Luterilaisissa ja muissa kristillisissä seurakunnissa työskentelee diakoneiksi tai diakonissoiksi kutsuttuja henkilöitä. Heidän ammatilliset esi-isänsä ja -äitinsä elivät jo alkukirkon aikaan.
Suomenkielisissä raamatunkäännöksissä diakoneista (kr. diakonos) käytetään usein sanaa palvelija. Palveleminen kuvaakin pitkälti diakonien tehtävää. He ovat henkilöitä, jotka toimivat aina jonkun toisen lähettämänä. Diakoni suorittaa hänelle uskotun tehtävän sen antajan valtuuttamana ja toimii muiden hyväksi. Hän on siten linkki tehtävän antajan ja vastaanottajan välillä.
Useimmissa Raamatun kohdissa diakoni ei kuitenkaan ole ammatti tai arvonimi, vaan pikemminkin yleisnimitys välikätenä toimiville ihmisille. 1. kirjeessä Korinttilaisille (1. Kor. 12:5) sanotaankin, että tällaiset tehtävät ovat moninaiset, mutta Herra on sama. Monenlaiset tahot voivat lähettää ihmisen hoitamaan diakonin tehtävää. Esimerkiksi Foibea sanotaan Kenkrean seurakunnan (Room. 16:1) ja Epafrasta Kristuksen diakoniksi (Kol. 1:7). Myös tehtävien sisällöt vaihtelevat. Todennäköisesti Foiben tehtävä oli kuljettaa Paavalin lähettämä kirje Kenkreasta Roomaan. Epafras puolestaan välitti Jumalan Sanaa Kolossan seurakunnalle.
Uudesta testamentista löytyy lisäksi kaksi kohtaa, joissa diakoni-sanaa käytetään hieman toisin (Fil. 1:1 ja 1. Tim. 3: 8 – 13). Näissä yhteyksissä kyse ei ole kestä tahansa välikätenä toimivasta ihmisestä, vaan nimenomaan diakoneiksi kutsuista henkilöistä. Diakoneista kerrotaan omana, erillisenä ryhmänään siinä missä seurakunnan kaitsijoistakin. Heidän tehtäviään ei kuvata, mutta 1. kirjeessä Timoteukselle kerrotaan, millaisia heidän tulee olla: arvokkaita ja nuhteettomia.
Raamatun jälkeisinä vuosisatoina kehityskulku jatkui ja erityisten diakoneiksi kutsuttujen henkilöiden asema vakiintui seurakunnissa. Diakoneille muodostui oma tehtävänkuvansa ensin seurakunnan paimenen eli piispan ja myöhemmin myös muiden seurakunnan palvelijoiden rinnalle. Diakoni toimi varhaisissa seurakunnissa ennen kaikkea piispan avustajana hänen ja seurakunnan välisiä asioita hoitaen. Useimmat heistä olivat miehiä, mutta myös naisdiakoneja tunnettiin.
Kysymys diakonin viran luonteesta on viime aikoina herättänyt laajalti keskustelua. On pohdittu, onko diakonin virka rinnastettavissa apostoliseen paimenvirkaan. Monissa kirkoissa kannatetaan kolmisäikeisen viran mallia, jossa diakoni jakaa saman viran seurakunnan paimenen kanssa. Varhaiskirkossa ja jo Uudessa testamentissakin diakonit toki ovat seurakunnan paimenien erityisiä avustajia. Toisin kuin apostoliksi tai piispaksi, lähes ketä tahansa henkilöä voidaan kuitenkin kutsua diakoniksi Uudessa testamentissa. Diakonit eivät ole vastuussa seurakunnan johtamisesta eivätkä toimita sakramentteja. Diakonin viralle ei löydy vastaavaa selkeää asetusta kuten paimenviralle. Apostoliseen virkaan rinnastettavalle diakonin viralle onkin vaikea löytää perusteluja Raamatusta. Tunnustuskirjoissa diakonien toiminnasta ei juuri ole mainintaa. Kiistatta diakonin rooli esimerkiksi seurakunnan paimenen avustamisessa on kuitenkin ollut merkittävä kristinuskon syntyajoista saakka.
Evankeliumit kertovat myös meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen toimineen diakonin asemassa. Jumala valtuutti Poikansa ja lähetti Hänet maailmaan. Isänsä palvelijana Hänen tehtävänsä oli täyttää laki ja osoittaa täydellinen rakkautensa ihmisiä kohtaan. Hän ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan (Mark. 10:45). Ylösnousseen Herran seurakunnassa ihmiset saavat sitä vastoin olla palveltavana ja myös palvelemassa. Joka sunnuntai Kristus palvelee meitä Sanansa ja sakramenttiensa välityksellä. Me saamme yltäkylläisesti Jumalan antamia armon aarteita itsellemme ja pääsemme jakamaan niitä. Jokaista Jumalan lapseksi kastettua voidaan myös sanoa Kristuksen diakoniksi, sillä meidät on kutsuttu toimimaan välikäsinä – viemään sanomaa ylösnousseesta Herrastamme eteenpäin sanoin ja teoin.
Kts. myös Diakonia.
