Yksin Raamattu -periaate ja kirkko

24.9.2018 • Kysy pastorilta / Kristinoppi

Kysymys: Toisinaan ”sola scriptura” -periaatetta kritisoidaan siitä, että alkuvuosisatojen kristillinen kirkko määritti mitkä kirjat kuuluvat Raamattuun ja siten traditio on oikeastaan kirjoituksia ylempi auktoriteetti. Millä perusteella Raamattu on opin ainoa normi, eikä siitä johdettavien rinnalle voi tulla Kirkon valtuuttamana muita oppeja esimerkiksi ekumeenisissa kirkolliskokouksissa jne.?

Tämä kysymys vie ytimeen luterilaisessa opissa Raamatusta. Ajatus siitä, että kirkko olisi määrittänyt mitkä kirjat kuuluvat Raamattuun, on peräisin roomalaiskatolisuudesta. Luterilaiset uskonpuhdistajat ja opettajat ovat ponnekkaasti kiistäneet tämän. ”Jotkut puhuvat, että Raamattua kutsuttaisiin kanoniseksi sen vuoksi, että jonkun kirkolliskokouksen päätöksellä sille olisi omistettu tämä arvovalta. He eivät kuitenkaan voi mainita tai keksiä mitään sellaista kirkolliskokousta, jossa ensiksi olisi säädetty sellainen Raamatun kaanon, ikään kuin Raamatulla ei olisi sitä ennen ollut sellaista arvovaltaa.” (Martin Chemnitz, Examen concilii tridentinii, luku I, sect VI,2 suom. HL) 

Kristillinen kirkko todistaa Raamatusta, mutta uskon synnyttää Raamatun sana. Vrt. Joh. 4:42: ”Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja.” ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” (Room. 10:17) 

”’Kirkko ei ole Raamatun herra, vaan sen palvelija; ei äiti, vaan tytär; ei tekijä, vaan vartija, todistaja ja tulkitsija; ei tuomari, vaan Raamatun todistaja ja puolustaja.’” Kirkon todistus ei voi näyttää toteen Raamatun arvovaltaa, paljoa vähemmän saada aikaan tätä arvovaltaa, koska tämä todistus on inhimillinen ja erehdykselle altis.” (Robert Preus, Raamatun inspiraatio, s. 95 Concordia 1999)

Jo Uudessa testamentissa on kohtia, joissa tulee esille varhaisten kristittyjen todistus pyhien kirjoitusten luotettavuudesta. Johanneksen evankeliumin lopulla on tästä hyvä esimerkki: ”Tämä on se opetuslapsi, joka todistaa näistä ja on nämä kirjoittanut; ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on tosi.” (Joh. 21:24) Paavalin kirjeistä on apostoli Pietarin toisessa kirjeessä seuraava todistus: ”Ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut; niin kuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.” (2. Piet. 3:15)

Kysyjä päättelee oikein, että jos ”alkuvuosisatojen kristillinen kirkko määritti mitkä kirjat kuuluvat Raamattuun” niin ”traditio on oikeastaan kirjoituksia ylempi auktoriteetti”. Edellä mainitsemani Preus huomauttaa tätä ajatellen hyvin vakavista seurauksista Raamattu-opille: ”Jos kirkko on säätänyt kaanonin, niin sekä Raamatun arvovalta että sen inspiraatio menettävät tärkeytensä ja merkityksensä, ja, mikä enemmän, yksin Raamattu -periaate romahtaa.” (emt. s. 99) Jos kirkko on Raamattua ylempi auktoriteetti, niin tällöin meidän uskomme perustuu ihmisten mielipiteisiin. 

Raamatun kirjojen kanonisuudelle niiden jumalallinen inspiraatio on ykkösasia, mutta sen ohella on myös muita kriteerejä: ”Calovius ei viittaa erikseen kristologisen sisällön välttämättömyyteen arvosteltaessa kanonisuutta. Hän ei kuitenkaan ole tietämätön siitä, että Luther korostaa voimakkaasti tätä kohtaa. Kromayer esittää kriteerien luettelon, johon sisältyy ainakin Lutherin kristologinen painotus. Hän sanoo, että kanonisen kirjan täytyy olla inspiroitu, se täytyy olla kirjoitettu hepreaksi tai kreikaksi, sen täytyy olla kristologinen [Kromayer: ’Sen täytyy opettaa, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika.’ Perusteina Joh. 20:31, Matt. 16:16 ja Ap. t. 9:22.] ja sillä täytyy olla vanhan kirkon todistus, kirkon, joka näki, luki ja tunsi alkuperäiset tekstit. Täytyy sanoa, että kaikki dogmaatikot korostivat kaikkien Raamatun kirjojen Kristus-keskeisyyttä.” ”Myöhempien dogmaatikkojen mukaan Raamatun kirja on kanoninen sen inspiraation tähden. Mutta inspiraatio ei ole ainoa kanonisuuden kriteeri. Calovius sanoo, että kirjan, ollakseen kanoninen, täytyy olla profeettojen tai apostolien kirjoittama. Sen täytyy sisältää jumalallisia salaisuuksia, ei pelkkiä satuja. Se täytyy olla kirjoitettu hepreaksi tai kreikaksi. Sen täytyy olla kirkon käyttämä kaikkina aikoina. Sillä täytyy olla joko vanhan juutalaisen tai kristillisen kirkon todistus.” (Preus) 

Kysyjä kysyy myös: ”Millä perusteella Raamattu on opin ainoa normi, eikä siitä johdettavien rinnalle voi tulla Kirkon valtuuttamana muita oppeja esimerkiksi ekumeenisissa kirkolliskokouksissa jne.?”

Lyhyt vastaus kuuluu: koska pyhä Raamattu on Jumalan Pyhän Hengen inspiroima (theopneustos, 2. Tim. 3:16). Preus sanoo em. teoksessaan, jota suositan lukemaan: ”Kirkko voi tehdä aloitteen vakuuttaakseen meidät tiettyjen kirjojen kanonisuudesta, mutta viime kädessä Raamatun täytyy itse todistaa itsestään ja Pyhän Hengen täytyy vakuuttaa meidät Raamatun kautta.” (emt. s. 99) Kuuluisa luterilainen jumaluusoppinut, Johann Gerhard, lausuu: “Me uskomme kanoniset Kirjoitukset sen tähden, että ne ovat kanoniset Kirjoitukset, ts. Jumala sai ne aikaan ja ne kirjoitettiin välittömän Pyhän Hengen inspiraation kautta. Me emme usko niitä sen tähden, että kirkko todistaa niistä … Kanoniset kirjat ovat meidän uskomme lähde ja niiden perusteella kirkko itse ja sen arvovalta täytyy näyttää toteen. Prinsiippi (principium) uskotaan sen itsensä, ei jonkin muun perusteella. Prinsiippi voidaan osoittaa todistamalla se oikeaksi (a posteriori), mutta sitä ei voida näyttää toteen jonkin sitä vanhemman avulla. Sellaisessa tapauksessa se ei olisi prinsiippi. Me uskomme kirkkoa sikäli kuin se pysyy Raamatussa, ts. Jumalan sanassa. Me emme usko Raamattua kirkon tähden, ts. ihmisten todistuksen tähden, vaan sen itsensä tähden, siksi koska se on Jumalan ääni.” (emt. s. 99–100)

 

Ks. myös Raamattu, Raamatun inspiraatio ja traditio.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos