Mitä on palvominen?

Kysymys:

Mitä on palvominen? Kuinka kunnon luterilaisen tulee palvoa Jumalaa?

Vastaus:

Raamatun käännöksissämme käytetään hyvin vähän sanaa ”palvoa”. Vanhemmassa 30-luvun Kirkkoraamatussa se ei esiinny kertaakaan ja 92-käännöksessäkin vain kolmesti. Palvontaa Raamatussa tietenkin tapahtuu. Se mitä termillä yleensä käsitetään voi esittää ainakin kahdella esimerkillä: ”Nämä miehet hylkäsivät kuitenkin isiensä Jumalan, luopuivat hänestä ja alkoivat palvoa samoja jumalia kuin ne kansat, jotka Jumala oli hävittänyt maasta heidän tieltään.” (1. Aik. 5:25 KR92)

Aikakirjassa kerrotaan, kuinka israelilaiset palvoivat vääriä jumalia. Tässä palvonta merkitsee erityisesti pappien toimittamaa jumalanpalvelusta ja viranhoitoa. Muissa yhteyksissä monesti käännetäänkin sama ilmaus sanalla ”palvella”: ”Sillä hänet Herra, sinun Jumalasi, on valinnut kaikista sukukunnistasi, että hän ja hänen poikansa alati seisoisivat ja palvelisivat Herran nimessä.” (5. Moos. 18:5).

Kristillinen seurakuntakin palvoo tässä mielessä viettäen jumalanpalvelusta Jumalan sanan mukaisesti. Jumalanpalveluksessa se ottaa vastaan Jumalan lahjat sekä kiittää ja ylistää Herraa niistä. Seurakunta myös palvoo tunnustaen yhtä, ainoaa ja oikeaa Jumalaa. ”Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta.”, lausutaan Athanasioksen uskontunnustuksessa. Palvonnan kohde siten on luonnollisesti elin tärkeä ja erottaa oikean palvonnan epäjumalan palveluksesta.

Toiseksi, hiukan kapeammassa mielessä monesti palvominen käsitetään eleenä, jolla osoitetaan suurta kunnioitusta. Raamatussa ihmiset ilmaisevat tätä monesti heittäytymällä kasvoilleen maahan. ”Ja minä, Johannes, olen se, joka tämän kuulin ja näin. Ja kun olin sen kuullut ja nähnyt, minä lankesin maahan kumartuakseni sen enkelin jalkojen eteen, joka tämän minulle näytti.” (Ilm. 22:8) Tässä Johannes osoittaa kunnioitusta, eli palvontaa, joka kuuluu ainoastaan Jumalalle. Siksi enkeli pysäyttää hänet sanoen: ”Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi, profeettain, kanssapalvelija, ja niiden, jotka ottavat tämän kirjan sanoista vaarin; kumartaen rukoile Jumalaa.” Tämä tietysti sisältyy ensimmäiseen merkitykseen, Jumalan oikeaan palvelemiseen.

Palvonta tai Jumalan palveleminen ei rajoitu kuitenkaan vain jumalanpalvelukseen, liturgiaan ja kunnioittaviin eleisiin. Laajassa mielessä se merkitsee, että Jumalan tahto ja hänen sanansa ohjaa koko elämäämme niin. Syntiä ja epäjumalan palvontaa on, jos näin ei ole. Tähän viittaavat kymmenen käskyn selityksetkin, jotka alkavat: ”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa …”. Oikea Jumalan pelkääminen ja rakastaminen on Hänen palvontaansa.

Siten näiden käskyjen yhteenveto kuvaa myös hyvin palvomista:

”Jumala uhkaa rangaistuksella kaikkia, jotka rikkovat hänen käskyjänsä. Sen tähde meidän tulee pelätä hänen vihaansa niin, ettemme riko näitä käskyjä. Mutta hän lupaa armonsa ja kaikkea hyvää kaikille, jotka pitävät nämä käskyt. Siksi meidän tulee rakastaa Jumalaa, turvautua Häneen ja mielellämme noudatettaa hänen käskyjään.”

Palvominen ei kuitenkaan onnistu lain pakolla. Siksi ei ole mitään oikeaa jumalanpalvelusta tai palvontaa irrallaan Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen työstään. Seurakunnan palvonta onkin vastausta Jumalan rakkauteen, Hänen palveluksessa meille Pojassaan. Näin vieläkin parempi tiivistys palvonnasta löytyy 2. uskonkappaleen selityksestä:

”Hän lunasti minut, jotta olisin hänen omansa, eläisin kuuliaisena hänen valtakunnassaan ja palvelisin häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin hän itsekin on noussut kuolleista, elää ja hallitsee iankaikkisesti. Tämä on varmasti totta.”

Kunnon luterilainen palvoo Jumalaa Kristuksessa, arkena ja pyhänä, rukoillen, kiittäen ja ylistäen Jumalaa sekä tehden kaiken Luojan kunniaksi ja lähimmäisen parhaaksi.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos