Schmalkaldenin opinkohtien yhteydessä julkaistiin yleisesti myös pieni kirjanen otsikolla Paavin valta ja johtoasema (Tractatus de potestate et primatu papae), vaikka se itse asiassa on lisäys Augsburgin tunnustukseen. Alunperin se oli ilmestynyt Philipp Melanchthonin pienten kirjoitelmien joukossa. Alkuteksti on latinankielinen, mutta saksalainen käännös ilmestyi pian.

Koska Augsburgin tunnustus kokonaan sivuutti kysymyksen paavin asemasta kirkossa, oli tarpeen selvittää luterilainen kanta paaviuteen. Melanchthon laati asiakirjan, jonka Schmalkaldenin liittokokous hyväksyi Augsburgin tunnustuksen täydennyksenä ja se sai siten tunnustuskirjan aseman.

Tämän asiakirjan mukaan paavin valta maallisten hallitusten, piispojen ja pappien yli ei perustu jumalalliseen oikeuteen ja on niin muodoin torjuttava. Uskonpuhdistajat halusivat säilyttää piispanviran. Tämä nähtiin kuitenkin hyvään järjestykseen kuuluvana asiana. Sinänsä sama jumalallinen tehtävä saarnata evankeliumia ja toimittaa sakramentteja koski kaikkia pappisvirkaan kuuluvia.

Luterilaisuus tunnustaa paavin Rooman piispana, mutta ei koko kristikunnan johtajaksi asetettuna henkilönä. Saman opin löytyessä Paavius voitaisiin sinänsä tunnustaa inhimillisen järjestyksen mukaisena johtajana, mutta paavin asemaa ei voida pitää jumalallisesti asetettuna ja välttämättömänä.

Luterilaisuuden kritiikki paavia kohtaan koskee nimenomaan paavin virkaa, ei tämän henkilöä. Dokumentissa esiintyy ajatus siitä, että paavi on antikristus. Uskonpuhdistajien ajatus oli, että paaviudessa toteutui monia niistä asioista, joita Uusi testamentti (esim. Tess.2.) kuvaa antikristukseen liittyen. Erityisesti ongelmallisena pidettiin sitä, että paavi asetti itsensä Kristuksen sijaiseksi ja pitää oikeutenaan muuttaa Kristuksen säätämiä asioita. Luterilaisuudelle ei ole vieras sijaisuuden ajatus. Oikeastaan jokainen pastori toimittaa virkaansa eräällä tavalla Kristuksen sijassa. Sen sijaan luterilaisuus vastustaa, että vain yhdelle henkilölle olisi annettu tällainen erityinen mandaatti. Pastoreilla ei ole kuitenkaan valtaa muuttaa Kristuksen asettamia asioita.

Antikristuksen tuntomerkkeinä luterilaiset pitivät myös sitä, että paavi vaati itselleen sekä maallista että hengellistä valtaa, toimi evankeliumin julistusta vastaan ja sitoi viran oikeellisuuden ja siten kirkon tuntomerkkien pätevyyden itseensä. Tästä käsin uskonpuhdistajat ajattelivat antikristuksen tuntomerkkien sopivan silloiseen paaviuteen. Kirkon uusissa tilanteissa katsotaan millä tavalla samat tuntomerkit toteutuvat ja osuvatko ne edelleen kohteeseensa.

KIRJALLISUUTTA
Gassmann & Hendrix: Fortress Introduction to the Lutheran Confessions
Bente: Historical Introductions to the Symbolical Books of the Evangelical Lutheran Church