Evankeliumi on tuttu sana paitsi kristityille myös ei-kristityille. Evankeliumi on jopa niin tuttu, että joskus ei edes mietitä, mitä se tarkoittaa tai mikä sen sisältö on. Sanalla ”evankeliumi” on kielenkäytössämme raamatullinen juuri ja tausta, mutta ”evankeliumia” on julistettu myös ennen Kristusta ja kristillistä kirkkoa.
Antiikin kreikkalaisessa ja roomalaisessa kulttuurissa evankeliumi merkitsi iloista sanomaa, viestiä voitosta. Kun sanoma sodan tai taistelun voitosta saapui, iloisen – eli hyvän uutisen – tuoja saatettiin kruunata seppeleellä, temppelit koristeltiin ja pidettiin juhlia.
Evankeliumi liittyi vahvasti myös keisarikulttiin. Keisaria pidettiin jumalallisena hallitsijana, joka hallitsi luonnon tapahtumia, sai aikaan paranemisia jne. Hän oli kuin suojaava jumala, joka toi hyvää onnea. Ajateltiin, että keisarin syntymää ympäröivät kosmiset tapahtumat. Sen tähden keisarilliset sanomat olivat iloisia, hyviä uutisia. Se, mitä keisari sanoi oli jumalallista toimintaa hyvän ja pelastuksen aikaansaamiseksi. Keisarin palvontaan liittyvä evankeliumi oli ensinnäkin sanoma hänen syntymästään, sitten hänen täysi-ikäisyydestään ja vielä valtaistuimelle nousemisestaan. Vuotuisia juhlia järjestettiin edellä mainittujen takia, jotka toivat uuden toivorikkaan aikakauden keisarissa.
Uudessa Testamentissa meille kerrotaan kuitenkin hyvin erilaista evankeliumia. Olemme tottuneet kutsumaan evankeliumia ”ilosanomaksi” tai ”hyväksi uutiseksi”. Kreikankielen sana euangelion käännetäänkin näin. Evankeliumi määritellään Uudessa Testamentissa hyvin tarkkaan ja sanotaan mitä, mikä tai kuka evankeliumi on. Markuksen evankeliumin alusta voimme lukea: ”Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumin alku” (Mark. 1:1). Evankeliumi, josta Markus kirjoittaa on siis Jeesuksen evankeliumi. Apostoli Paavali puolestaan sanoo Korinttin kristityille: ”Tultuani Trooaaseen julistamaan Kristuksen evankeliumia…” (2. Kor. 2:12). Samaan tapaan hän kirjoittaa Rooman seurakunnalle: ”olen suorittanut Kristuksen evankeliumin julistamisen” (Room. 15:19).
Apostoleille ja evankelistoille evankeliumi ei siis ole mikä tahansa ilosanoma tai hyvä uutinen. Evankeliumi on Hyvä Uutinen nimen omaan Kristuksesta; se on Hänen Hyvä Uutisensa. Paavali sanookin aivan Roomalaiskirjeensä aluksi mm. seuraavaa: ”… erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia… hänen Pojastansa… Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,” (Room. 1:1–4). Voimme sanoa, että evankeliumi esittää ja tuo Kristuksen meille. Luterilaisen kirkon Tunnustuskirjoihin kuuluvassa Yksimielisyyden ohjeessa sanotaan sama asia seuraavasti: ”Evankeliumia taas on kaikki sellainen saarna, joka ojentaa ja antaa meille armon ja anteeksiantamuksen Kristuksessa eikä tiedä mistään muusta.” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. 5. Laki ja evankeliumi). Kristus siis on evankeliumin varsinainen alku, sisältö ja keskus. Vaikka sanoma olisi miten iloinen tai hyvä tahansa, mutta ei sisällä Raamatun ilmoittamaa Jeesusta Kristusta, ei tällainen iloinen sanoma ole evankeliumia.
Mistä ja millaisesta Jeesuksesta evankeliumi sitten kertoo? Paavali kirjoittaa: ”Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan” (1. Kor. 15:1–4). Tässä Paavali ikään kuin alleviivaa kolmea tärkeää tapahtumaa: Kristuksen Jeesuksen ristinkuolemaa meidän syntiemme tähden, Hänen hautaamistaan ja Hänen ylösnousemistaan kolmantena päivänä. Aiemmin samassa kirjeessään Paavali on sanonut korinttilaisille että ”minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna” (1. Kor. 2:2).
Kristuksen kuolema ja ylösnousemus on ainoa perustus syntien anteeksiantamiselle ja ikuiselle elämälle. Tämä on myös ainoa peruste, jonka mukaan evankeliumia voidaan julistaa. Kristuksen kuolema ja ylösnousemus meidän pelastuksemme tähden ON evankeliumi. Voimme selventää vielä evankeliumia ja sen sisältöä, kun kuulemme mitä Yksimielisyyden ohjeen tiivistelmässä sanotaan: ”… evankeliumi ei ole parannus- tai nuhdesaarnaa, vaan se on sanan varsinaisen merkityksen mukaisesti yksinomaan lohdutussaarnaa, ”iloinen sanoma”, joka ei nuhtele eikä pelästytä vaan joka lohduttaa lain kauhistuttaman omantunnon. Se vetoaa yksin Kristuksen ansioon, ja saarnaamalla suloisesti Kristuksen ansaitsemasta Jumalan armosta ja laupeudesta se rohkaisee pelästyneen omantunnon.” (Yksimielisyyden ohje, Tiivistelmä, 5. Laki ja evankeliumi).