissanne. Pääasia on siis, että tällainen henkilö on taitava ja kaikissa kelvollinen mies. Lapset, naiset ja muut sellaiset eivät siihen kelpaa, vaikka he kelpaavatkin kyllä kuulemaan Jumalan sanaa, vastaan ottamaan kastetta, sakramenttia ja synnin päästöä, ja vaikka hekin ovat oikeita ja pyhiä kristittyjä, kuten pyhä Pietari sanoo (1. Kor. 3:7). Sillä luontokin ja Jumalan luontokappaleet tekevät sellaisen eroituksen, ettei vaimojen (vielä vähemmin lasten ja narrien) tule eivätkä he myöskään voi hallita, kuten kokemus osoittaa ja kuten Mooses sanoo 1. Moos. 3:16: Sinun tulee olla miehelle alamainen. Mutta evankeliumi ei tee tyhjäksi tätä luonnollista oikeutta, vaan vahvistaa sen Jumalan säätämänä järjestyksenä… …Samoin kuin edellä on sanottu neljästä suuresta, jumalallisesta ja pyhästä asiasta, joiden kautta pyhä kirkko tulee pyhitetyksi, ettei sinun tule välittää siitä, minkälaisia ovat ne henkilöt, joilta niitä vastaan otat; samoin sinun ei tässäkään tule kysellä, kuka ja millainen on se henkilö, joka sinulle sen antaa, tai jolla on sitä varten virka. Sillä sitä ei ole annettu sille, jolla se todella on, vaan sille, jonka se virkansa tähden tulee saada, vaikkei hän itse, vaikka tahtoisikin, voi sitä sinun kanssasi vastaanottaa. Anna hänen olla omissa oloissaan, miten vain haluaa; koska hänellä on virka ja kansa sietää häntä, niin anna sinäkin hänen olla rauhassa: hänen persoonansa ei tee Jumalan sanaa ja sakramenttia pahemmaksi eikä paremmaksi. Sillä hän ei saarnaa eikä tee sitä oman mielensä mukaan; vaan Kristus, sinun Herrasi ja Pyhä Henki puhuvat ja tekevät kaiken, sikäli kuin hän opettaa ja toimii oikein; vaikkei kirkko luonnollisesti voi sallia ja suvaita julkisia paheita. Mutta sinä yksinäsi voit olla tyytyväinen ja antaa asian mennä menojansa, koska et yksinäsi voi olla koko kansa tahi pyhä, kristillinen seurakunta… …Missä on nyt sellaisia virkoja tai virkamiehiä, niin tiedä, että siellä totisesti täytyy olla pyhän, kristillisen kansan; sillä kirkko ei voi olla ilman sellaisia piispoja, kirkkoherroja, saarnaajia, pappeja, ja päinvastoin heitä ei voi olla ilman seurakuntaa, vaan molempien täytyy olla yhdessä.
Kuudenneksi tunnemme ulkonaisesti pyhän, kristillisen seurakunnan rukouksesta, Jumalan julkisesta kiittämisestä ja ylistämisestä. Sillä kun missä kuulet ja näet rukoiltavan psalmeja ja hengellisiä lauluja Jumalan sanan ja oikean uskon mukaan; edelleen missä julkisesti teroitetaan mieliin uskontunnustus, kymmenet käskyt ja katkismusten opetukset, tiedä, että siellä varmasti on Jumalan pyhä, kristillinen kansa. Sillä rukous on myöskin yksi niistä kalliista pyhyyksistä, joiden kautta kaikki pyhitetään, kuten pyhä Paavali sanoo (1. Tim. 4:5). Samoin ovat psalmit pelkkiä rukouksia, joissa ylistetään, kiitetään ja kunnioitetaan Jumalaa. Ja uskontunnustus ja kymmenet käskyt ovat myöskin Jumalan sanaa ja pelkkää pyhyyttä, jonka kautta Pyhä Henki pyhittää Kristuksen pyhän kansan. Mutta on selvää, että me puhumme rukouksesta ja lauluista, joista voi saada oppia ja parannusta. Sillä munkkien, nunnien ja pappien määkiminen ei ole mitään rukousta, eikä mitään Jumalan ylistystä. Sillä he eivät ymmärrä eivätkä opi siitä mitään, vaan tekevät sitä kuten mitäkin aasin-työtä vain vatsan tähden; mitään parannusta, pyhitystä tai Jumalan tahdon täyttämistä he eivät rukouksellaan tarkoita.
Seitsemänneksi tunnemme ulkonaisesti pyhän kristillisen kansan pyhän ristin pyhyydestä, se on siitä, että se tullakseen päänsä, Kristuksen, kaltaiseksi kestää kaikki onnettomuudet ja vainot, kaikki kiusaukset ja pahan (kuten Isä meidän rukouksessa pyydämme) perkeleen, maailman ja oman lihan puolelta, sisällisesti murheellisena, pelonalaisena, kauhistuneena, ulkonaisesti köyhänä, halveksittuna, sairaana ja heikkona. Ja syyn tähän täytyy olla ainoastaan sen, että kristikansa pysyy lujasti Kristuksessa ja Jumalan sanassa ja kärsii siis Kristuksen tähden, Matt. 5:10: Autuaita ovat ne, jotka minun tähteni vainoa kärsivät. Heidän täytyy olla hiljaisia, kuuliaisia, valmiita hengellään ja omaisuudellaan palvelemaan esivaltaa ja jokaista ihmistä, kellekkään vääryyttä tekemättä. Mutta minkään maailman kansan ei tarvitse niin katkeraa vihaa kestää: heitä pidetään juutalaisia, pakanoita, turkkilaisia pahempina, sanalla sanoen, heidän täytyy kantaa kirottujen kerettiläisten, roistojen, perkeleitten ja maailman vaarallisimpain ihmisten nimeä. Ja jumalanpalveluksensa tähden heitä hirtetään, hukutetaan, murhataan, kidutetaan, ajetaan maanpakoon, rääkätään, kenenkään heitä armahtamatta; vieläpä sappea ja etikkaa heille janoonsa juotetaan. Eikä tätä tehdä kuitenkaan siitä syystä, että he ovat avionrikkojia, murhamiehiä, varkaita tai lurjuksia, vaan koska he tahtovat palvella Kristusta ainoana Jumalanansa. Missä tätä näet ja kuulet, niin tiedä, että siellä on pyhä, kristillinen kirkko, kuten Hän sanoo, Matt. 5:11 – 12: Autuaita te olette, kun ihmiset minun tähteni solvaavat ja vainoavat teitä ja valhetelen puhuvat teistä kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkkanne on suuri taivaissa. Sillä tämän pyhän asian kautta Pyhä Henki ei ainoastaan pyhitä kansaansa, vaan myöskin autuuttaa sen… …Mutta kun sinua Kristuksen tähden tuomitaan, kirotaan, haukutaan, pilkataan, vaivataan, silloin tulet pyhäksi. Sillä sellainen kuolettaa vanhan Aatamin, niin että sen täytyy oppia kärsivällisyyttä, nöyryyttä, lempeyttä, ylistystä ja kiitosta sekä iloisuutta kärsimyksissä. Tämä on oikeaa Pyhän Hengen kautta pyhittymistä ja uudistumista uuteen elämään Kristuksessa, ja näin oppii ihminen uskomaan, luottamaan, toivomaan Jumalaan, sekä häntä rakastamaan, kuten Room. 5:4 sanotaan….Nyt tiedämme siis varmasti, mitä, missä ja mikä pyhä, kristillinen kirkko, se on, pyhä kristillinen Jumalan kansa on; ja täysin varmat olemme siitä, ettemme ole voineet tässä kohden erehtyä. Kaikki muu, paitsi nämä asiat, voi erehtyä ja erehtyy varmaan, kuten osaksi saamme kuullakin. (Martti Luther, Kirkolliskokouksista ja kirkosta. s 154-173.
Kts. myös Kristuksen Kirkon seitsemän tuntomerkkiä
