Mitä tarkoittaa ”Minkä Jumala on yhdistänyt …” (Mark. 10:6–9)?

Kysymys

Mitä tarkoittaa tämä kohta: ”Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Mark. 10:6–9.) Itse olen ajatellut, että yhdyntä = avioliitto, mutta eihän siinä ole kysymys Jumalan yhdistämisestä vaan ihmisen toimista? Lähinnä haen sitä, että miksi avioero on/olisi pahempi kuin avoero, vai onko. Onko vihkikaavassa joku erityinen pyhä sana joka virallistaa tai muuttaa tilanteen, kuten kasteessa ja ehtoollisessa?

 

Vastaus

Kiitos tärkeästä ja mielenkiintoisesta kysymyksestä! Kysymys on syvästi käytännöllinen, sillä aikamme Suomessa iso osa ihmisistä elää avoliitossa, ja toisaalta moni avioliitto rikotaan avioerossa. Kysymyksessäsi on monta osaa, joten joudun myös vastaamaan useassa osassa.

Lähden liikkeelle avioliiton olemuksesta ja kommentoin sitten, miten se eroaa avoliitosta. Jumala loi kuudentena päivänä ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi. Hän siunasi heidät ja asetti heidät sanallaan olemaan hedelmälliset, lisääntymään, täyttämään maan, tekemään sen itselleen alamaiseksi ja vallitsemaan meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkia maan päällä liikkuvia eläimiä (1. Moos. 1:27-28). Se, että mies ja nainen voivat yhdynnässä tulla yhdeksi lihaksi, niin että mies siittää ja nainen tulee raskaaksi ja synnyttää lapsia, perustuu yksin tähän Jumalan sanaan, joka edelleen on voimassa ja saa tämän maailmassa aikaan. Ensimmäisen Mooseksen kirjan toisessa luvussa meille näytetään tarkemmin, miten miehen ja naisen luominen ja avioliiton asettaminen tapahtui. Vaikka Jumala oli luonut kaiken hyväksi, Aadamin ei ollut hyvä olla yksin, koska hänelle ei löytynyt apua, joka olisi ollut hänelle sopiva. Niin Herra Jumala vaivutti Aadamin syvään uneen (heprean sana viittaa jopa kuoleman kaltaiseen syvään tajuttomuuteen), otti yhden Aadamin kylkiluista ja rakensi siitä naisen. Herra Jumala vei naisen miehen luo, jolloin mies sanoi: ”Tämä on nyt luu minun luustani ja liha minun lihastani; häntä kutsuttakoon naiseksi (hepreaksi iššaa), sillä hänet on otettu miehestä (hepreaksi iiš). Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa (1. Moos. 2:18–25). Ensimmäisen Mooseksen kirjan toisen luvun kuvaus on samalla kuvaus maailmanhistorian ensimmäisistä häistä, joissa vihkijänä toimi itse Herra Jumala (”toi hänet miehen luo”, j. 22) ja häävieraina paratiisin eläimet (j. 19–20) ja kaikki seuraavat ihmissukupolvet, koska kuvaus on talletettu meitä varten Jumalan Sanassa luettavaksi. Eevan antaminen Aadamille oli siis julkinen, Jumalan ja maailman edessä tapahtuva toimitus. Sen seurauksena Aadam otti Eevan vaimokseen, he tulivat yhdeksi lihaksi ja siittivät ja synnyttivät lapsia (1. Moos. 4:1–2, 25, 5:3–4).

Raamatun mukaan avioliitto on siis (1) Jumalan luoma, käskemä ja ylläpitämä (2) miehen ja naisen julkinen yhteen tuleminen, jonka näkyvä ilmaisu on (3) yhdeksi lihaksi tuleminen seksissä, erityisesti yhdynnässä, ja josta (4) syntyy lapsia, jos Jumala suo. Paavali ilmoittaa lisäksi, (5) että avioliitto on heijastusta Kristuksen ja Hänen seurakuntansa välisestä suhteesta. Kristus jätti taivaallisen Isänsä sekä äitinsä Marian, tuli yhdeksi lihaksi meidän kanssamme, rakasti meitä aina kuolemaan asti ja osoittaa meille edelleen välittävää rakkautta ja hoitoa viedäkseen meidät taivaaseen. Seurakunta puolestaan on Kristukselle alamainen, kuten vaimon tulee olla miehelleen, kunnioittaa Häntä ja synnyttää Hänelle lapsia (uskovia), joita hän kasvattaa Kristuksen kanssa ja Hänen tahtonsa mukaan (Ef. 5:22–33). Edellä mainittua viittä asiaa ei Raamatun mukaan saa erottaa toisistaan, koska Jumala on luonut ne kuulumaan yhteen. Paavali toteaa, että avioliiton ulkopuolisessa seksissä, kun Korintin seurakunnan miehet olivat yhdynnässä kaupungin prostituoitujen kanssa, he tulivat yhdeksi lihaksi. Mutta koska tämä tapahtui avioliiton ulkopuolella, syntyi yhteys, jota ei olisi pitänyt syntyä. Siksi nämä miehet tekivät syntiä omaa ruumistaan vastaan ja Herraa vastaan, jonka jäseniä heidän ruumiinsa olivat (1. Kor. 6:12–20). Jos nyt vertaamme avoliittoa edellä lueteltuihin avioliiton viiteen kohtaan, niin avoliitosta puuttuvat kohdat 1 ja 2. Avopari ei sitoudu Jumalan ja ihmisten (yhteisön, seurakunnan, yhteiskunnan) edessä elämään toisilleen uskollisina aina kuolemaan asti. Avoliitosta puuttuu elinikäinen ja julkinen sitoutuminen, joka on yksi avioliiton tunnusmerkeistä. Siksi avoparilta puuttuu myös Jumalan, avioliiton asettajan, käsky ja siunaus. Siksi avoparin tulisi mennä Jumalan ja ihmisten edessä naimisiin tai lakata elämästä ikään kuin olisivat aviopari, vaikka he eivät ole aviopari. Tästä syystä avoero ei ole sama asia kuin avioero.

Mennään sitten kysymykseen Jumalan ja ihmisen välisestä toiminnasta. Kirjoitit: ”Itse olen ajatellut, että yhdyntä = avioliitto, mutta eihän siinä ole kysymys Jumalan yhdistämisestä vaan ihmisen toimista?” Paratiisin jälkeen Herra Jumala ei tietystikään ole näkyvällä tavalla vihkinyt kaikkia seuraavia maailmanhistorian avioliittoja. Mies kosii naista tai he tai heidän sukunsa sopivat solmittavasta avioliitosta (julkinen kihlaus). Sitten vietetään häitä, joiden jälkeen mies ja nainen alkavat elää yhteisessä kodissa ja tulevat yhdeksi lihaksi. Tässä kaikessa toimivat ihmiset. Silti avioliiton saa syvimmiltään aikaan Jumala ihmisten toiminnan kautta, koska Hän yksin on luonut, käskenyt ja asettanut avioliiton ja meidät aviopuolisoa tarvitseviksi olennoiksi. Koska Jumala on varsinaisesti se, joka antaa avioparin toinen toiselleen, avioliitto on elinikäinen ja sen rikkominen kielletty: ”Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen (avioerolla, aviorikoksella yms.) erottako” (Mark. 10:2–12).

Mikä sitten on kirkollisen avioliittoon vihkimisen tai avioliiton siunaamisen merkitys? Kysyit: ”Onko vihkikaavassa joku erityinen pyhä sana joka virallistaa tai muuttaa tilanteen, kuten kasteessa ja ehtoollisessa?” Koska avioliitto kuuluu varsinaisesti tämän eikä tulevan elämän piiriin (Luuk. 20:27–40), avioliitto ei rajoitu kristilliseen seurakuntaan. Yhden miehen ja yhden naisen julkinen yhteen tuleminen sitä edeltävine kihlauksineen ja sitä seuraavine yhdessä asumisineen, yhdeksi lihaksi tulemisineen ja lasten saamisineen esiintyy kaikissa kulttuureissa. Uskonnottomat ja toisten uskontojen edustajatkin solmivat oikeita, Jumalan edessä päteviä ja sitovia avioliittoja, jos kaikki tapahtuu julkisesti ja elinikäisesti. Mutta kristitty tietää, että ”kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan; sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella” (1. Tim. 4:4–5). Tämä koskee myös yhden miehen ja yhden naisen välistä elinikäistä avioliittoa. Siksi kristityt pyhittävät avioliittonsa Jumalan sanalla ja rukouksella eli avioliiton kirkollisella vihkimisellä/siunaamisella. Vihkikaavassa ei voida osoittaa mitään yksittäistä erityisen pyhää sanaa, jota ilman avioliitto ei olisi avioliitto, kuten kasteessa on ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimi” veteen yhdistettynä tai ehtoollisessa asetussanat leivän ja viinin ylle lausuttuna. Mutta vihkikaavassa luetaan avioliittoa koskevaa Jumalan sanaa vihittävien ylle ja heidän puolestaan rukoillaan. Näin heidän avioliittonsa pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella. Vaikka siis mies ja nainen voivat solmia pätevän, Jumalan silmissä laillisen avioliiton myös ilman kirkollista vihkimistä tai siunaamista, niin heidän avioliitoltaan puuttuisi silloin Jumalan pyhittävä työ, jota Hän tekee sanansa ja rukouksen kautta. Kristitty kihlapari pyytää Jumalan siunausta solmittavalle liitolleen. Avioliiton kirkollinen vihkiminen tai siunaaminen on tällöin heidän kohdallaan konkreettisesti se paikka, missä Herra Jumala sanansa ja seurakunnan esirukouksen kautta ”tuo naisen miehen luo” ja antaa heidät toisilleen (1. Moos. 2:22). Luther kirjoittaa tästä kohdasta Genesis-kommentaarissaan:

”Kun Mooses lisää sanat ’ja toi hänet Aadamin luo’, on tässä eräänlainen häämenojen kuvaus, joka kannattaa erityisesti panna merkille. Eihän Aadam tempaa omin päin itselleen vasta luotua Eevaa, vaan odottaa, että Jumala hänet tuo. Kuuluuhan Kristuksen sanakin: ’Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako’ (Matt.19:6). Onhan miehen ja naisen laillisesti sitova yhdistäminen Jumalan säätämä järjestys. Tästä syystä Mooses säilyttää tässä hänelle ominaisen sanonnan ja sanoo: ’toi luo’. Kuka? Jahve Elohim, toisin sanoen koko Jumaluus: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Nämä yhdessä sanovat Aadamille: Kas, tämä nainen on sinun morsiamesi, jonka kanssa tulet asumaan ja siittämään lapsia. Aivan varmasti Aadam myös otti hänet vastaan mielihyvin, samoin kuin yhä vielä tässä turmeltuneessa luonnossakin sulhasen ja morsiamen keskinäinen rakkaus on jalo.”

Lisää avioliiton teologiasta voi lukea esim. tästä artikkelista: https://www.luterilainen.net/lutherin-avioliittokaavan-anti-avioliittoteologialle/


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos