Skisma

14.10.2016 • Ydinkohdat / S

Teologiassa termillä skisma viitataan kirkolliseen jakaantumiseen. Termi tulee kreikan sanasta, joka tarkoittaa halkaisemista tai jakautumista (kr. skhisma).  Kristikunnassa skismoja on syntynyt pääosin kahdesta syystä:

Ensiksikin kristityt ovat riitautuneet keskenään. Apostoli Paavalilla oli tästä moitteen sana perustamalleen seurakunnalle: ”Mutta minä kehoitan teitä veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia (alkukielellä ’skismata’ eli skismoja) keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus. Sillä Kloen perheväeltä olen saanut teistä kuulla, että teillä on riitoja keskuudessanne. Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo:’Minä olen Paavalin puolta’, toinen: ’Minä Apolloksen’, joku taas: ’Minä Keefaan, joku vielä: ’Minä Kristuksen’” (1 Kor 1:10-12.).

Pahempaa on kuitenkin se, että paikalliskirkon tai yksittäisen seurakunnan keskelle tulee vääriä oppeja opettajineen. Nämä opettavat toisin, kuin Kristus ja hänen apostolinsa ja voivat saada jopa enemmistön aseman. Vääriä oppeja eli harhaoppeja nimitetään heresioiksi (termi kreikan sanasta hairesis).

Suomenkielessä on vanhastaan puhuttu kerettiläisyydestä. Apostoli Paavali neuvoo nuorta pastoria Tiitusta: ”Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti” (Tiit 3:10). Karttaminen merkitsee mm. sitä, ettei osallistu sellaiseen messuun, mikä ei ole Jumalan sanan mukaista. Pyhän apostolin mukaan se ei ole skismaattisuutta, että irrottaudutaan vääristä paimenista: ”Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet (Room 16:17-18).” Varhaisessa kirkossa oli kaksi suurta harhaoppia, jotka olivat monissa seurakunnissa voitokkaita: aluksi gnostilaisuus ja sitten areiolaisuus. Mutta keskiajalla alkoi tulla yhä enemmän kristikunnan keskelle Raamatun vastaisia oppeja.

Saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa alkoi 1500-luvulla reformaatio. Martti Lutherin toiminnan päämääränä oli se, että kirkko puhdistuisi skismoista ja harhaopeista tai puhumme tänään myös ’vääristä traditioista’. Luterilaiset Tunnustuskirjat vetoavat koko ajan pyhään Raamattuun ja osoittavat jyrkin sanoin, mistä Raamatun vastaisista opeista on luovuttava. Aluksi näyttikin siltä, että pienestä alusta lähtenyt uskonpuhdistus pääsisi etenemään kaikkialle silloin tunnettuun maailmaan. Ruotsi-Suomessa hyväksyttiin 1593 (Upsalan kokous) reformaation oppiperusta, mutta suurimassa osassa kristikuntaa reformaation vaikutukset jäivät laihoiksi.

Tärkeää on jatkuvasti tutkia, mihin perustamme uskomme, ettei meistä tule harhaoppisia tai skismaatikkoja. Skisma on vakava asia. Kirkon elämän kannalta harhaoppi on kuitenkin vielä monin verroin tuhoisampaa.


Evästeasetukset
Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos