Kysymys: ”Onko nyt julkisesti julistettu, ettei tarvita enää Jumalan kolmatta käskyä? Kirkonmenojen aikanakin saa tehdä mitä vain. Lapsuudessani pyhäpäivä pyhitettiin arkiaskareista. Tehtiin vain välttämättömät. Se teki koko olemukseen taivaallisen rauhan. Jumalakin lepäsi ja pyhitti sen.”
Kuinka meidän tulisi kristittyinä suhtautua esim. kauppojen sunnuntaiaukioloon tai siihen, että urheilua ym. tapahtumia järjestetään jumalanpalvelusaikaan? Kuinka lepopäivä tuli Raamatun mukaan pyhittää?
Lähtökohtana on, että meidän on aika vaikea vaatia Raamatun noudattamista ja kristillisiä tapoja niiltä, jotka eivät tunnusta kristillistä uskoa. Toki voimme toimia sen hyväksi, ettei Suomen lainsäädäntö luopuisi raamatullisista käskyistä ja ohjeista. Ja tärkeintä on, että itse johdonmukaisesti elämme niin kuin Raamatusta näemme oikeaksi.
Mitä sapattikäsky alun perin tarkoitti? Käsky ”Muista pyhittää lepopäivä” jatkuu kymmenessä käskyssä: ”Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä etkä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi tai orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi”. Perusteluna tässä on juuri se, että Jumalakin lepäsi seitsemännen päivän, siunasi lepopäivän ja pyhitti sen (2. Moos. 20:8-11).
Tämä juutalaisen laskutavan mukaan neljäs käsky on kaikkein laajin käskyistä ja käsittää 30% kymmenen käskyn tekstistä. Ajatuksena oli se, että yksi seitsemäsosa viikosta tuli erottaa eli pyhittää Jumalalle. Se oli Jumalan oma päivä ihmisen elämässä. Ongelmana nykyisin on se, että ihminen kokee kaikki päivät – myös sunnuntain – omiksi päivikseen, ei Jumalan päiviksi. Jos sunnuntai erotetaan muista, se erotetaan vain itselle, ei Jumalalle. Se on itsensä hemmottelun ja viihdyttämisen tai huilaamisen päivä.
Lutherin mukaan sapattikäskyssä on kaksi osaa. Toisaalta se on (1) lepäämistä varten ja toisaalta (2) pyhittämistä varten.
Ihmiset ja eläimet tarvitsevat lepoa, jotta voisivat hetkeksi irrottautua syntiinlankeemuksen tuomasta työn kirouksesta. Ihmisen keho ja mieli tarvitsevat välillä palautumista, voimien uudistamista, tuuletusta, joutenoloa. Muuten ihminen uupuu. Sapattikäskylle on näin olemassa biologinen ja psykologinen perustelu.
Luther oli kuitenkin sitä mieltä, että ”lepoa ei pidä käsittää niin ahtaasti, että sen vuoksi kiellettäisiin kaikki välttämätönkin tilapäinen työ” (Iso katekismus 86). Lepo ei hänen mukaansa merkitse sitä, että vetelehditään kotona ja ollaan tekemättä raskaita askareita. Lutherin aikana runsaat vapaapäivät johtivat usein laiskotteluun ja kevytmieliseen elämään. Sama vaara taitaa vaania myös nykyisin.
Siksi Lutherille sapatin toinen merkitys, pyhittäminen, oli paljon tärkeämpi kuin lepääminen. Hänen mukaansa syy lepopäivän olemassaoloon on se, että ”tällainen lepopäivä antaa tilaisuuden ja ajan – mikäli sitä muulloin ei ole – osallistua jumalanpalvelukseen eli kokoontua yhteen kuulemaan ja harjoittamaan Jumalan sanaa sekä ylistämään Jumalaa, laulamaan ja rukoilemaan” (IK 84). Tämä on ainoa sapatin merkitys, jonka Luther mainitsee Vähässä katekismuksessa: ”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, ettemme väheksy Jumalan sanaa ja sen saarnaa, vaan pidämme sen pyhänä, kuuntelemme ja opimme sitä mielellämme” (VK 6). Missä Jumalan sanaa saarnataan ja kuunnellaan, luetaan ja mietiskellään, siellä sana pyhittää päivän, ihmisen ja hänen tekonsa (IK 92). Jumala sana tekee siis pyhäpäivästä pyhän päivän.
Vanhassa liitossa sapatti on Jumalan ja ihmisen kohtaamisen aika. Sapattikäsky on tärkein käskyn ihmisen hengellisen elämän kannalta. Ilman sapattia ei kukaan ole juutalainen. Paavalin mukaan sapatin vietto on kuitenkin ”vain sen varjoa, joka on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis” (Kol. 2:16-17).
Uudessa liitossa sapatin paikan ottaa Kristus. Ennen ihmisiä kutsuttiin lepäämään sapattina. Nyt Kristus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon” (Matt. 11:28). Hengellisen elämän ytimenä ei enää ole sapatti vaan Kristus. Me kuitenkin tarvitsemme Kristuksen luo tulemiseen ja Hänen Sanansa kuulemiseen erityisen päivän, sunnuntain, ylösnousemuksen päivänä. Nyt sapatti ei kuitenkaan ole meille lakia vaan evankeliumia. Meidän ei ole pakko viettää sapattia vaan me saamme viettää pyhäpäivää. Se on lupaus ja lahja.
Raamatun ja Lutherin aikana ei varmaan tullut mieleenkään, että kaupat olisivat voineet olla auki sapattia. Se on voittoja tavoittelevan markkinatalouden vaatimus ja ihmisten ahneutta. Kaupassa käymistä sunnuntaina voi tuskin pitää syntinä, mutta lepopäivän pyhittämättä jättäminen erottaa meitä kyllä varmasti Jumalasta. Menetämme levon ja ennen kaikkea Jumalan Sanan.
Ks. myös Katekismus: Kymmenen käskyä.
