Raamattu opettaa, että maailmassa on tapahtunut syntiinlankeemus (1. Moos. 3). Raamattu kuvaa tuota tapahtumaa katastrofina, joka on vaikuttanut monella tavalla maailmaan.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan lankeemuskertomus esittää eräänlaisen perustavan kiusauksen joka ihmisellä on. ”Onko Jumala todella sanonut?” (1.Moos. 3:1) Kohdassa kuvataan, kuinka käärme alkaa vääntää Jumalan sanoja kieroon. Ensin hän asettaa vain kysymyksen, sitten kyseenalaistaa ihmisen saaman sanan ja lopulta korvaa sen omallaan. Lopulta paratiisin ihmiset tekevätkin ratkaisunsa, ei Jumalan sanan, vaan käärmeen sanan varassa.

Lankeemuskertomuksen tulkinnasta voidaan nostaa erilaisia asioita esiin. Raamatun kokonaisuudessa sen merkityksen kannalta olennaisia ovat ainakin seuraavat asiat:
Lankeemuksen tähden tämä maailma ei ole enää sellainen joksi Jumala on sen tarkoittanut. Maailma on täynnä monia kauniita asioita ja on luomisen pohjalta sinänsä hyvä. Samalla kristillisen teologian kannalta on olennaista nähdä, että maailma on lankeemuksen tähden myös vääristynyt. Hyvät asiat saavat siksi maailmassa vääristyneitä muotoja. Hyvillä luomisen lahjoilla ihmiset myös rikkovat toisiaan. Jumalan hyvä luomistahto on mennyt rikki. Samalla sen vuoksi kaikki asiat, jotka maailmassa vaikuttavat luonnollisilta tai yleisiltä, eivät automaattisesti ole hyviä.

Raamatussa viettelys ei ole musta ja likainen, tai aina edes syntisen kiihottava ja makea, vaan se voi olla myös kirkas, valoisa ja hyvä. Niin Raamatun lankeemuskertomuksessakaan käärme ei houkuttele minkäänlaisiin ”lihan synteihin”, vaan tietoon ja Jumalan kaltaisuuteen. Paavali oikeastaan selittää lankeemuskertomusta sanomalla saatanan tekeytyvän valon enkeliksi (2.Kor.11:14).
Jumalan kuvassa, ihmisessä, heräsi halu olla enemmän kuin kuva. Käärme sanoo: – niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan. Ihminen hylkää Jumalan, asettuu hänen asemaansa ja ottaa luomakunnan herruuden ilman vastuuta. Ihminen lankeaa jumalattomuuteen. Ryhtymällä itse tietämään, ihmiset irrottivat itsensä Jumalan tiedosta. He lyövät poikki piuhat Jumalan viisauteen ja järjestykseen tahtoen luoda autonomisen tietojärjestelmän.

Ihmisten valinta särkee luomiskertomuksen kuvaaman harmonian. Se näkyy ensiksi siinä, ettei ihminen enää halua Jumalaa keskustelukumppanikseen. Jo Jumalan liikkeiden aistiminen ajaa hänet pakoon. Jumalan jokainen puhuttelu osuu häneen kuin piiskanisku. Luottamuksen tilalle tulee pelko, uhma ja häpeä. Jumalayhteys on katkennut.

Toiseksi harmonian särkyminen näkyy siinä, että miehen ja naisen kumppanuus saa pahan vamman. Tasa-arvoisen ja luottavaisen yhteiselämän tilalle tulee syytösten, itsepuolustuksen ja alistavan vallankäytön kierre. Ihminen ei haluakaan harmoniassa etsiä yhteistä hyvää, vaan omaa hyväänsä.

Kolmanneksi harmonian särkyminen näkyy siinä, että ihmisen ja luonnon suhde vääristyy. Ihmisen valitseman suunnan vuoksi on ”maa kirottu”. Maalla tarkoitetaan sekä kasvi- että eläinkuntaa. Uusi testamentti puhuu siitä, että koko luomakuntakin ”huokaa” odottaessaan viimeistä päivää (Room. 8:22).

Ihmisen lankeemuksen tähden synti tuli maailmaan (Room. 5:12). Pelastushistoria kuvaa sitä, kuinka Jumala Kristuksen kautta pelastaa ihmisen.