Katekismusselityksen 2.luku, 3.uskonkohta, pyhityksestä

Katekismusselitys – Toinen luku – Uskontunnustus – Kolmas uskonkohta, pyhityksestä – Edward W. A. Koehler

Tohtori Martti Lutherin Vähän katekismuksen selitys

KOLMAS USKONKOHTA

PYHITYKSESTÄ

168. Mikä on uskontunnustuksen kolmas kohta?

Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksisaamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Amen.

169. Mitä se merkitsee?

{1}Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla Hänen tykönsä; vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa; {2}niinkuin Hän koko kristikuntaa maan päällä kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksessa Kristuksessa varjelee ainoassa oikeassa uskossa; {3}jossa kristikunnassa Hän antaa minulle ja kaikille uskovaisille joka päivä kaikki synnit runsain määrin anteeksi, {4}herättää viimeisenä päivänä minut ja kaikki kuolleet {5}ja antaa minulle sekä kaikille uskoville Kristuksessa iankaikkisen elämän. Tämä on varmasti totta.

170. Mitkä ovat ne viisi seikkaa, joita tämä uskonkohta käsittelee?

1. Pyhää Henkeä;
2. kirkkoa;
3. syntien anteeksiantamusta;
4. ruumiin ylösnousemista; ja
5. iankaikkista elämää.

Toinen uskonkohta osoittaa, miten Kristus hankki meille pelastuksen, kolmas taas osoittaa, miten me voimme saada itsellemme tämän pelastuksen.

1. PYHÄSTÄ HENGESTÄ.

171. Miten ensimmäinen käsiteltävä seikka ilmaistaan?

Minä uskon Pyhään Henkeen.

Näin lausumalla me tunnustamme Pyhän Hengen olevan tosi Jumala, yhdenvertainen Isän ja Pojan kanssa, joista molemmista olemme jo oppineet, että he ovat Jumala. Se järjestys, jossa nämä Pyhän Kolminaisuuden kolme persoonaa on ilmaistu, ei merkitse eroa arvoasemassa tai heidän tekojensa tärkeydessä (181 ja 182).

172. Kuka Pyhä Henki on?

Pyhän Kolminaisuuden kolmas Persoona, tosi Jumala yhdessä Isän ja Pojan kanssa.

325) Matt. 28:19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

326) 1.Kor. 3:16. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

327) Ap.t. 5:3,4. Pietari sanoi: “Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä? … Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle.”

328) Ps. 33:6. Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa hengellä.

329) Ps. 139:7–10. Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä? Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin, sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun.

330) 1.Kor. 2:10. Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.

1. Pyhälle Hengelle omistetaan jumalallisia nimiä (325: Hän on yhdenvertainen Isän ja Pojan kanssa; 326: Jumalan Hengen, joka asuu Jumalan temppelissä, täytyy olla itse Jumala; 327: Pyhälle Hengelle valehdellessaan Ananias valehteli Jumalalle);

2. jumalallisia ominaisuuksia (329: Pyhä Henki on kaikkialla läsnäoleva; 330: Hän on kaikkitietävä; 331: Hän on pyhä);

3. jumalallisia tekoja (328: Hänelle omistetaan luomisteko).

173. Miksi Häntä kutsutaan Pyhäksi Hengeksi?

1. Koska Hän itse on pyhä;

2. koska Hän pyhittää meidät vaikuttamalla meissä uskoa ja antamalla Kristuksen ja Hänen pelastuksensa meidän omaksemme.

331) Jes. 6:3. Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa.

332) [Ks. Kysymys . Suom. huom.]

2. Pyhän Hengen työtä kutsutaan lyhyesti pyhittämiseksi. Tätä sanaa käytetään tässä laajemmassa merkityksessään, jolloin se käsittää Pyhän Hengen koko työn (katso kysymys 176). Suppeammassa merkityksessään se merkitsee vain osaa tästä työstä (katso kysymys 179).

174. Millä sanoilla tunnustat, ettei pyhityksesi ole omaa työtäsi?

Näillä sanoilla: “Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla Hänen tykönsä.”

Synergismi opettaa, että luonnollinen ihminen pystyy omilla yrityksillään saamaan itsensä kääntymään tai että hän omalla voimallaan voi ainakin jossain määrin tehdä yhteistyötä Pyhän Hengen kanssa oman kääntymyksensä aikaansaamiseksi. Totta onkin, että luonnollinen ihminen voi todella kuunnella saarnan, lukea ja tutkia Raamattua, oppia ja älyllisesti ymmärtää evankeliumin opetuksia, mutta hän ei kykene omalla järjellään, voimallaan eikä tahdollaan millään tavoin käännyttämään itseään tai avustamaan omassa kääntymyksessään — kukaan ihminen ei millään omalla yrityksellään pysty saamaan itseään uskomaan Kristukseen omana Vapahtajanaan.

175. Miksi uskot, ettet voi omasta järjestäsi, voimastasi etkä tahdostasi uskoa Jeesukseen Kristukseen etkä tulla Hänen tykönsä?

Koska uskon Kirjoituksia, jotka sanovat, että luonnostani olen {1}hengellisesti sokea ja {2}kuollut ja {3}Jumalan vihollinen.

333) 1.Kor. 2:14. Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

334) Ef. 2:1. Te olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne.

335) Room. 8:7. Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan.

336) 1.Kor. 12:3. Ei yksikään taida Jesusta kutsua Herraksi, vaan Pyhän Hengen kautta. [käännös vanhan Biblian mukaan]

“Kirjoituksia”: Niiden oppien, jotka me uskomme, ei tarvitse pitää yhtä ihmisten mielipiteiden ja järkeilyjen kanssa, mutta niiden on kaikilta osin ja kaikissa kysymyksissä pidettävä yhtä Raamatun kanssa. Mikä ikinä ei ole raamatullista, se ei ole todella luterilaista.

Sen, että ihminen on sokea hengellisissä asioissa, näemme raamattuviitteestä .

“Luonnollinen ihminen” on ihminen ennen kääntymystään vallitsevassa turmeltuneessa luonnollisessa tilassaan, siis uudestisyntymätön ihminen (katso kysymys 95). Ihminen on joko uudestisyntynyt tai uudestisyntymätön, ei ole mitään puolueetonta maaperää näiden kahden tilan välillä (485; Luuk. 11:23). “Se, mikä Jumalan Hengen on” tarkoittaa niitä asioita, jotka Pyhä Henki ilmoittaa meille Raamatussa, erityisesti evankeliumin opetukset (1.Kor. 2:9–14). “Ei ota vastaan”: henkisesti normaali henkilö voi ottaa vastaan, oppia ja tietää nämä asiat älyllisesti, hän voi ahkeralla opiskelulla saada selvän käsityksen siitä, mitä Raamattu opettaa, hän voi saavuttaa hengellisten totuuksien älyllisen tuntemisen, mutta syystä tai toisesta tämä kaikki “on hänelle hullutus”, ja siitä syystä hän ei pysty ottamaan eikä ota niitä vastaan sydämellään, hän ei pysty uskoen hyväksymään niitä, hän ei pane niihin luottamustaan.

“Tutkisteltava hengellisesti”: jotta klassista sävelteosta voisi tutkistella ja asianmukaisesti ymmärtää, tarvitaan musikaalisuutta; kukaan, jolta tämä kyky puuttuu, ei pysty musiikillisesti tutkistelemaan jotain Bachin sävellystä, vaan se on hänelle pelkkää meteliä. Luonnollisella ihmisellä on lihallinen mieli (158 ja 335), häneltä puuttuu hengellisyys (kyky tajuta hengellisiä asioita); näin ollen hän on hengellisten asioiden suhteen sokea eikä pysty hengellisesti vastaanottamaan, tuntemaan eikä uskomaan sitä, mikä Jumalan Hengen on. Samoin kuin jotkut ihmiset ovat värisokeita, niin kaikki ihmiset ovat luonnostaan hengellisesti sokeita. Vaikka ihmisen henkiset kyvyt olisivat täysin kunnossa, ne eivät tee hänelle mahdolliseksi uskoa Kristukseen; näin ollen hän ei pysty omasta järjestään tulemaan Kristuksen tykö tai uskomaan Häneen. Järki on se kyky tai ominaisuus, jota käyttämällä ymmärrämme älyllisesti sen, minkä kanssa olemme tekemisissä, se tuottaa mielen ymmärrystä mutta ei sydämen uskoa. Pikemminkin ajatussisältö, joka vaikuttaa sydämeen (sisimpään), voi aiheuttaa joko iloa tai surua, luottamusta tai epäluottamusta jne. Niinpä järki voi antaa meille älyllisen tietämyksen siitä, mitä Raamattu opettaa, mutta se ei itsessään pysty liikuttamaan sydäntä, niin että se uskoisi sen, mitä olemme oppineet. Uskon synnyttävä voima on sen sijaan myötäsyntyisenä niissä totuuksissa, joita opimme. Mutta niin kauan kuin luonnollinen ihminen pitää näitä totuuksia “hullutuksena”, ne eivät koskaan pysty vaikuttamaan sydämeen sillä tavoin, että usko syntyisi.

2. Sen, että luonnollinen ihminen on hengellisesti kuollut, näemme raamattuviitteestä 334 ja Ef. 2:5:stä: “Te olitte kuolleet”. Fyysisesti nämä ihmiset olivat olleet eläviä luonnollisesta syntymästään (sikiämisestään) asti, ja he olivat olleet hyvinkin toimeliaita kaikenlaisten syntien harjoittamisessa, mutta juuri nämä synnit osoittivat, että siihen aikaan he olivat hengellisesti kuolleita: että heillä ei ollut todellista Jumalan pelkoa, ei rakkautta eikä luottamusta Häneen; heillä ei ollut Jumalaan kohdistuvia tunteita, vaan heidän sydämensä, jotka elivät pahoille himoille, olivat kuolleet kaikelle hengelliselle. Sellainen on kaikkien ihmisten tila luonnostaan ennen heidän kääntymystään. Ei ole olemassa mitään väliasemaa, jossa ihminen ei olisi hengellisesti kuollut muttei hengellisesti eläväkään (Ef. 2:1).

— Samoin kuin kuolleella ruumiilla ei ole fyysistä voimaa minkään fyysisen teon tekemiseen, samoin hengellisesti kuolleilla ei ole hengellistä voimaa minkään hengellisen teon tekemiseen. Kristukseen uskominen on hengellinen teko, siispä ihminen ei omalla voimallaan voi uskoa Kristukseen eikä tulla Hänen tykönsä. Samoin kuin Lasarus (Joh. 11:43) ei pystynyt tulemaan ulos haudastaan omin voimin, vaan vasta sen jälkeen kun Herran sana oli tehnyt hänet eläväksi, samoin hengellisesti kuolleet eivät pysty tulemaan Kristuksen luo omin voimin, vaan Jumalan Sanan täytyy ensin tehdä heidät hengellisesti eläviksi.

3. Sen, että ihminen on Jumalan vihollinen, me näemme raamattuviitteestä 335. Luonnostaan ihminen on lihallismielinen (158; Room. 7:14): hänen mielensä on suuntautunut lihan tekoihin (Room. 8:5; Gal. 5:19–21), eikä hänen tahtonsa siksi ole vapaa tai puolueeton, vaan vahvasti ennakkoluuloinen ja taipuvainen pahaan (160). Koska tällainen lihallinen mieli on suuntautunut niihin asioihin, jotka Jumala kieltää, se on suuntautunut Jumalaa vastaan, se on “vihollisuus Jumalaa vastaan” (335). Luonnollinen ihminen ei ole hengellinen raajarikko, jolla, vaikka voimat puuttuvatkin, voi ainakin olla harras halu uskoa Kristukseen; ei, vaan hänen sydämensä on niin turmeltunut, että se on vastahakoinen hengellisiä asioita kohtaan, ja ihmiselle onkin mahdotonta tosissaan päättää uskoa Kristukseen. Jonkin ulkoapäin tulevan vaikutuksen täytyy saada ihmisessä aikaan mielenmuutos (metanoia — Matt. 3:2; 4:17 — on kreikankielen sana, joka tarkoittaa katumusta ja parannusta, ja sen sananmukainen merkitys on “mielenmuutos”) ennen kuin hän voi muuttua halukkaaksi tulemaan Kristuksen tykö. Näin ollen ihminen ei voi millään oman tahtonsa yrityksillä kääntyä synnistä Jumalan puoleen.

4. Raamattuviite 336 toteaa, ettei kukaan ihminen pysty minkään oman kykynsä avulla uskoen tunnustamaan, että Jeesus on hänen Herransa. Jos hänen on määrä tehdä tämä, Pyhän Hengen täytyy vaikuttaa tämä usko hänessä.

5. Usko on ihmisen teko siinä mielessä, että ihminen toteuttaa uskomisen, sillä juuri ihminen, eikä Pyhä Henki, on se, joka uskoo; mutta se ei ole ihmisen teko siinä mielessä, että hän omalla järjellään, voimallaan tai tahdollaan tuottaisi tämän uskomisen. Havainnollistus: Minä elän, mutta Jumala on se, joka antaa ja ylläpitää tämän fyysisen elämäni; samoin minä uskon, mutta Jumala luo ja varjelee tämän hengellisen elämän sydämessäni. Kun siis kääntymys on olennaisesti sitä, että usko eli hengellinen elämä luodaan tai tuotetaan ihmissydämeen, on ilmeistä, että luonnollinen ihminen pystyy kääntymään tai avustamaan oman kääntymyksensä toteuttamisessa yhtä vähän kuin hän pystyy tuottamaan omaa fyysistä elämäänsä.

176. Millä sanoilla tunnustat, että pyhitys on Pyhän Hengen työtä?

Näillä sanoilla: “Vaan {1}Pyhä Henki on {3}kutsunut minua {2}evankeliumin kautta, {3}valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa.”

332) 1.Kor. 6:11. Te olette pestyt, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskaaksi tulleet Herran Jesuksen nimen kautta ja meidän Jumalamme Hengen kautta. [käännös vanhan Biblian mukaan]

1. Pyhä Henki on se, joka tuo meidät Jeesuksen luo ja synnyttää uskon sydämeemme (332, 336 ja 340).

2. Tämän tekemiseen Hän käyttää välikappaleita, armonvälineitä, jotka ovat evankeliumi (187; Jaak. 1:18) ja sakramentit (Tiit. 3:5). Mutta sakramenteissakin evankeliumin lupaus on se, mikä todella tekee niistä armonvälineitä. Evankeliumi ei ole pelkkä kertomus lunastuksestamme, se ei ainoastaan kerro meille, miten syntien anteeksiantamus hankittiin, vaan sen kautta Jumala tarjoaa omaa armoaan ja Kristuksen ansioita kaikille, jotka kuulevat sen (521; Luuk. 24:47: Meidän ei pitäisi saarnata vain syntien anteeksisaamisesta, vaan syntien anteeksisaamista itseään pitäisi julistaa). Tämän evankeliumin kautta Pyhä Henki myös toimii ihmisen sydämessä aiheuttaen siinä sellaisen vaikutuksen, että se kääntyy Jumalan puoleen. Ei voi olla mitään uskoa ihmisen puolelta siellä, missä ei ole mitään lupausta Jumalan puolelta (186); lupaus edellyttää uskoa, mutta se myös synnyttää sen uskon, jota se edellyttää (187). Tällä tavoin Pyhä Henki, joka toimii evankeliumin kautta, muuttaa ihmisen lihallisen mielen, synnyttää hänessä uskoa, käännyttää ja uudestisynnyttää hänet (Jaak. 1:18).

3. Armonjärjestys osoittaa ne eri vaiheet, joiden kautta Pyhä Henki johtaa kadotetun syntisen Kristuksen luo ja lopulliseen pelastukseen. Nämä viisi vaihetta ovat seuraavat: Hän kutsuu, valistaa, pyhittää, varjelee ja pelastaa meidät.

177. Mitä Pyhä Henki on tehnyt tuodakseen sinut Kristuksen tykö ja pyhittääkseen sinut?

Hän on kutsunut minua evankeliumin kautta.

337) Luuk. 14:17. Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina.

Raamatunkertomuksia:

Luuk. 14:16–24. Suuret illalliset (suuri ehtoollinen). —
Matt. 22:1–14. Kuninkaan pojan häät.

Ensimmäinen vaihe.

1. Pyhä Henki saarnauttaa evankeliumin meille (Mark. 16:15; Luuk. 24:47).

2. Hän kutsuu hartaasti meitä tulemaan ja ottamaan osaa Kristuksen valmistamaan pelastukseen (337 ja 539; Jes. 55:1–3).

3. Hän tarjoaa meille armoa ja anteeksiantamusta, sillä evankeliumin lupaus ei ole koskaan tyhjä, vaan se sisältää aina lupaamansa lahjan (Luuk. 24:47). Lupauksen hylkääjä hylkää sen, mitä lupaus tarjoaa (494).

4. Ei ihmisen ansio tai arvollisuus, vaan Jumalan armo ja rakkaus syntisiä kohtaan saavat Hänet ulottamaan heille tämän evankeliumin kutsun (338).

178. Mitä Pyhä Henki on saanut aikaan sinussa tämän kutsun kautta?

Hän on evankeliumin kautta valistanut minua lahjoillaan, niin että tunnen Jeesuksen Vapahtajanani, luotan ja uskon, iloitsen ja saan lohdutuksen Hänessä. (Uudestisyntyminen. Kääntymys.)

338) 2.Tim. 1:9. Jumala on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja.

339) 1.Piet. 2:9. Te olette “valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja”, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.

340) Jer. 31:18. Palauta minut, niin minä palajan; sillä sinä olet Herra, minun Jumalani.

341) 2.Kor. 4:6. Jumala, joka sanoi: “Loistakoon valkeus pimeydestä”, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.

342) Ef. 2:8,9. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja — ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

Toinen vaihe.

1. Evankeliumin kutsu on aina vaikuttava, yhtä voimakas ja todenperäinen (vilpitön) kaikkien suhteen, jotka sen kuulevat (Jes. 1:18; Jer. 3:12; Room. 10:21; 355), mutta se ei ole aina tuloksellinen (354 ja 355).

2. Ollessaan tuloksellinen evankeliumin kutsu vaikuttaa sydämessä Jumalan kutsun vastaanottamisen (388 ja 339: Evankeliumin kutsun vaikutus on se, että me olemme “pelastettuja”, kääntyneitä, että olemme tulleet “pimeydestä Hänen ihmeelliseen valkeuteensa”), eli siten Pyhä Henki “valistaa meitä lahjoillaan”.

Havainnollistus: Mies on vakaasti päättänyt tehdä tietyn asian eikä löydä itsestään yhtään mitään syytä muuttaa mieltään. Sitten joku hänen ystävänsä osoittaa hänelle hänen väärät asenteensa; tämä uusi informaatio saa hänet näkemään aikeensa uudessa ja erilaisessa valossa, hän valistuu, tämä muuttaa hänen mielensä, eikä hän toteuta alkuperäisiä suunnitelmiaan. Tällä tavoin luonnollisen ihmisen sydän on suuntautunut syntiin ja on täynnä vihollisuutta Jumalaa vastaan, mutta Pyhä Henki osoittaa hänelle hänen väärät asenteensa, opettaa hänet näkemään Jumalan armollisena Isänään Kristuksessa, jne. Käy niin, että ellei ihminen tieten tahtoen paaduta itseään Pyhän Hengen vakuuttavaa vaikutusta kohtaan, tämä uusi tietämys saa ihmisen näkemään Jumalan uudessa valossa, vaikuttaa hänen sydämeensä, muuttaa hänen mielensä niin, että se kääntyy pois synnistä Vapahtajan puoleen. Tällä tavoin Hän antaa meille tietämystä, sydämen uutta hengellistä tietämystä, niin että me nyt uskoen ja luottavaisina tiedämme Kristuksen olevan Vapahtajamme. Meidän on osattava erottaa toisistaan hengellisten asioiden älyllinen tietämys ja niiden hengellinen tietämys. Tämä hengellinen tietämys on usko, joka valaisee ja ilahduttaa pimeän ja epätoivoisen sydämemme (341: Jumala, joka alussa luovalla Sanallaan kutsui valon olemaan, on armon Sanallaan valaissut pimeän ja tietämättömän sydämemme antamalla meille kirkkaan armonsa tuntemuksen, niin kuin se on ilmoitettu Kristuksessa Jeesuksessa).

“Lahjat” ovat yhtä kuin hengellinen tietämys. Monikkomuotoa käytetään siitä syystä, että Kristuksen tuntemuksemme kasvaa, opimme alati lisää, ja jokainen hengellisen tietämyksen lisäys on Jumalan “lahja”. On kuitenkin niin, että vähäisinkin Kristuksen tosi tuntemus on tosi ja pelastava usko. Hänelle, joka näkee “sen, mikä Jumalan Hengen on,” uskon valossa, kyse ei enää ole “hullutuksesta”, vaan kallisarvoisesta viisaudesta (1.Kor. 1:23–24; 2:6–7).

3. Antamalla meille tietämyksen eli uskon Pyhä Henki muuttaa lihallisen mielemme ja kääntää sen Jumalan puoleen (340), Hän käännyttää meidät; näin uusi, hengellinen elämä on luotu ja synnytetty meihin, ja me näin ollen olemme syntyneet uudesti, meidät on uudestisynnytetty.(485) (Raamatun käyttää termiä uudestisyntyminen vain kasteeseen liittyen, kääntymyksestä ja parannuksesta sen sijaan ’unesta nouseminen’ herääminen´etc. suom.huom.)

Varsinainen kääntymys on siksi silmänräpäyksellinen ja sen sisältönä on se, että Pyhä Henki on saanut aikaan uskon sydämessämme. Katuvan syntisen heikoinkin aito Kristuksessa olevan Jumalan armon kaipaaminen on tosi, vaikkakin vielä heikko, usko, ja juuri sillä hetkellä, kun tämä uskon kipinä on läsnä, ihminen on todella kääntynyt.

Evankeliumin kautta toimivan Pyhän Hengen jatkuvan vaikutuksen piirissä tämä heikko armon kaipaus kasvaa lujaksi luottamukseksi (Hebr. 11:1), että meillä on anteeksiantamus. Ihminen ei aina tiedä, milloin hän on kääntynyt, mutta hän tietää, että hän on kääntynyt (Joh. 3:7,8; 1.Joh. 3:14; raamattuviite 367). Tällaisen kääntymyksen kautta pääsemme armon tilaan, joka jatkuu niin kauan kuin pysymme uskossa.

4. Vaikka ihminen ei luonnostaan tahdo tulla käännytetyksi, Jumala ei silti pakota häntä kääntymään, sillä ihmisen sydäntä ja tahtoa ei voi muuttaa väkisin. Sen sijaan Jumala evankeliumin kautta suostuttelee ihmistä, saa hänet vakuuttuneeksi ja vaikuttaa hänen tahtoonsa niin, että se vapaaehtoisesti kääntyy Jumalan puoleen. Kääntymyksessä Jumala tekee “vastahakoisen halukkaaksi”.

— Niinpä syynä siihen, että Jumala käy tuloksellisesti kutsumaan tai valistamaan tai käännyttämään ihmistä, ei ole mikään meidän ansiomme tai arvollisuutemme, vaan yksinomaan Hänen armonsa (338 ja 342).

179. Mitä muuta Pyhä Henki on saanut aikaan sinussa?

{1}Hän on pyhittänyt minua oikeassa uskossa; toisin sanoen Hän on uskon kautta uudistanut sydämeni {2}ja antaa minulle voimaa vastustaa ja voittaa Saatana, maailma ja oma lihani {3}ja vaeltaa jumalisuudessa ja hyvissä töissä. (Pyhitys suppeammassa merkityksessä.)

343) 1.Tess. 4:3. Tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne.

344) Ef. 2:10. Me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

Kolmas vaihe. —

1. Uskolla on kaksoisvaikutus: Ensinnäkin se vastaanottaa Kristuksen koko ansion ja näin vanhurskauttaa syntisen Jumalan silmissä; tätä sanotaan uskon vanhurskauttavaksi voimaksi, ja sitä käsitellään kysymyksissä 194200. Toiseksi on uskon pyhittävä voima, joka sisältää sen, että usko muuttaa sydämen moraalisen asenteen niin, että kun se ennen oli lihallismielinen, se nyt on hengellismielinen, mikä tarkoittaa sitä, että mieli ei enää ole suuntautunut lihan tekoihin, vaan niihin tekoihin, jotka miellyttävät Jumalaa (498; Room. 12:2). Koska kaikki synnit lähtevät sydämestä (162), elämän uudistuksenkin on alettava sieltä. Lait ja säännöt voivat jossain määrin muuttaa ihmisen ulkoista käyttäytymistä, mutta se, mikä todella uudistaa pahantekijän, on Kristukseen uskomisen pyhittävä voima.

2. Tällainen sydämen muutos osoittautuu siinä, että uskova tukahduttaa lihansa pahat yllykkeet (497), ei anna synnin hallita itseään (Room. 6:12–14) ja vastustaa kiusausta (212).

3. Mutta tämä sisäinen muutos ilmenee myös myönteisemmällä tavalla siinä, että uskova “tekee parannuksen soveliaita hedelmiä” (Matt. 3:8), hän on innokas tekemään hyviä tekoja (Tiit. 2:14). On Jumalan tahto, että me pyhitämme elämämme (343), Hänhän on kääntymyksessä uudestiluonut meidät sitä varten, että vaeltaisimme Hänen edessään elämän pyhyydessä (344). Usko on dynaaminen voima, joka aina vaikuttaa rakkauden kautta (Gal. 5:6), muussa tapauksessa se on kuollut (Jaak. 2:17–18).

4. Pyhitys alkaa siinä silmänräpäyksessä, kun usko on syntynyt, ja se jatkuu niin kauan kuin usko elää sydämessä. Meissä olevan vanhan Aadamin tähden pyhitys ei koskaan tule täydelliseksi tässä elämässä (148).

5. Uskon pyhittävä voima vaihtelee uskon vahvuuden tai heikkouden mukaan.

6. Uskon pyhittävä voima ei ole syynä siihen, että pelastumme uskon kautta (342).

180. Mikä on hyvä teko Jumalan silmissä?

Kaikki se, mitä hyvänsä {1}Jumalan lapsi tekee, puhuu tai ajattelee {2}uskossa, {3}kymmenen käskyn mukaisesti, {4}Jumalan kunniaksi ja lähimmäisensä parhaaksi.

345) Joh. 15:5. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.

346) Matt. 15:9. Turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.

347) 1.Kor. 10:31. Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.

348) 1.Piet. 4:10. Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina.

Raamatunkertomuksia:

Mark. 12:41–44. Lesken ropo. —

Mark. 14:3–9. Jeesuksen pään voitelu kalliilla nardusvoiteella. —
Luuk. 10:38–42. Martta ja Maria.

Ei ole ihmisen asia päättää, mikä on hyvä teko Jumalan silmissä, vaan Jumalan on itse kerrottava se meille.

1. Uudestisyntymätön ihminen ei pysty tekemään mitään todella hyviä tekoja (147, 345b), sillä se, mitä hyvänsä hän tehneekin, ei ole peräisin pelosta ja rakkaudesta Jumalaa kohtaan (katso huomautukset kysymykseen 90). Vain Jumalan lapsi voi tehdä ja tekeekin hyviä tekoja: usko Kristukseen tekee hänet kyvykkääksi ja halukkaaksi kantamaan hedelmää, hyviä tekoja (345).

2. Kaikki, mitä kristitty tekee, ei kuitenkaan ole hyvä teko (496), vaan hän tekee hyviä tekoja vain silloin, kun uusi ihminen, usko, vaikuttaa hänessä halun tehdä jotakin — “usko, joka rakkauden kautta työtä tekee” (Gal. 5:6 [Biblian mukaan]).

3. Laista tiedämme, mitkä teot ovat Jumalalle mieluisia, joten hyvien tekojen on oltava kymmenen käskyn mukaisia (346).

4. Nämä teot on tehtävä oikeassa hengessä, ei itsekkäistä vaikuttimista, ei omaksi kunniaksemme, vaan Jumalan kunniaksi (347) ja lähimmäisemme parhaaksi (348).

5. Sellaiset teot, joita Jumala ei ole sen enempää käskenyt kuin kieltänytkään, ovat itsessään epäolennaisia, adiafora-asioita, mutta nekin — kuten syöminen ja juominen, lepääminen ja työnteko, opiskelu jne. — on määrä tehdä Jumalan kunniaksi. Sen, mitä ikinä kristitty tehneekin, siis hänen koko elämänsä, on tarkoitus olla jatkuvaa kiitosuhrin uhraamista hänen Jumalalleen (Room. 12:1).

181. Mitä Pyhä Henki on vielä viimeiseksi saanut sinussa aikaan?

Hän on evankeliumin kautta varjellut minua oikeassa uskossa.

349) 1.Piet. 1:5. Te Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen.

350) Fil. 1:6. Varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.

Neljäs vaihe.

— Ruokaa ja juomaa välineinä käyttäen Jumala ylläpitää luonnollista elämäämme; samaa evankeliumia, jonka kautta Hän loi uskon ja hengellisen elämän meihin, Hän käyttää välineenä myös ylläpitäessään niitä (349: tämä Jumalan “voima” vaikuttaa evankeliumin kautta; 166; 350: tämä “hyvä työ” on usko, jonka Jumala “täyttää” eli varjelee ja ylläpitää meissä, kunnes saamme taivaassa osaksemme sen, mitä maan päällä toivoimme). Hän, joka ei tahdo käyttää armonvälineitä, tekee hengellisen itsemurhan.

Viides vaihe.

— Tämän uskon kautta Pyhä Henki lopulta pelastaa ne, jotka kestävät loppuun asti (raamattuviitteet 404; 350: “Kristuksen Jeesuksen päivään saakka”; 349: “pelastukseen”; 1.Piet. 1:9: “te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen”). Näin Pyhä Henki ei ainoastaan käynnistä kulkuamme taivaaseen johtavalla tiellä, vaan Hän myös pitää meidät tällä tiellä, kunnes saavumme ylhäällä olevaan iankaikkiseen kotiimme.

Kääntymys itse on silmänräpäyksellinen. Juuri sillä hetkellä, kun evankeliumi on tuloksellisesti kutsunut jonkun henkilön, hänet on myös valistettu, käännytetty ja uudestisynnytetty, juuri sillä hetkellä usko on saatu aikaan hänen sydämessään. Mutta juuri siitä hetkestä alkaen hänen uskonsa myös vanhurskauttaa hänet Jumalan edessä ja pyhittää hänet hänen elämässään. Näin ihminen pääsee kääntymyksen kautta armon tilaan, jonka sisältönä on se, että uskon kautta hän lakkaamatta nauttii Jumalan armoa ja hänellä on kaikkien syntiensä täydellinen anteeksiantamus, että hän on Jumalan lapsi ja pelastuksen perillinen, että hän tietää ja tuntee itsensä Jumalan lapseksi ja että hän elää Jumalan lapsena. Tässä armon tilassa pysyminen riippuu uskossa pysymisestä. “Kerran armossa, aina armossa” [eli: “kerran pelastettu, aina pelastettu”] ei pidä paikkaansa. Sillä hetkellä, kun joku henkilö menettää uskon, hän lankeaa pois armon tilasta, mutta kuka ikinä pysyy oikeassa uskossa ja kuolee tässä uskossa, siirtyy armon tilasta kirkkauden tilaan (404, 396 ja 547).

Meidän pelastuksemme on yksin Jumalan työtä; ilman omaa ansiotamme tai myötävaikutustamme Jumalan Poika lunasti meidät, ilman omaa ansiotamme tai myötävaikutustamme Pyhä Henki käännytti meidät. Kuka ikinä on lopulta pelastettuna taivaassa, ei voi vaatia yhtään mitään kunniaa itselleen, vaan hänen on annettava kaikki ylistys ja kunnia Jumalalle.

182. Onko Pyhä Henki tehnyt tämän kaiken ainoastaan sinussa?

Ei; vaan Hän koko kristikuntaa maan päällä kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksessa Kristuksessa varjelee ainoassa oikeassa uskossa.

Joskin kääntymykseen liittyvät ulkoiset olosuhteet voivatkin vaihdella, Pyhä Henki käyttää kaikissa tapauksissa samoja armonvälineitä, seuraa samaa armonjärjestystä, saa aikaan saman armon tilan, nimittäin saman uskon ja hengellisen elämän, kaikissa, jotka Hän käännyttää, “niin kuin hän koko kristikuntaa maan päällä kutsuu jne.” (362).

183. Tahtooko Pyhä Henki toteuttaa kaiken tämän jokaisessa, joka kuulee evankeliumin?

Tahtoo; mutta useimmat ihmiset vastustavat uppiniskaisesti Sanaa ja Jumalan Henkeä ja joutuvat näin kadotetuiksi omasta syystään.

351) Hes. 33:11. Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää.

352) 1.Tim. 2:4. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

353) 2.Piet. 3:9. Herra ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.

354) Matt. 22:14. Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.

355) Matt. 23:37. Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.

356) Ap.t. 7:51. Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä — niinkuin teidän isänne, niin tekin.

357) Hoos. 13:9. Itse sinä olet sinun kadotukses, Israel! vaan minussa on sinun apus. [Biblia]

Se on sinun turmiosi, Israel, että olet minua vastaan, joka olen sinun apusi. [VT 1933]

Kalvinismi opettaa, ettei Jumala tahdo käännyttää ja pelastaa kaikkia ihmisiä, vaan ainoastaan valitut.

1. Raamattuviitteet 351, 352 ja 353 osoittavat selvästi, että Jumala täysin vakavissaan ja vilpittömästi tahtoo kaikkien ihmisten pääsevän pelastuksen osallisuuteen ja on siksi halukas synnyttämään pelastavan uskon kaikissa, jotka kuulevat evankeliumin.

2. Raamattuviitteistä 354 ja 394 sekä Matt. 25:46:sta opimme, etteivät kaikki ihmiset tule kääntymykseen ja pelastukseen.

3. Syy siihen, etteivät monet tule Kristuksen luo, vaikka ovat kutsutut, esitetään raamattuviitteessä 355: he “eivät ole tahtoneet”, ja raamattuviitteessä 356: he “aina vastustavat Pyhää Henkeä”, joka pyrkii voittamaan heidät Kristukselle. Siksi onkin heidän oma vikansa, jos he joutuvat turmioon ja kadotukseen, mutta jos joku saa avun ja pelastuksen, se on yksistään Jumalan aikaansaannosta (357). Havainnollistus: Jos tuhlaajapoika (Luuk. 15:11–32) olisi menehtynyt puutteeseensa, se olisi ollut hänen oma vikansa; se, että hän palasi isänsä luo, johtui siitä vaikutuksesta, jonka hänen isänsä rakkauden ja hyvyyden muisto sai aikaan hänen sydämessään (Luuk. 15:17).

Ottaen huomioon sen, että luonnostaan kaikki ihmiset ovat yhtä arvottomia käännytettäviksi [otettaviksi Jumalan yhteyteen] (338) ja niinikään yhtä kyvyttömiä saamaan itsessään aikaan kääntymyksen ja haluttomia tulemaan käännytetyiksi (kysymys 175); ottaen huomioon sen, että Jumalan on käännytettävä ihminen, jotta tämä ylipäänsä voisi tulla kääntymykseen (340), ja sen, että Jumala myös todella tahtoisi kaikkien ihmisten pelastuvan (351); ottaen huomioon sen, että Jumala käyttää samoja välineitä ja noudattaa samaa menetelmää (kysymys 182): tuloksena näyttäisi olevan, että joko kaikki, jotka kuulevat evankeliumin, tai ei kukaan heistä tulisi todellisuudessa kääntymykseen.

Kuitenkin käy niin, että vain harvat pelastuvat (354). Mistä tämä kontrasti johtuu?

Synergismi koettaa selittää tämän tuloksen erilaisuuden ihmisten erilaisuudella.

Kalvinismi Jumalan tahdon ja tavoitteen erilaisuudella.

Mutta Raamattu kiistää sen, että sen enempää ihmisten hengellisessä asennoitumisessa Jumalaa kohtaan (kysymys 175) kuin Jumalan armotahdossakaan ihmistä kohtaan (351, 352 ja 353) olisi mitään eroa. On Raamatun selkeä opetus, että Jumala haluaa käännyttää ja pelastaa kaikki ihmiset, ja että, jos joku ylipäänsä on tullut kääntymykseen ja pelastukseen, Jumala yksin on voinut saada sen aikaan. Jos näin ollen joku ihminen on kääntymyksessä päässyt Jumalan yhteyteen, se on ainoastaan ja yksinomaan Pyhän Hengen työtä, mutta jos joku jää kääntymättä, se on ainoastaan ja yksinomaan hänen oma vikansa.

Tämän pitemmälle meidän ei pidä yrittää järkeillä. (Lue Yksimielisyyden ohjeen toinen kiistakysymys, “Vapaa tahto”.)

Synti Pyhää Henkeä vastaan (1.Joh. 5:16; Matt. 12:31–32; Hebr. 6:4–6) ei suuntaudu Pyhän Hengen persoonaa vastaan, vaan Hänen virkaansa ja työtänsä vastaan, ja siinä on kysymys siitä, että ihminen häijysti ja pahanilkisesti tieten tahtoen hylkää ne totuudet, joista Pyhä Henki on saanut hänet vakuuttumaan, ja pilkkaa niitä. Kaikki pilkkaaminen ei siis ole syntiä Pyhää Henkeä vastaan: Paavali pilkkasi tietämättömänä, epäuskossa (1.Tim. 1:13), Pietari teki niin ihmispelon tähden (Mark. 14:66–72), mutta fariseukset näköjään tekivät niin pahanilkisyyttään ja tieten tahtoen julistaessaan niiden Kristuksen tekojen, jotka tekivät heihin vaikutuksen Jumalan tekoina, olevan paholaisen tekoja (Matt. 12: 22–32). Tätä syntiä ei voi antaa anteeksi, eikä anteeksisaamisen mahdottomuus johdu siitä syystä, että tämä synti itsessään olisi sen suurempi kuin mikään muukaan synti tai pilkkaaminen, vaan koska juuri tämän synnin luonne itsessään tekee parannuksen mahdottomaksi (Hebr. 6:4–6). Meidän pitäisi olla hyvin hitaita syyttämään ketään ihmistä tästä synnistä, sillä meille on mahdotonta sanoa, onko ihminen sydämessään vakuuttunut niistä asioiden totuudesta, joita hän pilkkaa, ja syntyykö tämä pilkka todella tahallisesta pahanilkisyydestä. Sellainen ihminen, joka on vakavasti huolissaan sielunsa pelastuksesta, ei varmasti ole tehnyt tätä syntiä, mutta tämä ei tarkoita sitä, että jokainen, joka ei ole vakavasti huolissaan sielunsa hyvinvoinnista, olisi tehnyt tämän synnin.

2. SEURAKUNNASTA

184. Miten kolmannen uskonkohdan toinen tunnustus on ilmaistu?

Minä uskon pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden.

Me emme usko “seurakuntaan” samassa merkityksessä kuin me uskomme Jumalaan, vaan me uskomme “seurakunnan” eli sen, että on olemassa yksi pyhä kristillinen seurakunta.

185. Mikä seurakunta on?

Se on kaikkien pyhien yhteisö, nimittäin koko oikea kristikunta, kaikkien uskovien kristittyjen täysi lukumäärä; sillä ainoastaan uskovat kristityt ja kaikki uskovat kristityt ovat oikean kirkon eli seurakunnan jäseniä.

358) Ef. 2:19–22. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.

Ap.t. 2. luku. Helluntai.

Kaikki ne, jotka Pyhä Henki on kutsunut, valistanut jne., Hän myös “kokoaa”, ja tämä kristittyjen kokoontuminen, tämä pyhien yhteisö tai yhteys, on nimeltään kirkko, seurakunta tai kristikunta. Kaikki uskovat kristityt ja ainoastaan he muodostavat seurakunnan, oikean kirkon, kuten näemme raamattuviitteestä 358. Seurakunta on Kristuksen armon valtakunta, jonka kansalaisia ovat kaikki ne ja ainoastaan ne, jotka ovat luopuneet paholaisesta ja ovat uskossa tunnustaneet Kristuksen kuninkaakseen ja Herrakseen; se on Jumalan ruokakunta, Jumalan perhe, jossa kaikki ne ja ainoastaan ne ovat lapsia, jotka ovat uudestisyntyneet eli uudestisynnytetyt; se on Jumalan temppeli, jossa kaikki ne ja ainoastaan ne ovat eläviä kiviä (1.Piet. 2:5), jotka uskon kautta ovat “apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus”, nimittäin apostolien ja profeettojen opetusten varaan, joissa kaikissa Kristus on ydin ja keskus, tähtäyspiste ja asian olemus. Tämä hengellinen rakennus “liittyy yhteen” saumattomasti, sen jäsenet, jotka kaikki lepäävät uskossa perustuksen varassa, yhdistyvät veljesrakkauden sitein; ja se “kasvaa”, kun yhä uusia kääntymykseen tulleita liitetään siihen. Kun viimeinen kivi on asetettu paikalleen Siionin muureihin, kun viimeinen valituista on voitettu Kristukselle, silloin tämä nykyinen maailma, jonka ainoa tehtävä on palvella Jumalan hengellisen temppelin rakennustelineenä, on saava tuhonsa.

186. Miksi sanomme: “Minä uskon seurakunnan”

1. Siksi, että oikea kirkko on näkymätön, koskapa kukaan ihminen ei pysty katsomaan toisensa sydämeen nähdäkseen, uskooko tämä;

2. Siksi, että Kirjoitukset yhtä kaikki ovat vakuuttaneet meidät siitä, että Pyhä Henki kaikkina aikoina kokoaa ja varjelee uskovien kristittyjen seurakunnan.

359) 2.Tim. 2:19. Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: “Herra tuntee omansa”.

360) Luuk. 17:20,21. Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: “Katso, täällä se on”, tahi: “Tuolla”; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.

361) Matt. 16:18. Sinä olet Pietari, ja tämän kallion päälle tahdon minä rakentaa minun seurakuntani, ja helvetin portit ei pidä häntä voittaman. [käännös Biblian mukaan]

Raamatunkertomus:

1.Kun. 19:8–18. Israelin seitsemäntuhatta.

Kysymykset 186189 kertovat meille, millainen seurakunta on.

1. Usko, joka tekee ihmisestä oikean kirkon jäsenen (358) on näkymätön ihmiselle (raamattuviite 360), muttei Jumalalle (359), joten, vaikkakin Jumala “tuntee omansa”, me emme pysty varmuudella sanomaan, onko joku tietty ihminen todellinen uskova kristitty eli oikean kirkon jäsen, ja näin ollen ihmiselle oikea kirkko on näkymätön.

2. Vaikkakin helvetin vallat mieluusti täysin tuhoaisivat tämän oikean kirkon, sen on pysyttävä ja se pysyy aina päivien loppuun saakka (361, raamatunkertomus).

Roomalaiskatolinen kirkko yrittää käyttää raamattuviitettä 361 todistuksena siitä, että Kristus olisi perustanut seurakuntansa apostoli Pietarin varaan ja että, koskapa Rooman paavien ajatellaan olevan Pietarin seuraajia, kirkko olisi nykyään perustettu paavin varaan; tästä edelleen päätellään, että kuka ikinä ei tunnusta Rooman paavia kirkon pääksi ja perustukseksi, on oikean kirkon ulkopuolella, eikä hänellä ole edes mahdollisuutta pelastua. [Kaikki roomalaiskatoliset eivät nykyään mene johtopäätöksissään näin pitkälle, mutta paavin asema roomalaiskatolisuudessa on yhä perusteiltaan ennallaan. Suom. huom.] Näiden paavillisten väittämien suhteen on muistettava,

1. että ei ole varmaa historiallista tietoa siitä, että Pietari koskaan kävikään Rooman kaupungissa;

2. ja vaikka hän olisi siellä käynytkin, hän ei missään tapauksessa ollut paavina siinä mielessä kuin Rooman paavit paaviuden ymmärtävät.

3. Apostolinvirassa kenelläkään apostolilla ei ollut seuraajaa, eivätkä Rooman paavitkaan näin ollen voi olla Pietarin, apostolin, seuraajia.

4. Tässä tekstissä Kristus ei puhu Simon apostolille [siis Simonille hänen virkansa perusteella, suom. huom.], vaan Simon uskojalle ja tunnustajalle, joka tunnustuksellaan (jae 16) oli osoittanut olevansa oikea “kalliomies”, oikea Petros. Jeesus Kristus, elävän Jumalan Poika, on Petra, se kallio ja perustus, jolle oikea kirkko on rakennettu (364), ja kuka ikinä Simonin tavoin uskoo ja tunnustaa tämän, siitä tulee hänen tavallaan oikea Petros eli kalliomies. Kaikki kristityt uskovat tämän, ja näin ollen oikea kirkko on rakennettu tämän evankeliumin keskeisen totuuden varaan: “Jeesus on Kristus ja elävän Jumalan Poika”. Apostolina Pietaria voidaan kutsua oikean kirkon perustukseksi vain siinä mielessä kuin kaikkia apostoleja ja profeettoja samoin kutsutaan (358).

187. Miksi uskomme yhden seurakunnan?

Siksi, että kaikki uskovat kristityt ovat yksi hengellinen ruumis, jonka ainoa pää on Kristus.

362) Ef. 4:3–6. Pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä: yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.

Koska kaikki uskovat kristityt muodostavat tämän seurakunnan, ei voi olla kuin yksi seurakunta (362). Koska vain ne tulevat autuaiksi eli pelastuvat, jotka uskon kautta Kristukseen ovat tämän oikean kirkon eli seurakunnan jäseniä, seurauksena on, että tämä yksi näkymätön oikea kirkko on ainoa autuaaksitekevä kirkko. Ei yksikään näkyvä kirkollinen tunnustuskunta, kaikkein vähimmin roomalaiskatolinen, voi todenperäisesti väittää olevansa ainoa autuaaksitekevä kirkko.

188. Miksi me sanomme: “Minä uskon pyhän seurakunnan”?

1. Siitä syystä, että kaikki oikean kirkon eli seurakunnan jäsenet ovat pyhiä uskon kautta Kristukseen;

2. Siitä syystä, että he palvelevat Jumalaa pyhillä teoilla.

363) Ef. 5:25–27. Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.

1.Piet. 2:5. Rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.

1. Uskon kautta Kristukseen kaikilla uskovilla kristityillä on täydellinen syntien anteeksiantamus ja Vapahtajansa täydellinen vanhurskaus, he todella ovat pyhiä ihmisiä Jumalan edessä uskon kautta (363).

2. Usko saa jokaisen kristityn tekemään pyhiä tekoja (1.Piet. 2:5; kysymys 179).

189. Miksi me sanomme: “Minä uskon kristillisen seurakunnan”?

Siitä syystä, että seurakunta on rakennettu Kristuksen, ainoan perustuksensa, varaan.

364) 1.Kor. 3:11. Muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.

Ef. 2:19–22. Katso kysymys 185.

Alun perin uskontunnustuksessa oli tällä paikalla “katolinen”-sana, ja sitä käytetään toisinaan vieläkin. [”Katolinen” on suomennettu “yhteinen”-sanalla. Suom. huom.] Se merkitsee maailmanlaajuista ja yleistä, ja sitä käytetään osoittamaan, että tämä seurakunta kattaa kaikki todelliset kristityt, jotka koskaan ovat eläneet, ovat nyt elossa tai joiden elämä on vasta tulevaisuudessa, aina päivien loppuun asti. Kuka ikinä on todellinen uskova kristitty, siitä riippumatta, milloin ja missä hän elää, mihin rotuun tai kansallisuuteen hän kuuluu, kuuluu tähän seurakuntaan. Missä ikinä kristittyjä onkin, siellä on tämä seurakunta. Tässä merkityksessä “katolinen”-sana [tai “yhteinen”-sana, joka tarkoittaa tässä kaikille uskoville kristityille yhteistä, suom. huom.] kuvaa osuvasti näkymättömän oikean kirkon kattavaa luonnetta. Mutta koskapa Rooman kirkko on anastanut käyttöönsä tämän sanan ja virheellisesti sovittaneet sen omaan erityiseen tunnustuskuntaansa, meillä on nyt käytössä “kristillinen”-sana. [Näin siis Amerikan tunnustuksellisilla luterilaisilla; ja meillä Suomessa on siis “yhteinen”-sana. Suom. huom.] Näin erotamme tämän seurakunnan muiden uskontojen seuraajista (kuten esimerkiksi juutalaisista, muhamettilaisista, buddhalaisista jne.) ja tunnustamme, että Kristus ja Hänen lunastustyönsä on kaikkien sen jäsenten uskon perustus (364 ja 358).

190. Mistä tämä yksi, pyhä, yhteinen kristillinen seurakunta on löydettävissä?

Kaikkialta sieltä ja vain sieltä, missä Kristuksen evankeliumi on käytössä; sillä Jumalan lupauksen mukaan Hänen sanansa ei jää hedelmättömäksi.

365) Jes. 55:10,11. Niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.

Evankeliumi tuottaa aina uskoa joissain ihmisissä (365), tämä usko tekee heistä seurakunnan jäseniä, joten näin ollen sieltä, missä ikinä evankeliumi on käytössä, voimme varmuudella löytää joitain kristittyjä eli seurakunnan.

— Todellisia kristittyjä eli oikean kirkon jäseniä on myös sellaisissa tunnustuskunnissa, jotka väärien oppien opettamisen ohella yhä pitäytyvät johonkin perustavaan evankeliumin totuuteen, sillä jopa evankeliumin osallakin, jos se todella on evankeliumia, on koko evankeliumin vaikutusvoima, ja se pystyy tuottamaan uskon niiden sydämeen, jotka sen kuulevat.

— Missä Jumalan kolmiykseys, Kristuksen jumaluus ja sijaissovitus kielletään, missä ei ole evankeliumia, siellä ei ole seurakuntaakaan, sillä Jumala rakentaa seurakuntansa evankeliumia välineenä käyttäen.

— Matt. 24:14:n mukaan evankeliumi saarnataan myös todistukseksi monille (Jes. 6:9; Mark. 4:11–12). Hän, joka ehdoin tahdoin paaduttaa sydämensä evankeliumia vastaan, voi Jumalan tuomion alaisena lopulta joutua tämän evankeliumin paaduttamaksi.

191. Keitä tarkoitamme, kun puhumme näkyvästä seurakunnasta?

Kaikkia niitä, jotka tunnustavat kristillistä uskoa ja kerääntyvät Jumalan sanan ympärille, mutta joiden joukossa tosi kristittyjen lisäksi on myös teeskentelijöitä.

Raamatunkertomuksia:

Matt. 13:24–26. Luste nisun seassa. —
Matt. 13:47–48. Nuotta, joka kokosi kaikkinaisia kaloja.

Kaikki tosi kristityt tunnustavat uskonsa (Room. 10:9–10), osoittavat sitä jumalisella elämällä (439) ja kuulevat Jumalan sanaa (52 ja 57); siitä muut voivat tunnistaa heidät, ja tällä tavoin näkymätön seurakunta tulee näkyviin. Kuitenkin myös teeskentelijät pystyvät jäljittelemään näitä uskon tunnusmerkkejä, ja siksi teemme tämän erotuksen: näkymätön oikea kirkko ovat kaikki ne, joilla on tosi usko sydämessään, näkyvä kirkko ovat kaikki ne, jotka tunnustavat uskoa. Näkymätön oikea kirkko on kätkettynä näkyvässä kirkossa.

192. Keitä kutsumme oikeaksi näkyväksi kirkoksi?

Kaikkia niitä, joilla on koko Jumalan sanan oppi kaikessa puhtaudessaan, jotka opettavat ja tunnustavat sitä ja joiden keskuudessa sakramentit oikein toimitetaan Kristuksen asetuksen mukaan.

366) Matt. 28:20. Opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.

Näkyvä kirkko levittää puun tavoin monia haaroja eri suuntiin, ja jokainen haara muodostaa erillisen tunnustuskunnan, jota kirkoksikin kutsutaan. Nämä tunnustuskunnat poikkeavat toisistaan enimmäkseen oppikysymyksissä, ja kukin niistä vakuuttaa omien opetustensa olevan tosia. Ei kuitenkaan voi olla kuin yksi totuus. Oppi on joko tosi tai virheellinen, se ei voi olla molempia. Totuus on suvaitsematon, sillä ei voi olla yhteyttä harhaan, yhtä vähän kuin valolla on yhteyttä pimeyteen (2.Kor. 6:14). Ei voi olla kuin yksi tosi oppi maailman luomisesta, Pyhästä Kolminaisuudesta, Kristuksen persoonasta, lunastuksesta jne., ja mikä hyvänsä ei ole yhtäpitävää tämän opin kanssa, sen täytyy välttämättä olla virheellistä. Sen tähden on typerää sanoa, että kaikki kirkot, miten paljon niiden opetukset sitten eroavatkin, ovat oikeassa.

Kirkon opin ei, ollakseen totta, tarvitse olla yhtäpitävä inhimillisen järjen, nykytieteen, yleisen mielipiteen tms. kanssa, mutta sen täytyy kaikissa kohdissa ja kysymyksissä olla yhtäpitävä Jumalan sanan kanssa (368 ja 438; 2.Piet. 1:19). Jokaisen ihmisen on tutkittava itse omasta puolestaan, ovatko hänen kirkkonsa opetukset yhtäpitäviä Raamatun selvien lausumien kanssa (Ap.t. 17:11), hänen ei ole lupa luottaa muiden lausuntoihin asiasta. Tutkimalla asian havaitsemme, että evankelis-luterilaisen kirkon opit, sellaisina kuin ne on esitetty vuoden 1580 Yksimielisyyden ohjeessa eli Tunnustuskirjoissa, pitävät yhtä Jumalan sanan kanssa joka suhteessa, ja siksi tämä evankelis-luterilainen kirkko on tosi, oikeaoppinen (ortodoksinen) näkyvä kirkko, koska se opettaa kaiken sen, mitä Kristus on käskenyt, ja vain sen, mitä Hän on käskenyt (366).

Sanomalla, että evankelis-luterilainen kirkko on oikea näkyvä kirkko, emme tarkoita sanoa, että se olisi ainoa autuaaksitekevä kirkko tai että kaikki sen jäsenet olisivat tosi kristittyjä ja tulisivat poikkeuksetta autuaiksi tai että muissa tunnustuskunnissa ei olisi kristittyjä (katso kysymykseen 190 liittyvä selitys). Tahdomme kuitenkin todella sanoa, että kaikki sen opetukset pitävät yhtä Jumalan sanan kanssa ja ovat vuorenvarmasti tosia, ja että sellaiset opetukset, jotka poikkeavat niistä, ovat harhaisia ja virheellisiä. Niitä kirkkoja, jotka pitäytyvät sellaisiinkin oppeihin, jotka poikkeavat Jumalan sanasta (346), kutsutaan vääriksi tai toisuskoisiksi (heterodoksisiksi) kirkoiksi. Tämä ei tarkoita sitä, että tuomitsisimme näiden kirkkojen yksilöjäsenten henkilökohtaisen uskon, siis että leimaisimme heidät teeskentelijöiksi ja pakanoiksi. Sen sijaan langetamme tämän tuomion ainoastaan itse kirkkojen julkisista opeista.

193. Milloin me käytämme tätä oppia kirkosta oikealla tavalla?

{1}Silloin, kun pidämme varamme, että olisimme ja pysyisimme näkymättömän oikean kirkon jäseninä; {2}silloin, kun me tässä tarkoituksessa pitäydymme puhtaan sanan ja tunnustuksen kirkkoon, {3}myötävaikutamme sen säilymiseen ja leviämiseen kykymme mukaan {4}ja vältämme kaikkia vääriä kirkkoja.

367) 2.Kor. 13:5. Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne.

368) Joh. 8:31,32. Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.

369) 1.Kor. 9:14. Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa.

370) Matt. 28:19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

371) Matt. 7:15. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.

372) 1.Joh. 4:1. Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

373) Room. 16:17. Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.

2.Kor. 6:14–18. Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: “Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani”. Sentähden: “Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias”.

1. Itse kunkin yksilön polttavimpana asiana täytyy olla se, että hänellä olisi tosi usko Kristukseen ja että hän näin olisi näkymättömän oikean kirkon jäsen. Ulkoisesta kirkon jäsenyydestä ei ole mitään hyötyä, ellei sydämessä ole uskoa (360). Sen, onko jollakulla tosi usko, tietävät yksin Jumala (359) ja tämä henkilö itse, ja juuri tähän liittyy raamattuviite 367.

2. Ollaksemme Kristuksen todellisia opetuslapsia meidän on tiukasti pitäydyttävä Hänen sanaansa ja pysyttävä siinä (368). Ne, jotka tekevät tämän, haluavat pysyä myös “keskinäisessä yhteydessä” (525), he haluavat etsiä yhteyttä sellaisten kanssa, jotka samoin pysyvät apostolien opin mukaisessa opetuksessa, haluavat liittyä oikeaan näkyvään kirkkoon.

3. Samalla kun meidän on autettava tukemaan (369 ja 61) ja levittämään (370) puhtaan sanan kirkkoa, emme saa tehdä näin minkään sellaisen kirkon suhteen, joka opettaa vääriä oppeja, ettemme olisi osallisia muiden synteihin (2.Joh. jakeet 9–11).

4. Väärillä profeetoilla on usein hurskasteleva ulkoinen käyttäytyminen, “lammasten vaatteet”, mutta väärällä opillaan, “hedelmillään” (Matt. 7:20), he tuhoavat sieluja. Väärät opit ovat aina vaarallisia, ne eivät koskaan hoida hengellistä elämäämme, vaan, jos tiedämme niiden olevan vääriä ja silti pitäydymme niihin, tuottavat sille tuhon. Siksi: Kavahtakaa! [Kauhistuen karttakaa!] (371 ja 373). Jos johonkin kirkkoon kuuluva henkilö havaitsee sen opettavan vääriä oppeja, hänen on todistettava totuuden puolesta harhoja vastaan, mutta ellei siitä ole apua, hänen on “lähdettävä pois heidän keskeltänsä” (2.Kor. 6:14–18). Näin ollen meillä ei ole lupaa harjoittaa kirkollista yhteyttä ja pitää yhteisjumalanpalveluksia sellaisten kanssa, jotka julkisesti tunnustavat vääriä oppeja.

3. SYNTIEN ANTEEKSISAAMISESTA

194. Miten kolmannen uskonkohdan kolmas tunnustus on ilmaistu?

Minä uskon syntien anteeksisaamisen.

“Jossa kristikunnassa Hän antaa minulle ja kaikille uskovaisille joka päivä kaikki synnit runsain määrin anteeksi.” Syntien anteeksiantamus on löydettävissä ainoastaan kristillisestä seurakunnasta, sillä se on täällä, missä saarnataan evankeliumia (katso kysymys 190), joka julistaa tämän anteeksiantamuksen. Kaikkialta, mistä evankeliumi tyystin puuttuu, sieltä samoin puuttuvat myös anteeksiantamus ja pelastus.

195. Miksi sanot: “Minä uskon syntien anteeksisaamisen”?

Siitä syystä, että {1}Kirjoitusten perusteella olen saanut varmuuden siitä, että {2}Jumala {3}ilman ansiotamme, {4}armosta, {5}Kristuksen tähden, {6}evankeliumin kautta {7}antaa minulle ja kaikille uskovaisille joka päivä kaikki synnit runsain määrin anteeksi.

374) Mark. 2:7. Kuka voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala yksin?

) Ps. 130:3,4. Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää? Mutta sinun tykönäsi on anteeksiantamus, että sinua peljättäisiin.

376) Ps. 103:2,3. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi.

377) Ef. 1:7. Kristuksessa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.

378) Room. 3:28. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.

1. Koska Jumala yksin voi antaa synnit anteeksi, Hän yksin voi kertoa meille, onko ne annettu anteeksi, ja Hän todella kertookin sen meille omassa sanassaan; tästä syystä meidän uskomme, että meidän syntimme ovat anteeksiannetut, ei saa perustua ihmisten mielipiteeseen tai sydämemme tunteeseen, vaan sen on perustuttava Jumalan lupaukseen.

2. Siitä syystä, että kaikki synti on tehty Jumalaa vastaan (Ps. 51:4), Hän yksin voi antaa synnin anteeksi (374), ja Hän todella antaakin synnin anteeksi (375, 376).

3. Jumalan vaikuttimena antaa meille syntimme anteeksi ei ole mikään meissä oleva ansiollisuus tai arvollisuus, Hän ei anna pahaa tekoa anteeksi minkään hyvän työn tähden, jonka olemme ehkä jo tehneet tai joka meidän vielä pitäisi tehdä, sillä mikään määrä täysin hyviä töitä ei koskaan sovita tai hyvitä yhtäkään pahaa tekoa. Ihmisessä ei ole kerrassaan mitään, mikä voisi saada Jumalan antamaan hänelle hänen syntinsä anteeksi (375, 378).

4. Armo — se Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan, joka ei ota huomioon ihmisen henkilökohtaista ansiollisuutta tai vianalaisuutta (Room. 11:6) — sai Hänet hankkimaan ja tarjoamaan meille syntien anteeksiantamuksen (377).

5. Jumala antaa synnit anteeksi Kristuksen tähden, nimittäin siksi, että Kristus on kärsimisellään ja kuolemallaan täydellisesti maksanut syntivelkamme (377 ja 384).

6. Evankeliumi ei ainoastaan kerro meille tästä anteeksiantamuksesta, vaan se todella tuo ja tarjoaa sen meille, evankeliumin lupaus siis sisältää lupaamansa lahjan (Luuk. 24:47). Toisin kuin Jumalan lain lupaus (142; Gal. 3:12), evankeliumi on ehdoton lupaus, jossa Jumala ilman mitään varauksia tai ehtoja kertoo meille, että meidän syntimme ovat anteeksiannetut (521), ja tällä tavoin Hän todella tarjoaa anteeksiantamusta meille. Tästä syystä evankeliumi on se väline, jonka kautta Jumala antaa ja tuo syntien anteeksiantamuksen ihmiselle, se on Jumalan “Gebehand”: antava, lahjoittava käsi. —

7. Tätä anteeksiantamuksen aarretta ei voi kuluttaa loppuun (377: “hänen armonsa rikkaus”; Room. 5:20), siitä syystä Jumala antaa anteeksi “runsain määrin”, ei osittain, vaan täydellisesti, ei joitakin, vaan kaikki synnit. Jokainen ihminen, jolla vain on syntien anteeksiantamus, on saanut kaikki syntinsä anteeksi. Koska tämä lupaus on kaiken aikaa käden ulottuvilla (Room. 10:8), niin samoin on myös sen tarjoama anteeksiantamus, ja näin ollen Hän antaa synnit anteeksi “joka päivä”. Milloin vain käännymmekin armon lupauksen puoleen, löydämme sieltä täyden anteeksiantamuksen kaikista synneistämme (293; Jes. 1:18; 43:25).

8. Jotta meillä olisi ja me omistaisimme tämän anteeksiantamuksen, meidän on suostuttava siihen. Koska se ei ole aineellinen vaan hengellinen asia, joka tarjotaan meille ehdottomassa lupauksessa (521), voimme suostua siihen ja vastaanottaa sen yksin uskon kautta (378; Room. 4:13–22), ja sillä, joka uskoo tämän lupauksen, on se, mitä siinä luvataan, nimittäin syntien anteeksiantamus (383). Lupaus ja usko ovat vastaavuussuhteessa: lupaus vaatii uskoa ja usko edellyttää lupausta. Jos anteeksiantamus tarjottaisiin jollain muulla tavalla kuin ehdottoman lupauksen kautta, voisi olla mahdollista ottaa se vastaan jollain muulla tavalla kuin uskon kautta. Mutta kun asiat nyt ovat niin kuin ne ovat, usko on ainoa väline, jonka kautta me voimme ottaa vastaan anteeksiantamuksen lupauksen, se on ihmisen vastaanottava käsi, “Nehmehand”. Jollei evankeliumin lupaukseen suostuta ja sitä vastaanoteta uskon kautta, siitä ei ole ihmiselle mitään hyötyä (Hebr. 4:2).

Pelastava usko ei ole sitä, että uskomme yleisellä tasolla sen, että syntien anteeksiantamus on olemassa, vaan sitä, että uskova kristitty soveltaa tämän lupauksen itseensä: minä olen vakuuttunut siitä, että Jumala on antanut minulle kaikki minun syntini anteeksi.

Meillä on anteeksiantamus niin kauan kuin uskomme, voimme menettää sen vain, jos menetämme uskommekin, ja siinä tapauksessa menetämme kummankin juuri samalla hetkellä (367; Mark. 16:16).

196. Millä tavalla Jumala antaa synnit anteeksi?

Hän ei lue syntisille viaksi heidän syntejään eli toisin sanoen Hän julistaa syntiset vanhurskaiksi (syyttömiksi). (Vanhurskauttaminen.)

379) 2.Kor. 5:21. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

380) Room. 8:33. Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.

Raamatunkertomus:

Matt. 18:23–35. Paha, armoton palvelija.

Meidän syntimme luettiin Kristuksen viaksi (379), siitä syystä niistä ei enää syytetä meitä (380), ja tämän johdosta me olemme Jumalan silmissä vapaita synnin syyllisyydestä, olemme vanhurskaita. Seuraavat käsitteet merkitsevät samaa asiaa eli ovat keskenään synonyymisiä: antaa synti anteeksi, olla lukematta syntiä, vanhurskauttaa, julistaa vanhurskaaksi (Ps. 32:1–2; Room. 4:5–8).

197. Kuka saa osakseen tämän anteeksiantamuksen?

{1}Vaikka anteeksiantamus on hankittu kaikille ihmisille {2}ja evankeliumi tarjoaa sitä kaikille, jotka ovat kuulemassa, {3}silti ainoastaan ne, jotka uskovat evankeliumin ja siten suostuvat syntien anteeksiantamukseen ja ottavat sen vastaan, todella pääsevät osallisiksi tästä anteeksiantamuksesta.

381) 2.Kor. 5:19. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

382) 1.Moos. 15:6. Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.

383) Room. 4:5. Joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi.

Raamatunkertomus:

Luuk. 18:9–14. Publikaani.

1. Kristuksen sovitettua koko maailman Jumalan kanssa (381) Jumala Kristuksen tähden ei enää lue syntejä kenenkään ihmisen viaksi (381), vaan on sydämessään antanut kaikki synnit anteeksi kaikille ihmisille, ja arvioi ja julistaa kaikki ihmiset vanhurskaiksi (syyttömiksi) Hänen silmissään. Vaikka kaikki ihmiset ovat luonnostaan ja omien tekojensa perusteella “jumalattomia”, Kristuksen tähden Jumala siltikin “vanhurskauttaa jumalattoman” (383), Hän julistaa kaikki jumalattomat vanhurskaiksi. Tämä on yleinen (eli objektiivinen) vanhurskautus.

2. Tämän totuuden, että Kristuksessa kaikki synnit ovat anteeksiannetut ja kaikki ihmiset ovat vanhurskautetut Jumalan silmissä, Jumala itse julistaa evankeliumissa, joka ei ole ilmoitusta (informaatiota) siitä, että tietyillä ehdoilla Jumala on valmis antamaan anteeksi, vaan se on virallinen ja suora julistus Jumalan taholta, että Poikansa sijaiskärsimyksen ja –kuoleman tähden Hän on omassa sydämessään jo kauan sitten antanut kaikki synnit anteeksi kaikille ihmisille. Jumala ei anna syntejä anteeksi joka päivä siinä merkityksessä, että, koskapa ihmiset tekevät syntiä päivittäin, Jumala samaten päivä päivältä ottaisi esiin nämä yksittäistapaukset ja antaisi rikkomukset anteeksi sitä mukaa kuin niitä tehdään, sillä silloin, kun Hän herätti Kristuksen kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden (308), Hän siten julisti yleisen armahduksen (amnestian) eli anteeksiantamuksen kaikista menneistä, nykyisistä ja tulevista synneistä. Tämän totuuden Hän tekee ihmiselle tiettäväksi evankeliumissa.

Päivittäinen anteeksiantamus tarkoittaakin yksinkertaisesti yleisen anteeksiantamuksen päivittäistä soveltamista yksittäistapauksiin. Evankeliumia sanotaan “sovituksen sanaksi”, ei siitä syystä, että se osoittaisi sovituksen tai sovinnon mahdollisuuden, vaan siitä syystä, että se julistaa sovituksen ja sovinnon tosiasian. Presidentti Lincolnin antaman orjien vapautusjulistuksen sisältönä ei ollut se, että tietyillä ehdoilla neekeriorjat voisivat päästä vapaiksi, vaan se yksinkertaisesti julisti heidät vapaiksi. Samoin evankeliumikin yksinkertaisesti julistaa, että maailma on sovitettu Jumalan kanssa Hänen Poikansa kuoleman kautta ja ettei Hän enää lue syntejä kenenkään ihmisen viaksi (381; Luuk. 24:47: meidän ei ole saarnattava pelkästään anteeksiantamuksesta, vaan anteeksiantamusta on suoraan julistettava).

3. Tämä yleisen vanhurskauttamisen eli anteeksiantamuksen julistaminen ei hyödytä ketään ihmistä, ellei hän suostu siihen ja ota sitä vastaan, aivan kuten orjien vapautusjulistus ei olisi hyödyttänyt sellaista neekeriorjaa, joka ei olisi uskoen ottanut vastaan sitä ja käyttänyt sitä hyödykseen. Uskon kautta meidän on sovitettava itseemme henkilökohtaisesti se, mikä evankeliumissa on tarjottu kaikille ihmisille yleisesti. Uskon kautta me tällä tavoin olemme henkilökohtaisesti (subjektiivisesti) vanhurskautettuja (382 ja 383: “Joka ei töitä tee,” ei yritä tulla vanhurskaaksi Jumalan edessä tekojensa kautta, “vaan uskoo Häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman,” luottaa Jumalaan, joka Kristuksen tähden julistaa jumalattoman vanhurskaaksi, “sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi”, hänet vanhurskautetaan tämän uskon kautta henkilökohtaisesti — koska hän uskon kautta sovittaa itseensä yleisen lupauksen anteeksiantamuksesta, Jumala vahvistaa sen hänelle henkilökohtaisesti ja lukee ja julistaa hänet vanhurskaaksi). Tämä henkilökohtainen (subjektiivinen) vanhurskauttaminen on ehdottoman välttämätön syntisen pelastumiseksi (378). Henkilökohtainen vanhurskauttaminen uskon kautta edellyttää yleisen vanhurskauttamisen lupauksen, mikä puolestaan edellyttää yleisen vanhurskauttamisen tosiasian Jumalan puolelta, mikä puolestaan edellyttää Kristuksen lunastustyön, jonka kautta anteeksiantamus hankittiin.

Miksi usko pelastaa meidät?

1. Synnintunnon täytyy välttämättä edeltää uskoa, mutta tällainen suru synnin tähden, vaikka kuinkakin vilpitön, ei anna uskolle sen pelastavaa voimaa (vrt. Juudas Iskariotin kohtalo).

2. Hyvät teot ja pyhä elämä syntyvät välttämättä uskosta (Gal. 5:6; Jaak. 2:17), mutta tämä uskon pyhittävä voima (kysymys 179) ei ole sen pelastava ja vanhurskauttava voima.

3. Uskoakin voidaan sanoa ihmisen teoksi siinä mielessä, että hän toteuttaa uskomisen; se on myös hyvä teko, sangen otollinen Jumalalle (Joh. 6:28–29); mutta usko ei pelasta meitä oman luontaisen arvonsa tai eettisen ansiollisuutensa tähden, sillä tässä mielessä uskokin olisi lain teko (378).

4. Niin kuin meitä ei ravitse syömisteko, vaan syömämme ruoka, samoin meitä ei pelasta uskomisteko, vaan se, mitä me uskomme. Niin kuin ihmisen on syötävä sellaista ruokaa, joka todella ravitsee, samoin hänen on uskottava totuuksia, jotka todella pelastavat. Väärä oppi, siitä riippumatta, kuinka vilpittömästi se saatettiinkin uskoa, ei koskaan voi ketään pelastaa; siitä syystä onkin mieletöntä sanoa, että uskoipa ihminen mitä hyvänsä, hän kyllä pelastuu, jos vain on uskossaan vilpitön. Ensimmäisen uskonkappaleen opetukset ovat totuuksia, mutta sellainen ihminen, joka uskoo vain ne, ei voi tämän uskonsa kautta pelastua — nehän eivät ole pelastavia totuuksia. Pelastava totuus — ja juuri siitä syystä kristillisen opin pääkohta — on se, että Jumala armosta, Kristuksen tähden antaa meille kaikki meidän syntimme anteeksi. Sillä ihmisellä, joka todella uskoo sen, mitä nämä sanat ilmaisevat, on syntien anteeksiantamus. Samoin kuin juuri se kultakimpale, joka minulla on kädessäni, tekee minut rikkaaksi, samoin juuri ne Kristuksen ansiot, jotka käsitän ja joihin tartun uskolla, pelastavat minun sieluni. Pelastava voima on näin ollen Kristuksen ansioissa, ja usko on pelkkä väline; mutta se on ainoa väline, jolla me saamme nämä ansiot itsellemme.

198. Mitä me sitten yhdessä kirkkomme kanssa tunnustamme syntien anteeksiantamuksesta eli vanhurskauttamisesta?

Sen, että me saamme syntien anteeksiantamuksen ja tulemme vanhurskaiksi Jumalan edessä, emme omalla tekemisellämme, vaan armosta, Kristuksen tähden, uskon kautta.

384) Room. 3:22–26. Ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään.

199. Voiko jokainen uskova kristitty olla varma syntien anteeksiantamuksesta ja omasta pelastumisestaan?

Kyllä vain, hän voi ja hänen pitäisi olla niistä varma, sillä Jumalan lupaus on varma.

385) 2.Tim. 1:12. Minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu.

386) Room. 8:38,39. Minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Rooman kirkko opettaa, että ihmisen on aina pidettävä yllä “terveellistä epävarmuutta” pelastuksensa suhteen. Mutta koskapa Jumalan lupaus anteeksiantamuksesta on varma, meidän uskomme, joka tarttuu juuri tähän lupaukseen, on varmaa tietoa (191, 385 ja 386: sellaiset sanonnat kuin: “minä tunnen” ja “minä olen varma” ilmaisevat vakaumusta, varmaa luottamusta). Varmoina syntiensä anteeksiantamuksesta kristityt saavat olla aina onnellisia ja iloisia, ja sellaisia heidän tulisikin olla (Room. 5:1–5).

200. Miksi meidän on aina pidettävä erityisen lujasti kiinni juuri tästä uskonkohdasta?

Siitä syystä, että se on kristillisen opin pääkohta, jonka kautta oikea kristillinen kirkko erottautuu kaikista vääristä uskonnoista ja joka antaa kaiken kunnian yksin Jumalalle ja suo kestävän lohdutuksen kurjille syntisille.

Raamatunkertomus:

Matt. 9:1–8. Halvattu mies.

1. Tämä uskonkohta on niin tärkeä, että ilman sitä Raamattu ei pystyisi “tekemään meitä viisaiksi, niin että pelastumme uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa” (3).

2. Kaikki ihmistekoiset uskonnot opettavat, että, koska ihminen on tehnyt syntiä, ihmisen on se hyvitettävä. Juuri tämä oppi vapaasta anteeksiantamuksesta uskon kautta Kristukseen, jota mikään ihmismieli ei koskaan olisi voinut keksiä (1.Kor. 2:9–11), todistaa kristinuskon jumalallisen alkuperän.

3. Mikä hyvänsä sellainen oppi, joka ylistää ihmistä ja antaa hänelle paljon tai vähän ansiota omasta pelastuksestaan, on varmasti väärä, sillä kaikkien oppien on koiduttava Jumalan kunniaksi (347).

4. Se, joka kokonaan tai osittain luottaa omiin tekoihinsa, ei koskaan voi olla varma Jumalan armosta eikä omasta pelastuksestaan (Gal. 3:10).

4. RUUMIIN YLÖSNOUSEMISESTA

201. Miten kolmannen uskonkohdan neljäs tunnustus on ilmaistu?

Minä uskon ruumiin ylösnousemisen.

“Herättää viimeisenä päivänä minut ja kaikki kuolleet.” Sielu, joka kuolemassa erkani ruumiista, on palaava samaan ruumiiseen, elävöittävä sen, tekevä sen eläväksi.

202. Mitä uskot tästä asiasta Kirjoitusten mukaan?

Sen, että {3}viimeisenä päivänä {2}Jumala on {1}herättävä {4}minut ja kaikki kuolleet, niin että meidän ruumiimme, ne samat ruumiit, jotka ovat kuolleet, tehdään jälleen eläviksi.

387) Joh. 5:28,29. Hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.

Tällekään opille meillä ei ole mitään muuta ratkaisevaa perustetta kuin Kirjoitukset; järki ja kokemus eivät tue sitä. On kuitenkin niin, että enimmäkseen syy siihen, että ihmiset kieltävät ruumiin ylösnousemisen, ei ole siinä, että he eivät voi ymmärtää sitä, sillä hehän ovat valmiit uskomaan moniakin muita itselleen käsittämättömiä asioita, vaan siitä syystä, että he eivät halua nousta kuolleista ja ilmestyä Jumalan tuomioistuimen eteen. Tästä syystä jotkut tahtovat ruumiinsa tuhkattavaksi, toivoen siten tekevänsä sen ylösnousemuksen mahdottomaksi.

1. Sielu palaa ruumiiseen ja elävöittää sen (1.Kun. 17:22).

2. Niin kuin Lasarus kuuli Kristuksen äänen ja tuli ulos haudasta (Joh. 11:43–44), samoin kaikki kuolleet kuulevat jonain päivänä “Hänen äänensä” ja nousevat kuolleista (387).

3. Katso selitys kysymykseen 166, 2. kohta. —

4. Yksikään ei silloin ole välinpitämätön tai tottelematon Kristuksen kutsua kohtaan, vaan kaikkien, niidenkin, jotka mieluummin eivät nousisi kuolleista, täytyy tulla esiin, ja niin he tulevatkin (387; Ilm. 20:12–13).

5. Niin kuin lapsen sielu tuli takaisin omaan ruumiiseensa (1.Kun. 17:22), samoin kukin sielu palaa juuri siihen ruumiiseen, jossa se eli maan päällä (389: “Saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan, minun silmäni katsovat häntä.”) —

6. Ne, jotka ovat elossa Herran tulemuksen hetkellä, eivät kuole tullakseen sitten herätetyiksi kuolleista, vaan heidät muutetaan välittömästi (1.Kor. 15:51–52; 1.Tess. 4:16–17).

203. Mikä ero on ihmisten välillä kuolleiden ylösnousemuksessa?

{1}Uskovat kristityt nousevat kirkastetussa ruumiissa iankaikkiseen elämään; {2}mutta epäuskoiset nousevat iankaikkiseen kuolemaan, nimittäin iankaikkiseen häpeään, kauhuun ja tuskaan helvetissä.

388) Dan. 12:2. Monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

Joh. 5:28,29. Katso kysymys 202.

389) Job 19:25–27. Minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova. Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan. Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. [käännös Biblian mukaan]

390) Fil. 3:21. Joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi.

1.Kor. 15:51,52. Elossa olevien muuttuminen.

391) Luuk. 16:23,24. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: “Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!”

392) Matt. 10:28. Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää Häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.

393) Jes. 66:24. Heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.

394) Matt. 7:13. Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät.

Raamatunkertomuksia:

Luuk. 16:19–31. Rikas mies ja Lasarus. — Vain kaksi paikkaa. —

(Luuk. 12:47,48. Kadotustuomion ankaruusasteet.)

Ylösnousemuksessa itsessään ei ole eroa, vaan ero on kuolleista herätettyjen tilassa ja asemassa.

1. Kaikista vajavaisuuksista vapautettuna heidän ruumiinsa on oleva “Kristuksen kirkkauden ruumiin kaltainen” (390), heillä on oleva iankaikkinen elämä (388).

2. Epäuskoiset ovat “kauhistukseksi kaikelle lihalle” (raamattuviite 393) ja ovat kadotettuja iankaikkisesti (387 ja 388; Matt. 25:41).

Raamattu ei opeta, että epäuskoisten rangaistuksen sisältönä olisi heidän hävittämisensä olemattomiin, vaan että on olemassa todellinen helvetti /361 ja 391 [UT 1938 käyttää näissä kohdin tuonela-sanaa, vanha Biblia helvetti-sanaa; käytetystä sanasta riippumatta 391 osoittaa yksiselitteisesti, että rikas mies kärsi kuolemansa jälkeen tuskaa tajuisessa tilassa. Suom. huom.]). Se on paikka, jossa kadotukseen tuomitut ovat iankaikkisesti hyljättyinä ja karkotettuina Jumalan autuaallisesta läsnäolosta (Matt. 25:41), missä he ovat niin ruumiillisessa kuin sielullisessakin tuskassa (391, 392 ja 393), johon ei ole mitään helpotusta — rikkaalta mieheltä evätään vesitippakin —, josta ei ole pakotietä (Luuk. 16:26) ja jolle ei ole loppua (393). Se on paikka, jossa on itku ja hammasten kiristys (Luuk. 13:28) ja jossa ei heikoinkaan toivon pilkahdus ilahduta kadotukseen tuomittuja heidän kurjuudessaan. Se mielipide, että loppujen lopuksi kaikki kadotukseen tuomitut, myös riivaajat, palaisivat Jumalan yhteyteen taivaassa, on täysin vailla raamatullisia perusteita. “Ken tästä käy [helvettiin], saa kaiken toivon heittää.” [helvetin portin ylle kirjoitetut sanat Danten “Jumalaisen näytelmän” mukaan, suom. huom.] Opimme Luuk. 12:47–48:sta ja Matt. 11:16–24:stä, että helvetin rangaistuksessa on ankaruusasteita.

Rooman kirkko opettaa, että on kaikkiaan viisi paikkaa [joihin ihminen voi nykyisen elämän perästä joutua].

1. Infernum eli helvetti;

2. purgatorium eli kiirastuli: paikka, jonka otaksutaan olevan lähellä helvettiä ja jossa sielut puhdistetaan jäljelläolevista epätäydellisyyksistä;

3. limbus infantum (“lasten alho”): sellainen paikka kastamattomien lasten sieluja varten, jossa he eivät kärsi tuskaa, mutta jossa he ovat myös suljetut taivaan ilojen ulkopuolelle;

4. limbus patrum (isien helma): paikka, jossa Vanhan testamentin pyhien ja patriarkkojen sieluja pidettiin, kunnes Kristus vapautti heidät, ja joka on nyttemmin tyhjillään;

5. paratiisi eli taivas. —

Se tuli, josta 1.Kor. 3:13 ja 1.Piet. 1:6–7 puhuvat, ei ole tuonpuoleinen kiirastulen liekki, vaan se tarkoittaa sitä koettelemusta, jonka kestämme tässä elämässä uskomme koettelemiseksi. Raamatun mukaan on vain kaksi paikkaa [joihin ihminen voi nykyisen elämän perästä joutua] (394): henkilö on joko pelastettu tai kadotettu (Mark. 16:16). Kuoleman jälkeen kenelläkään ei ole mitään tilaisuutta parantaa asemaansa (428).

Ajallinen kuolema on ruumiin ja sielun eroaminen toisistaan, ja tämä kuoleman tila tai asema, Todeszustand, kestää ylösnousemuksen päivään asti. Väliaikana ruumis makaa haudassa ja sielu on joko taivaassa tai helvetissä (Matt. 25:46). —

Ei ole mitään sielunvaellusta sielujen puhdistamiseksi ja täydellistämiseksi, eivätkä edesmenneiden sielut palaa tämän maan pinnalle [ennen ylösnousemusta] (Luuk. 16:27–31).

5. IANKAIKKISESTA ELÄMÄSTÄ

204. Miten kolmannen uskonkohdan viides tunnustus on ilmaistu?

Minä uskon iankaikkisen elämän.

“Ja antaa minulle sekä kaikille uskoville Kristuksessa iankaikkisen elämän.”

205. Mitä Kirjoitukset opettavat iankaikkisesta elämästä?

Sen, että {1}kaikki uskovat kristityt, {2}kun he kuolevat, ovat sielunsa osalta heti Kristuksen luona {3}ja, viimeisen päivän jälkeen, tulevat olemaan Kristuksen luona ruumiineen ja sieluineen ja elämään Hänen kanssaan iankaikkisessa ilossa, kirkkaudessa ja kunniassa.

395) Luuk. 23:43. Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.

396) Ilm. 14:13. Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes.

397) Joh. 10:27,28. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän.

398) 1.Joh. 3:2. Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.

399) Ps. 16:11. Ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti.

400) Joh. 17:24. Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut.

401) Room. 8:18. Minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.

(2.Kor. 9:6. Iankaikkisen kirkkauden asteet.)

Oman mielikuvituksensa valtaan jätettyinä ihmiset kuvittelevat mitä merkillisimpiä asioita tästä aiheesta; meidän on rajoituttava siihen, mitä Kirjoitukset opettavat tulevasta elämästä.

1. Kaikki uskovat kristityt ja ainoastaan uskovat kristityt saavat periä iankaikkisen elämän (396, 397, 398, 400 ja 402).

2. Ei ole mitään kiirastulta eikä mitään sielunvaellusta, vaan heti heidän kuollessaan heidän sielunsa pääsevät taivaaseen (395 ja 396).

3. Katso raamattuviitteet 387, 388, 389 ja 399.

Autuuden tila.

— Taivaassa maalliset olosuhteet ja menettelytavat eivät vallitse: siellä ei ole avioliittoa (Matt. 22:30), ei jakautumista perhekuntiin kuten tässä elämässä, sillä kaikki pyhät muodostavat yhden perheen (Ef. 3:15), ei hallintovirkamiehiä, ei maallisia kutsumuksia, ei tunnustuskuntiin jakautumisia, ei lähetystyötä eikä avaintenvaltaa.

— Pyhillä ei ole mitään syntiä, niinpä heillä ei ole sen enempää surua kuin tuskaakaan (Ilm. 21:4).

— Jumalan kuva saatetaan heissä alkuperäiseen täydellisyyteensä (raamattuviitteet 218 ja 398), ja he ymmärtävät täydellisesti ne asiat, jotka olivat heille hämäriä ja tuntemattomia maan päällä (1.Kor. 13:9–12).

— Heillä on hengellinen ruumis (1.Kor. 15:42–44), ja, vaikka itse kullakin onkin sama ruumis kuin hänellä oli täällä maan päälläkin, nämä ruumiit eivät ole enää samojen lakien ja rajoitusten alaisia, joiden vallassa ne olivat tässä elämässä, sillä ne ovat samankaltaisia kuin Kristuksen kirkastettu ruumis (390 ja 401; Matt. 13:43).

— Samalla, kun kaikki pyhät ovat täysin onnellisia ja autuaita, heidän kirkkaudessaan on eroa (1.Kor. 15:41–42; Dan. 12:3). Suurempi kirkkaus annetaan palkkana, ei ansiosta vaan armosta, niille, jotka maan päällä osoittivat uskonsa Jumalalle pyhitetyssä palveluksessa ja monissa lähimmäisilleen tekemissään hyvissä töissä (143; 2.Kor. 9:6; Matt. 25:14–30; Luuk. 19:12–26).

— He ovat Jumalan yhteydessä, näkevät Hänet kasvoista kasvoihin ja siitä syystä nauttivat sanoinkuvaamatonta autuutta (400, 398, 399 ja 396; 1.Piet. 1:3–9).

206. Keille iankaikkinen elämä annetaan?

Minulle sekä kaikille uskoville kristityille, mutta ainoastaan uskoville kristityille.

402) Joh. 3:16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

403) Joh. 3:36. Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle [tai: joka ei suostu uskomaan Poikaan], se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.

404) Matt. 24:13. Joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

Uskovalla kristityllä “on iankaikkinen elämä” (403); se on hänen jo nyt, kun hän vielä on maan päällä, mutta hän ei vielä nauti sitä — se on perintöosa, joka on säilytettynä häntä varten taivaassa (1.Piet. 1:4). Mutta se on hänen vain niin kauan kuin hän uskoo; siksi ainoastaan se todella pääsee taivaaseen, joka pysyy uskossa elämänsä loppuun asti ja “kuolee Herrassa” (404 ja 396).

207. Oletko varma siitä, että sinäkin pääset iankaikkiseen elämään?

Olen; sillä Kirjoitusten mukaan minun on lujasti uskottava, että, niin kuin Jumala on ajassa kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa, samoin Hän on iankaikkisuudessa valinnut minut lapseuteen ja iankaikkiseen elämään, eikä kukaan voi riistää minua Hänen kädestään.

405) Ef. 1:3–6. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niinkuin hän 1ennen maailman perustamista oli 3hänessä 4valinnut 6meidät 8olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, 5edeltäpäin määräten 6meidät 7lapseuteen, hänen yhteyteensä 3Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, sen 2armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa.

406) Room. 8:28–30. Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä 6ne, jotka hän on 4edeltätuntenut, hän on myös 5edeltämäärännyt 7Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.

Koko pyhityksen työ, nimittäin se, että Pyhä Henki evankeliumin kautta kutsuu, valistaa, pyhittää, varjelee ja lopulta pelastaa ihmisyksilön taivaaseen, ei ole sattumanvaraista, vaan tarkoituksellista, sillä kaiken, mitä Jumala on tehnyt, mitä Hän on tekemässä ja mitä Hän vielä tekee jonkun ihmisen koko elämän aikana tuodakseen hänet Kristuksen yhteyteen ja johtaakseen hänet taivaaseen, Hän on tarkoittanut, päättänyt ja määrännyt tehtäväksi tälle nimenomaiselle henkilölle aina iankaikkisuudesta asti (raamattuviite 338). Tätä kutsutaan armonvalinnaksi eli predestinaatioksi.

Tämä oppi voidaan esittää yksityiskohtaisemmin seuraavasti:

1. Ennen maailman perustamista Jumala,
2. oman armonsa liikuttamana (Room. 11:6),
3. Kristuksen tähden oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
4. valitsi ja
5. ennaltamääräsi
6. tietyistä henkilöistä,
7. että uskon kautta heistä oli tuleva Hänen lapsiaan (ennaltamääräsi heidät parannukseen ja uskoon, raamattuviite 338; Ap.t. 13:48),
8. että heistä oli tuleva pyhiä ja nuhteettomia Hänen edessään rakkaudessa (pyhään elämään, hyviin tekoihin, ),
9. että oli käyvä niin, että he pysyvät lujina tässä uskossa loppuun saakka (varjeltumaan uskossa, Joh. 10:28; Matt. 24:24)
10. ja että tämän uskon kautta he lopulta pelastuvat taivaaseen (iankaikkiseen pelastukseen, Ap.t. 13:48).

Näin ollen Jumala ennaltamääräsi iankaikkiseen elämään kääntymyksen, uskon, pyhityksen ja uskossa varjeltumisen kautta. Kaiken, mitä Jumala iankaikkisuudessa päätti näiden ihmisten suhteen tehdä, Hän todella heidän suhteensa tekeekin heidän elinaikanaan täällä maan päällä, Hän nimittäin kutsuu heitä evankeliumin kautta, valistaa heitä lahjoillaan, pyhittää ja varjelee heitä oikeassa uskossa ja lopulta myös pelastaa heidät tämän uskon kautta; heidän ajallisen elämänsä aikana Hän siunaa heitä “kaikella hengellisellä siunauksella taivaallisissa” “niinkuin” Hän oli jo iankaikkisuudessa päättänyt tehdä. Ne, jotka Jumalaa rakastavat, ovat kutsutut “Hänen aivoituksensa mukaan” (406), heidät on “pelastettu”, käännytetty, Hänen “oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja” (338). Siitä syystä yksityisen ihmisen kääntymys, pyhitys, varjeltuminen uskossa ja pelastuminen tämän uskon kautta ovat ainoastaan Jumalan tätä ihmisyksilöä koskevan iankaikkisen tarkoituksen ja säätämyksen toimeenpanemista ja toteuttamista. Valittuna kääntymykseen, uskoon jne. ihminen ei voi olla valittu minkään näistä perusteella; usko ei siksi ole henkilön valitsemisen syy vaan sen seuraus (Ap.t. 13:48).

Kenelläkään ihmisellä ei ole omasta valitsemisestaan suoraa tietoa, mutta jos hän elämässään kokee niitä asioita, jotka Raamatun mukaan ovat valinnan seurauksia, hän voi ja hänen tuleekin päätellä, että hänkin kuuluu valittuihin. Niin kuin me päättelemme sydämessämme kokemastamme uskosta (367), että me tulemme pelastumaan (), samoin meidän tulisi päätellä tästä samasta uskosta, joka on valintamme seurausta (Ap.t. 13:48), että me olemme ennalta määrätyt, ja tämä taas vuorostaan vahvistaa meitä uskossamme, että me varmasti tulemme pelastumaan (Matt. 24:24: mikään ei voi estää valittuja pelastumasta [Biblia: “Sillä väärät Kristukset ja väärät prophetat nousevat, ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä: niin että myös, jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäisiin.”]).

Niinpä usko ei selitä sitä, miksi meidät on valittu, vaan se ainoastaan osoittaa, että meidät on valittu; me tunnistamme valintamme sen seurauksista kokiessamme niitä elämässä. Sen, joka tahtoisi tietää, kuuluuko hän valittuihin, ei pitäisi alkaa spekuloida ja aprikoida Jumalan iankaikkista säätämystä, vaan kuulkoon hän evankeliumia ja uskokoon Kristukseen, tutkikoon itseään, “onko uskossa” (367), niin tämän uskon kautta hän saa tiedon myös valitsemisestaan. Valitsemisemme tunteminen on riippuvainen uskostamme Kristukseen. Niin kauan kuin ihminen on uskossa hänen tulisi pitää itseään yhtenä valituista, samoin kuin hän pitää itseään elämän perillisenä uskoessaan Kristukseen. Samoin meidän täytyy Paavalin tavoin (405) katsoa kaikkien, joiden otaksumme olevan uskovia kristittyjä, olevan valittuja. Niin kauan kuin joku henkilö on yhä kristillistä uskoa vailla, hän ei voi tietää eikä katsoa olevansa valittu, mutta tämä ei tarkoita sitä, että hän ei ole valittu, sillä Jumala voi vielä kutsua häntä evankeliumin kautta jne. Kuulkoon hän evankeliumia, ja kun Jumala aloittaa hyvän työnsä hänessä, hän saa sen kautta tietää valinnastaan.

Tämä oppi antaa meille väkevän lohdutuksen osoittaessaan, että mitkään “hengelliset siunaukset”, joilla meitä on siunattu tässä elämässä, eivät ole sattumanvaraisia tai perustu meidän puoleltamme tapahtuneeseen henkilökohtaiseen ratkaisuun (Room. 9:16), vaan kaikki ne ovat tulosta meidän Jumalamme iankaikkisesta ja armollisesta tarkoituksesta, ja Hän on vievä päätökseen sen, mitä on säätänyt, ja tästä on seurauksena, ettei kukaan voi riistää meitä Hänen kädestään (Joh. 10:28).

Raamattuviitteessä 406 esiintyvä “edeltätuntea”-sana ei merkitse pelkästään samaa kuin etukäteen tunteminen, sillä Jumala kyllä tunsi kaikki ihmiset, ennen kuin he olivat syntyneetkään; vaan se merkitsee tuntemista ja tunnustamista Hänen omikseen ja näin ollen heidän tekemistään Hänen omikseen, valitsemista, poimimista itselleen. Ne, jotka Hän on valinnut, Hän on edeltämäärännyt, että he pääsevät Hänen “Poikansa kuvan kaltaisiksi”; heistä oli tuleva Hänen lapsiaan uskon kautta Kristukseen (488). Edeltämäärättyään heidät iankaikkisuudessa Hän näiden valittujensa elämän aikana etenee suunnitelmansa ja tarkoituksensa toteuttamisessa, Hän nimittäin kutsuu heidät, vanhurskauttaa heidät ja on lopulta myös kirkastava heidät taivaassa.

Amen, minä uskon henkilökohtaisesti kaiken sen, mitä kolmas uskonkohta opettaa, olevan aivan varmasti totta.

Seuraava artikkeli: Kolmas luku: Herran siunaus.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos