Kysymys: Mitä tarkoittavat ”parannuksen hedelmät”, joita Johannes Kastaja vaati fariseuksilta ja saddukeuksilta? Koskeeko tämä myös meitä? Mitä ne voisivat nykyisin olla?
Vastaus: Matteus kirjoittaa Johannes Kastajasta: ”Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: ’Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa? Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: ’Onhan meillä isänä Aabraham’ (Matt. 3:7-9; myös Luuk. 3:7-8).
Johannes ei suostunut kastamaan juutalaisten johtajia (Luukas: kansaa), koska heillä ei ollut oikeaa synnintuntoa vaan he luottivat syntyperäänsä ja lain noudattamiseensa. Johannes osoitti, ettei heidän parannuksen tekemisensä ja katumisensa ollut aitoa, koska se ei tuottanut hyvää hedelmää.
Alkukielessä, kreikassa ”parannuksen hedelmät” ovat karpòn áxion tees metanoías eli ”parannuksen / mielenmuutoksen / katumuksen arvoisia / veroisia hedelmiä”. Outoa on, etteivät vanha ja uusi suomennos puhu mitään arvoisuudesta vaan uusi kääntää ”hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy”.
Myös Paavali käyttää samaa sanontaa, joka on käännetty ”parannuksen soveliaita tekoja” (1938) tai ”tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy” (1991, Ap. t. 26:20). Paavali käyttää samaa sanaa (aksios ”arvoinen”) kuin Johannes.
Tärkeintä on toki, että syntinen ihminen katuu syntejään, kääntyy ja tekee parannuksen eli tunnustaa syntinsä ja uskoo ne anteeksi. Tällä parannuksen tekemisellä on – tai tulisi olla – seurauksena. Jos parannuksen tekeminen ei vaikuta mihinkään, on syytä epäillä katumisen ja uskomisen aitoutta.
Parannuksen tekemistä pitäisi seurata parannuksen arvoiset tai veroiset hedelmät. Vaikka Johannes kehottaa ihmisiä tekemään hedelmiä, ovat nämä hyvät hedelmät pohjimmiltaan Jumalan työtä. Kun puu on puhdistettu, se alkaa luonnostaan kasvattaa hyviä hedelmiä. Jos hedelmää ei synny, on syytä epäillä, onko puukaan kunnossa. Pyhä Henki saa kaiken aikaan.
Parannus ei tässä itsessään ole ”hedelmä” vaan se on vasta edellytys sille, että hedelmää voisi syntyä. Mutta mitä sitten on tuo parannuksen arvoinen hedelmä?
Luukkaan evankeliumissa kertoo Johannes Kastaja, mitä tämä hedelmä voisi olla. Kansalle hän sanoi: ”Jolla on kaksi ihokasta, antakoon toisen sille, joka on ilman; ja jolla on ruokaa, tehköön samoin”. Publikaaneille: ”Älkää vaatiko enempää kuin mikä teille on säädetty”. Sotamiehille: ”Älkää kiskoko keneltäkään älkääkö kiristäkö, vaan tyytykää palkkaanne” (Luuk. 3:10:14).
R. C. H. Lenski selittää: ”’Hedelmä’ on merkkinä elimellisestä yhteydestä tekojen ja parannuksen välillä, niin kuin puu tuottaa luonnolliseen ominaisia hedelmiä. Adjektiivi aksios ’samanpainoinen’ edellyttää tekoja, joiden olemus ja luonne on riittävä osoittamaan sydämessä olevan todellisen parannuksen. Jälkimmäinen on näkymätön; siksi arvioimme parannuksen läsnäolon ensin mainituista, jotka ovat näkyviä. Emme tohdi arvioida sitä muuten.
Huomaamme usein pinnallisen parannuksen tekemisen. Se tuottaa erilaisia hedelmiä kuin ne, joita Kastaja vaatii, nimittäin ohimenevän pahoittelun, ehkä muutamia kyyneliä, hetkellisiä tunteita, joitakin huokailuja, anteeksipyynnön tai kaksi, toiveen olla erilainen, päätöksen muuttua omin voimin, lyhyen ulkoisen parantamisen ja sen tapaista.
Kastaja vaatii parannuksen tekemistä, joka on todellinen kääntymys, jonka Jumala itse toteuttaa Kastajan saarnan kautta, ja jonka helposti ja selvästi todistaa siitä seuraava elämä. Fariseukset eivät voi säilyä fariseuksina eivätkä saddukeukset saddukeuksina … Kastaja ei vaadi mitään erityistä tai liiallista näiltä yläluokan juutalaisilta. Hän vain pitää kiinni siitä, että hänen alkuperäiset vaatimuksensa otetaan vastaan vilpittömästi ja väistelemättä. Sen minkä hän sanoi näille miehille, oli tarkoitettu kaikkien paikalla olevien korville”.
Muutoksen oli siis tapahduttava juuri niissä asioissa, joissa ihminen aikaisemmin oli syyllistynyt näkyviin synteihin. Kansa ei saanut enää laiminlyödä tehtäväänsä pitää huolta vähäosaisista, publikaanit eivät enää saaneet vaatia liian korkeita tullimaksuja eikä sotilas saanut vaatia ihmisiltä rahaa.
Tullimies Sakkeus on hyvä esimerkki ”parannuksen arvoisen hedelmän” tekemisestä. Hän oli publikaanien esimies, joka oli ottanut liian suuria tullimaksuja ja rikastunut niillä. Kääntymisensä jälkeen hän lopetti tuon väärän toimintansa, mutta sen lisäksi lupasi antaa puolet omaisuudestaan köyhille, ja maksaa nelinkertaisesti takaisin sille, jolta oli kiskonut liikaa (Luuk. 19:8). Parannuksen hedelmä alkoi siis kasvaa juuri siellä missä ennen oli kasvanut mätiä synnin hedelmiä.
Missä kohdin voisi Sinun elämässäsi kasvaa parannuksen arvoinen hedelmä siellä, missä ennen oli ollut vain syntiä ja ”käärmeen myrkkyä”?
Ks. myös Hyvät teot
