Kirkkoisät

11.10.2016 • Ydinkohdat / K

Kirkkoisiksi kutsutaan varhaisen kristikunnan teologeja, jotka työllään ja elämällään vaikuttivat merkittävällä tavalla kristillisen kirkon elämään. Tämän vaikutuksen keskeisinä välikappaleina ovat pääasiassa kirkkoisien homiliat (saarnat) sekä heidän laatimansa Raamatun kommentaariteokset. Jotkut isistä ovat vaikuttaneet myös varhaisissa kirkolliskokouksissa laadittuihin opillisiin dokumentteihin.

Varhaisen kirkon suuret teologit jaetaan usein kahteen ryhmään, latinaksi kirjoittaneisiin läntisiin isiin ja kreikkaa käyttäneisiin itäisiin isiin. Tosin on todettava, että joidenkin itäisten isien teksteistä osa on säilynyt meidän aikaamme ainoastaan latinankielisinä käännöksinä. Näiden nk. latinalaisten ja kreikkalaisten isien lisäksi kirkkoisien joukkoon luetaan toisinaan myös syyrialaisia jumaluusoppineita, kuten Efraim Syyrialainen (n. 306–373) ja Iisak Niiniveläinen (700-luku).

Joitakin varhaisen kirkon merkittäviä teologeja

Läntinen kirkko
Tertullianus (n. 160–225)
Kyprianus Karthagolainen (n. 200–258)
Hilarius Poitierslainen (n. 315–367)
Ambrosius Milanolainen (n. 339–397)
Hieronymus (n. 347–420)
Augustinus Hippolainen (354–430)
Leo Suuri (n. 440–461)
Gregorius Suuri (n. 540–604)

Itäinen kirkko
Irenaeus Lyonilainen (n. 135–200)
Kleemens Aleksandrialainen (n. 150–215)
Origenes Aleksandrialainen (185–254)
Athanasios Aleksandrialainen (n. 296–373)
Basileios Kesarealainen (Suuri) (330–379)
Gregorios Nazianzilainen (329–390)
Gregorios Nyssalainen (n. 331–395)
Johannes Khrysostomos (n. 345–407)
Kyrillos Aleksandrialainen (n. 378–444)
Johannes Damaskolainen (n. 655–750)

Siitä, keitä näistä varhaisen kirkon teologeista voidaan kutsua kirkkoisiksi, on esitetty erilaisia näkemyksiä. Yleisesti on ajateltu, että kirkkoisien joukkoon voidaan lukea kirkolliset kirjoittajat, jotka ovat toimineet antiikin aikana, jotka ovat tunnettuja elämänsä pyhyydestä, joiden opetus on oikeaa ja joita myös kirkko pitää kristillisen uskon oikeina todistajina. Tämänkaltaisista kriteereistä huolimatta kirkkoisien luettelosta ei vallitse täydellistä yksimielisyyttä. Käsitykset eroavat muun muassa suhteessa oikeaoppisuuden vaatimukseen kirkkoisyyden kriteerinä. Esimerkiksi kaikki eivät halua kutsua Tertullianusta tai Origenesta kirkkoisien joukkoon heidän ilmeisistä opillisista virheistään johtuen. Samalla kuitenkin joitakin toisia varhaisen kirkon teologeja saatetaan melko kritiikittömästikin nimittää kirkkoisiksi heidän opetuksensa tietyistä ongelmakohdista huolimatta. Jotkut ovat kutsuneet kirkkoisiksi lähinnä niitä varhaisen kirkon teologeja, jotka on vihitty piispan virkaan. Tällaisia isiä ovat muiden muassa Irenaeus, Kyprianus, Athanasios, Hilarius, Basileios, Gregorios Nazianzilainen, Gregorios Nyssalainen, Ambrosius, Khrysostomos, Augustinus, Leo sekä Gregorius Suuri. Toisten mielestä kirkkoisien joukkoon tulisi laskea myös niitä varhaisen kirkon merkittäviä jumaluusoppineita, jotka olivat maallikoita. Tällaisiin teologeihin lukeutuvat muiden muassa Justinos Marttyyri (100–165), Tertullianus, varhaisempi Origenes (joka myöhemmin sai vihkimyksen presbyteeriksi), Efraim, sekä käytännössä myös Hieronymus (joka kyllä vihittiin papiksi, mutta ei tiettävästi koskaan toimittanut tätä virkaa).

Myös kirkkoisien aikakauden alkamis- ja loppumisajankohdasta on erilaisia käsityksiä. Joskus kirkkoisien ajan nähdään alkavan nk. apostolisista isistä, varhaiskirkon ensimmäisistä merkittävistä Uuden testamentin ulkopuolisista teologeista, jotka kirjoittivat jo apostolisena aikana tai ainakin pian sen jälkeen toisella vuosisadalla. Toisinaan kirkkoisien aikakauden katsotaan alkavan toisen vuosisadan loppupuolella siten, että apostolisten isien jälkeisistä apologeetoista esimerkiksi Justinos lasketaan kirkkoisien joukkoon. Edelleen, kirkkoisien aikakauden on lännen kirkossa ajateltu päättyvän Gregorius Suureen (k. 604), joskus jopa Bernard Clairvauxlaiseen (k. 1153). Itäisen kirkon viimeisenä kirkkoisänä on pidetty Johannes Damaskolaista (k. 754), jos kohta myöhäisempiäkin teologeja, kuten Gregorios Palamasta (k. 1359) on kutsuttu kirkkoisiksi. Idän ortodoksisen kirkon piirissä on myös ajateltu, että periaatteessa vielä nykypäivänäkin voisi nousta arvovallaltaan varhaisten isien vertaisia kirkkoisiä. Siten kirkkoisien ajan voitaisiin nähdä olevan päättymätön. Ottamatta kantaa tämän käsityksen oikeellisuuteen voidaan panna merkille, että myös luterilaisen kirkon piirissä uskonpuhdistuksen ja esimerkiksi sen jälkeisen puhdasoppisuuden ajan merkittäviä teologeja on kutsuttu kirkon isiksi, joskaan ehkä ei varsinaisesti kirkkoisiksi.

Lienee mahdollista esittää, että kirkkoisien tarkan luettelon määrittelemistä tärkeämpää on kysyä, mikä on varhaisen kirkon isien merkitys meidän aikamme kristilliselle kirkolle. Vastaukseksi voitaneen ehdottaa ainakin seuraavia asioita: Isien teologian tarkasteleminen voi auttaa näkemään nykyaikaisen seurakunnan opetuksen ja elämän laajemmassa perspektiivissä, osana Kristuksen kirkon ja kristillisen uskon pitkää jatkumoa. Jo luterilaiset isät liittivät tunnustuskirjojen loppuun Todisteiden luettelon, kokoelman kirkkoisien ja vanhojen kirkolliskokousten lausumia osoittaakseen, että uskonpuhdistuksen opettajat eivät kristologian opetuksessaan pyrkineet linjaamaan mitään uutta oppia, vaan pikemminkin liittymään siihen, mitä pyhä Raamattu sanoo ja miten vanha, puhdasoppinen kirkko on asiasta aina opettanut. Toiseksi, varhaisten isien opetuksen äärellä on myös mahdollista havaita, että monet seurakunnan kohtaamista opillisista ongelmista sekä toisaalta myös Jumalan muuttumattoman sanan niihin tarjoama vastaus ovat kaikkina aikoina pohjimmiltaan samankaltaisia. Edelleen, varhaisen kirkon teologian tarkastelu voi olla haastamassa myös terveellisen kritiikin harjoittamiseen ihmisten kirjoittamien sananselitysten äärellä. Näin on siksi, että huolimatta oikeaoppisuuden vaatimuksesta kirkkoisyyden kriteerinä, myös joidenkin tällä kunnianimellä kutsuttujen teologien teoksista löytyy opillisia puutteita, jopa suoranaisia virheitä. Lisäksi joidenkin isien opetus on selvässä ristiriidassa toisten isien käsitysten kanssa. Sen vuoksi kirkkoisien – niin kuin toki myöhempienkin kirkon opettajien – tekstejä on arvioitava aina pyhän Raamatun erehtymättömän ilmoituksen valossa. Tässä oikeaan suuntaan ohjaa luterilaisen tunnustuksen klassinen periaate:

Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset ovat ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava. Kirjoitettu on: ”Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni” (Ps. 119.) Pyhä Paavali sanoo: (Gal. 1:8) ”Vaikka tulisi taivaan enkeli ja julistaisi toisin, hän olkoon kirottu”.

Muita vaikka kuinka nimekkäiden vanhojen ja uusien opettajien kirjoituksia ei ole pidettävä Pyhän Raamatun vertaisina, vaan ne on kaikki tyynni alistettava sen alaisiksi. Niitä tulee käyttää yksinomaan todistajina, jotka kertovat, millaisena ja millä paikkakunnilla profeettojen ja apostolien oppi on säilytetty apostolien ajan jälkeen. (Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. Opin summa, sääntö ja ohje 1.)


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos