Kysymys:
Jos kristitty ei puhu kielillä eikä ole kokenut Pyhän Hengen kastetta ja kokee siitä alemmuutta, niin eikö voisi opettaa seurakunnalle, että niitä voi rukouksessa pyytää ja sana tulisi näin vahvistetuksi merkillä.
Kysymyksessä viitataan useaan raamatunkohtaan (ainakin Ap. t. 2, Jaak. 1 sekä Mark. 16). Yritän pitää vastauksen tiiviinä ja viittaan sen ohella toisiin artikkeleihin tällä sivustolla. Pyhästä Hengestä, karismaattisuudesta ja helluntailaisuudesta ovat kirjoittaneet Simo Kiviranta, Risto Soramies, Petri Hiltunen ja Hannu Lehtonen täällä.
Ensimmäisenä kristillisenä helluntaina toteutui niin Jooelin profetia (Jooel 2:28–32) kuin Johannes Kastajankin ennustus: ”Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi… Minä kastan teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä.” (Mark. 1:7–8). Helluntai on vanhastaan juutalaisille uuden sadon juhla, mutta Jeesuksen, messiaan, tultua, saa tuo juutalainen juhla täyttymyksensä kristillisenä juhlana. Apostolit saavat niittää peltoja, joita eivät ole kylväneet (Joh 4:38). Pietari ei kalasta enää Gennesaretin järven tilapioita vaan ihmisiä, ja kun sinä päivänä kristillisellä kasteella kastettiin n. kolmetuhatta ihmistä, niin siinä Pietarin verkot toden totta olivat revetä ja vene upota.
Kun näin ymmärrämme tuon helluntain VT:n ennustusten täyttymänä, niin emme ihmettele, miksei Apostolien teoissa enää uudestaan nähdä Pyhän Hengen liekkejä ja tulisia kieliä emmekä odota näkevämme niitä tänä päivänä. Emme odota, että ennen Kristuksen paluuta tulisi uusi helluntai, josta äsken kuvattu olisi vain kalpea ennakkokuva. Päin vastoin Jeesus kysyy: ”…kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?” (Luuk. 18:8).
Ensimmäisenä kristillisenä helluntaina Jeesus perusti seurakunnan ja vuodatti Pyhän Hengen näkyvällä tavalla apostoleilleen. Sen jälkeen kaikki uskoon tulleet kastettiin vedellä, jotta hekin saisivat Kristuksen Hengen ja heistäkin tulisi kristittyjä.
Helluntaina apostolit julistivat parannusta ja ristiinnaulittua Kristusta tunnetuilla kielillä niille, jotka asuivat Mesopotamiassa, Juudeassa, Kappadokiassa, Pontossa ja niin edelleen. Evankeliumi ei siis kuulu enää vain heprean- ja arameankielisille Galilealaisille, vaan kaikille kielille Lähi-Idässä, Euroopassa ja Afrikassa, maailman ääriin saakka. Uusi testamenttikin kirjoitettiin kreikaksi, tuon ajan yleiskielelle, jotta mahdollisimman moni ymmärtäisi sen sisällön.
Näin osaamme erottaa tämän kieli-ihmeen siitä kielilläpuhumisesta, josta Paavali puhuu Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä. Tuota puhetta ei kukaan ymmärtänyt ilman selitystä ja Paavali tahtoi puhua mielummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja. Tuossa yhteydessä hän sanoo, että Jumala on antanut eri tehtävät eri ihmisille, niin kuin ruumiissa on eri jäseniä. Seurakunnassa tulee olla eri jäseniä, joten kaikkien ei tule puhua kielillä: ”Eiväthän kaikki puhu kielillä” (1. Kor. 12:28).
Jos kristitty ei ole kokenut Pyhän Hengen kastetta, niin hänen ei kuulu kokea alemmuutta siitä, että hän olisi toisen luokan kristitty, vaan hän ei ole kristitty lainkaan: ”…jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa” (Room. 8:9). Sen sijaan hänen on tehtävä niin kuin Pietari helluntaisaarnassaan kehotti sanankuulijoita tekemään: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan” (Ap. t. 2:38). Heidät kastettiin vedellä niin kuin Kandaken hoviherrakin nähdessään vettä pyysi kastetta Filippukselta (8:36). Filippus ei pyytänyt tulenliekkejä taivaasta tai kaatanut häntä, vaan tuo vesikaste oli kristillinen kaste Pyhällä Hengellä.
Tässä kohdassa eroavat helluntailainen kastekäsitys ja se kastekäsitys, jonka luterilaiset ovat omaksuneet Uudesta testamentista yhdessä vanhojen kirkkojen kanssa. Uusi testamentti opettaa, että vesi ja Henki eivät ole toisistaan erillään. Yhdessä, pelastavassa ja uudestisynnyttävässä kasteessa Jeesus lahjoittaa Henkensä kastetulle (Ap.t. 19:5, Ef. 4:5, Tiit. 3:5, 1. Piet. 3:21). Lähetystilanteessa kastetaan enemmän aikuisia, mutta vakiintuessaan kristillinen seurakunta ottaa lapsetkin jäsenikseen kasteen kautta. Ellei lapsi saa hengellistä ravintoa ja opetusta, ei usko voi hänessä vahvistua ja kasvaa. Näin on valitettavasti käynyt usein, kun vanhemmat, kummit ja seurakunnan palvelijat ovat laiminlyöneet kristillisen kasvatustehtävänsä. Kristuksen Henki voi jättää ehdoin tahdoin häntä vastustavan ihmisen, niin kuin luemme kuningas Saulin surullisesta kohtalosta (1. Sam. 15:26).
Kun siis Jeesus kastaa vedellä, silloin hän kastaa Pyhällä Hengellä. Tämän hän tekee ihmisten kautta, niin kuin Jumala vanhassa liitossa teki tunnustekojaan Mooseksen sauvan kautta ja puhui profeettojen kautta. Uudessa liitossa hän julisti evankeliumiaan apostoleiden kautta, ei vaikkapa enkeleiden.
Jumala vahvistaa aina uuden ilmoituksensa tunnusteoin, niin kuin hän antoi lain Moosekselle tai vahvisti sanansa faaraolle kymmenellä vitsauksella. Elian julistus osoittautui todeksi, kun tuli löi taivaasta maahan. Jesaja tunnistettiin oikeaksi profeetaksi, koska hän ennusti Jerusalemin tuhon. Koska myös hänen ennustuksensa Jeesuksesta olivat lähtöisin samasta Hengestä, tulivat nekin väistämättä toteutumaan ajan täytyttyä.
Jeesus tietenkin vahvisti sanansa ennennäkemättömillä merkeillä. Mutta hän myös moittii: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä” (Joh. 4:48). Kun merkkejä tultiin häneltä vaatimaan, hän huokasi syvään ja sanoi: ”Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti: tälle sukupolvelle ei merkkiä anneta” (Mark. 8:12). Merkkien vaatiminen on epäuskon merkki: ”Tämä sukupolvi on paha sukupolvi: se tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki” (Luuk. 11:29).
Näin hahmottuu, että Jumalan antaa merkkejä silloin, kun hän antaa sanansa ensimmäistä kertaa tai se viedään esimerkiksi lähetystilanteessa sellaisille seuduille, jotka eivät ole kristinuskoa ennen kuulleet. Sen sijaan, kun hän on tehnyt sanansa tunnetuksi, herättää tuo sana itsessään uskoa. Aiemmin Jumala puhui profeettojen kautta, mutta viimeisinä aikoina hän on puhunut Pojassaan. Sana tuli lihaksi. Emme tarvitse enää muuta ilmoitusta tai sanaa, sillä Jeesus on se, minkä Jumala varsinaisesti tahtoi sanoa ja ilmoittaa ihmiskunnalle.
Aivan sellaisenaan on Raamattuun kirjoitettu Jumalan sana niin voimallinen, että se kykenee tänäänkin avaamaan hengellisesti sokean silmät: näkemään Jeesuksen. Se kykenee avaamaan hengellisesti kuuron ihmisen korvat kuulemaan Luojansa äänen tuossa tekstissä. Se kykenee vapauttamaan sielunvihollisen vangitseman ihmisen ja herättämään hengellisesti kuolleen ihmisen eloon. Viimeisenä päivänä tuo Sana herättää ihmiset, ei vain hengellisesti, vaan ruumiillisesti ylösnousemukseen, toiset elämän ja toiset tuomion ylösnousemukseen. Näin sana tekee edelleen niitä tunnustekoja, joita se on ennenkin tehnyt. Edelleen se vaatii uskomista niin kuin ennenkin, eivätkä kaikki usko vaikka näkisivätkin.
Kts. myös: kielilläpuhuminen, karismaattisuus, ihme.