Konsekraatio

5.10.2016 • Ydinkohdat / K

Sana ”konsekraatio” (lat. verbistä consecrare) merkitsee pyhittämistä tai vihkimistä. Luterilaisessa teologiassa sanalla tarkoitetaan lähinnä ehtoollisen sakramentissa käytettävien leivän ja viinin pyhittämistä, jonka myötä nämä itsessään luonnolliset elintarvikkeet ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri.
Ehtoollisaineiden konsekraation vaikuttavat Kristuksen lausumat sanat, jotka Hän lausui ensimmäisellä ehtoollisella, ja joista sekä synoptiset evankeliumit (Matt. 26:26–29; Mark. 14:22–25; Luuk. 22:14–20) että apostoli Paavali (1. Kor. 11:23–25) todistavat:

Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen, kiitti ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: Ottakaa ja juokaa tästä kaikki; tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.

(Vähä katekismus. Alttarin sakramentti, 4.)

Nämä Kristuksen lausumat ehtoollisen asetussanat ovat Hänen luovaa sanaansa. Ne vaikuttavat sen, mitä ne sanovat. Kun Kristus siis sanoo leivän olevan Hänen ruumiinsa sekä viinin olevan Hänen verensä, näiden jumalallisten sanojen vaikutuksesta Hänen ruumiinsa ja verensä ovat todellisesti läsnä ehtoollisaineissa. Asettaessaan ehtoollisen sakramentin syntien anteeksiantamisen välineeksi omilleen, Kristus antoi tämän käskyn apostoleilleen. Siksi ehtoollisen asettaminen näillä asetussanoilla kuulukin seurakunnassa nimenomaan apostolisen paimenviran tehtäviin. Koska asetussanat kuitenkin ovat Kristuksen omaa sanaa, Hän itse on lopulta se, joka ehtoollisaineet pyhittää.

Ehtoollisaineiden konsekraation tavoitteena on aina koko Kristuksen säätämän ehtoollisen toimittaminen, toisin sanoen se, että Hänen leivässä ja viinissä läsnäolevat ruumiinsa ja verensä myös jaetaan kristityille, ja että he ottavat ne vastaan sekä nauttivat ne. Näin Kristus tahtoo antaa syntien anteeksiantamuksen lahjan omilleen.
Luterilainen teologia torjuu reformoidut käsitykset ehtoollisen sakramentista. Reformoidun opetuksen mukaan ehtoollisen asetussanat on tulkittava kuvaannollisessa merkityksessä. Tästä seuraa, että sakramentin leipä ja viini nähdään ainoastaan poissaolevan Kristuksen ruumiin merkkeinä, tai että Hänen ruumiinsa ja verensä ymmärretään kyllä olevan ehtoollisessa läsnä todellisesti, mutta kuitenkin ainoastaan hengellisesti, uskon perusteella. Tätä vastaan luterilainen uskonoppi pitää kiinni siitä, että Kristuksen sanojen ja jumalallisen asetuksen perusteella Hänen ruumiinsa ja verensä ovat todellisesti ja olemuksellisesti läsnä ehtoollisessa riippumatta esimerkiksi siitä, otetaanko ne vastaan uskossa vai ei.

Luterilainen teologia torjuu myös roomalaiskatolisen, spekulatiivisen käsityksen, jonka mukaan leipä ja viini konsekraatiossa muuttuisivat siinä mielessä, että ne menettäisivät luonnollisen olemuksensa ja olisivat ainoastaan Kristuksen ruumis ja veri, vaikkakin leivän ja viinin ulkomuodossa (transsubstantiaatio). Tällaisen opetuksen torjuessaankin luterilainen uskonoppi pitää kuitenkin kiinni Kristuksen asetussanojen vaikuttavuudesta, toisin sanoen siitä, että näiden jumalallisten sanojen myötä käsillä ei ole enää ainoastaan leipää ja viiniä, vaan että Herran ruumis ja veri ovat todellisesti ja olemuksellisesti läsnä näissä ehtoollisaineissa.

Edelleen luterilainen teologia torjuu itäisessä kristikunnassa yleisen käsityksen, jonka mukaan ehtoollisliturgiaan kuuluva epikleesi – rukous, jossa Jumalaa pyydetään lähettämään Pyhä Henkensä ehtoollisaineiden päälle pyhittämään ne – tai jopa ehtoollisliturgia kokonaisuudessaan olisi konsekraation kannalta keskeisessä osassa. Toki voidaan todeta, että ehtoollisliturgia monine rukouksineen nousee Jumalan sanan pohjalta, mistä syystä sillä on oma huomattava arvonsa. Kuitenkin Kristuksen ruumiin ja veren läsnäolo ehtoollisessa perustuu nimenomaan Hänen sanoihinsa ja asetukseensa sekä toteutuu niiden myötä. Mikään ihmisen sana, teko tai ansio ei voi saada sitä aikaan, ei myöskään ehtoollisvieraan syöminen ja juominen taikka uskominen. Ilman Kristuksen pyhiä sanoja ja asetusta ei ole ehtoollista, vaan ainoastaan leipää ja viiniä. Toisaalta juuri Kristuksen asetussanat vaikuttavat Hänen ruumiinsa ja verensä todellisen läsnäolon leivässä ja viinissä, riippumatta muun ehtoollisliturgian laajuudesta tai suppeudesta.
Voidaan myös huomauttaa, että konsekraatio-sanaa käytetään myös toisessa merkityksessä, viittaamaan nk. piispanvihkimykseen. Tällaisessa yhteydessä tämän sanan käytöllä tahdotaan usein alleviivata eroa seurakunnan paimenvirkaan vihkimyksen (ordinaatio) ja toisaalta jo vihityn pastorin yliseurakunnalliseen piispan virkaan asettamisen välillä (konsekraatio).


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos