Karismaattisuus

11.10.2016 • Ydinkohdat / K

Uuden testamentin alkukieli, kreikka käyttää sanaa kharismata lahjoista, joita Jumala ihmisille antaa. Lahjoja on Uudessa testamentissa mainittu monia, ja lahjoja on vielä enemmänkin, kuin on mainittu, sillä maininnat ovat vain esimerkkejä. Tuosta kreikan sanasta on moniin kieliin tullut sana karismaattisuus, jolla tarkoitetaan kristittyjen halua pyytää ja ottaa käyttöön näitä lahjoja eli armolahjoja. Karismaattisuuden piirissä korostetaan usein kaikkien Jumalan armolahjojen käyttöön ottamista, mutta pääpaino annetaan muun muassa kielillä puhumiselle, parantamiselle, ihmeille ja profetioille, koska koetaan, että nämä ovat Jumalan lahjoista eniten laiminlyödyt.

Karismaattinen liikehdintä on tapana jakaa kolmeen historialliseen vaiheeseen, kolmeen aaltoon. Ensimmäinen vaihe katsotaan alkaneen helluntailiikkeen synnystä Amerikassa 1900-luvun alussa. Vahvana korostuksena olivat yllä mainitut armolahjat. Erityinen paino oli siinä, että kristityn tuli päästä ”korkeammalle hengelliselle tasolle”. Tämä tapahtui Pyhän Hengen kasteessa, jonka saamisen merkkinä oli kielillä puhuminen. 1960-luvun alussa katsotaan alkaneen karismaattisuuden toinen aalto. Tässä vaiheessa helluntailaisuuden piiristä tutut ilmiöt levisivät protestanttisiin kirkkokuntiin sekä Roomalaiskatoliseen kirkkoon. Toisessa aallossa kielillä puhumista ei pidetty välttämättömänä merkkinä henkikasteesta. Kolmannen aallon kohdalla tilanne on hieman monimutkainen, sillä karismaattiset ilmiöt ovat niin moninaisia ja eri liikkeiden kohdalla myös hyvin erilaisia. Joka tapauksessa kolmannen aallon sanotaan alkaneen 1980-luvulla. Kolmannen aallon karismaatikot ovat usein perustaneet uusia kirkkoja ja tunnustuskuntia tai ainakin omia seurakunnan kaltaisia organisaatioita, jotka keräävät eri kirkkoihin kuuluvia ihmisiä. Tämän liikehdinnän piirissä saatetaan korostaa sitä, että ihmeet ja merkit seuraavat evankeliumin julistusta. Tällaisia merkkejä voivat olla Toronton nauruherätykset tai käsivarsiin ilmestyvät kultahiput, mutta myös edellisistä aalloista tutummat profetiat ja parantamiset.

Luterilaisen opin näkökulmasta monet karismaattiselle liikehdinnälle tärkeät ilmiöt ovat hyviä ja oikeita, kunhan ne asetetaan oikeaan viitekehykseen. Onko oikein rukoilla sairaiden puolesta, onko oikein rukoilla kielillä, onko oikein profetoida tai onko oikein täyttyä Pyhällä Hengellä? Luterilainen oppi vastaa: On, kunhan tiedämme, mikä on kunkin asian oikea paikka. Ja tuo oikea paikka löytyy niin, että asetamme kristillisen elämän sydämeksi messun. Jeesus on asettanut sanansa saarnan, hän on asettanut synneistä päästön, hän on antanut (Isä meidän -)rukouksen, hän on asettanut pyhän ehtoollisen. Näiden äärelle seurakunta joka sunnuntai kokoontuu. Seurakunta kokoontuu ottamaan vastaan Jumalan pelastavan ja pyhittävän työn. Kun tämä seurakunnan elämän keskus on oikealla paikallaan, voidaan nähdä mille paikalla mainitut karismaattiset ilmiöt kuuluvat. Sairaiden puolesta voidaan rukoilla yhteisessä esirukouksessa. Pastorin voi pyytää sairaan luokse rukoilemaan (Jaak. 5:13–15), ja myös yksityisesti voidaan rukoilla sairaiden parantumisen puolesta. Kielillä rukoileminen ei kuulu kaikille, ja on tarkoitettu ensisijaisesti yksityiseen hartauteen ei seurakunnan yhteiseen messuun (1. Kor. 14:4). Profetia toteutuu toisaalta jumalanpalveluksessa pastorin saarnassa, toisaalta siinä rohkaisussa, jota aivan arkisesti kristityt eri tilanteissa toisilleen jakavat. Pyhällä Hengellä täyttyminen taas on luterilaisuuden ydinalueita, sillä me tarvitsemme jatkuvasti Pyhän Hengen vahvistusta, että pysyisimme Kristuksessa. Tämän tähden on tultava sinne, missä Henki meille uudelleen ja uudelleen annetaan: sanan kuuloon, ottamaan vastaan synninpäästö, nauttimaan ehtoollisella Herran ruumis ja veri.

Karismaattisen liikehdinnän piirissä yllä kuvatut asiat ovat valitettavan usein väärässä yhteydessä. Kun Raamatussa puhutaan jostakin tietystä armolahjasta, onkin tärkeää kysyä miten se jäsentyy osaksi kristillisen opin kokonaisuutta ja osaksi seurakunnan jumalanpalveluselämää. Tällaisten aivan oikeiden kristillisten ilmiöiden lisäksi karismaattisen liikehdinnän piirissä on ilmiöitä, jotka ovat jo itsessään vääriä. Tällaisia ovat muun muassa jonkun tietynlaisen hengellisen kokemuksen vaatiminen kaikilta kristityiltä, menestysteologia, synnittömyyden saavuttamisen pitäminen mahdollisena. Epäterveen karismaattisuuden piirissä olleita ja olevia on hyvä kutsua lepäämään Jumalan lahjoittamassa uskon vanhurskaudessa, ottamaan vastaan taivaan aarteet sanassa ja sakramenteissa, tulemaan yhdessä seurakunnan kanssa rukoilemaan messuun.

Kts. lisää: Huomioita karismaattisen liikkeen vaikutuksesta, Karismaattinen liike


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos