Matti Väisänen, Pelastuksesta osalliseksi. Mitä Raamattu ja Tunnustuskirjat opettavat pääsystä Kristuksen yhteyteen. Julkaisija Suomen evankelisluterilainen Lähetyshiippakunta, kustantaja Sley-Media. Helsinki 2017. Kirja kuuluu uskonpuhdistuksen juhlavuoden julkaisuihin.
Piispa Matti Väisäsen pitkä kasteteologinen tutkimustyö tuottaa jatkuvasti uutta satoa. Olisi luullut, että ”tiiliskivet” Pyhä kaste Raamatussa (2000), Pyhä kaste kirkossa (2001) ja Vedestä vai Hengestä (väitöskirja 2007) olisivat riittäneet aihepiirin käsittelyyn. Väisänen on kuitenkin jatkanut, syventänyt ja laajentanut kasteen käsittelyä mm. kirjoissaan Joka uskoo ja kastetaan, pääsee taivaaseen (2005) sekä Kaste, usko ja pelastus (2013).
Tänä vuonna ilmestyi jälleen uusi kirja Pelastuksesta osalliseksi. Mitä Raamattu ja Tunnustuskirjat opettavat pääsystä Kristuksen yhteyteen (2017). Kirjan painoarvoa lisää se, että se julkaistaan samanaikaisesti suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Englanninkielisen painos menee kokonaisuudessaan Afrikkaan pastorien ja evankelistojen oppikirjaksi. Sponsoroinnin vuoksi kirja on ilmaisjakelussa jokaisella kolmella kielillä.
Uusin kirja on oikeastaan laajennus aiemmasta kirjasta Kaste, usko ja pelastus. Uutta aineistoa kirjassa on kuitenkin yli kolmasosa vanhaan verrattuna. Uutena tulevat esiin mm. Melanchthonin, puhdasoppisuuden sekä amerikkalaisen C. F. W. Waltherin kastekäsitysten arvioiminen. Tekstiä on muokattu ja lisätty monin paikoin, joten kyseessä on selvästi eri kirja kuin Kaste, usko ja pelastus.
Kyseessä on sen verran muhkea tietopaketti (252 sivua), että siitä on mahdollista nostaa esiin vain joitakin puolia. Kirja jakaantuu kahteen osaa: pelastushistorialliseen ja dogmihistorialliseen. Näistä ensin mainittu toimii hyvin ”jokamiehen kasteoppina”, jossa käydään läpi kasteen syy (synti), kasteen vaikutukset sekä kasteen ja uskon synty. Erityisesti Väisänen keskittyy pohtimaan uudestisyntymisen ja kasteen keskinäistä suhdetta sekä Jumalan sanan ja kasteen välistä yhteyttä uudestisyntymisessä. Nämähän ovat tunnetusti kasteesta käytävien keskustelujen kipupisteitä.
Yhtenä kirjan keskeisenä ajatuksena on, että Jumalan Pojan ihmiseksi syntyminen on ihmisen Jumalan lapseksi syntymisen malli: Kaksi tuhatta vuotta sitten Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä enkeli Gabrielin sanan kautta Marian kohtuun ja syntyi ihmiseksi: ”Samoin meidän uudestisyntymistämme Jumalan lapseksi edeltää sikiäminen Jumalan sanan kautta” (s. 34). Sanan kautta Pyhä Henki kutsuu ihmistä pelastukseen ja kasteelle, jossa hän uudestisyntyy Jumalan lapseksi ja saa Pyhän Hengen lahjan ja hänessä Jumalan Pojan uskon sisimpäänsä (s. 96–97).
Väisänen painottaa sitä, että uudestisyntymisessä sana ja kaste kuuluvat erottamattomasti yhteen: ”Sana ja kaste eivät korvaa toisiaan uudestisyntymisen välineinä”. Vesi on ”sanaan yhdistyneenä armorikas kasteen sakramentti, joka saa aikaan ihmisen uudestisyntymisen Jumalan lapseksi” (s. 34–35).
Jokaiselle terveellinen kertaus on muistuttaa mieliin kasteen vaikutukset; kuolema ja ylösnousemus Kristuksen kanssa, syntien anteeksiantamus ja vanhurskauttaminen, uudestisyntyminen Jumalan lapseksi, Pyhän Hengen ja uskon saaminen sekä liittäminen Kristuksen ruumiiseen. Näitä napakoita lukuja raamattuviitteineen ja tiivistelmineen (s. 60–86) soisi monen lukevan jatkuvasti hengelliseksi rakennuksekseen!
Uudessa kirjassaan Väisänen palaa keskustelua herättäneeseen uskon kahteen eri vaiheeseen: uskoon ennen kastetta ja uskoon kasteen jälkeen. Näistä ensin mainittu on hänen mukaansa Pyhän Hengen vaikuttamaa uskoa sanan kautta. Kastetta edeltävä usko on ”ojennettu tyhjä käsi”, joka tarttuu ”evankeliumin lupaukseen kasteesta ja siinä saatavasta pelastuksesta ja Jumalan lapseudesta”. Varsinainen pelastava usko/pelastetun usko tulee Väisäsen mukaan ihmiseen vasta kasteen lahjana (s. 94–95).
Monelle saattaa olla yllätys, että Väisänen kritisoi voimakkaasti luterilaista puhdasoppisuutta. Puhdasoppisuuden teologit opettivat hänen mukaansa kahta pelastuksen tapaa: Lapsi pelastuu kasteessa ja saa siinä Pyhän Hengen ja uskon. Aikuiset saavat sen sijaan Pyhän Hengen ja uskon Jumalan sanan kautta ennen kastetta. Tällöin kaste on heille lähinnä pelastuksen sinetti (141–144).
Väisänen pitää tätä harhana jonka juuret ovat Melanchthonin myöhäisajan teologiassa, jossa hän ei enää pitänyt kastetta Raamatun ja Lutherin tavoin vaikuttavana armonvälineenä vaan ainoastaan armon tarjouksen sinettinä. Kaste ei anna syntejä anteeksi vaan todistaa jo tapahtuneesta anteeksi saamisesta. Samalla Melanchthon alkaa vaarallisella tavalla painottaa ihmisen aktiivisuutta ja merkitystä pelastuksessa (s. 120–121).
Puhdasoppisuus puolestaan vaikutti suoraan Amerikan tunnustukselliseen luterilaisuuteen. Sen kunnioitetut isät, C. F. W. Walther ja Franz Pieper ovat tämän kastekäsityksen läpäisemiä.
Väisänen kritisoi voimakkaasti sitä, että ihminen Waltherin mukaan pelastuu pääsääntöisesti saarnatun sanan synnyttämän uskon kautta, ei kasteessa. Kasteen sisällöksi ja merkitykseksi jää tällöin vain toimiminen jonkinlaisena merkkinä ja sinettinä jo saadusta pelastuksesta. Uudestisyntyminen siirtyy näin kasteesta sanan kuulemiseen (s. 166–174).
Waltherilta tämä Väisäsen mukaan virheellinen käsitys siirtyi Pieperille. Hän opetti samalla tavoin: ihminen saa uskon ja uudestisyntyy sanan saarnan kautta jo ennen kastetta.
Kotimaa-lehden kirja-arvostelussaan (7.9.2017) Jussi Rytkönen kiinnitti erityistä huomiota Väisäsen kritiikkiin lestadiolaista kastekäsitystä kohtaan. Hänen mukaansa ”Väisänen riisuu kyseisen hengenliikkeen seurakuntaopin alastomaksi ja kritisoi asiallisesti liikkeen synti- ja kasteopetuksen ongelmia”. Lestadiolaisten mukaan lapset voidaan kastaa, koska he syntyvät uskovina: ”Kaste ei kuitenkaan vanhurskauta, uudestisynnytä eikä lahjoita lapselle Pyhää Henkeä. Kaste on merkki, jonka kautta Jumala tunnustaa ihmisen näkyvällä tavalla omakseen. Kaste on merkki, ei muuta” (s. 190–192). Tämä on varsin kaukana Raamatun ja Tunnustuskirjojen kasteopista.
Kaiken kaikkiaan Väisäsen uusin kirja on jälleen terveellinen muistutus siitä, miten tärkeää on olla tarkkana opetuksen suhteen. Koska kaste on Raamatun mukaan pelastukseen välttämätön (ks. esim. Joh. 3:5), ei sen suhteen ole lainkaan varaa välinpitämättömyyteen. Jokaisella kristityllä on aihetta tarkistaa tämän kirjan äärellä, onko oma kastekäsitys ihan oikeasti Raamatun ja meidän luterilaisen tunnustuksemme mukainen – vai ei.
Lutherille oli päivänselvää, että ”Kristus on pelastanut meidät kerta kaikkiaan, jopa kahdella tavalla: ensiksikin hän on tehnyt kaiken sen mikä meidän pelastumiseksemme oli tarpeen: hän on nimittäin niin voittanut ja hävittänyt synnin, kuoleman ja helvetin, ettei kenellekään jäänyt siinä asiassa mitään tehtävää, ja toiseksi: tämän kaiken hän on meille antanut kasteessa”.