Vihasiko Luther juutalaisia?

Luther ajatteli alkuun, että juutalaiset olivat torjuneet kristinuskon sanoman, koska sitä oli julistettu heille vääristyneessä muodossa keskiajan roomalaiskatolisessa kirkossa. Hän uskoi juutalaisten kääntyvän, kun he saisivat kuulla puhtaan evankeliumin, ja se esitettäisiin heille ystävällisesti. Luther myös arvosteli niitä, jotka kohtelivat juutalaisia huonosti. Eiväthän nämä kääntyisi, jos heihin suhtaudutaan tylysti ja raa’asti. Hän sanoi, ettei kukaan pakana olisi kääntynyt kristityksi jos juutalaiskristityt olisivat kohdelleen pakanoita niin kuin nyt kristityt kohtelevat juutalaisia. ”Me emme saa kohdella juutalaisia epäystävällisessä hengessä, sillä he ovat tulevaisuuden kristittyjä meidän rinnallamme”, hän sanoi (Magnificat). Myös juutalaisten elinoloja tuli hänen mukaansa parantaa. Uskonpuhdistuksen alkuvuosilta onkin säilynyt paljon Lutherin hyvää opetusta juutalaisten kohtaamisesta ja evankeliumin välittämisestä heille (Wikipedia: Martin Luther and antisemitism)

Käänne Lutherin suhtautumisessa juutalaisiin tapahtui noin vuonna 1536. Tuolloin hän kieltäytyi auttamasta rabbi Josel von Rosheimia (1480-1556), joka pyysi Lutherilta suosituksia Saksin prinssin kohtaamiseen. Saksi oli kieltämässä juutalaisilta asumisen ja elinkeinon harjoittamisen alueellaan. Luther näyttää pettyneen siihen, että juutalaiset torjuivat itsepintaisesti uskonpuhdistajien sanoman. Hänellä oli kuitenkin juutalaisia tuttavia elämänsä loppuun saakka eikä hän näille esittänyt juutalaisvastaisia ajatuksia.

JUUTALAISISTA JA HEIDÄN VALHEISTAAN (Von Juden und ihren Lügen)

Luther julkaisi kirjan Wittenbergissä tammikuussa vuonna 1543. Luther oli tuolloin 60-vuotias ja hän kuoli kolme vuotta myöhemmin 18.2.1546. Uskonpuhdistushan oli tapahtunut jo 1517 ja sen jälkeisinä vuosina eli neljännesvuosisata aikaisemmin. Kirja on siis Lutherin myöhäistuotantoa. Se on varsin laaja, sillä sen suomennoskin käsittää 218 sivua.

Luther aloittaa kirjansa näin: ”Olin kyllä ajatellut, etten enää kirjoita mitään juutalaisista enkä heitä vastaankaan. Mutta koska olen saanut tietää, etteivät nämä kurjat ja parantumattomat ihmiset lakkaa houkuttelemasta meitäkään, se on, kristittyjä, puoleensa, olen julkaissut tämän kirjasen osoittaakseni, että minäkin lukeudun niihin, jotka sellaisia juutalaisten myrkyllisiä toimenpiteitä vastustavat ja että olen varoittanut kristityitä kavahtamaan juutalaisia. Minä en soisi, että kristityt antaisivat juutalaisten vietellä itseään samaan kurjuuteen ja surkeuteen, missä nämä itse ovat. Mutta perkele on maailman jumala, ja missä Jumalan sanaa ei ole, siellä perkeleen on hyvä toimia, ei ainoastaan heikkojen vaan myös väkevien keskuudessa. Jumala meitä auttakoon! Amen” (s. 10).

Tämä on siis kirjan johdanto. Syyksi kirjan kirjoittamiseen Luther ilmoittaa sen, että juutalaiset houkuttelevat tai käännyttävät kristittyjä omaan uskontoonsa. Jos näin tapahtuisi, ihmiset joutuisivat eroon Kristuksesta ja jälleen lain alle. Näin he menettäisivät pelastuksen lahjan. Luther piti siksi juutalaisten toimintaa Saatanan aikaansaamana.

Ilmeisesti Luther kuitenkin vahvasti liioittelee sitä käännytystyötä, jota juutalaiset tekivät kristittyjen parissa. Yleensähän juutalaiset eivät lähes ollenkaan tee lähetystyötä. Luther kertoo kuitenkin, että kolme juutalaista oppinutta tuli hänen luokseen, kun olivat kuulleet, että uskonpuhdistajat olivat alkaneet lukea hepreaa. He luulivat saavansa Lutherista käännynnäisen (s. 76). Kristittyjen kääntyminen juutalaisuuteen lienee Lutherin aikoina olleen hyvin vähäistä. Vaara oli mitätön, aseet sitä vastaan sen sijaan varsin järeät.

Luther tahtoi kristittyjen uskon vahvistukseksi käsitellä muutamia juutalaisten uskoon ja Raamatun selitykseen kuuluvia ”karkeita hulluuksia”, ”koska he niin myrkyllisesti herjaavat meidän uskoamme. Jos tämä koituu jollekin juutalaiselle parannukseksi, jotta hän häpeää, sitä parempi!” (s. 13).

Luther sanoo vastaanottaneensa erään kirjoituksen, jossa eräs juutalainen ”rohkenee raamatunlauseita … Kristuksesta ja Hänen äidistään Mariasta … vääristellä ja tulkita (niin että) luulee kumoavansa uskontomme perustuksen”. Lutherin kirja on vastaus tämän nimettömäksi jäävän juutalaisen kirjoitukseen (s. 10).

Luther kuitenkin sanoo, ettei hänen aikomuksenaan ole juutalaisten käännyttäminen, sillä se on hänen mielestään mahdotonta. Monet ovat yrittäneet sitä aiemminkin, mutta tuloksetta. Juutalaiset ovat tulleet vain entistä vihaisemmiksi käännytysyrityksistä. Luther pitää tätä paatumisena. Siksi hän on menettänyt toivonsa juutalaisten suhteen (s. 11).

Luther pitää Jerusalemin hävitystä ja juutalaisten hajaannusta Jumalan rangaistuksena. Jumala on hänen mukaansa hylännyt juutalaiset eivätkä he enää ole Hänen kansansa eikä Hän enää heidän Jumalansa. Luther kuitenkin sanoo, ettei hän mielellään ajattele sellaista Jumalan hirmuista vihaa juutalaisia kohtaan. ”Millaista onkaan Jumalan iankaikkinen viha helvetissä vääriä kristittyjä ja kaikkia uskonnottomia kohtaan”, hän kysyy (s. 12).

Lutherin mukaan juutalaisten suhteen on kuitenkin olemassa toivo. Kun he ”joutuvat siihen tilaan, että he oman surkeutensa vuoksi tulevat vihdoin nöyriksi ja ovat pakotetut tunnustamaan, että Messias on tullut ja Hän on Herramme Jeesus” (s. 13). Tällainenkin aika siis tulee kerran, mutta Luther ei usko sen koittavan vielä hänen aikanaan.

Kumottavia opetuksia

Luther ryhtyy sitten kumoamaan juutalaisten opetuksia. Näihin kuuluu mm. se (1) ajatus, että juutalaiset olivat oman syntyperänsä perusteella kelvollisia Jumalalle ja toisten yläpuolella (s. 13-). Jokainen ihminen on syntynyt synnissä, niin kuin Daavid sanoo. Siksi kukaan ei voi ylpeillä syntyperällään ja rakentaa sen varaan.

(2) Toiseksi juutalaiset ylpeilevät Lutherin mukaan ympärileikkauksellaan (s. 25-). Se ei heitä kuitenkaan auta, jos ei heillä ole oikeaa uskoa. Ympärileikkaus on heille vain ulkonainen, inhimillinen ja ”sikamainen” teko (s. 40, 42). Ja ovathan monet muutkin kansat ympärileikattuja kuin juutalaiset eivätkä ne ole Jumalan kansoja (s. 32). Olennaista on ”sydämen ympärileikkaus” (s. 31 ym.), jossa ihmisen syntinen luonto poistetaan. Ihmisen pitäisi kuulla ja uskoa Jumalan sana (s. 38).

(3) Kolmanneksi juutalaiset ylpeilevät Lutherin mukaan lailla, jonka Jumala on heille antanut Siinailla (s. 45-). Juutalaiset eivät kuitenkaan ole totelleet Jumalan sanaa eivätkä ole kuulleet sen julistajia, vaan ovat hyökänneet heitä vastaan. He ovat ”tottelematon, ilkeä kansa, mitä pahin huora” (s. 47). Jumalalle kelpaa vain se, jonka synnit on anteeksi annettu (s. 53). Luottaminen lakiin on vain itsensä ylistämistä, ylpeyttä ja valehtelemista (s. 54).

(4) Neljänneksi juutalaiset ylpeilevät Lutherin mukaan sillä, että Jumala on antanut heille Kanaaninmaan, Jerusalemin kaupungin ja temppelin (s. 55-). Jumala ei kuitenkaan pidä jotakin maata, kaupunkia tai temppeliä asiana, jonka vuoksi jokin kansa olisi Hänen erikoiskansansa. Luther mainitsee tässä yhteydessä myös juutalaisten toiveen päästä palaamaan takaisin omalle maalleen. Heillä ei kuitenkaan hänen mukaansa ”ole siitä mitään lupausta, jolla he voisivat lohduttautua” (s. 57). Luther puhuu jopa siitä, että juutalaiset tulevat rakentamaan Jerusalemiin kolmannen temppelin, mutta se tapahtuu, kun ”Jumalasta tulee valehtelija, perkeleestä totuudellinen” (s. 116).

(5) Viidenneksi juutalaiset erehtyvät odottaessaan Messiasta, eivätkä näe, että Hän on jo tullut (s. 59-). Raamattu kuitenkin antaa Messiaasta selvät tuntomerkit, jotka täsmäävät Jeesukseen. Messias on tullut, kun valtikka on otettu pois Juudalta (1. Moos. 49:10).

Tähän saakka voimme olla Lutherin kanssa monesta asiasta samaa mieltä. Juutalaiset eivät enää ole tosi Israel vaan sitä edustaa nyt kristillinen kirkko, joka koostuu niistä pakanoista ja juutalaisista, jotka uskovat Kristukseen ja jotka on kastettu Häneen. Juutalaisilla on myös aina ollut lupaus paluusta omaan maahansa, joka alkoikin toteutua 1800-luvun lopusta lähtien.

Syytöksiä juutalaisia vastaan

Luther jakaa aikalaistensa käsitykset juutalaisista: he ovat ahneita, laiskoja, koronkiskureita, petollisia, juonittelevia, vallanhaluisia jne. Nämä olivat ennakkoluuloja, jotka perustuivat pitkälti siihen, että he eivät tunteneet henkilökohtaisesti juutalaisia.

Yhtäkkiä Luther alkaa syyttää, että juutalaisten on ”pakko murhata ja kuristaa kuoliaiksi pakanoita. Ja tämä on myös pääasia, mitä he Messiaaltaan odottavat: hänen on miekallaan murhattava ja tuhottava koko maailma” (s. 35). Tällaisia valheellisia käsityksiä juutalaisten aikeista oli ilmeisesti liikkeellä Lutherin aikoina. Kuviteltiin, että juutalaiset pyrkivät maailman valloittamiseen. ”He tahtovat pitää Messiaan yksinään ja olla maailman herroja. Kirottujen gojimien (= pakanoiden) pitää olla heidän orjiaan, heidän himonaan, se on, antaa juutalaisille kultansa ja hopeansa ja antaa teurastaa itsensä niin kuin kurjat naudat” (s. 106). Tällaisia väitteitä juutalaisten maailmanvalloituksesta esitettiin sittemmin ”Siionin viisaiden pöytäkirjoissa”, joka on Venäjällä vuonna 1905 kirjoitettu juutalaisvastainen kirjoitus. Sitä painettiin natsi-Saksassa 6 miljoonaa kappaletta.

Juutalaiset ”kähveltävät avoimista kukkaroista ja lippaista, varastavat ja rosvoavat mitä haluavat”, jatkaa Luther. Tämä liittyy lähinnä koronottamiseen. ”He ovat ottaneet meidän rahamme ja omaisuutemme, ja siten tulleet meidän isänniksemme omassa maassamme” (s. 108). Tällaiset ajatukset johtuivat pitkälti kateudesta hyvin menestyviä juutalaisia kohtaan. Lutherin mukaan ”koronkiskoja on suurvaras ja maarosvo, jonka hyvinkin pitäisi riippua hirsipuussa seitsemän kertaa korkeammalla kuin muiden varkaiden” (s. 138). Kuolemanrangaistus oli Lutherin aikaan kaikkialla käytössä.

Luther ei valitettavasti myöskään torju väitteitä, että juutalaiset myrkyttävät kaivoja, varastavat lapsia ja pistelevät neuloilla (s. 107), koska juutalaiset ovat aina valmiita tekemään pahaa, kun siihen vain tulee mahdollisuus.

Hän jopa kutsuu heitä tällaisilla nimityksillä: ”juutalaisuuden surkeat jätteet, niljakas roskaväki, turmeltunut vaahto, homehtunut pohjasakka ja iljettävä likalätäkkö” (s. 137). Pahinta on se, että he herjaavat Jeesuksen nimeä ja syyttävät Häntä noidaksi ja perkeleen kätyriksi.

Lutherin sanat käyvät kirjan loppua kohti yhä ankarammiksi. Hän sanoo, että juutalaiset ovat olleet ”enemmän kuin 1400 vuotta … koko kristikuntaa kohtaan … verenhimoisia verikoiria ja murhamiehiä. … he ovat kristittyjen verellä mieliään salaisesti jäähdyttäneet. … he ovat … vanginneet ja tappaneet meitä kristittyjä, kuten selkeä totuus on. Sen lisäksi me emme vielä tänäkään päivänä tiedä, mikä perkele heidät on tuonut meidän maahamme. Me emme ole heitä Jerusalemista noutaneet!” (s. 165-166).

Toimenpide-ehdotukset

Kun Luther on oikein nostattanut kielteistä mieltä juutalaisia kohtaan, hän siirtyy käsittelemään sitä, mitä juutalaisille pitäisi tehdä. Tätä ennen hän on puhunut lähinnä vain siitä, ettei juutalaisten kanssa tulisi olla tekemisissä. Nyt hän sen sijaan puhuu siitä, että juutalaisia on karkotettu monesta maasta ja kaupungista, kuten Ranskasta, Espanjasta, Regensburgista ja Magdeburgista. Kirjan kirjoittamisvuonna (1543) juutalaiset oli karkotettu Böömistä.

Juutalaiset pitävät Lutherin mukaan kristittyjä vankeinaan, kun myöntävät lainoja ja perivät korkoa. Jotkut joutuivat lainaorjuuteen. Siksi Luther sanoo: ”Tahtoisinpa hyvinkin, että juutalaiset menisivät ja veisivät tuon kaiken pahan mukanaan Jerusalemiin!” (s. 167).

Luther sanoo, että kristityt kohtelevat juutalaisia paremmin kuin juutalaiset kristittyjä: ”Me emme kiroa heitä vaan toivomme heille kaikkea hyvää, maallista ja henkistä, annamme heille luonamme majapaikan ja sallimme heidän syödä ja juoda kanssamme. Me emme varasta emmekä pistele neuloilla heidän lapsiaan, emme myrkytä heidän kaivojaan, emme himoitse heidän vertaan” (s. 168). Silti juutalaiset ovat Lutherin mukaan vihaisia ja kateellisia kristityille. – Luther näyttää kuitenkin olevan sokea omalle vihalleen ja kateudelleen juutalaisia kohtaan.

Sitten hän tulee pääasiaan: ”… on meidän vikamme, ettemme kosta sitä kaikkea viatonta verta, mitä he ovat Herrastamme ja kristityistä … tähän asti vuodattaneet … emmekä iske heitä kuoliaiksi, vaan … annamme heidän oleskella vapaina luonamme, suojelemme ja varjelemme heidän koulujaan, kotejaan, henkeään ja omaisuuttaan, millä kaikella me teemme heidät laiskoiksi ja turvallisiksi ja aiheutamme sen, että he huoletta imevät meiltä kuiviin rahamme ja tavaramme … niin että he … voisivat tulla meitä voimallisemmiksi ja lyödä meidät kaikki tällaisen suuren laiminlyönnin takia kuoliaiksi, ottaa kaiken tavaramme …” (s. 168).

Mitä sitten tulisi tehdä, ettei näin tapahdu? Lutherin mukaan ”meidän ei ole heitä siedettävä … Meidän täytyy rukouksen ja jumalanpelon avulla harjoittaa ankaraa armeliaisuutta, jotta voisimme edes muutamia pelastaa tulesta ja liekeistä. Kostaa me emme saa, heillä on kosto niskassaan, tuhat kertaa ankarampi kuin mitä me voimme heille toivoa” (s. 169).

Sitten hän kuitenkin antaa hirvittäviä neuvoja: ”heidän synagoogansa ja koulunsa (jiddishin shul = synagoga, saksan schul = koulu) sytytettäköön tuleen, ja mikä ei tahdo palaa, se peitettäköön ja umpeenluotakoon maalla” (s. 169). Synagogaa ei tule sietää, koska siellä puhutaan Kristuksesta ja kristityistä valhetta (s. 170). Mooseksen lain mukaan jos jokin kaupunki harjoittaa epäjumalisuutta, se tulee hävittää tulella. Kaupunki ei siksi saa sietää sellaista keskuudessaan vaan poistaa se.

Toiseksi ”heidän talonsakin samalla tavalla rikkirevittäköön ja hävitettäköön, sillä niissä he harjoittavat samaa, mitä he kouluissaan harjoittavat. Sen sijaan heidän annettakoon asua ulkosuojissa ja talleissa, kuten mustalaisten, jotta he tietäisivät, etteivät ole herroja maassamme…” (s. 171).

Kolmanneksi ”heiltä otettakoon pois kaikki heidän rukouskirjansa ja Talmudin selityksensä, joissa sellaista epäjumalanpalvelusta, sellaisia valheita, kirouksia ja jumalanpilkkaa opetetaan” (s. 171).

Neljänneksi ”heidän rabbiineitaan kiellettäköön elämän ja hengen menettämisen uhalla vast’ikään opettamasta”. Viidenneksi ”juutalaisilta kokonaan peruutetaan tien ja saattoväen käyttöoikeus, sillä heillä ei ole maaseudulla mitään tekemistä… Heidän on pysyttävä kotonaan” (s. 171). Kuudenneksi ”heiltä kielletään koronkiskominen, jonka heiltä Mooses on kieltänyt, … ja heiltä otettakoon kaikki omaisuus ja hopea- ja kultakalleudet ja pantakoon syrjään talletettavaksi … (koska) he ovat sen meiltä varastaneet ja ryöstäneet koronkiskomisellaan …” (s. 172). Rahat tulee sitten käyttää niiden juutalaisten hyväksi, jotka tekevät todellisen parannuksen eli siis muuttavat elämäntapaansa.

Seitsemänneksi ”nuorille voimakkaille juutalaismiehille ja juutalaisnaisille annettakoon käteen varsta, kirves, kuokka, lapio, rukki, värttinä ja annettakoon heidän ansaita leipänsä otsansa hiessä, kuten Aadamin lasten osaksi on määrätty” (s. 174). Luther halusi siis palauttaa juutalaiset maanviljelyksen pariin, jossa heitä oli ollut paljon keskiajalla, vaikka edellä sanoikin, ettei ”heillä ole maaseudulla mitään tekemistä”. Maanviljelyhän oli myös 1900-luvun kibbutsiliikkeen ihanne.

Lopuksi Luther kuitenkin lisää, että mikäli on pelättävissä, että juutalaiset voivat edelleen vahingoittaa kristittyjä eivätkä suostu ruumiillisen työn tekemiseen, ”heidät karkotettakoon maasta … heistä on pikaisesti päästävä!” (s. 175).

Luther tekee tässä suhteessa eron kirkon ja valtion välillä. Maallisen yhteiskunnan tehtävänä on puuttua juutalaisten asemaan. Papistoa hän sen sijaan opastaa, että heidän tulisi varoittaa juutalaisten ikuisesta vahingosta niin että ihmiset kavahtaisivat juutalaisia ja välttäisivät heitä missä voivat. Taustalla on pelko siitä, etteivät kristityt kääntyisi juutalaisuuteen. Luther kuitenkin sanoo, että ”ei niin, että he heitä paljon kiroaisivat tai tekisivät heille henkilökohtaista pahaa! Sillä he ovat itse itseään liiankin paljon kironneet ja vahingoittaneet, kun he sitä miestä, Jeesus Nasaretilaista, Marian poikaa, kiroavat … (s. 177).”

Luther toteaa itse kirjansa loppupuolella (s. 183), että ”tämä on karkeata puhetta juutalaisten karkeista kirouksista!” Luther toistaa kuitenkin vielä uudelleen ehdotuksensa siitä, mitä yhteiskunnan pitäisi tehdä juutalaisille. Edellisten toimenpiteiden lisäksi juutalaisia pitäisi hänen mukaan kieltää lausumasta Jumalan nimeä kristittyjen kuullen. Luther näyttää kääntyvän sille kannalle, että juutalaisten pitäisi muuttaa omaan maahansa, Kanaaninmaahan, ja olla siellä tietämättömiä ja pilkata Kristusta niin kauan kuin voivat (s. 194). Maasta karkottaminen näyttää olleen Lutherin mielestä paras ratkaisu.

Vanhaa Israelia ei Lutherin mukaan ole, vaan ”uusi kansa ja uusi Jerusalem on nyt kristillinen kirkko, koottu juutalaisista ja pakanoista, jotka tietävät, että Jeesuksen Kristuksen kautta synti on puhtaaksi poispyyhitty, kaikki ennustukset täytetty, iankaikkinen vanhurskaus perustettu”. Tästä lauseesta käy selväksi, ettei Luther vastustanut juutalaisia rotuna tai kansana vaan hänen arvostelunsa kohdistuu nimenomaan juutalaiseen uskontoon. Hän ei siten ole rasisti, rotuvihaaja eikä antisemitisti eli juutalaiskansan vihaaja. Lutheria voi sen sijaan hyvin sanoa antijudaistiksi eli juutalaisen uskon(non) vastustajaksi. Hänellä ei ole mitään sellaista juutalaista vastaan, joka on kääntynyt kristityksi. Tällainen on veli tai sisar. Kirkko koostuu sekä pakanoista että juutalaisista.

Kristittynä hänen olisi kuitenkin tullut pysyä Jumalan sanan miekan käyttämisessä eikä sekoittaa siihen neuvoja maallisista toimenpiteistä juutalaisia vastaan. Raamattuun perustuva totuuden ja Jumalan ilmoituksen etsintä on edelleen olennainen osa juutalaisten kohtaamista. Mutta siihen ei saa kuulua mitään pakottamista, syrjintää, uskonnonvapauden tai kansalaisoikeuksien rajoittamista, joita Luther ehdottaa. Tässä suhteessa hän oli oman aikansa lapsi, jonka myöhäisvaiheen mielipiteet meidän pitää jyrkästi torjua ja hylätä.

Luther sentään lopettaa kirjansa sanoihin: ”Kristus, meidän rakas Herramme käännyttäköön heidät armollisesti ja pysyttäköön heidät tuntemisessaan, mikä on iankaikkinen elämä, lujasti ja järkähtämättömästi. Amen” (s. 218).

Tämä ajatus ei näytä jättäneen Lutheria rauhaan, sillä vielä viimeisessä saarnassaan, neljä päivää ennen kuolemaansa, hän sanoi näin: ”Me haluamme toimia heidän kanssaan nyt kristillisellä tavalla. Tarjota heille kristillistä uskoa, että he hyväksyisivät Messiaan, joka on vieläpä heidän serkkunsa ja on syntynyt heidän lihastaan ja verestään, ja on oikeasti Abrahamin Siemen, josta he kerskaavat” …. ”Kuitenkin me osoitamme heille kristillistä rakkautta ja rukoilemme, että he kääntyisivät ottamaan vastaan Herran, jota heidän tulisi kunnioittaa oikein meidän edessämme. Joka ei tee tätä, on epäilemättä pahansuopa juutalainen, joka ei lakkaa pilkkaamasta Kristusta, imemästä sinua kuiviin ja jos pystyy, tappamasta sinua” (Wikipedia)

Lutherin kirjan jälkivaikutus

Lutherin kirjaa Juutalaisista ja heidän valheistaan painettiin 1500-luvun lopulla ja aivan 1600-luvun alussa. Sillä saattoi olla kiihdyttävä vaikutus joidenkin Saksan kaupunkivaltioiden juutalaisvastaisiin toimiin. 1600-1800-luvuilla kirja painui kuitenkin unholaan eikä sitä suostuttu ottamaan mukaan edes Lutherin koottuihin teoksiin. Myöhempi luterilaisuus on useita kertoja ja monin tavoin sanoutunut irti Lutherin kannoista.

1800-luvun lopussa syntyi Keski-Euroopassa antisemitistinen liike, jonka alkoi hyökätä juutalaisia vastaan rotuna. Liike ”löysi” uudelleen Lutherin kirjan, koska sen ajatuksia saattoi soveltaa rasistiseen toimintaan. Hitler ja natsit suhtautuivat kirjaan hyvin myönteisesti, vaikka on epäilty, ettei Hitler ollut juurikaan lukenut Lutherin teoksia. Natsit keksivät ensin juutalaisvastaiset toimensa ja sitten käyttivät sitten Lutherin ajatuksia niiden perustelemiseen. Kansallissosialisteista olisi tullut antisemitistejä ilman Lutheriakin, ja siinä mielessä ei Lutheria voi syyttää natsi-ideologian syntymisestä. Natsit menivät olennaisesti pitemmälle kuin Luther, joka ei tähdännyt juutalaisten tuhoamiseen vaan joko käännyttämiseen tai karkottamiseen. Natsit eivät myöskään hyväksyneet juutalaiskristittyjä vaan vainosivat näitäkin heidän juutalaisen syntyperänsä vuoksi. Lutherille juutalaiskristitty oli sen sijaan rakas veli ja sisar.

Suomennos ilmestyi helmikuussa 1939, ja sen esipuheessa kehutaan Hitlerin kansallista herätystyötä. Hitler on tehnyt vihdoin lopun juutalaisuuden ja juutalaisen hengen vaikutuksesta ei ainoastaan Saksassa vaan koko Keski- ja Kaakkois-Euroopassa. Jälkikäteen me tosin tiedämme, millaiseen hirvittävään kansanmurhaan tämä natsien toiminta johti. Eivätkä syyllisiä siihen olleet vain natsit tai vain saksalaiset vaan juutalaisvastaisuutta esiintyi kaikissa Euroopan maissa. Suomentaja T. T. Karankokin toteaa, että ”myöskin uskonnollisella, evankelis-luterilaisen kansankirkkomme taholla on juutalaisuuden mädättävä ja hajottava vaikutus ollut tunnettu, vaikka juutalaisuuden puolestapuhujina, muka yleisen inhimillisyyden nimessä, meillä esiintyy eräitä pappejakin” (s. 8).

Luther tuskin aavisti, että yli 400 vuotta hänen jälkeensä tulisi Saksaan sellainen hallitsija, joka voisi käyttää hänen kirjaansa sellaiseen kansanmurhaan, joka toteutettiin natsi-Saksan keskitysleireillä. Luther ei tietenkään olisi hyväksynyt mitään sellaista.

Ks. lisää: juutalaiset.
Martti Luther ja Toledot Jeshu traditio


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos