Miten Jumala on luonut ihmiset tässä maailmassa elämään? Sen ilmaisee Jumalan asettama laki. Kun Jumala on rakentanut koko maailman, hän on samalla tehnyt järjestyksen, jota noudattaen luomakunta toimii, kuten sen on tarkoitus toimia.

Luomisessa Jumala asetti lakinsa ihmisen sydämeen. Ensimmäiset ihmiset Aadam ja Eeva luonnostaan toimivat Jumalan tahdon mukaisesti. Syntiinlankeemuksessa ihminen kuitenkin irrotti itsensä Jumalan asettamasta luomakunnan järjestyksestä, haluten tehdä uuden järjestyksen. Ihmisen suhteessa Jumalan lakiin tuli kaksi ongelmaa. Ensimmäinen koskee lain ymmärtämistä ja toinen tahtoa tehdä lain mukaan. Laki on edelleenkin kirjoitettuna ihmisten sydämiin, niin että kun puhutaan oikeasta ja väärästä ihmiset pääsääntöisesti luontaisesti ymmärtävät, mikä on oikein ja mikä väärin (vrt. Room. 2:14–15). Kuitenkin tämä ymmärrys on ihmisessä hämärtynyt ja puutteellinen (vrt. Ps. 19:12). Toisekseen tulee ihmisen sisimmän kapinamieli Jumalan järjestystä vastaan. Ihminen tunnistaa kyllä jonkin verran Jumalan tahtoa, mutta ei halua toimia sen mukaan. Ihmisessä asuva synnillinen taipumus kapinoi Jumalan järjestystä vastaan (vrt. Room. 3:10–18).

Koska ihmisen luontainen ymmärrys Jumalan laista, elämän omasta laista oli lankeemuksen myötä hämärtynyt, antoi Jumala Israelin kansalle kirjoitetun lain. Sen tarkoituksena oli tuoda lain mukaan elävälle Israelille Jumalan siunaus. Israelin keskuudesta tämän siunauksen ja lain mukaisen elämän olisi pitänyt levitä kaikkien muiden kansojen keskuuteen. Olihan Aabraham valittu juuri siksi, että hänen kauttaan siunaus tulisi kaikille maailman kansoille (1. Moos. 12:1–3). Israelille annetun lain ytimessä olivat kymmenen käskyä (2. Moos. 20 ja 5. Moos. 5). Ne olivat lahja, joissa Jumala antoi jumalanpalvelusta varten omat kasvonsa (1. käsky), oman pyhän nimensä (2. käsky) ja oman leponsa (3. käsky). Näin jumalanpalvelus saattoi olla armollisen Jumalan eteen tulemista; hänen pyhyytensä vastaanottamista. Loput käskyt osoittivat, että Jumala tahtoi suojella yhteiskunnan ja perheen järjestystä, ihmiselämää, avioliittoa, omaisuutta, sekä mainetta ja kunniaa.

Israel ei kuitenkaan elänyt Jumalan lain mukaan. He eivät saaneet luvattua siunausta, vaan laki tuomitsi heidät. Laista tuli syytöskirjelmä, joka osoitti rikkomukset ja näin vaati oikeudenmukaista tuomiota rikollisille. Erityisesti tuomion alle tuli Jumalan valittu kansa, jolle laki oli annettu. Se ikään kuin kantoi koko maailman rikkomukset ja synnit. Ja tuon kansan korkein edustaja, sen Kuningas, Messias astui kaiken lain rikkomisen kantaen Jumalan oikeudenmukaisen tuomion alle. Paavali kirjoittaa: [Jeesuksen], joka ei synnistä tiennyt, [Jumala] meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. (2. Kor. 5:21). Jeesus siis tehtiin koko lain rikkomisen ruumiillistumaksi. Hän oli koko maailman synti. Hänessä tuo koko maailman yhteen pisteeseen koottu synti on saanut täydellisen tuomionsa. Niinpä Jeesuksen sijaissovitukseen uskova kristitty julistetaan Jumalan lain edessä vanhurskaaksi eli sekä syyttömäksi että lain täyttäneeksi. Uskovalle luetaan hyväksi Jeesuksen ansio, kuten Jeesukselle on luettu maailman synti.

Jeesus on lain täyttymys. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo. (Room. 10:4). Tässä Paavali sanoo, että Jeesus on lain päämäärä, tähtäyspiste, maali, täyttymys (kreik. telos). Paavalilla lienee näin puhuessaan mielessään sekä laki käskyinä että laki tarkoittaen tooraa eli viittä Mooseksen kirjaa. Jeesus on tuon Tooran kertomuksen huipennus. Hän on Jumalan Toorassa aloittaman kertomuksen ja siellä olevien lupausten täyttymys. Samalla hän on myös kaikki lain käskyt puolestamme täyttänyt. Mooseksen kirjoissa on muitakin käskyjä kuin kymmenen käskyä. Sieltä löytyvät Vanhan testamentin jumalanpalvelussäädökset ja Israelin kansaa koskeva lainsäädäntö. Jeesus on omalla uhrillaan perustanut uuden liiton jumalanpalveluksen ja niin vanhan liiton jumalanpalvelussäädökset ovat täytetyt. Hän on perustanut uuden omaisuuskansan (vrt. 1. Piet. 2:9) ja niin Israelin kansaa koskeva lainsäädäntö on täytetty.

Luterilaisuudessa on nojattu yllä esitettyyn Raamatun materiaaliin, ja nostettu siitä esiin kolme lain käyttöä. Ensimmäinen lain käyttö on se, kun yhteiskunnassa pyritään toimimaan Jumalan luomisessa asettaman järjestyksen mukaan. Tällöin valtiovalta voi uhata myös rangaistuksilla niitä, jotka vaikkapa uhkaavat ihmishenkeä. Tämä on yhteiskunnallinen lainkäyttö. Toinen lainkäyttö tunnetaan hengellisenä lainkäyttönä. Siinä Jumalan laki osoittaa syntimme, kun vanha ihmisemme ei tahdo rakastaa Jumalaa yli kaiken eikä lähimmäistään kuten itseään. Näin laki osoittaa, että emme itsessämme ole Jumalan edessä kelvollisia. Tarvitsemme evankeliumia, joka julistaa, että Kristus on puolestamme täyttänyt lain ja kärsinyt synnin rangaistuksen. Kolmas lainkäyttö on osoittaa, miten armahdetun kristityn pitäisi elää. Meitä ei ole vapautettu tuomiosta rikkomaan lisää. Meidät on vapautettu elämään Kristuksen muotoista elämää; harjoittelemaan iankaikkista ylösnousemuselämää jo tässä ajassa. Meidät on kutsuttu harjaantumaan kristillisissä hyveissä.