Suurin osa tutkijoista on sitä mieltä, että kastetut lapset saivat osallistua perhekuntansa kanssa ehtoolliselle jo kirkon alkuaikoina. Perusteluna tälle on se, että kaikkien kastettujen uskovien katsottiin kuuluvan Kristuksen ruumiiseen, seurakuntaan. He olivat ”liiton kansan” jäseniä samalla tavoin kuin juutalaiset pojat ympärileikkauksen jälkeen. Juutalaiselle pääsiäisateriallekin osallistui pieniä lapsia heti kun he pystyivät syömään kiinteää ruokaa. Kristillisen ehtoollisen juuret ovat pääsiäisateriassa, jonka Jeesus nautti opetuslastensa kanssa. Vapahtajan sanan ”Älkää estäkö heitä” (Joh. 6:53) tulkittiin jo varhaiskirkossa tarkoittavan pääsyä sekä kaste- että ehtoollismaljan yhteyteen.
Noin vuonna 100 kirjoitettu Didakhe sisältää kehotuksen: ”Kun olette Herran päivänä kokoontuneet, murtakaa leipää ja lausukaa kiitosrukous sen jälkeen kun olette ensin tunnustaneet syntinne, jotta teidän uhrinne olisi puhdas”. Lastenkin edellytettiin osallistuvan seurakunnan mukana syntien tunnustamiseen. Jatkossa tuli olemaan suuri merkitys Paavalin sanoilla: ”Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta” (1. Kor. 11:28). Mm. kirkkoisä Justinoksen mukaan ”ehtoolliselle saa osallistua vain se, joka tunnustaa opetustemme totuudellisuuden ja joka on puhdistettu kasteessa syntien anteeksisaamiseksi ja uudestisyntymiseksi ja joka valvoo elämäänsä niiden sääntöjen mukaan, joita Kristus on antanut”. Ei ole tiedossa, kuinka näitä sääntöjä sovellettiin lapsiin. Itsensä tutkimisen vaatimus kohotti ehtoollisikää ainakin keskiajan lopulla.
Kirkkoisien aikakaudelta säilyneissä kastekaavoissa on mukana myös kastetun voitelu ja ensiehtoollisen. Esimerkiksi kirkkoisä Cyprianuksen mukaan lapset saivat 200-luvun puolivälissä osallistua ehtoolliselle heti kasteen uudestisyntymisen jälkeen. Kirkkoisä Augustinus piti 300-luvulla lasten ehtoolliselle osallistumista suorastaan välttämättömänä, koska ”heilläkään ei voi olla elämää, elleivät he syö Ihmisen Pojan lihaa”. 700-luvulla lasten ehtoollinen oli yleinen tapa sekä lännen että idän kirkoissa.
800-luvulta lähtien alettiin lasten oikeutta ehtoolliseen epäillä lähinnä käytännön syiden vuoksi. Ehtoollisen rajaaminen maallikoilta vaikutti erityisesti lasten ehtoollisella käymisen vähenemiseen. 1200-luvulla alettiin ehtoolliselle tulijalta vaatia riittävää uskontietoa, tietoista hartautta ja yksityisrippiä, mitkä seikat nostivat vähitellen ehtoollisikää. Lasten katsottiin saavuttavan tarvittavan kypsyyden noin 7-10 -vuoden iässä.
Uskonpuhdistuksessa lasten ehtoolliselle osallistuminen ei kuulunut keskeisiin kysymyksiin. Lutherin mielestä lapsetkin voivat omaksua riittävät tiedot ehtoolliselle osallistumiseen. Käytännössä katekismuksen opettaminen ja myöhemmin rippikoulu nostivat ensiehtoolliselle osallistumisen ikärajan noin 15 vuoteen. Augsburgin tunnustuksen mukaan ”Herran ruumista ei ole tapana jakaa muille kuin niille, jotka on ensin kuulusteltu ja jotka ovat saaneet synninpäästön” (§ 25).
Suomessa rippikoulu säilyi ehtoolliselle osallistumisen vaatimuksena vuoteen 1978 saakka, jolloin päätettiin, että ”kastettu lapsi, jolle on opetettu ehtoollisen merkitystä, saa osallistua ehtoolliseen yhdessä vanhempansa tai muun hänen kristillisestä kasvatuksestaan huolehtivan konfirmoidun kirkon jäsenen kanssa” (KJ II osa §11).
Päätös jäi sikäli puutteelliseksi, ettei päätetty tarvittavan ehtoollisenopetuksen sisällöstä eikä ehtoollisen laskemisesta (admissiosta). Perinteisen näkemyksen mukaan ehtoolliselle päästämisestä päättää aina ehtoollista jakava pastori. Päätöstä eivät voi yksipuolisesti tehdä lapsen vanhemmat tai lapsi itse. Lapsella tulee kuitenkin olla oma halu ja tarve osallistua ehtoolliselle.
Lähetyshiippakunnan messuvihon mukaan ehtoolliselle voivat osallistua ne kastetut ja konfirmoidut (tämä ei tietenkään koske lapsia), jotka uskossa ja elämässä tahtovat seurata Pyhää Raamattua ja luterilaista tunnustusta, katuvat omia syntejään ja tulevat ehtoolliselle saadakseen anteeksi ja voidakseen antaa anteeksi, sekä uskovat nämä sanat ”teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi”. Lapset voidaan myös siunata alttarilla.
Lähetyshiippakunnassa ehtoolliselle haluavat lapset osallistuvat ehtoolliskouluun, jossa käydään läpi uskon keskeisiä kysymyksiä ja ehtoollisen merkitystä Vähän katekismuksen pohjalta. Ehtoolliskoulun jälkeen nämä alakouluikäiset lapset voivat osallistua ehtoollisenviettoon.
KIRJALLISUUTTA
Petri Hiltunen, Aikuisten ateria? Keskustelu lasten ehtoollisesta Suomessa vuosina 1950-1980. Helsinki 1998.
Petri Hiltunen, Onko ehtoollispöytään kynnyksiä? Yhdeksi ruumiiksi kastettuna. Piispa Matti Väisesen 80-vuotisjuhlakirja. Porvoo 2014.
