Monet asiat joista kristitty joutuu päättämään ovat sellaisia, joista Jumalan kirjoitettu sana, Raamattu, ei sano mitään. Usein kristityt kuitenkin löytävät tällaisiin tilanteisiin ja ratkaisuihinsa perustelut Raamatusta. Tällöin ajaudutaan helposti kaltevalle pinnalle. Kun Raamattu puhuu jostakin, on meidän kuunneltava. Mutta kun Raamattu vaikenee jostain elämässämme kohtaamastamme asiasta, meidän ei tule ottaa ikään kuin Jumalan paikkaa ja laittaa sitä asiaa Raamattuun. Näin tehdessämme voimme aiheuttaa vakavaa vahinkoa omaan ja lähimmäistemme uskonelämään.
Me voimme tietää Jumalan tahdon itseämme ja elämäämme koskien Raamatusta. Toisaalta taas emme voi tietää Jumalan tahtoa muualta kuin Hänen kirjoitetusta sanastaan (ja sen oikeasta selityksestä). Mikä sitten on Jumalan tahto? Raamatun mukaan se on, että ”kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1. Tim. 2:4). Tämä on Hänen tahtonsa kaikkia ihmisiä koskien. Raamatusta voimme myös lukea, että Jumala haluaa ja käskee meidän elävän Hänen tahtomallaan tavalla. Miksi? Koska se on meidän maanpäällisen elämämme ja lähimmäistemme kannalta parasta. Meidän Luojamme tietää, mikä ihmiselle on parhaaksi. Hänen tahtonsa meidän ajallista elämäämme ajatellen on se, mitä rakkauden kaksoiskäsky meille sanoo: ”Rakasta Herraa sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Tämä käsky taas on ”elämän oman lain” eli kymmenen käskyn lyhyt selitys (Matt. 22:37–40).
Mutta edelleen monelle kristitylle jää useassa tilanteessa kysymys: Voinko tehdä näin? – Mikä nyt neuvoksi? Neuvoksi jää edelleen käsky rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä; ja juuri tässä järjestyksessä. Lisäksi Jumala on antanut meille järjen, jota saamme käyttää omaatuntoamme kuunnellen. Asioista, joista Raamattu ei anna käskyjä tai ohjeita, käytetään joskus nimitystä ”ehdonvallan asiat”. Termin ”ehdonvalta” taustalla on kreikankielinen sana ”adiaphora”, jonka voisimme kääntää ”ei-erottavat asiat” tai jopa ”yhdentekevät asiat”. Käännös ei ole ihan tarkka, mutta se antaa hyvän käsityksen siitä, mistä on kyse. Roomalaiskirje antaa meille hyvän kuvan näistä ”ehdonvallan asioista” puhuessaan ruuista (Room. 14:13–23). Pitääkö kristittyjen esimerkiksi pitää kiinni juutalaisten ruokavaliosta? Raamattu ei käske tehdä niin, muttei toisaalta kielläkään. Kristitty on vapaa syömään mitä vain, kunhan se ei saata kristittyä lähimmäistä lankemaan pois uskosta. Sama voidaan soveltaa mihin tahansa ehdonvallan asioihin. Esimerkkinä voitaisiin käyttää pukeutumista, korujen käyttöä, alkoholin kohtuukäyttöä jne., jotka ovat usein aiheuttaneet turhaa kiistelyä kristittyjen keskuudessa.
Paavalin antaa kaksi periaatetta ohjeeksi. Ensinnäkin kaikki mitä teemme, täytyy perustua uskoon. Jos epäilemme, teemmekö nyt oikein, meidän ei tulisi tehdä sitä. Mutta jos olemme varmoja, että se mitä teemme ei ole Jumalan tahtoa vastaan, olemme vapaita tekemään niin. Kun kohtaamme asioita ja tilanteita joista Raamattu vaikenee, meidän on siedettävä ja hyväksyttävä sekä erilaisia mielipiteitä että käytäntöjä. On oltava huolellinen ettemme käytä Jumalan antamaa Jumalan lapsen vapautta niin, että lähimmäisemme joutuu pois uskosta. Emme saa asettaa loukkauksia toisille kristityille. Kyse ei ole sellaisesta loukkaantumisesta, että joku suuttuu tai pahoittaa mielensä, vaan nimenomaan uskosta pois lankeamisesta (1. Kor. 8).
Ehdonvallan asioissa ne, jotka ovat niin sanottuja vahvoja kristittyjä, eivät saa tekemisillään saattaa niin sanottuja heikkoja kristittyjä pois uskosta. Tässä kysytään ”vahvoilta” tarkkavaisuutta ja rakkautta. Toisaalta taas ”heikot” eivät saa vaatia ja edellyttää ”vahvoilta” kieltäymyksiä asioissa, joita Raamattu ei kiellä. Tällainen olisi evankeliumin vapauden rajoittamista.
Luterilaisuudessa adiafora eli ehdonvallan asiat ovat olleet tapetilla erityisesti jumalanpalveluselämään liittyen. Uskonpuhdistuksen aikana sekä paavin kirkko että uskonpuhdistuksen ei-luterilainen siipi olivat evankelisen eli luterilaisen osapuolen kimpussa adiafora-kysymyksissä. Uskonpuhdistuksen isät vastasivat tähän mm. seuraavasti (Yksimielisyyden ohje, Täydellinen selitys, 10. Kirkolliset tavat, joista käytetään nimitystä adiafora, ehdonvallan eli yhdentekevät asiat):
”Niinpä me hylkäämme ja torjumme vääränä seuraavanlaisen menettelyn:
