Kysymys: Missä tilanteessa Nikean uskontunnustus on laadittu ja millaisia harhaoppeja siinä halutaan torjua?
Vastaus: Nikean uskontunnustuksen pohjana on – mahdollisesti Jerusalemissa käytössä ollut – kastetunnustus. Uskontunnustuksethan liittyvät vanhastaan vahvasti kristilliseen kasteeseen. Kasteoppilaat osallistuivat, joskus hyvinkin pitkään opetusjaksoon, joka huipentui kasteeseen. Siteeraan suomalaista varhaisen kirkon tutkijaa: Kastepäivän lähestyessä opettaja, tuolloisen terminologian mukaan usein piispa, ilmoitti ja selitti oppilaille paikallisen kastetunnustuksen… Tunnustuksen opetus tunnettiin lännessä nimellä traditio symboli… Kasteoppilaat tunnustivat oppimansa tunnustuksen ulkoa julkisesti ennen kastetta. Tästä tilanteesta käytetään nimitystä redditio symboli (”tunnustuksen palautus”). (Johdatus varhaisen kirkon teologiaan, 243–244).
Nikean uskontunnustuksessa torjuttuja harhoja käsitellään tässä vastauksessa vain pääpiirteissään. Itse tunnustuksen muotoutumisessa on merkittävässä osassa kaksi kirkolliskokousta. Ensimmäisen niistä kutsui kokoon keisari Konstantinus vuonna 325 Nikeaan. Nikean konsiilissa muotoiltiin lausumat, joilla torjuttiin presbyteeri Areioksen nimissä kulkevat virheelliset opetukset Jeesuksen olemuksesta.
Areioksen mukaan Jeesus ei ollut täysi Jumala. Areioksen ajattelu ponnisti aikansa uusplatonilaisesta filosofiasta, jonka mukaan maailmalla oli vain yksi alkusyy, josta kaikki virtasi ulos. Jeesus oli kyllä ensimmäisenä luotuna oliona kaikkea muuta luomakuntaa korkeampi. Mutta kun piirretään raja Luojan ja luodun välille, jäi Jeesus kuitenkin tuon rajan suhteen luotujen puolelle. Areios kielsi Pojan syntymisen ennen ajan alkua, ja hänen kuulu lausahduksensa olikin: Oli aika, jolloin Poikaa ei ollut. Areiolaisten opettajien puolella oli tiettyjä painotuseroja. Toiset olivat sitä mieltä, että Poika oli täysin eri olemusta kuin Isä Jumala. Toisten mielestä voitiin sanoa, että hän oli olemukseltaan samankaltainen (kreik. homoiousios). Ei kuitenkaan sama. Näitä opetuksia vastaan Nikean kokous selkeästi lausui, että Jeesus on samaa olemusta (kreik. homoousios) kuin Isä. Tätä kuvattiin myös muilla ilmaisuilla: Joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä…
Kun Jeesuksen täysi Jumaluus oli lausuttu näin julki, oli myös mahdollista ymmärtää, kuinka Jeesus saattoi pelastaa ihmiskunnan. Sen hän kykeni tekemään ainoastaan, mikäli hän oli täysi Jumala sekä tietysti täysi ihminen, ajassa neitsyt Mariasta syntyneenä. Mutta pelkkä ihminen ei olisi kyennyt lunastustyötä suorittamaan. Jeesuksen Jumaluus niin ikään teki selväksi sen, että Jeesusta tuli palvoa Jumalana, kuten kirkossa olikin tehty. Jos Jeesus ei olisi Jumala, tämä olisi tietysti ollut epäjumalanpalvelusta.
Nikean kokouksen tuloksien kanssa käytiin kuitenkin kova taistelu seuraavien kymmenien vuosien, ja oikeastaan vuosisatojenkin aikana. Areiolaisuus näytti jo monessa tilanteessa voittavan. Kuitenkin seuraava kirkolliskokous, vuonna 381 Konstantinopolissa pitäytyi Nikean tunnustukseen. Samalla se lisäsi kolmanteen Pyhää Henkeä käsittelevään kohtaan osia, jotka tekivät selväksi, että myös Pyhä Henki on Jumala. Tämän nimittäin jotkut olivat niin ikään ehtineet kyseenalaistaa. Haluttiin sanoa, ettei Pyhä Henki ollut vain Jumalan persoonaton voima, vaan yksi Jumalan kolmesta persoonasta.
Lännen kirkossa tehtiin myöhemmin lisäys Pyhää Henkeä käsittelevään jaksoon ja sanottiin Pyhän Hengen lähtevän Isästä ja Pojasta (lat. Filioque). Läntisessä kristikunnassa käytetyissä paikallisissa uskontunnustuksissa oli jo ainakin 300-luvun lopulta lausuttu Hengen lähtevän iankaikkisuudessa sekä Isästä että Pojasta. Vastaava muotoilu on meillekin tuttu 400-luvun lopulla laaditusta Athanasioksen uskontunnustuksesta. Tietyillä maantieteellisillä alueilla ilmaus lisättiin myös Nikean uskontunnustukseen, kunnes se vuosisatojen kuluessa vakiinnutti paikkansa lännessä. Tämä lisäys oli myöhemmin eräänä syynä idän ja lännen kirkkojen erossa (v. 1054). Ei varmastikaan ollut viisasta, että läntisessä kristikunnassa tämä lisäys tehtiin ilman, että se olisi hyväksytty myös idässä. Sisällöllisesti voi olla, ettei ero kuitenkaan ole suuren suuri. Henki on sekä Isän että Pojan Henki (Room. 8:9). Samalla Isä on Jumaluuden lähde, sillä hänestä Poika syntyy iankaikkisuudessa (Joh. 1:18). Ymmärrämme myös, ettei Isä voi olla Isä, ilman omaa Poikaansa. Kun Pyhä Henki lähtee tai “tulee esiin” Isästä ja Pojasta, ei tarkoiteta, että Pyhä Henki tulisi ulos kahdesta eri lähteestä. Sen sijaan tarkoitus on sanoa, että kaiken alku on Isä, mutta synnytettyään iankaikkisuudessa Pojan, hän uloshenkäyttää Hengen Poikansa kautta.
Ks. myös uskontunnustus
