Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Pyhien muistopäivät: Johann Gerhard

17.8

Eri kristityillä voi olla erilainen suhde kullekin erityisen rakkaaseen pyhään eli edeltämenneeseen uskonveljeen tai -sisareen. Kun taisteleva Kirkko kerran kutsutaan Karitsan häitä viettämään, odotamme näkevämme ennen kaikkea Vapahtajamme, mutta myös Hänen hengellisen ruumiinsa jäseniä. Toivomme kohtaavamme Hänen rakkaan äitinsä, pyhät apostolit, patriarkat, evankelistat ja tietysti mahdollisimman monta omaisistamme ja ystävistämme – mutta myös jonkun muista pyhistä, jotka Kirkon historian eri vaiheista ovat tulleet meille erityisen rakkaiksi. Tämän artikkelin kirjoittajalle näitä Herran armahdettuja ja armoitettuja todistajia, on ainakin kolme. On kaksi Johannesta ja kaksi Gerhardia. On säveltäjä Johann Sebastian Bach, suuri hengellinen lohduttajani. On Paul Gerhardt, jonka runot soivat Bachin musiikissa. Ja ennen kaikkea Johann Gerhard.

Gerhardin laajaan tuotantoon kuului raamatunselitysteoksia, tutkimuksia kristillisestä uskonopista sekä postilloja eli saarnakirjoja. Moni pitää häntä yhä ylittämättömänä luterilaisena dogmaatikkona, ja Paul Gerhardtin ja Johann Sebastian Bachin aikoina hän oli sitä ehkä nykyistä vielä selvemmin. Gerhardin Loci theologici -teos tai oikeastaan kirjasarja on vaikeasti tänäkään päivänä ylitettävä yritys käsitellä maltillisesti ja ennen kaikkea Raamatun pohjalta, mutta myös koko Kirkon oppitraditiota kuunnellen kristillisen opin pääkohdat. Ja hänen postuumisti ilmestynyttä  ”Patrologiaansa” on pidetty uraauurtavana esityksenä kirkkoisistä ja heidän opetuksestaan.

Voi kuitenkin olla, että sekä P. Gerhardt että Bach tunsivat J. Gerhardin parhaiten hänen vain parikymppisenä nuorena miehenä vakavan sairastumisen johdosta kirjoittamastaan hartauskirjasta ”Meditationes sacrae”. Se käännettiin pian ilmestymisensä jälkeen useimmille eurooppalaisille ja jopa muille kielille. Suomeksi se ilmestyi ensimmäistä kertaa vuonna 1680 ja viimeksi vuonna 1995 nimellä ”Uskon pyhä salaisuus”.

Tämä kirja on aikoinaan ollut yksi maailman levinneimmistä, ja Suomessa sitä on luettu vielä enemmän kuin Gerhardin rippipapin, sielunhoitajan ja mentorin, Johann Arndtin tuotantoa. Arndt auttoi rippikouluikäisenä vakavaan henkiseen ja hengelliseen kriisiin ajautunutta nuorta, herkkää ja lahjakasta poikaa Jumalan armon auringon valoon. Arndt oli myös ohjaamassa häntä filosofian ja lääketieteen opintojen jälkeen sille uralle, jolla hän teki valtavan elämäntyönsä. Gerhardista tuli teologian tutkija ja opettaja, jonka teoksia luetaan yhä ja jota hänen omana aikanaan haettiin opettajaksi ja tutkijaksi lukuisiin eri oppilaitoksiin, mm. Upsalan yliopistoon. Gerhard kuitenkin pysyi uskollisena omalle yliopistolleen Thüringenin Jenassa.

Yliopistomies ja sielunpaimen

Yliopisto ja teologian tutkiminen olivat Gerhardin ilo ja intohimo. Hänen on kerrottu sanoneen, että ”niin kuin ei ole pelastusta Kirkon ulkopuolella, samoin ei ole elämää yliopiston ulkopuolella” – siitä huolimatta, että tähän virkaan liittyi alituisia haasteita myös yliopiston hallinnossa ja jopa maailmanpolitiikkaan liittyviä neuvonpyyntöjä keskellä Kolmikymmenvuotista sotaa. Sitä myös taustoitti se teologinen tilanne, jossa syntymässä oleva luterilainen kirkko taisteli identiteetistään nousevan roomalaiskatolisen vastauskonpuhdistuksen ja reformoidun teologian välisessä puristuksessa.

Tässäkin tilanteessa näkyy Gerhardin rauhaa rakastava mielenlaatu. Osin taustalla voi olla hänen yläluokkainen kasvatuksensa ja syntymälahjana saatu herkkä sielunrakenne. Mukana on kuitenkin varmasti myös nuoruuden vakavan ahdistuksen lisäksi monta muuta kovaa henkilökohtaista koettelemusta, kuten toistuvat sairaudet ja ensimmäisen puolison ja esikoisen menettäminen.

Hän osasi hillitysti ja rauhallisesti eritellen sekä vailla kärjistävää polemiikkia harjoittaa tunnustustenvälistä kontroverssiteologista keskustelua. Oman luterilaisen tunnustuskunnan sisällä hän toimii alituisia sisäisiä riitoja loiventaen, mutta totuudesta tinkimättä.

Koko Gerhardin teologista työskentelyä leimaakin puhtaan opin nivoutuminen yhteen sen varsinaisen päämäärän eli hurskaan, Kristus-keskeisen elämän syntymisen, kasvamisen, syvenemisen ja säilymisen kanssa. Gerhard onkin ehkä paras esimerkki siitä, kuinka luterilainen puhdasoppisuus, jonka tärkein edustaja hän on, oli kaikkea muuta kuin ”kuivaa ja kuollutta opillisuutta”, jollaiseksi sitä on jälkikäteen pyritty leimaamaan.

Ennen kuin Gerhardin kuitenkaan sallittiin omistautua yliopistolle ja teologialle, hänet kutsuttiin jo nuorena miehenä ja vasta väitöskirjaansa lopettelevana teologina papiksi ja samalla eräänlaiseen aluerovastin virkaan Heldburgin kaupunkiin. Loputon saarnojen valmistaminen, opettaminen ja oman alueen seurakuntien tarkastukset olivat viedä häneltä yöunen ja voimat. Hänen mielensä paloi muihin töihin.

Silti hän joutui vielä merkittävämpään kirkolliseen eli piispan virkaa vastaavaan ”superintendentin” virkaan. Oma ruhtinas ei tahtonut päästää nuorta, lahjakasta piispaa pois omasta alaisuudestaan, ei sittenkään, vaikka tämä vastusti siihen aikaan levittäytyvää hallitsijan rajoittamattoman itsevallan ajatusta. Sen sijaan hänen tehtäväkseen tuli myös luoda oman alueensa luterilaiselle kirkolle kirkkojärjestys, joka julkaistiin hänen jo ollessaan professorin virassa.

Lopulta herttua Casimir joutui antamaan periksi arvovaltaisen vaaliruhtinaan puututtua asiaan. Niin Gerhardista tuli Jenan yliopiston professori. Hän hoiti virkaa menestyksellisesti kuolemaansa saakka. Vain vajaat 55-vuotiaana keskellä 30-vuotisen sodan kauhuja kuollessaan hän oli saavuttanut teologina enemmän, kuin tietokone- ja internetajan papeista tuskin kukaan koskaan, vaikka vanhaksikin eläisimme.

Tärkeämpää kuin kirjoitetut sivut ja julkaistut kirjat on kuitenkin se, mikä täytti Johann Gerhardin elämän eli meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo ja tuntemus. Näin hän kirjoittaa siitä dogmaattisessa pääteoksessaan:

Tälle yhdelle ja totiselle JUMALALLE, meidän mitä lempeimmälle Isällemme, joka valitsi meidät Pojassaan Kristuksessa ennen maailman perustusten laskemista, joka ajan täyttyessä lähetti tämän Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alle pelastamaan ne, jotka ovat lain alla; joka pelkästä armosta ja myötätunnosta hänen kauttaan ja hänen tähtensä kutsui, vanhurskautti ja saattoi kunniaan meidät, olkoon ylistys, kunnia ja kirkkaus milloinkaan päättymättömien aikojen ikuisuuteen asti. Amen. (Loci XVI , 251.)

Ks. luterilainen ortodoksia

Tiedot

Päivämäärä:
17.8
Tapahtumaluokka:


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos