Miten asia oikeastaan menee? Jumala antoi Moosekselle käskyt, älä tapa ja älä varasta. Mutta samaan hengenvetoon Jumala antaa seuraavan käskyn viidennessä Mooseksen kirjassa: ”Ja jos Herra, sinun Jumalasi, antaa sen sinun käsiisi, niin surmaa kaikki sen miesväki miekan terällä. Mutta naiset, lapset ja karja ja kaikki, mitä kaupungissa on, kaikki, mitä sieltä on saatavana saalista, ryöstä itsellesi, ja nauti vihollisiltasi saatu saalis, minkä Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa” (5.Moos. 20:13-14).
Joos. 8:27 kerrotaan, että ”ainoastaan karjan, ja mitä kaupungista oli saatavana saalista, Israel ryösti itselleen sen määräyksen mukaan, jonka Herra oli Joosualle antanut.” Tämä tuntuu hieman ristiriitaiselta. Vaikka Jumala sanookin ensin, että 5.Moos. 20:10-11: ”Kun lähestyt jotakin kaupunkia sotiaksesi sitä vastaan, tarjoa sille ensin rauhaa. Ja jos se suostuu tarjoamaasi rauhaan ja avaa sinulle porttinsa, suorittakoon kaikki siellä oleva kansa sinulle työveroa ja palvelkoon sinua.”
Aina sanotaan että Jumala ei voi toimia Sanaansa vastaan. Miten tässä näin kävi?
Kysyjällä näyttäisi olevan kaksi ongelmaa: (1) Miksi Jumala, joka kieltää tappamasta ja varastamasta, käskeekin kansaansa tappamaan viholliskansat ja varastamaan heidän omaisuutensa? (2) Miksi Jumala toisissa kohdin käskee tappamaan kaupungin miehet, mutta toisissa kohdin kehottaa etsimään sen kanssa rauhaa ja ottamaan sen asukkaat alaisikseen?
Ensinnäkin täytyy muistaa, että Kymmenen käskyä on tarkoitettu ennen muuta yksilön eettiseksi ohjenuoraksi. Kukaan yksittäinen ihminen ei saa ottaa oikeutta omiin käsiinsä tai ottaa haltuunsa toiselle kuuluvaa omaisuutta. Tällaista ei saisi edes himoita (tai ”tavoitella”, niin kuin uudessa raamatunkäännöksessä sanotaan).
Toisaalta Mooseksen kirjoissa kuitenkin kehotetaan tappamaan omankin kansan jäseniä, jos he ovat syyllistyneet Jumalan lain rikkomiseen, esim. henkirikokseen (2. Moos. 21:23) tai epäjumalanpalvelukseen (5. Moos. 13:10). Tällöin ei kuitenkaan ole kyseessä tappaminen vaan laillisen tutkinnan jälkeen suoritettava teloitus. Mooseksen laki sallii tällaisen kuolemantuomion.
Myös Uudessa testamentissa vahvistetaan laillisen esivallan oikeus miekan käyttämiseen. Paavali sanoo, ettei ”esivalta … kanna turhaan miekkaa” (Room. 13:4). Esivallalla on oikein käyttää myös väkivaltaa sisäisiä ja ulkoisia uhkia ja vihollisia kohtaan. Syntiinlangenneessa maailmassa tämä on välttämätöntä rauhan ja järjestyksen turvaamiseksi. Tällöinkin kuitenkin rangaistaan esimerkiksi poliisia, joka syyllistyy tarpeettomaan voimankäyttöön.
Nykyajan raamatuntutkijat ovat verranneet kanaanilaisten tappamista kansanmurhaan tai etniseen puhdistukseen. Sellaisesta ei kuitenkaan ole kysymys. Voidaan nähdä, että Jumala toteuttaa Israelin kansan kautta yhteiskunnallista tuomiota monia pakanakansoja kohtaan. Toisaalta Jumalan huoli oli hengellinen. Jos Israelin kansa ei surmaa epäjumalia palvelevia naapurikansojaan ja poista niiden uskonnonharjoitusta, israelilaiset itse lankeavat helposti epäjumalanpalvelukseen. Tällöin Jumala ei voi toteuttaa maailmaa koskevaa pelastussuunnitelmaansa valitun kansa kautta.
Käytännössä Jumalan huoli myös kävi toteen. Tuomarien kirjassa Herran enkeli nuhtelee Luvattuun maahan asettuneita israelilaisia näin: ”Minä vein teidät pois Egyptistä ja toin teidät maahan, jonka esi-isillenne vannomallani valalla lupasin teille. Minä sanoin: ’En milloinkaan riko liittoa, jonka olen tehnyt teidän kanssanne. Te puolestanne ette saa tehdä liittoa tämän maan asukkaiden kanssa, vaan teidän on hajotettava heidän alttarinsa’. Mutta te ette totelleet minua. Miksi ette olleet minulle kuuliaisia? Minä sanon teille: en karkota tämän maan asukkaita teidän tieltänne, vaan heistä tulee teille ansa ja heidän jumalistaan tulee teille loukku”. Kun Herran enkeli oli sanonut israelilaisille tämän, he alkoivat itkeä suureen ääneen (Tuom. 2:1-4).
Vanhan testamentin ajan Lähi-idässä vallitsi pitkälti viidakon laki; tapa tai tule itse tapetuksi. Ainoa keino Israelin kansan säilymiseksi oli siksi käyttää tarvittaessa väkivaltaa kansallisen olemassaolon turvaamiseksi. Miekasta luopunut kansa olisi tapettu viimeiseen mieheen, naiseen ja lapseen. Tämä tilanne selittää pitkälti Jumalan käskyn tarpeellisuuden. Sitä ei kuitenkaan tule tulkita yleisesti luvaksi väkivallan käyttämiseen kansojen välisissä konflikteissa.
5. Mooseksen kirjan 20. luvun ohjeet on annettu vain Israelin kansalle Luvatun maan haltuun ottamiseen Egyptin orjuuden jälkeen. Jumala oli valinnut Kanaanin maan pelastustekojensa toteutuspaikaksi. Siellä piti aikanaan syntyä ja kuolla Messiaan, joka sovittaa koko maailman synnit.
Emme tiedä syytä siihen, että Jumala toisessa tilanteessa käskee surmata kaupungin asukkaat ja toisessa taas kehottaa tarjoamaan rauhaa. Jumala kasvatti ja kasvattaa kansaansa vihollisten avulla eri tavoin. Joskus on tarpeen, että viholliset ovat ”piikkinä lihassa”, ajamassa Jumalan kansaa turvautumaan ainoaan Herraansa.
Jumala ei toimi Sanaansa vastaan, mutta silti Jumala on Sanansa yläpuolella. Raamatun ilmoituksessa on nähtävissä kehitystä, jonka syynä on kansan kasvaminen Jumalan tuntemisessa. Ihmiset eivät olisi alkuun ymmärtäneet, jos Jumala olisi puhunut heille monimutkaisesti. Ilmoitus täsmentyy ja kirkastuu, ja vihdoin täydellistyy Kristuksessa.
Kts. lisää:
Edsinger: Sodat Raamatussa
Copan: Onko Jumala moraalihirviö?
