Toisinaan puhutaan kiitosuhrista, kun tarkoitetaan Jumalan kiittämistä ja rukoilemista. Kristityt käyttävät sanaa joskus myös kolehdista tai Jumalan valtakunnan työn taloudellisesta tukemisesta. Mutta mitä kiitosuhri pohjimmiltaan tarkoittaa?

Mooseksen laissa on säädetty tarkkaan niistä uhreista, jotka israelilaisten piti tuoda Jumalalle. Uhreista tärkeimpiä olivat polttouhri, syntiuhri, ruokauhri, vikauhri (hyvitysuhri) ja yhteysuhri. Kiitosuhri liittyy näistä viimeiseen eli yhteysuhriin. 

Yhteysuhri on hepreaksi shelaamiim eli ’rauha’ tai ’rauhanuhri’. Nimensä mukaisesti se liittyy rauhaan Jumalan ja ihmisen välillä. Yhteysuhri oli vapaaehtoinen rakkauden ja yhteyden osoitus Jumalalle. 

Yhteysuhrina voitiin antaa nautakarjasta härkä tai lehmä, samoin pikkukarjasta virheetön lammas tai vuohi (3. Moos. 3:1,6).  Yhteysuhrieläimestä uhrattiin Herralle polttouhrina arvokkaimmat osat eli rasva ja sisäelimet. 

Yhteysuhri voitiin uhrata myös erityisenä kiitosuhrina, jolloin siinä uhrieläimen lisäksi annettiin Jumalalle öljyllä voideltuja happamattomia kakkuja ja ohuita leipiä (3. Moos. 7:12-13). Hepreaksi kiitosuhri on zävah hattoodaa, joka merkitsee juuri kiitosuhria.

Kuningas Hiskian aikana kiitosuhreja toi ”jokainen, jonka sydän häntä siihen vaati” (2. Aik. 29:31). Kun syntinen ihminen oli saanut anteeksi, hän saattoi osoittaa kiitollisuuttaan uhraamalla kiitosuhrin: ”Kuinka minä maksan Herralle kaikki hänen hyvät tekonsa minua kohtaan? … Sinulle minä uhraan kiitosuhrin ja huudan avukseni Herran nimeä” (Ps. 116:12, 17). Uhri on myös kiitos pelastumisesta: ”Minulla on lupaus täytettävänä sinulle, Jumala; minä maksan sinulle kiitosuhrit. Sillä sinä pelastit minun sieluni kuolemasta, minun jalkani kompastumasta, että minä vaeltaisin Jumalan edessä eläväin valkeudessa” (Ps. 56:13-14).

Kiitosuhrissa voidaan nähdä myös esikuva Kristuksesta, joka on täydellinen uhri Jumalalle. Hän on virheetön Karitsa, joka on voideltu Messiaaksi öljyllä. Hän on myös happamaton eli synnitön. Kristuksessa saavat kaikki uhrit täyttymyksensä ja tulevat tarpeettomiksi. 

Yhteys- ja kiitosuhrissa voidaan nähdä myös esikuva ehtoollisesta. Yhteysuhri loi yhteyden Jumalan ja ihmisen sekä ihmisten välille niin kuin ehtoollinenkin. 

Yhteys- ja kiitosuhrista saivat uhraavat papit osan syödäkseen. Samoin ehtoollinen on Jumalan papillisen kansan kiitosateria. Yhteysuhri annettiin vasta sen jälkeen, kun oli ensin uhrattu syntiuhri ja polttouhri. Samoin ehtoolliselle saavat tulla vain ne, jotka ovat tunnustaneet syntinsä ja turvautuvat täydelliseen syntiuhriin, Kristukseen. 

Kiitosuhrista papille jäävät osat tuli nauttia loppuun samana päivänä: ”älkää jättäkö siitä mitään seuraavaan aamuun” (3. Moos. 22:29-30). Samoin tulee ehtoollisaineetkin nauttia loppuun ehtoollisen vieton aikana. 

Profeetta Jeremia ennustaa, että kiitosuhrien uhraaminen tulisi olemaan yksi osoitus siitä, että Herra on palauttanut Israelin jälleen kunniaan. Jerusalem ei enää olisi raunioina vaan kuuluisi ”riemun ja ilon huuto, huuto yljälle ja morsiamelle, niiden huuto, jotka sanovat: ’Kiittäkää Herraa Sebaotia, sillä Herra on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti’, ja niiden, jotka tuovat Herran huoneeseen kiitosuhreja. Sillä minä käännän maan kohtalon muinaiselleen, sanoo Herra” (Jer. 33:11). 

Uudessa testamentissa esiintyy sana kiitosuhri vain kerran, Hepr. 13:15: ”Uhratkaamme siis hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät. Mutta älkää unohtako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä senkaltaisiin uhreihin Jumala mielistyy”. Kiitosuhrista käytetty kreikan sana ainesis tarkoittaa ’kiitos’, ’ylistys’ tai ’tunnustaminen’. 

On tärkeä huomata, että kristittyjen kiitosuhri ei ole synti- tai sovitusuhri. Mitään ei voi lisätä siihen täydelliseen uhriin, jonka Kristus antoi Golgatan ristillä. Kristityn uhri onkin luonteeltaan vapaaehtoinen kiitosuhri siitä pelastuksesta, jonka Kristus on ansainnut. Se on kiitosta ja ylistystä Kristukselle ja Hänen kauttaan Isälle. Huulet ovat kuin pelto, joka tuottaa hyvää hedelmää.

Kristitty uhraa myös lähimmäisensä hyväksi sitä, mitä on Jumalalta saanut. Jumala ei tarvitse meidän uhrejamme, mutta puutteessa olevat ihmiset tarvitsevat meidän apuamme. Tällainen lähimmäisen rakastaminen on Jumalalle mieluisaa, sillä se on Hänen työnsä jatkamista maailmassa.

Uudessa testamentissa puhutaan myös siitä, että meidän ”järjellinen jumalanpalveluksemme” on sitä, että me annamme itsemme ”eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi” (Room. 12:1). Me emme enää ole itsemme omat vaan kuulumme Jumalalle ja Hän saa käyttää meitä niin kuin haluaa. Paavali käyttää tätä uhriterminologiaa kuvana omasta antautumisestaan Jumalan tahtoon (2. Tim. 4:6).

Evankeliumin julistamisen tavoitteena on se, että myös ”pakanakansoista tulisi otollinen ja Pyhässä Hengessä pyhitetty uhri” Jumalalle (Room. 15:16). Israelista kääntyvät on ”ensi hedelmä”, mutta pakanakristitytkin kuuluvat sadosta annettavaan uhriin Jumalalle.

Ks. myös Kymmenykset/Uhraaminen

Lähde: Juha Muukkonen, Uhrit vanhassa liitossa. – Kristus Vanhassa testamentissa. Toim. Matti Väisänen ja Vesa Ollilainen. 2013.