Raamatussa käytetään kuvaa aviomiehestä ja vaimosta sekä sulhasesta ja morsiamesta, kun puhutaan Jumalan ja Hänen kansansa suhteesta. Erityisen selvästi tämä näkyy 700-luvulla eKr. kirjoitetussa Hoosean kirjassa. Siinä Jumala käskee profeettaa ottamaan vaimokseen portto. Hän on vertauskuva Israelin kansasta, ”joka on uskoton Herraa kohtaan, se on kuin portto, joka palvelee vieraita Jumalia” (Hoos. 1:2). Jumala ei kuitenkaan hylkää kansaa, jonka on ottanut omakseen. Lopulta kansakin kääntyy ja etsii ”Herraa, Jumalaansa, ja kuningastaan Daavidia” (Hoo. 3:5).
Jumalan ja kansan suhteen juuret ovat autiomaassa, jossa Herra antoi Israelille lain (Hoos. 2:16-17). Samalla tavoin Jumala lupaa uudelleen autiomaassa: ”Minä kihlaan sinut, otan omaksesi ainiaaksi, minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein, rakkaudella ja hyvyydellä. Minä liitän sinut itseeni uskollisuuden sitein, ja sinä tulet tuntemaan Herran” (Hoos. 3:21-22).
Samanlainen yhteys Jumalan ja kansan välillä ennustetaan myös Jesajan profetiassa: ”Niin kuin nuorukainen ottaa neidon vaimokseen, niin kuin lapsesi ottavat sinut omaksesi ja niin kuin sulhanen iloitsee morsiamestaan, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta” (Jes. 62:5). Näin käy, kun kansa kääntyy ja saa palata jälleen omaan maahansa.
Myöhäisjuutalaisuudessa ja varhaisessa kristillisyydessä myös Korkealla veisulla (Laulujen laulu) oli tärkeä asema Jumalan ja kansan suhteen hahmottamisessa. Kirjan runot sulhasen ja morsiamen yhteydestä nähtiin kuvauksena Jumalan rakkaudesta omaa kansaansa kohtaan: ”Rakkaani, kihlattuni, olet vienyt sydämeni!” (KV 4:9).
Sama asetelma jatkuu myös Uudessa testamentissa, jossa Jumalan paikalla sulhasena on kuitenkin Kristus. Jeesus ottaa tämän paikan hyvin määrätietoisesti: ”Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! … Vielä tulee sekin aika, että sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat” (Mark. 2:19-20). Näin Jeesus ilmaisee jo tulleensa kansansa sulhasena, mutta lähtevänsä määräajaksi pois.
Vapahtaja toistaa tämän hääkuvansa useassakin vertauksessaan. Hän itse on kuninkaan poika, jolle kuningas järjestää suuret hääjuhlat (Matt. 22:1-14). Jeesus on sulhanen, jonka hääjuhlien alkamista morsiusneitojen tulisi jaksaa odottaa (Matt. 25:1-13). Näistä vertauksista piirtyy esiin kuva suurista taivaallisista hääjuhlista, joihin Kristus tulee sulhasena. Morsiamesta ei sen sijaan puhuta mitään.
Kaanan häissä Jeesus otti myös sen paikan, joka kuului sulhaselle. Kertomuksessa häiden valvoja tuli sulhasen luo ja luuli, että tämä oli säästänyt hyvän viinin häiden loppuun. Viinin antaja ei kuitenkaan ollut häiden sulhanen vaan Kristus, joka otti itselleen sulhasen tehtävän ja aseman suhteessa hääväkeen: ”Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja Hänen opetuslapsensa uskoivat Häneen” (Joh. 2:1-11).
Jeesuksen kuoltua Hänen kyljestään virtasi verta ja vettä (Joh. 19:34). Juuri veden ja veren varaan rakennettiin kristillinen Kirkko (1. Joh. 5:6). Varhaiset kristityt liittivät tämän Aadamiin, jonka kylkiluusta tehtiin hänelle vaimo, Eeva. Samoin uudessa luomisessa luotiin Uuden Aadamin eli Kristuksen kyljestä Uusi Eeva, seurakunta.
Paavalilla oli selvänä mielessään kuva Kristuksesta sulhasena ja seurakunnasta morsiamena: ”Vartioin teitä intohimoisesti Jumalan puolesta. Olenhan kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, ja tahdon tuoda teidät hänen eteensä kuin puhtaan neitsyen. Pelkään kuitenkin, että niin kuin käärme kavalasti petti Eevan, teidän mielenne turmeltuu ettekä te enää ole vilpittömiä ja puhtaita suhteessanne Kristukseen” (2. Kor. 11:2-3). Seurakuntaa vaanii aina vaara ajautua eroon Kristus-sulhasestaan ja joutua portoksi.
Paavalille on miehen ja vaimon suhde rinnasteinen Kristuksen ja morsiamen suhteen kanssa. Hän opettaa: ”Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä ja virhettä” (Ef. 5:25-27). Vaikka Paavali puhuu tässä vaimosta, liittyy käytetty kuva kuitenkin morsiameen, joka tulee asettaa puhtaana sulhasensa eteen, jotta häät voivat alkaa.
Ilmestyskirjassa viedään tämä kuva loppuun saakka. Siellä portto saa tuomionsa, mutta Karitsan häät alkavat. Morsian on valmiina ja ”hänen ylleen on puettu hääpuku. Se pellavapuku tarkoittaa pyhien vanhurskautta” (Ilm. 19:7-8). ”He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä” (Ilm. 7:14). Siksi Karitsa, Kristus vie heidät kanssaan ikuiseen hääjuhlaan.
Näyssään Uudesta Jerusalemista Johannes saa kuulla enkelin kutsun: ”Tule, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon” (Ilm. 21:9). Sen jälkeen hän näki taivaallisen kaupungin kaikessa loistossaan. Siellä ei ole mitään epäpuhdasta niin kuin ei ole tahrattomassa morsiamessakaan (Ilm. 21:27). Siellä saa morsian nähdä sulhasensa kasvot, ja ”he hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti” (Ilm. 22:4-5).
Vielä aivan Raamatun lopussakin tämä morsian tulee vastaan. Siellä ”Henki ja morsian sanovat: ’Tule!’ Joka tämän kuulee, sanokoon: ’Tule!’ Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä” (Ilm. 22:17). Seurakuntamorsiamen tehtävä on Pyhän Hengen voimalla kutsua ihmisiä Sulhasen, Kristuksen luo. Morsian kutsuu heitä omiin häihinsä. Niihin pääsevät ne, jotka Kristus on vedellään ja verellään pessyt ja liittänyt seurakuntaansa, morsiameen. Vapahtaja ei vielä juhliinsa yksittäisiä ihmisiä vaan morsiamensa.
