Kysymys: Lueskelin SLEYn Erkki Koskenniemen artikkelia Mooseksen laista ja kristityistä. (Mooseksen laki ja kristityt). Jäin ihmettelemään, että ks. artikkelissa näytetään sanovan, että juutalaisten olisi edelleen (ei tietenkään saavuttaaksensa pelastuksen, mutta kuitenkin) noudatettava Mooseksen lakia. Lisäksi miesten hiusmuotia koskenut kysymys (oletettavasti partaa koskeva säädös) tuntui jäävän jonkinlaiseen välikategoriaan, että onko se voimassa (pakanakristityille) vai ei.
Voisiko näitä asioita kommentoida?
Vastaus:
Koskenniemen artikkelissa on oivallisella tavalla kuvattu sanan “laki” monia merkityksiä. Ellei tällaista erottelua tehdä, silloin mennään helposti harhaan. Tähän voisi vielä lisätä, että juutalaiset erottavat toisistaan “kirjallisen lain” ja “suullisen lain”, mutta pitävät näitä molempia luovuttamattomina. “Suullista lakia” on sitten myöhemmin koottu mm. Talmudiin.
Ihmettelet sitä, että Koskenniemi näyttää sanovan, että juutalaisten olisi edelleen noudatettava Mooseksen lakia. Ei pelastuakseen, mutta kuitenkin. Onko näin? Richard Lenski käsittelee tätä kysymystä selittäessään nk. Apostolien kokouksen (Ap. t. 15) päätöstä. Hänen mukaansa juutalaisen lain noudattaminen ei muuttunut kristinuskon myötä kielletyksi tai haitalliseksi – muuten kuin silloin, jos ihminen kuvitteli voivansa pelastua lain noudattamisen kautta. Lain (esim. kosher tai ympärileikkaus) mukaan eläminen ei enää ollut pakollista vaan ne muuttuivat kristinuskon myötä adiafora-kysymyksiksi, siis ehdonvallan asioiksi. Ne kuuluisivat tästä lähtien vapauden ja valinnan piiriin. Jos joku haluaa noudattaa niitä, hän voi niin tehdä, mutta niillä ei ole mitään merkitystä pelastuksen kannalta.
Juutalaisten ei kuitenkaan TARVITSE noudattaa lakia eikä siihen tule heitä kehottaa. Tullessaan kristityiksi juutalaiset ovat vapaita laista, koska Kristus on sen täyttänyt. Eikä juutalaisuudessa pysyville ole enää lain noudattamisesta mitään hyötyä, koska se ei heillekään ole enää pelastustie. Pelastusteitä on kerrallaan vain yksi: vanhan liiton aikana laki (sisältäen niin käskyt kuin säädetyt papilliset toimitukset yms.) ja uuden liiton aikana Kristus.
Kristitty voi valita sen, että hän silti noudattaa joitakin Mooseksen lain määräyksiä RAKKAUDEN tähden. Hän ei halua olla pahennukseksi juutalaiselle ystävälleen. Eikä hän halua omilla elämänvalinnoillaan olla esteenä sille, että juutalaiset voisivat kääntyä Kristuksen puoleen.
Apostolien kokouksessa kehotettiin kristittyjä pysymään erossa verestä ja lihasta, josta ei ole laskettu pois verta. Lenskin mukaan syynä tähän oli se, että juutalaisille nämä olivat olleet kauhistuksia. He kavahtivat tällaisten syömistä. Siksi pakanakristittyjä pyydettiin kunnioittamaan juutalaisten tunteita. Motiivina oli veljellinen rakkaus.
Apostolit eivät siis tehneet kompromissia lain noudattamista vaativien juutalaiskristittyjen kanssa. He eivät ottaneet kristinuskoon mukaan joitakin Mooseksen lain vaatimuksia, ikään kuin minimivaatimuksena. Ei, vaan syy näihin ohjeisiin oli kehotus lähimmäisen rakkauteen adiafora-asioissa. 1. Kor. 8. luku käsittelee näitä samoja asioita (R. C. H. Lenski, The Acts of the Aposteles 1944, 603-605, 612-616).
Juutalaisten ei siis tarvitse elää Mooseksen lain käskyjen mukaan – ei juutalaisuudessa eikä kristinuskosssa. Mutta he saavat niin tehdä. Kunhan eivät sotke siihen pelastumista. Käsittääkseni Koskenniemi sijoittaa miesten hiusmuodin selkeästi näiden adiaforakysymysten joukkoon. Siinäkin tulee olla mukana myös ajatus lähimmäisen rakastamisesta ja pahennuksen välttämisestä!
***
Kysymys: Lisäksi minua askarruttaa kysymys epäröimisestä. Raamatussa puhutaan siitä, että jos joku asia ei ole uskosta, niin se on syntiä. Toki kontekstina taisi olla erityisesti syöminen. Kuitenkin minusta tuntuu, että vähintään jollakin tasolla epäröin lähes kaikkea! Esim. voinko leikata partani, kun en ole varma koskeeko säädös kristittyjä vai ei? Miten tähän epäröinti asiaan tulisi suhtautua..?
Vastaus:
Tuo ajatus uskosta on Room. 14:23: “Mikä ei ole uskosta, on syntiä” (KR38), “Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä” (UKR91).
Tässäkin kohdassa on pohjimmiltaan kysymys samasta lähimmäisen rakastamisesta. En saa olla pahennukseksi toisille omalla elämäntavallani, syömiselläni tms. Kenenkään ei ole pakko noudattaa Mooseksen lain säädöksiä ja juutalaisia tapoja. Usko Kristukseen vapauttaa siitä.
Ihmisten uskossa on kuitenkin eroja. Joku on uskossaan jo kasvanut niin pitkälle, että uskaltaa jättää koko pelastumisensa ja elämänsä täysin Kristuksen sovitustyön varaan. Toinen sen sijaan kamppailee vielä osittain lain alla ja koettaa päästä siitä eroon, Jumalan lasten vapauteen ja iloon. Paavali puhuu Room. 12:3 uskon määrästä. Joidenkin usko on heikko ja toisten vahva. Kukaan ei voi edetä yhtäkkiä vahvaan uskoon ja kehitys käy eri vaiheitten. Usko kasvaa, kun armo saa olla yhä enemmän elämän perustana.
Heikkouskoinen pitää vielä kiinni Mooseksen lain käskyistä, vahva on jo uskaltautunut niistä vapaaksi. Toiselta ei tässä asiassa saa vaatia liikaa – eikä itseltäänkään. Jumala antaa uskon kasvun ja vahvistaa armossa. Me emme voi itse kasvattaa omaa uskoamme vaan ainoastaan elää Jumalan sanan yhteydessä, joka antaa kasvun.
Kukin eläköön siksi sen uskon varassa, jonka Jumala on tähän mennessä saanut antaa. Tässä ei tarkoiteta, että pelastumisessa olisi eri asteita tai että ihminen kasvaisi vähän kerrassaan pelastukseen. Sillä pelastumiseen riittää “uskon kipinäinenkin”, niin kuin Luther opettaa.
Voisi varmaan myös sanoa, että kukin eläköön sen uskonymmärryksen varassa, jonka Pyhä Henki on antanut. Kuitenkin siinä nöyryydessä, että jatkossa Jumala saattaa lisätä uskonymmärrystäni monessa asiassa.
Parran saa leikata aivan vapaasti! Se on kristitylle adiafora-asia.
Ks. myös laki ja juutalaiset
