Raamatussa sanaa lupaus, voidaan käyttää aivan yleisessä merkityksessä: Joku lupaa jollekin jotakin. Tämän lisäksi sanaa voidaan käyttää rajatummin viittaamassa niihin lupauksiin, jotka Jumala antoi Aabrahmille. Luterilainen teologia on kiinnittänyt erityistä huomiota Raamatun opetukseen siitä, miten Aabraham otti Jumalan lupauksen uskolla vastaan. Luterilaisissa tunnustuskirjoissa lupaus usein tarkoittaakin samaa kuin evankeliumi.
Heti syntiinlankeemuksen jälkeen Raamatussa Jumala antaa lupauksen tulevasta pelastajasta (1. Moos. 3:15). Tämä lupaus sai jatkoa, kun Jumala lupasi Aabrahamille jälkeläisen, siemenen, jonka kautta lankeemuksen kautta tullut kirous kumottaisiin. Tässä jälkeläisessä, siemenessä, kaikki maailman kansat saisivat siunauksen (1. Moos. 12:1–3). Jumalan lupaus Aabrahamille sisälsi kolme osaa: hänestä syntyvän suvun, kanaanin maan omistuksen sekä tulevan siemenen kautta koittavan siunauksen kaikille kansoille. Uudessa testamenttissa Paavali opettaa, että nämä Aabrahamin lupaukset ovat täyttyneet Jeesuksessa. Aabraham oli uskonut Jumalan lupaukseen ja samoin on nytkin otettava uskolla vastaan tuo Jeesuksessa täyttynyt lupaus. Tämän uskon kautta tullaan vanhurskaiksi eli Jumalan liiton kansaksi. Kaikki, jotka Aabrahamin tavoin uskovat ovat oikeita Aabrahamin lapsia, olivat he sitten juutalaisia tai pakanoita: Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta… Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä (Room. 4:13, 16).
Kaikkien Jumalan lupausten täyttymys on Jeesuksessa. Sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus, jota me, minä ja Silvanus ja Timoteus, olemme teidän keskellänne saarnanneet, ei tullut ollakseen ”on” ja ”ei”, vaan hänessä tuli ”on”. Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä ”on”; sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden ”amen”, Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme. (2. Kor. 1:19-20). Jo nyt seurakunta nauttii jumalanpalveluksessaan tästä täyttyneestä lupauksesta. Samalla kirkko kuitenkin katsoo kohti ylösnousemuksen päivää aikojen lopulla, jolloin koko luomakunta vapautetaan katoavaisuuden alta ja siunaus täyttää kaikkeuden.
Erityisesti luterilaisten tunnustuskirjojen dokumentissa nimeltä Augsburgin tunnustuksen puolustus alleviivataan sitä, että lupaukseen uskovat tulevat Jumalan edessä vanhurskaiksi. Lakia noudattamalla tämä ei onnistu. Nämä nyt siis ovat Jumalan kaksi tärkeintä tekoa, jotka hän ihmisiin kohdistaa: hän kauhistaa perin pohjin ja taas vanhurskauttaa ja tekee eläviksi kauhistamansa. Koko Raamattu jakaantuu näiden kahden teon mukaan. Toinen osa on lakia, joka tuo ilmi synnit, syyttää niistä ja tuomitsee ne. Toinen osa on evankeliumia, toisin sanoen Kristuksessa lahjoitetun armon lupausta. Tämä lupaus toistuu tavan takaa koko Raamatussa. Ensin se annettiin Aadamille, sitten kantaisille; sen jälkeen profeetat julistivat sitä, ja lopulta Kristus saarnasi sitä ja todisti siitä juutalaisten keskuudessa. Apostolit levittivät sen sitten koko maailmaan. Uskomalla tähän lupaukseen ovat kaikki pyhät tulleet vanhurskaiksi (Apol. XII, 53).
