Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Pyhien muistopäivät: Cyprianus

16.9

Cyprianus on tullut tunnetuksi paitsi marttyyriudestaan myös kirjoituksistaan kirkko-oppiin liittyen. Hän joutui vainojen keskellä käsittelemään kahta kirkko-opillisesti tärkeää asiaa: mitä kirkon pitäisi tehdä vainoissa uskostaan luopuneille, jotka tahtovat palata, ja miten kirkon pitää suhtautua sen yhteyttä repiviiin skismaatikkoihin ja harhaoppisiin? Näitä teemoja Cyprianus käsitteli kirjoissaan De lapsis (Luopuneista) ja De ecclesiae catholicae unitate (Katolisen kirkon ykseydestä).

Cyprianus syntyi Karthagossa varakkaaseen ei-kristilliseen perheeseen noin vuonna 210. Hän sai hyvän kasvatuksen ja koulutuksen. Kristityksi hän kääntyi luultavasti vuonna 245. Kirjeessään Donatukselle Cyprianus kertoo, miksi hän halusi jättää pakanuuden ja kääntyä kristityksi. Hänen mielestään aikansa elämäntyyli oli siveetöntä ja turmeltunutta ja hän toivoi vapautuvansa siitä.

 

Cyprianus kirjoitti hieman kasteensa jälkeen:

Tapasin pitää erityisen vaikeana ja vaativana tehdä mitä Jumalan armo tahtoi minulta. Itsessäni olin sidottu aikaisemman elämäni lukemattomiin virheisiin, joista en uskonut voivani mitenkään tulla vapautetuksi… Mutta sen [kääntymyksen] jälkeen, uudestisyntymisen veden avulla, entisen elämäni lika oli pesty pois, ja taivaasta tuleva valo, kirkas ja puhdas, täytti minun sovitetun sydämeni… toinen syntymäni teki minusta uuden ihmisen. (Ad Donatum 3-4)

Cyprianuksen mukaan me siis omistamme Kristuksen sovitustyön kasteessa. Hän kehottaa kastamaan lapset viivytyksettä, koska he saavat kasteessa Pyhän Hengen ja uudestisyntymisen armon. Uudestisyntymisen mukanaan tuoma uusi kristillinen elämä oli hänelle hyvin tärkeää. Kaste, kuten myös rippi ja ehtoollinen, jakavat Jumalan armoa, joka muuttaa ihmisen sisimmän olemuksen ja karkottaa synnin.

 

Piispana vainoissa ja kysymys kirkkokurista

Cyprianuksesta tuli pian kasteensa jälkeen diakoni ja vuonna 247 presbyteeri. Jo vuonna 248 hänestä tuli Karthagon piispa monien vastustuksesta huolimatta. Paavalin ohjeita seurakunnan piispasta (”Älköön hän olko äskenkääntynyt”) ei katsottu esteeksi. Pian Cyprianus joutui keisarillisten vainojen myllerryksiin: Deciuksen vainoihin (v. 250) ja Valerianuksen (257-258) vainoihin, jonka seurauksena Cyprianus kärsi marttyyrikuoleman vuonna 258.

Keisari Deciuksen vainot olivat ensimmäinen laajamittainen yritys tuhota kristinusko. Roomassa oli poliittisia ja taloudellisia ongelmia ja kaikkeen, mikä saattoi aiheuttaa epäjärjestystä, suhtauduttiin kielteisesti. Kirkko oli kasvanut valtavasti pitkähkön rauhallisen kauden aikana. Kun Decius määräsi kuolemanrangaistuksen uhalla kaikki uhraamaan keisarille, moni joko uhrasi tai osti todistuksen, että oli uhrannut. Moni oli kieltänyt vainojen paineessa uskonsa, mutta vainojen päätyttyä he halusivat palata takaisin seurakunnan yhteyteen. Syntyi uusi ongelma, mitä tehdä näille luopuneille, jotka halusivat tulla takaisin? Tästä alkoi debatti, joka jakoi kristityt karkeasti kahteen ryhmään: tiukkoihin ja armollisiin. Tiukat eivät halunneet päästää luopuneita takaisin ja armolliset taas katsoivat heidän voivan palata saman tien.

Cyprianus otti kannan joka antoi mahdollisuuden anteeksiantamukselle sopivan katumusajan jälkeen. Hänen mukaansa langenneen ottaminen takaisin ehtoollisyhteyteen ilman katumusta ja parannuksentekoa vahingoittaa tällaista ihmistä itseään: haaksirikkoutuneen laivan ei pidä lähteä purjehtimaan ennen kuin se on kunnolla korjattu, eikä repeytyneeseen tunikaan pidä pukeutua enne kuin taitava räätäli on sen korjannut (Ep. 17). Hänen mielestään ilman katumusaikaa seurauksena olisi ollut myös kirkkokurin höltyminen ja kirkon arvovallan heikentyminen.

Yksi keskeinen kysymys Cyprianukselle oli suhtautuminen skismaatikkoihin ja harhaoppisiin. Hän painottaa vahvasti kirjoituksissaan piispan merkitystä. Cyprianuksen mukaan Jeesus perusti piispan viran ja asetti siihen ensimmäisenä Pietarin. ”Piispa on kirkossa ja kirkko piispassa”. Kirkko rakentuu piispuuden pohjalle, eikä kukaan voi pelastua kirkon ulkopuolella (extra ecclesiam nulla salus). Cyprianus varaa kirkon ykseyden ja oikeaoppisuuden turvaamisen paljolti piispan varaan. Hän saattoi sanoa: ”Loppumattomien heresioiden ja skismojen lähde on siinä, ettei totella piispaa” (De ecclesiae unitate, 59).

 

Cyprianus kuvaa vaikuttavalla tavalla miten kirkko on Kristuksen morsian:

Kristuksen morsian ei anna vietellä itseään aviorikokseen, vaan on tahraton ja siveä. Se tuntee vain yhden talon, ja se vartioi yhden makuuhuoneen pyhyyttä ujolla siveydellä. Se pelastaa meidät Jumalalle, se ohjaa synnyttämänsä lapset hänen valtakuntaansa. Jokainen, joka on erossa kirkosta ja yhteydessä avionrikkojaan, sulkeutuu kirkolle annetuista lupauksista, ja joka jättää Kristuksen kirkon, hän ei voi saada Kristuksen palkkaa. Hän on vieras, epäpyhä, vihollinen. Jolla ei kirkko ole äitinä, hänellä ei voi olla Jumala isänä. Yhtä vähän kuin kukaan saattoi pelastua Nooan arkin ulkopuolella, yhtä vähän voi se, joka on kirkon ulkopuolella. (De ecclesiae unitate)

Cyprianuksesta on vielä mainittava hänen opetuksensa Isä meidän -rukouksesta. Hän opettaa, että Isä meidän -rukouksessa on esitetty kristityille oikea tapa rukoilla. Ja kirkko-opillisesti orientoitununeena hän korostaa, että Isä meidän -rukous rukoillaan ”Isä meidän…” eikä ”Isä minun”. ”Meidän rukouksemme on julkinen ja yhteinen; ja kun me rukoilemme, me emme rukoile yhtä varten, vaan koko seurakuntaa varten, koska me, koko seurakunta, olemme yksi” (De Dom. Orat. 8). Näin siis siitäkin huolimatta, vaikka kristitty rukoilisi yksi omassa huoneessaan. Yksin ollessaankin kristitty on Cyprianuksen mukaan osa yhtä ja samaa Kristuksen ruumista.

 

Ks. skisma, harhaoppi

Tiedot

Päivämäärä:
16.9
Tapahtumaluokka:


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos