Lutherin ja myöhemmin Melanchthonin kuoltua, monet kiistakysymykset luterilaisuuden sisällä nousivat esiin. Katolisuus oli taas voimistumassa määriteltyään uskonkäsityksensä Trenton konsiilissa vuonna 1545–1563. Monet luterilaiset toivoivat, että uskonpuhdistuksen kirkko voisi voisi esiintyä yhtä selvin tunnuksin ja yhtenäisenä. Haluttiin saada aikaa yhteinen tunnustus, joka poistaisi erimielisyydet teologisissa kysymyksissä. Keinona oli vanhan tunnustuspohjan täsmällisempi määrittely eli uusi Augsburgin tunnustuksen selitys, joka selvittäisi luterilaisuuden keskinäiset kiistakysymykset.

Uuden tunnustusasiakirjan luonnosvaihe oli monimutkainen, mutta jo silloin sen nimenä oli Yksimielisyyden ohje (Formula Concordiae), vaikka kirjasta käytettiin myös pitkää ja selittävää nimitystä ”Eräiden Augsburgin tunnustuksen opinkohtien perusteellinen, selvä, oikea ja lopullinen toisto ja selitys”.

Tämä tunnustusasiakirja on kaksiosainen. Sen alussa on tiivistelmä (Epitome). Se määrittelee ensin jokaisessa kohdassa kiistakysymykset ja esittää sen jälkeen väittämää puoltavat ja sitä vastustavat näkökohdat. Tiivistelmän jälkeen seuraa laaja Täydellinen selitys (Solida declaratio).

Yksimielisyyden ohje eroaa aikaisemmista tunnustuksista siinä, että se on luterilaisen kirkon erityistunnustus, joka haluaa selvittää luterilaisuuden sisäiset kiistat. Siinä käsitellään erityisesti perisyntiä ja vapaata tahtoa, uskonvanhurskautta sekä kysymystä hyvistä töistä. Kirjassa käsitellään myös oppia lain kolmannesta käytöstä (oppi siitä, mikä on lain merkitys kristityn elämässä) sekä ehtoollisoppia. Kirjan keskeisenä tarkoituksena on tuoda esiin puhdas oppi, joka pitää kiinni vanhurskauttamisesta eikä salli armonvälineiden vaikutuksen kieltämistä. Laajuudestaan huolimatta se ei pyri olemaan kaiken kattava esitys.

Yksimielisyyden ohje asettautuu Raamatun lisäksi aikaisempien luterilaisten tunnustusten auktoriteetin alaiseksi, sekä seuraamaan vanhan kirkon yhteisiä tunnustuksia. Tunnustus alkaakin sanoilla: ”Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset ovat ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava. Kirjoitettu on: ”Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni” (Ps. 119.) Pyhä Paavali sanoo: (Gal. 1:8) ”Vaikka tulisi taivaan enkeli ja julistaisi toisin, hän olkoon kirottu”.” Siten se linjaa edelleen luterilaisten kirkkojen raamattuteologiaa.

Teologit Martin Chemnitz, Jakob Andreae, Nicolaus Selnecker olivat keskeiset henkilöt tunnustustekstin taustalla. Yksimielisyyden ohjeen eli Sovinnon kaavan julkaisun jälkeen (1577) ja koko luterilaisten tunnustuskirjojen (Liber concordiae, 1580) valmistuttua, luterilaisuuden aseman voidaan nähdä vakiintuneen. Yksimielisyyden ohjeella itsellään oli keskeinen merkitys luterilaisen kirkollisuuden identiteetin muodostumisessa ja teologisissa linjanvedoissa.

Ks. myös Se sana seisoo vahvana – opetussarja Yksimielisyyden ohjeesta

KIRJALLISUUTTA
Preus: A Contemporary Look at the Formula of Concord
Gassmann & Hendrix: Fortress Introduction to the Lutheran Confessions
Bente: Historical Introductions to the Symbolical Books of the Evangelical Lutheran Church