Kuvattuaan Jerusalemin ja koko maailman uudistumista profeetta palaa ajassa taaksepäin kuvaamaan vitsausta, jolla Herra lyö Jerusalemia eli seurakuntaa vastaan hyökkääviä pakanakansoja Sak. 14:12–15. Tätä katkelmaa käsittelimme jo yllä kohdassa “Hyökkäys Jerusalemiin Sakarjalla”. Seuraava katkelma Sak. 14:16–19 rikkoo valitun kansan ja pakanoiden välisen etnisen rajan. Heti hyökkäyskuvauksen jälkeen Sakarja kertoo:
Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta. Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös, ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa. Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden pakanakansojen synnin palkka, jotka eivät käy sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa. (Sak. 14:16–19)
Sakarjan tuo siis esiin, että myös osa Jerusalemia vastaan hyökänneistä pakanakansoista osallistuu elävän Jumalan palvelemiseen uudessa Jerusalemissa! Osa pakanoista liittyy Jumalan Israeliin, kuten Sakarja oli kertonut jo kirjansa alkupuolella: “Sinä päivänä liittyy paljon pakanakansoja Herraan, ja he tulevat hänen kansaksensa.” (2:11) “Kaukana asuvaiset tulevat ja rakentavat Herran temppeliä.” (Sak. 6:15) Maanviljelyskansojen elämästä otetuin kuvin (“ei tule sadetta” 14:17) tähdennetään, että Herra ei anna siunausta kuin ainoastaan niille pakanasuvuille (14:17–18), jotka todella kääntyvät Hänen puoleensa, aivan niin kuin israelilaistenkin piti suku suvulta surra Ainosyntyistä ja Esikoista (12:12–13). Pelastuksen lupaus on yhtäältä kollektiivinen, annettu jokaiselle kansalle ja koko suvulle/perheelle lapset mukaan lukien, mutta vaati silti itse kultakin omakohtaista katumusta ja uskoa. “Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen.” (Hepr. 11:6)
Miksi Sakarja kuvaa pelastusta lehtimajanjuhlan viettona? Vanhan testamentin kirkkovuodessa oli kolme suurta juhlaa, jolloin kaikkien miespuolisten israelilaisten piti mennä Herran temppeliin (2. Moos. 23:14–17).
1) Pääsiäinen, jota vietettiin ensimmäisen eli abib-/nisan-kuun 14. päivästä alkaen (maalis–huhtikuussa).
2) Viikkojuhla eli helluntai, jota vietettiin seitsemän viikkoa myöhemmin (touko–kesäkuussa).
3) Lehtimajanjuhla eli sadonkorjuujuhla, jota vietettiin seitsemännen eli tisri-/etanim-kuun 15. päivä alkaen (syys–lokakuussa).
Samoin kuin Israel pyhitti seitsemännen päivän (sapatti eli lepopäivä) sekä seitsemännen ja seitsemän kertaa seitsemännen vuoden (3. Moos. 25), samoin seitsemäs kuukausi oli erityinen. Se alkoi pasuunansoiton päivällä, joka merkkasi kuun erityisen pyhäksi (3. Moos. 23:23–25). Kuun kymmenentenä päivänä oli suuri sovituspäivä (3. Moos. 23:26–32) ja kuun 15. päivä alkaen lehtimajanjuhla. Lehtimajanjuhla kesti seitsemän päivää ja päättyi kahdeksantena päivänä vietettävään loppujuhlaan (3. Moos. 23:39). Lehtimajanjuhla oli siis pyhän kuukauden keskellä vietetty suurjuhla!
Lehtimajanjuhlassa yhtäältä muistettiin erämaavaellusta (3. Moos. 23:39–43), toisaalta juhlittiin satokauden päättymistä (2. Moos. 23:16). Koska satokausi oli ohi, varastot olivat täynnä ja juhlat parhaimmillaan. Myös temppelissä uhrattavien uhrimäärien suhteen lehtimajanjuhla oli kirkkaasti vuoden suurin juhla (katso 4. Moos. 28–29). On merkillepantavaa, että uudessa liitossa pääsiäinen ja helluntai ovat täyttyneet, mutta lehtimajanjuhla ei. Pääsiäisenä Jeesus kuoli ja nousi kuolleista. Helluntaina vuodatettiin Pyhä Henki. Mutta lehtimajanjuhla ei vielä ole saanut täyttymystä. Siksi kirkko ei vietä lehtimajanjuhlaa (toisin kuin pääsiäistä ja helluntaita), vaikka Vanhan testamentin esikuvien perusteella lehtimajanjuhlan odottaisi olevan kaikkein suurin juhla!
Nyt voimme ymmärtää, miksi ikuista autuutta uudessa Jerusalemissa kuvataan lehtimajanjuhlaksi. Suurimmat juhlat ovat vielä edessäpäin! Jumalan valtakunnan sadonkorjuu on vielä kesken! Vasta kun sadonkorjuu on päättynyt eli kaikki valitut ovat kuulleet evankeliumin ja uskoneet, Kristus saapuu ja taivasten valtakunnan sadonkorjuun ikuinen päätösjuhla alkaa!
Sakarjan ennustus päättyy:
Sinä päivänä on oleva hevosten kulkusissa kirjoitus: ”Pyhitetty Herralle”. Ja padat Herran temppelissä ovat uhrimaljain vertaisia, jotka ovat alttarin edessä. Ja jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle Sebaotille, ja kaikki uhraajat tulevat ja ottavat niitä ja keittävät niissä. Eikä ole enää sinä päivänä yhtään kaupustelijaa Herran Sebaotin temppelissä. (14:20–21)
Vanhan testamentin kulttilaki jakoi asiat neljään kategoriaan: on saastaisia asioita, puhtaita asioita, pyhiä asioita ja korkeastipyhiä asioita. Saastaiset asiat, kuten esimerkiksi kuolema, sukupuolielinten vuodot ja raadonsyöjäeläimet, saastuttivat ihmisen, joka joutui niiden kanssa kosketuksiin. Saastainen ihminen ei voinut tulla Herran pyhään temppeliin, ennen kuin hän puhdistautui. Puhtaat asiat olivat sellaisia, että ne voitiin pyhittää eli ottaa kultilliseen käyttöön. Puhdas israelilainen sai tulla Herran temppelin esipihalle pyhitettäväksi. Pyhät asiat olivat sellaisia, jotka pyhä Herra oli ottanut omikseen ja joita Hän siksi vaati käyttämään pyhästi. Esimerkiksi papit ja israelilaiset olivat pyhiä, Herralle tuodut uhrilahjat (eläimet, sadon antimet) olivat pyhiä ja temppeli oli pyhä. Sitten oli vielä korkeastipyhiä asioita. Korkeastipyhän erotti pyhästä, että korkeastipyhä asia pyhitti, teki pyhäksi, kaiken puhtaan, jota se kosketti. Esimerkiksi Herran temppelin polttoruhrialttari oli korkeastipyhä eli teki pyhäksi kaikki uhrit, jotka poltettiin sen päällä, ja papit, jotka koskettivat sitä uhritoimituksen aikana. Kaikkein korekastipyhin asia oli ja on Herran nimi. Israelilaiset ja Herran temppeli olivat pyhiä, koska Herra oli ottanut heidät nimiinsä ja siunannut heitä nimellään.
Sakarjan kuvaus tulee ymmärrettäväksi tätä taustaa vasten. “Sinä päivänä on oleva hevosten kulkusissa kirjoitus: ‘Pyhitetty Herralle.’” (Sak. 14:20) Ylipappi oli Israelin kultillinen johtaja. Hän hoiti pyhintä virkaa, ja hänen virkavaatteensa olivat pyhät. Teksti “Pyhitetty/Pyhä Herralle” luki ylipapin turbaanin kultaisessa otsalehdykässä (2. Moos. 28:36). Sakarja kuvaa, että uudessa Jerusalemissa tämä äärimmäisen pyhä teksti lukee hevosten valjaiden kulkusissa eli kaikkein arkipäiväisimmissä varusteissa. Vanhan testamentin kielellä tämä tarkoittaa, että pyhän ja ei-pyhän (profaanin eli puhtaan/arkipäiväisen ja saastaisen) välinen ero tulee katoamaan uudessa luomakunnassa. Kaikki tulee olemaan pyhää.
Saman viesti on kuvauksessa maljoista. “Ja padat Herran temppelissä ovat uhrimaljain vertaisia, jotka ovat alttarin edessä. Ja jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle Sebaotille, ja kaikki uhraajat tulevat ja ottavat niitä ja keittävät niissä.” (Sak. 14:20–21) Kun uhrieläintä teurastettiin, papit pyydystivät eläimen viilletystä kurkusta suihkuavan veren “alttarin edessä oleviin uhrimaljoihin”. Papit vihmoivat veren uhrimaljoista polttouhrialttarin neljään seinään. Veren vihmominen alttarille teki teurastuksesta Herralle tuotavan veri- eli sovitusuhrin ja sovitti Herran kanssa ihmisen/seurakunnan, jonka puolesta uhri toimitettiin. Näin ollen uhrimaljat olivat temppelin pyhimpiä astioita.
Osassa eläinuhreista, niin sanotuissa yhteysuhreissa, tavalliset israelilaiset saivat veren vihmomisen jälkeen syödä osan uhrieläimen pyhästä lihasta. Näin uhri “luettiin heidän hyväkseen” (katso 3. Moos. 7:18). Yhteysuhrilihan syöminen on esikuva Herran pyhästä ehtoollisesta, jossa syömme Kristuksen ristillä uhratun ruumiin (1. Kor. 10:16–18). Yhteysuhrieläimen liha keitettiin padoissa temppelin esipihoilla. Nämä padatkin olivat pyhiä mutta paljon vähemmän pyhiä kuin veren vihmontaan käytetyt uhrimaljat. Sakarja sanoo, että taivasten valtakunnan täyttymyksessä pyhimpien uhrimaljojen pyhyys leviää paljon vähemmän pyhiin astioihin eli uhrilihan keittämiseen käytettyihin patoihin ja jopa Jerusalemin ja Juudan tavallisiin patoihin, jotka eivät olleet edes pyhiä vaan ainoastaan puhtaita. Profeetan viesti on: uudessa Jerusalemissa ja Juudassa kaikki tulee olemaan korkeastipyhää, koska Herran on lopullisesti hävittänyt kaiken saastaisuuden lähteen eli synnin ja kuoleman. Ilmestyskirja ilmaisee saman näin: “Mutta temppeliä minä en uudessa Jerusalemissa nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.” (Ilm. 21:22)
Profeetta lopettaa: “Eikä ole enää sinä päivänä yhtään kaupustelijaa Herran Sebaotin temppelissä.” Sana “kaupustelija” (kenaʿani) tarkoittaa myös kanaanilaista. Vuoden 1642 käännös ja Biblia kääntävätkin näin, ja Raamattu kansalle -käännös kertoo vaihtoehdosta alaviitteessä. Syy kaksimerkityksisyyteen on, että merkittävimmät kanaanilaiskaupungit olivat Tyros ja Sidon, jotka olivat Välimeren kaupan keskuksia. Kanaanilainen oli usein kauppias ja kauppias usein kanaanilainen.
Mitä Sakarja tarkoittaa loppusanoillaan? Jos sanassa “kanaanilainen” merkitys “kaupustelija” on etualalla, Sakarja kuvaa, että Jeesuksen aloittama temppelin puhdistaminen kaupustelijoista (Joh. 2:13–17; Matt. 21:12–13) on tullut päätökseen. Jos taas merkitys “kanaanilainen” on etualalla, ajatus on seuraava. Kun Israel valtasi Luvatun maan, heidän piti hävittää kaikki kanaanilaiset, jotta nämä eivät tartuttaisi heitä epäjumalanpalveluksellaan ja moraalittomuudellaan (5. Moos. 7:1–5 ym.). Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan Israel omaksui Kanaanin jumalat ja tavat. Sakarja ei kuitenkaan tarkoita kanaanilaisilla ensijsijaisesti etnisiä kanaanilaisia, koska Israelia ympäröivistä pakanakansoista eli kanaanilaisistakin jäännös tulee osaksi Herran seurakuntaa (Sak. 14:16–17). “Kanaanilainen” edustaa yleisesti epäjumalanpalvelijaa ja synnintekijää. Uudessa Jerusalemissa ei sellaisia enää ole. Ilmestyskirjan sanoin: “Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan. … Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.” (Ilm. 21:27, 22:15)
Palaamme alun kysymykseen, tapahtuuko Sak. 12–14 juuri nyt. Monilta osin ei. Osa lukujen tapahtumista on kaukana menneisyydessä: Jeesuksen vangitseminen, opetuslasten pako, Jeesuksen ristinkuolema, opetuslasten kerääminen, Pyhän Hengen vuodatus ja kristillisen kastetoiminnan alku. Osa tapahtumista taas on vielä tulevaisuudessa, nimittäin Jumalan seurakuntaa vastaan hyökkäävien lopullinen tuhoaminen vitsauksilla, Jeesuksen toinen tuleminen, tuomiopäivä ja uusien taivaiden ja uuden maan luominen. Mutta osa Sak. 12–14 tapahtumista tapahtuu nyt. Tälläkin hetkellä Kristuksen kirkon ja maailman välinen sota on meneillään. Sinutkin kutsutaan siihen mukaan, taistelemaan Jumalan Sanalla ja rukouksella saastaisuuden henkeä vastaan. Tänäkin päivänä kaikkia kutsutaan kääntymään, katsomaan uskon silmin lävistettyyn Herraan, jotta he saisivat kasteessa avoimen lähteen syntiä ja saastaisuutta vastaan sekä Pyhän Hengen. Tänäkin päivänä kaikkia kastettuja kutsutaan hävittämään epäjumalat ja väärä profetia omasta elämästään. Heitä kutsutaan kärsivällisyyteen, kun Herra koettelee kansaansa ja antaa vihollisille voittoja, jotta uskovat puhdistuisivat koetusten ahjossa kuin hopea ja kulta. Heitä kutsutaan myös rukoilemaan kaikkien epäuskoisten puolesta, niin hyvin juutalaisten kuin pakanoiden, jotta hekin näkisivät ristin lävistetyssä miehessä oman Vapahtajansa ja Jumalansa.
Lopun ajoista yleisesti:
Mäkinen, Juuso: Autuas toivo. Raamatun opetus lopun ajoista. Ostettavissa
https://kauppa.lhpk.fi/tuote/autuas-toivo-raamatun-opetus-lopunajoista/
Vanhan testamentin uhreista yleisesti:
https://www.luterilainen.net/uhri/
https://www.luterilainen.net/vanhan-testamentin-kaksi-paauhrilajia-polttouhri-ja-yhteysuhri/
Carl Friedrich Keilin kommentaari Sak. 12–14:
https://www.studylight.org/commentaries/eng/kdo/zechariah-12.html
https://www.studylight.org/commentaries/eng/kdo/zechariah-13.html
https://www.studylight.org/commentaries/eng/kdo/zechariah-14.html
Lutherin Sakarja-kommentaari:
Dr. Martin Luthers Sämtliche Schriften, hrsg. von Dr. Joh. Georg Walch. Nachdruck d. 2., überarb. Aufl., St. Louis, Missouri, USA, Concordia Publishing House, 1880–1910. Band XIV. Sakarjan luvut 12–14 palstoilla 1948–1979.
Vuoden 1642 raamatunkäännös viitteineen:
