Oikeasti luterilainen – Osa 113: Rakas viimeinen päivä

12.4.2024 • Yleinen

Luterilainen.net
Luterilainen.net
Oikeasti luterilainen – Osa 113: Rakas viimeinen päivä
Loading
/

Luther ja lopun tapahtumat. Muutama ajatus viimeisen päivän odotuksesta. Arkistojen kätköistä. Huononnettu versio Simo Kivirannan tekstistä. 

Tilaa rss-syöte.

Kaikki jaksot kuunneltavissa täällä.

Milloin kristinusko tuli Suomeen?

3.4.2024 • Kysy pastorilta

Kysymys:

Koulussa opetettiin, että kristinusko tuli Suomeen, kun Ruotsin kuningas Eerik ja piispa Henrik tekivät tänne ristiretken vuonna 1057. Sehän tarkoittaisi sitä, että valtiovalta pakotti suomalaiset kristityiksi. Oliko kristinuskon levittäminen siis vain Ruotsin vallan laajentamista itään?

Vastaus:

1000-luvulta ei ole olemassa kirjallisia lähteitä mahdollisesta ristiretkestä. Kuningas Eerikin legenda on kirjoitettu 1270-luvulla ja piispa Henrikin legenda ja surmavirsi vuoden 1300 paikkeilla – siis paljon tapahtumien jälkeen.

Tosiasiassa vuonna 1057 ei ollut olemassa edes Ruotsia, vaan Eerikin suku hallitsi Sveanmaata ja Itä-Götanmaata. Myöskään Suomea ei ollut olemassa erillisenä maana vaan täällä asui suomensukuisia heimoja. Mahdollisessa ristiretkessä on siis enemmänkin kyse heimojen keskinäisistä nujakoista. Syyn Eerikin Suomen retkeen antoi se, että suomalaiset ja karjalaiset hyökkäilivät ruotsalaisia paikkakuntia, mm. Birkaa vastaan. Retken tarkoitus oli rauhoittaa suomalaisia, mahdollisesti ryöstää heiltä omaisuutta ja alistaa heidät verotettaviksi. Poikkeuksellisen retkestä teki se, että mukana oli myös piispa Henrik, jonka suomalaiset ilmeisesti yhdistivät ryösteleviin ruotsalaisiin. Erään legendan mukaan piispa ottikin tavaraa Lallin talosta tämän poissaollessa ja joutui sitten paetessaan Lallin tappamaksi Köyliönjärven jäällä.

Vuoden 1057 ”ristiretki” ei selitä juuri millään tavoin kristinuskon tuloa Suomeen. Nykyisin kristillistymisen nähdään olleen pitkä prosessi, joka tapahtui kaupankäynnin ja muun liikkumisen seurauksena. Sen jälkeen alkoi seudulla liikkua kristittyjä julistajia; munkkeja ja lähetystyöntekijöitä. Vasta tämän jälkeen alkoi valtiovalta kiinnostua uuden uskonnon levittämisestä, jos siitä oli hyötyä kuninkaalle.

Suomessa ruumishautaukset alkoivat ensimmäisenä Satakunnassa jo 500-luvulla. Tämä kertoo uskosta elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen ja uskosta sielun olemassaoloon. Polttohautaus säilyi Länsi-Suomessakin kuitenkin paikoin 1100- ja 1200-luvuille saakka, mikä kertoo pakanuuden hitaasta väistymisestä.

Kristilliset symbolit yleistyvät Suomen arkeologisissa löydöissä 800-luvulta lähtien. Tuolta ajalta on säilynyt mm. solkia, joissa on selvä ristinkuvio. Vähitellen alkaa mukaan tulla myös ristiriipuksia. Yleisesti ajatellaan, että kristillisiä vaikutteita tuli tuohon aikaan etupäässä idän suunnalta. Tästä kertovat myös suomen kielen itäiset lainasanat risti, pappi, pakana ja Raamattu. Idän ortodoksinen ja lännen katolinen kirkko erosivat toisistaan vuonna 1054.

Ristiriipuksia on haudoista löytynyt eniten Turun seudulta ja Laatokan Karjalasta. Osa niistä on peräisin lännestä, osa idästä ja etelästä. Risti kertoo jo aika paljon kantajansa uskosta. Kirkkorakennuksia tehtiin jo 1100-luvulla mm. Turun Ravattulaan.

Haudoissa kristinuskon tulo näkyy siinä, että vainajat alettiin haudata itä-länsi -suuntaisesti, siirryttiin arkkuhautaamiseen vainajan pää länsipäässä, käsivarret asetettiin ristiin rinnalle eikä hautaan pantu enää mukaan nk. hauta-antimia, esineitä tai ruokaa. Hautausmaat aidattiin ja pyhitettiin. Tämä muutos tapahtui etupäässä 1100 – 1200 -luvuilla.

Turussa nuorimmat hautaan laitetut kolikot on painettu vuosien 1135 – 1154 välillä, jolloin joku siis vielä noudatti tätä pakanallista tapaa. 1200-luvuilla ei pakanallisista tavoista ole enää merkkejä haudoista. Euran alueella kristillistyminen tapahtui jo aikaisemmin kuin Turussa, Mikkelin seudulla puolestaan myöhemmin. Karjalassa hauta-antimista luovuttiin viimeisenä.

Suomessa oli kuitenkin vielä 1200-luvullakin alueita, joille kristinusko oli juurtunut vasta vähän. Paavi Innocentius III kirjoitti Lundin arkkipiispalle 1209, että ”Suomi on äskettäin … kääntynyt kristinuskoon … mutta tuskin kukaan haluaa sen piispanistuimen haltijaksi, paitsi sellainen, joka Jumalan sanan sytyttämänä tahtoo Kristuksen tähden kestää kidutuksia”. Paavi Honorius kielsi puolestaan 1221 kaupankäynnin ”vieressä asuvien raakalaiskansojen” kanssa. Vuonna 1227 lähettiin puolestaan Novgorodista pappeja Karjalaan kastamaan ihmisiä. Paavi Gregorius IX antoi kirjeessään 1229 kirkolle luvan ottaa haltuun Hämeen pakanalliset lehdot ja palvontapaikat. Monelle niistä rakennettiin sittemmin kirkko. Vuonna 1237 kertoi Gregorius hämäläisten palanneen pakanuuteen, minkä vuoksi sinne tehtiin ristiretki. Karjalaan ruotsalaiset tekivät ristiretken vuonna 1293, jonka seurauksena rakennettiin Viipurin linna.

Kristinuskon tulon näkee myös siinä, että lapsia ei enää hylätty niin kuin pakanuuden aikana, ja naisten asema selvästi koheni.

Arkeologisten löytöjen perusteella on vaikea vetää johtopäätöksiä ihmisten uskosta. Vaikutelmaksi jää kuitenkin se, että kristinusko omaksuttiin pikkuhiljaa, vuosisatojen kuluessa. Pakanalliset tavat jäivät käytöstä ja korvautuivat kristillisillä. Alettiin uskoa ylösnousemukseen ja turva pantiin Jeesuksen ristiin, eikä enää seitakiviin ja taikamenoihin. Selvästi Suomessa ilmeni myös kristinuskon vastustamista, vaikka se saattoi varsinkin Hämeessä liittyä taloudelliseen köyhtymiseen ja vallan menettämiseen uusien vallanpitäjien tullessa.

Lähteet:

Paula Purhonen, Kristinuskon saapumisesta Suomeen. Uskontoarkeologinen tutkimus 1998

Kristinusko saapui Suomeen ilman miekkalähetystä (arkeologi Juha Ruohosen haastattelu), Kotimaa 12.11.2021.

Oikeasti luterilainen – Osa 112: Kristuksen asetus ja kysymys donatolaisuudesta

28.3.2024 • Yleinen

Luterilainen.net
Luterilainen.net
Oikeasti luterilainen – Osa 112: Kristuksen asetus ja kysymys donatolaisuudesta
Loading
/

Mihin voin mennä hyvällä omallatunnolla messuun? Mistä pitää vetäytyä vai pitääkö? Onko nykyään donatolaisia? Milloin ehtoollinen on ehtoollinen? Virkateologiaa ja pohdintoja pyhän ehtoollisen salaisuuden äärellä.

Tilaa rss-syöte.

Kaikki jaksot kuunneltavissa täällä.

Haluatko tukea podcastin julkaisua? Voit tehdä lahjoituksen seuraavin tiedoin:
Saaja: Suomen Luther-säätiö
Tili: FI59 1023 3000 2354 52
Viite: 7773

tai MobilePay numeroon 33303

Miksi hyvässä paratiisissa on käärme ja onko se myös Lucifer, langennut enkeli?

Kysymys:

Raamatussa sanotaan, että Jumala loi kaiken hyväksi, mutta mistä kavala käärme tuli paratiisiin? Entä miten langennut enkeli, Lucifer liittyy tähän?

Vastaus:

Raamattu ei suorasanaisesti selitä milloin ja miten paholaisesta tuli paholainen. Jesajan kirjan lukua 14 ja Hesekielin kirjan lukua 28 on juutalaiskristillisessä perinteessä luettu kuvauksina myös paholaisen lankeemuksesta, vaikka näissä profetioissa on samalla kyse ihmisvaltakuntien johtajien kukistumisesta. Ilmestyskirjan luvussa 12 paholaista kutsutaan ”siksi vanhaksi käärmeeksi” joka pitänee ymmärtää viittaukseksi syntiinlankeemuskertomuksen käärmeeseen. 1. Mooseksen kirjan 3. luvussa kohdattava käärme ei ole pelkkä eläin vaan eläinhahmon ottanut paholainen.

Jonkinlainen lankeemus on välttämättä tapahtunut, sillä luomiskertomuksen päätöksessä Jumala katsoo kaikkea luomaansa ja toteaa sen olevan ”sangen hyvää” – Hän ei luonut paholaista pahaksi, vaan sellainen hänestä on tullut oman lankeemuksensa kautta. Edellä mainittujen profeettakirjojen kohtien perusteella on päätelty että paholaisen lankeemuksen syy oli ylpeydessä ja kunnianhimossa; halussa olla Jumalan vertainen. Ehkä juuri siksi hän myös kiusasi ihmisiä syömään kielletyn hedelmän väitteellään: ”te tulette olemaan kuin Jumala!”

Lucifer on latinankielinen nimi Venus-planeetalle jota kutsuttiin myös ”aamutähdeksi” koska se ainakin tiettyyn vuodenaikaan ilmaantuu yötaivaalle hetki ennen auringonnousua. Latinankielinen sana merkitsee ”valonkantajaa”, eli tähteä joka ikään kuin tuo mukanaan valon eli auringonnousun. Tämä nimi liitettiin paholaiseen juuri Jesajan 14. luvun sanojen perusteella, jossa paholaista nimitetään ”sarastuksen pojaksi.” (Jes. 14:12) Yleisen kristillisen käsityksen mukaan paholainen ei ollut vain joku enkeleistä, vaan kaikkein korkea-arvoisin ja kunniakkain enkeli – mihin tuo arvonimi ”sarastuksen poika” viittaisi. Raamattu ei kuitenkaan käytä Lucifer-nimeä hänestä, vaan yleensä nimikkeet ovat heprealaisperäinen ”Saatana” (joka tarkoittaa vihollista, vastustajaa) tai kreikkalainen ’diabolos’ joka yleensä käännetään ”paholaiseksi”.

Raamatun maailmankuvassa paholainen on voimakas ja vaarallinen henkiolento jonka kanssa lankesi pahuuteen suuri joukko muitakin enkeleitä. Kuitenkin Saatana on vain yksi luotu muiden joukossa ja hän ei pysty estämään Kaikkivaltiaan Jumalan tarkoitusten toteutumista. Kristinusko ei usko sellaiseen maailmankuvaan jossa hyvä ja paha olisivat ikäänkuin tasaväkiset vastavoimat, vaan Jumala ja hänen hyvyytensä on mittaamattomasti pahan valtaa voimakkaampi.

Oikeasti luterilainen – Osa 111: Vanhurskauttaminen ja Rooma

19.3.2024 • Yleinen

Luterilainen.net
Luterilainen.net
Oikeasti luterilainen – Osa 111: Vanhurskauttaminen ja Rooma
Loading
/

Jatkoa edelliseen jaksoon Robert D. Preusin elämän äärellä. Armo syntien anteeksiantamuksena. Miten luterilainen ja roomalaiskatolinen käsitys vanhurskauttamisesta eroavat? Vieraana Topi Jääskeläinen.

Preusin kirjan inspiraatiosta voit tilata täältä: https://kauppa.lhpk.fi/tuote/raamatun-inspiraatio-robert-d-preus/

Tilaa rss-syöte.

Kaikki jaksot kuunneltavissa täällä.

Haluatko tukea podcastin julkaisua? Voit tehdä lahjoituksen seuraavin tiedoin:
Saaja: Suomen Luther-säätiö
Tili: FI59 1023 3000 2354 52
Viite: 7773

tai MobilePay numeroon 33303

Mitä ovat isien perinnäissäännöt?

Kysymys:

Raamatussa puhutaan ”isien perinnäissäännöistä”. Mitä niillä tarkoitetaan? Miten niihin pitäisi suhtautua? Ovatko ne aina vääriä?

 Vastaus:

Tarkalleen ottaen Raamatussa puhutaan isien (UKR92) tai vanhinten (KR38) perinnäissäännöistä vain kahdessa kohdassa, Matt. 15:1 – 9 ja Mark. 7:1 – 13, jotka ovat osittain rinnakkaiskohtia. Niissä fariseukset ja kirjanoppineet moittivat Jeesuksen opetuslapsia, jotka söivät leipää pesemättömin käsin. Isien perinnäissääntö näet oli, että ennen ruokailua on suoritettava rituaalinen käsienpesu. He kysyivät: ”Miksi sinun opetuslapsesi eivät vaella vanhinten perinnäissääntöjen mukaan, vaan syövät leipää epäpuhtailla käsillä?” (Mark. 7:5).

Jeesus vastasi siihen: ”Te hylkäätte Jumalan käskyt ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä” (Mark. 7:8). Hän on yhden esimerkin. Jumalan antaman lain mukaan lasten tulee kunnioittaa isäänsä ja äitiään. Heillä on velvollisuus pitää heistä huolta vanhuudessa. Kirjanoppineet olivat kuitenkin keksineet säännön, jonka mukaan perillinen saattoi antaa omaisuutensa uhrilahjaksi (korban) temppelille, jolloin hän vapautui vanhempien hoitovelvoitteesta. Lapsi sai kuitenkin elämänsä ajan nauttia tuosta temppelille annetusta uhrista. Näin ihmiskäsky kumosi Jumalan käskyn, ja teki tyhjäksi Jumalan sanan.

Toinen vastaava tapaus oli se, kun opetuslapset alkoivat sapattina katkoa pellolta tähkäpäitä ja syödä niitä. Fariseukset moittivat heitä siitä, että he tekivät ”mitä ei ole lupa tehdä sapattina” (Matt. 12:2). Tämä perustui tulkintaan, että tähkäpäiden katkominen on viljan leikkaamista ja siten työntekoa, eikä sapattina saisi tehdä työtä. Kirjanoppineet luettelivat peräti 39 erilaista työtä, jota ei saanut tehdä sapattina (esim. solmun solmiminen tai avaaminen, leipominen, suolaaminen, hiominen tai kirjoittaminen). Tässä kertomuksessa ei puhuta isien perinnäissäännöstä, mutta tähkien katkomiskielto oli juuri tällainen.

Jeesus kuitenkin kertoi heille Daavidista, joka miehineen söi temppelin näkyleivät, kun heillä oli nälkä. Tämä oli vastoin käskyä, jonka mukaan vain papit saivat syödä temppelin leipiä. Heillä oli kuitenkin nälkä, ja tämä perustarve ylitti kiellon. Siten sapattinakin tulee tietenkin voida tehdä välttämättömiä asioita. Sapattia ei ole asetettu ihmisten kiusaksi vaan heidän levokseen ja avukseen. Jeesus vielä lisäsi: ”Ihmisen Poika on sapatin Herra” (Matt. 12:8). Hän, joka on sapatin asettanut, on tietenkin ylempi kuin sapatti ja voi päättää sen viettämisestä. Loppujen lopuksi meillä on lepo Herrassa eikä sapatissa.

Isien perinnäissäännöt olivat tulkintoja ja laajennuksia niihin käskyihin, jotka Jumala oli antanut Hoorebinvuorella Mooseksen kautta. Mooseksen käskyt muodostivat kirjallisen tooran, mutta sen rinnalle alkoi aikojen saatossa kehittyä nk. suullinen toora. Se muodostui kirjanoppineiden selityksistä ja näiden selitysten tulkinnoista, jotka saattoivat erehtyä kauas Jumalan alkuperäisistä käskyistä.

Mooseksen laissa Jumala käski: ”Älä keitä vohlaa emänsä maidossa” (2. Moos. 34:26). Tästä kirjanoppineet tekivät sen tulkinnan, ettei saa syödä liha- ja maitoruokia samoista asioista eikä samalla aterialla. Sen jälkeen he määrittelivät, mitä saa syödä yhdessä ja millaisia astioita tulee käyttää. Yhdestä vähäisestä Mooseksen lain käskystä he laativat valtavan laajan košer-säännöstön, joka edelleen ohjaa päivittäin juutalaisten ruokatapoja.

Jeesus ei tullut kumoamaan Mooseksen lakia vaan täyttämään ne (Matt. 5:17). Hänessä saivat täyttymyksensä kaikki Vanhan testamentin kultilliset säännöt (temppelipalvelus, uhrit, pappeus, sapatti, ympärileikkaus jne), joten ne eivät enää sido kristittyjä.  Sen sijaan eettiset säännöt jäivät edelleen voimaan.

Isien perinnäissäännöillä ei enää Jeesuksen myötä ollut pelastavaa merkitystä. Jotkut niistä saattavat olla hyödyllisiä ja suositeltava (esim. käsien pesu), mutta ne eivät vaikuta ihmisen jumalasuhteeseen.

Rabbit järkeilivät, että Jumalan tahto koskee koko elämää ja siksi kaikkiin arkielämän yksityiskohtiin täytyy olla omat sääntönsä. Jos Jumala ei sano niitä suoraan, kirjanoppineiden pitää ne johtaa Raamatusta.

Kristittyinä me sen sijaan ajattelemme, että Jumalan ilmoitus Raamatussa on riittävä. Elämässä on paljon ehdonvallan asioita (adiafora), joihin ei tarvita erikseen sääntöjä. Tähkiä voi taittaa nälkäänsä ellei se ole varastamista.

Isien perinnäissäännöt vakiintuivat vasta Uuden testamentin ajan jälkeen. Noin 200-luvulla niitä julkaistiin kirjallisena Mišna-nimisenä teoksena (’toistaminen’ tai ’kertaus’). Sen lisäksi näitä tulkintoja on koottu mm. teoksiin Berakhot (’siunaukset’) ja Pirqe Avot (eettisiä lausumia). Mišnan tulkinnoista muodostui Gemara. Nämä ja muut pyhinä pidetyt kirjat koottiin sitten Talmudiksi (’oppiminen’ tai ’opetus’) 400 – 500 -luvuilla.

Paavali varoittaa, ettei kukaan saa meitä saaliikseen ”järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkuvoimiin, eikä Kristukseen. Sillä Hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti” (Kol. 2:8).

Oikeasti luterilainen – Osa 110: Oppi on elämä

13.3.2024 • Yleinen

Luterilainen.net
Luterilainen.net
Oikeasti luterilainen – Osa 110: Oppi on elämä
Loading
/

Kuka oli Robert D. Preus? Teologikoulutusta ja teologian painopisteitä. Seminex. Inspiraation äärellä. Vieraana Topi Jääskeläinen.

Preusin kirjan inspiraatiosta voit tilata täältä: https://kauppa.lhpk.fi/tuote/raamatun-inspiraatio-robert-d-preus/

Tilaa rss-syöte.

Kaikki jaksot kuunneltavissa täällä.

Haluatko tukea podcastin julkaisua? Voit tehdä lahjoituksen seuraavin tiedoin:
Saaja: Suomen Luther-säätiö
Tili: FI59 1023 3000 2354 52
Viite: 7773

tai MobilePay numeroon 33303

Oikeasti luterilainen – Osa 109: Olympias ja varhaiskirkon naisia

8.3.2024 • Yleinen

Luterilainen.net
Luterilainen.net
Oikeasti luterilainen – Osa 109: Olympias ja varhaiskirkon naisia
Loading
/

Tunnelmia Konstantinopolista. Kuka oli diakonissa Olympias? Varhaiskirkon naisten tehtäviä. Vieraana Pauliina Pylvänäinen.

Tilaa rss-syöte.

Kaikki jaksot kuunneltavissa täällä.

Haluatko tukea podcastin julkaisua? Voit tehdä lahjoituksen seuraavin tiedoin:
Saaja: Suomen Luther-säätiö
Tili: FI59 1023 3000 2354 52
Viite: 7773

tai MobilePay numeroon 33303

Älä tapa vai älä murhaa?

Kysymys:

Jostakin olen lukenut, että Kristuksen sanat ”Älä tapa” voidaan kääntää myös muodossa ”Älä murhaa”. Salliiko nämä Kristuksen sanat itsensä ja lähimmäisten suojelemisen esim. sotatilanteessa tai terroristi-iskussa, jos hyökkääjän joutuu surmaamaan, vai onko käsky aivan ehdoton ”ei” kenenkään surmaamiselle?

Vastaus:

Evankeliumissa (esim. Matt.19:18) Jeesuksen lainatessa kymmentä käskyä Matteus käyttää kreikan sanaa φονεύω(foneuo), joka merkitsee murhaamista. Siitä johdetaan myös kreikan murhaajaa tarkoittava sana. Vanhan Testamentin puolella viidennessä käskyssä käytetään puolestaan heprean sanaa רצח (raatsach), jonka yleisin merkitys on myös murhata. Hepreaksi neutraalimpi ja yleisempi tappamista ilmaiseva sana olisi הרג (haarag), jolle kreikkalainen vastine on ἀποκτείνω (apoktino). Näitä ei kuitenkaan käytetä kymmenessä käskyssä.

Mooseksen laki ja Jeesus kieltävät siis nimenomaan murhaamisen, ihmisen laittoman tappamisen. Esimerkiksi murhaajan rankaiseminen kuolemalla on sekin tappamista, mutta se ei ole tietenkään Mooseksen laissa kiellettyä. ”Mutta jos joku rauta-aseella lyö toista, niin että tämä kuolee, on hän tahallinen tappaja; sellainen tappaja rangaistakoon kuolemalla.” (4.Moos. 35:16)

Myös Uuden Testamentin puolella Paavali opettaa esivallasta, joka ei turhaan miekkaa kanna (Room. 13:4). Roomalaista miekkaa ajatellessaan ihmiset ovat ilman muuta sisällyttäneet siihen kuolemanrangaistuksen, joka oli yleisessä käytössä Rooman valtakunnassa. Tätä miekkaa esivalta on oikeutettu käyttämään, kun se toimittaa Jumalalta saatua tehtävää puolustaessaan yhteiskunnan rauhaa ulkoisia ja sisäisiä uhkia vastaan. Tietysti tämä oikeus ei ole avoin valtakirja ja esivalta on Jumalalle vastuussa. Väärin käyttäessään väkivaltaa esivalta ilman muuta syyllistyy viidennen käskyn rikkomiseen. Esimerkiksi Kansalaisiansa tappavat diktaattorit ovat tietenkin murhaajia.

Yllä sanotun perusteella nämä Jeesuksen tai kymmenen käskyn sanat eivät koske mainitsemaasi tilannetta, jossa terroristi pysäytetään asein murhaamasta ihmisiä. Terroristia ei ole murhattu. Maallisella miekalla, poliisilla tai armeijalla, on ilman muuta oikeus käyttää, tilanteen niin vaatiessa, jopa tappavaa voimaa. Yksityisellä ihmisellä ei ole esivallan mandaattia käyttää väkivaltaa, mutta tietynlaisissa tilanteissa voidaan sanoa, että toimettomuus olisi kuoleman tuottamista uhrille tai uhreille. Tavallisen ihmisen tämän kaltaisessa tilanteessa tekemä tappo on tietysti äärimmänen teko, joka pitäisi olla keinoista viimeisin.

Oikeasti luterilainen – Osa 108: Miksi messuun?

1.3.2024 • Yleinen

Luterilainen.net
Luterilainen.net
Oikeasti luterilainen – Osa 108: Miksi messuun?
Loading
/

Mitä messussa tapahtuu ja mitä se meille merkitsee? Ajatuksia heikoille rukoilijoille. Vieraana Eero Kaumi.

Tilaa rss-syöte.

Kaikki jaksot kuunneltavissa täällä.

Haluatko tukea podcastin julkaisua? Voit tehdä lahjoituksen seuraavin tiedoin:
Saaja: Suomen Luther-säätiö
Tili: FI59 1023 3000 2354 52
Viite: 7773

tai MobilePay numeroon 33303


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos