Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Pyhien muistopäivät: Wilhelm Löhe

21.2

Herramme on antanut luterikunnan yhdeksi suureksi paimeneksi ja opettajaksi Johann Konrad Wilhelm Löhen (21. helmikuuta 1808 – 2. tammikuuta 1872). Löhe oli pelkäämätön tunnustuksellinen luterilainen soihdunkantaja, joka palautti luterikunnan ymmärtämään Kristuksen kirkon jatkuvuuden, sen olemuksen ja tehtävän, joka ensisijaisesti tulee esiin Kirkon tuntomerkkien mukaisessa messussa. Vanhurskauttamisoppi ei saa olla jokin erillinen opinkappale, vaan sen tulee olla sidoksissa kirkkoon, saarnaan, sakramentteihin ja paimenen virkaan. Apostolisuus on se ratkaiseva normi, jolla Kirkko ja kirkkokunta voidaan erottaa toisistaan.

Löhen vanhemmat olivat vakaita kristittyjä, vaikka yleisesti luterilaista kirkkoa raskautti papiston mieltymys liberaaliin opetukseen. Jumala oli antanut Baijeriin kuitenkin myös herätystä. Löhe osallistui mielellään perheensä kanssa seurakunnan messuihin ja piti ensimmäistä ehtoollistaan suurena elämyksenä.

Kun hän opiskeli Erlangenissa papiksi, myös silloin ahkeran teologian opiskelun lisäksi säännöllinen osallistuminen messuun ja henkilökohtainen rukouselämä pyhän Raamatun kanssa olivat hänelle tärkeitä. Kaunokirjallisuuttakin hän luki, mutta opiskelussa tuli yhä enemmän olemaan tärkeimpinä kirkkoisät, Luther ja luterilaisen ortodoksian paimenet. On sanottu, että Löhestä tuli oman aikansa papistossa paras Lutherin ja luterilaisuuden tuntija. Hänelle olivat lisäksi tuttuja vanhan pietismin paimenet, joiden postilloja hän luki.

Löhe sai pappisvihkimyksen 1831, mutta joutui raamatullisesta ja omiintuntoihin tähtäävästä julistuksestaan johtuen jatkuvien kanteluiden ja painostuksen vuoksi muuttamaan seurakunnasta toiseen. Vakinaisen papin viran hän sai pienessä Neuendettelsaussa 1837. Samana vuonna hän meni naimisiin nuoren Helene Andreaen kanssa. Avioliitto oli onnellinen, mutta päättyi Helenen kuolemaan tämän ollessa 24-vuotias ja avioliiton kestettyä vain kuusi vuotta.

Löhellä ei ollut aina helppoa pienessä maalaisseurakunnassakaan, koska hän toteutti yhä vähemmälle jäänyttä kirkkokuria. Luterilaiseen tunnustukseen sitoutuneena pappina vastoin hänen kirkkoaan Löhe toimi siten, että seurakunnan jäsenet ymmärsivät kristillisen elämän tärkeyden. Pyhälle ehtoolliselle tulo ei ollut hänen seurakunnassaan jokin itsestäänselvyys tai kansalaisoikeus, vaikka hän nimenomaan korostikin säännöllistä osallistumista messuun ja pyhän ehtoollisen nauttimista kristityn elämässä.

Löhe opetti Tunnustuksemme mukaan armonvälineiden ratkaisevaa merkitystä ja niiden lisäksi Kristuksen asettamaa paimenen virkaa. Siksi hän keräsi pappilaansa lähiseudun pappeja, jotka myös halusivat kirkkonsa uudistumista luterilaisen uskon ja opin perustalla. Kokoontumisiin liittyi myös syvällistä messun liturgian opiskelua. Nämä papiston kokoukset ja myös uskovien pappeuteen liittyvä maallikkosarnaajien koulutus virvoittivat laajasti seurakuntaelämää.

Kun Preussin hallitsija Fredrik Wilhelm III ajoi jopa sotaväen avulla luterilaisten ja reformoitujen unionia, joka auttaisi hallitsijan yhteiskunnallisia pyrkimyksiä, se sai ankaraa vastustusta ja jopa joukkopakoa Pohjois-Amerikkaan ja Australiaan. Löhe taisteli tällaista kirkkokuntien yhdistymistä vastaan eikä hyväksynyt oman aikansa allianssikristillisyyttä. Luterilainen oppi on oikeaa apostolisuutta ja katolisuutta. Oikea kirkko on Jumalan puutarha, jota ei saa rikkakasvit vallata. Kirkon on pidettävä kiinni Jumalan sanasta ja siihen pohjautuvasta Tunnustuksesta. Tällainen kirkko on kyllä ”ristin alainen”, mutta juuri tällaisessa kirkossa Jumala ilmaisee kauneimmalla tavalla pelastavan rakkautensa ihmisiin. Jos kirkko on oikea kirkko, se ei voi sallia keskuudessaan oman tunnustuksensa vastaista oppia ja elämää. Muuten kirkko sairastuu vakavasti.

Opettaessaan seurakuntalaisten lisäksi pastoreita ja maallikkosaarnaajia, Löhe paneutui myös Pohjois-Amerikkaan muuttaneiden siirtolaisten aineelliseen, henkiseen ja hengelliseen auttamiseen. Tämä johti sekä diakoniatyöhön liittyvän koulun ja koulutuksen sekä pakanalähetyksen aloittamiseen. Vaikka Löhe menetti lyhyessä ajassa monta rakasta sukulaistaan, hän jaksoi ponnistella seurakuntansa, kirkkonsa ja jopa diasporassa elävien maamiestensä hyväksi. Hän kokosi seurakunnassaan pitämistään opetuksista yhtenäisen kirjan Kolme kirjaa kirkosta (Drei Bücher von der Kirche) 1845, jota on nimitetty ”Kirkon Korkeaksi Veisuksi”. (Suom.: Jumalan puutarha. Kolme kirjaa kirkosta.)

Sitaatti Löheltä:
”Kirkon pääasiallisia nimiä ei ole ’yksi’,’yleinen’ tai ’iankaikkinen’, vaan ’apostolinen’. Kaikki nimet näet tulevat merkityksettömiksi ja lakkaavat olemasta, ellei kirkkoa enää voida nimittää apostoliseksi, mutta ne kaikki säilyvät, viheriöivät, kukoistavat ja kaunistavat kirkkoa, jos se pysyy apostolisena, so. apostolien sanan perustalla. Olkoon kirkko valaisin ja sana valo. Silloin ei tule sellaista myrskyä, joka veisi tämän valaisimen mennessään.” Löhe, Jumalan puutarha, 1983, 46-47.

Tiedot

Päivämäärä:
21.2
Tapahtumaluokka:


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos