Pään peittäminen jumalanpalveluksessa

Kysymys: Onko naisen pään peittäminen messussa ehdonvallan asia?
 

Julkisessa keskustelussa nostetaan usein esiin kysymys Raamatun sitovuudesta. Miksi toisten käskyjen katsotaan olevan ajattomia ja yleispäteviä, mutta toiset taas voidaan sivuuttaa aikasidonnaisina? Erityisesti on viitattu siihen, että miksi naispappeuden kiellon katsotaan olevan ajaton Jumalan määräys, mutta toisaalta Paavalin käskyä naisten pään peittämiseen jumalanpalveluksessa ei tarvitse noudattaa?

1. Korinttilaiskirjeen 11. luvussa Paavali opettaa selvästi, että ”jokainen vaimo (eli nainen), joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu” (j. 5).
Pään häpäisemisellä Paavali ei tässä tarkoita naisen oman pään häpäisemistä vaan miehen häpäisemistä, joka on naisen pää: ”mies on vaimon pää” (j. 3).
Samoin käy Paavalin mukaan silloin, jos mies ”rukoilee tai profetoi pää peitettynä” (j. 4). Silloin mies häpäisee päänsä, joka on Kristus.

Paavalin ajattelun taustalla on luomisjärjestys, jonka hän kuvaa näin: ”Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää, ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää” (j. 3).

Tämä nk. kefale-struktuuri (pää-rakenne) määrittää miehen ja naisen suhteen seurakunnassa. Juuri tästä syystä nainen ei voi olla pappina, koska hän asettuisi silloin ”pääksi”, ja häpäisisi siten päänsä. Samalla myös Kristus tulisi häväistyksi, koska Hänen asettamansa järjestys ei enää toteutuisi seurakunnassa.

Oma kysymyksensä on se, mitä rukoileminen ja profetoiminen seurakunnassa tarkoittaa? Näyttää siltä, että se ei tarkoita vain seurakuntalaisena hiljaa rukoilemista muiden mukana vaan asettumista julkisen rukoilijan ja profeetallisen viestin välittäjän tehtävään. Tämä ei kuitenkaan voi tarkoittaa naisen toimimista seurakunnan paimenen tehtävässä, opetusvirassa, sillä sen Paavali selvästi torjuu (1. Kor. 14:33-38). Puhekielto ei siis kuitenkaan estä naisten julkista rukoilemista ja profetoimista.

Jukka Thurén esittää, että Paavali torjuu sen, että naiset ”rukouksen tai profetian ajaksi paljastavat päänsä peittääkseen sen puhuttuaan”. Näin ”naisprofeetta luulee siirtyvänsä miehen rooliin”. Molemmat sukupuolet voivat siis rukoilla ja profetoida, mutta tämä ei häivytä sukupuolten välistä eroa ja pää-rakennetta (Jumala – Kristus – mies – nainen). Thurénin mukaan seurakunta tarvitsee miehiä ja naisia, mutta eron tulee olla ilmeinen (Korinttilaiskirjeet 2008, 135).

Vallanalaisuus

Ratkaiseva on jae 1. Kor 11:10: ”Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki enkelien tähden”. Luomisjärjestyksen merkkinä tulee vaimon peittää päänsä jumalanpalveluksessa.

Alkutekstin ja edeltävien jakeiden perusteella esim. Thurén kannattaa vuoden 1938 suomennoksen mukaista tulkintaa. Ranskankielinen – tosin selittävä – käännös saattaa osua lähellä alkuperäistä merkitystä: ”la femme … doit avoir sur la tête une marque de l’autorité dont elle dépend” (naisella pitää olla päässään merkki auktoriteetista tai vallasta, josta hän on riippuvainen).

Tämän tulkinnan vahvistaa oikeaksi Paavalin toinen opetus samasta aihepiiristä Efesolaiskirjeen 5. luvussa: ”Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset, niin kuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää … Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset” (j. 22-24).

Vallanalaisuudessa ja alamaisuudessa on kysymys samasta asiasta. Vallanalaisuus osoittaa kuinka Jumala on säätänyt ja alamaisuus kertoo oikean asenteen elämiseen Jumalan luomassa järjestyksessä. Kreikan kielen verbi hypotassoo tarkoittaa kontekstista riippuen ”alistaa jonkin vallan alle” tai ”suostua olemaan alamainen”.

Tämän vallanalaisuuden ja alamaisuuden merkkinä on pään peittäminen.

Asia ja sen merkki

Käskyssä pään peittämiseen voidaan kuitenkin erottaa toisistaan itse asia (latinaksi res) ja tuon asian ulkonainen merkki (latinaksi signum). Asia on se, että miehen pää on Kristus ja naisen pää on mies. Tämä vallanalaisuus ja siihen suostuminen on käskyn sisältö ja tarkoitus.

Vallanalaisuuden merkiksi Paavali ilmoittaa naisen pään peittämisen. Se on ulkonainen osoitus siitä, että nainen suostuu Jumalan luomaan järjestykseen eikä asetu sitä vastaan.

Teoreettisesti olisi toki aina mahdollista, että nainen peittäisi päänsä, mutta silti mielessään ja sydämessään asettuisi Jumalan asettamaa järjestystä vastaan. Tässä tapauksessa hänen asenteensa Jumalan edessä olisi ratkaisevampi kuin hänen ulkonainen kuuliaisuutensa käskylle.

Siksi voidaan ajatella, että käskyn olennainen sisältö (latinaksi res) on vallanalaisuus ja siihen alistuminen. Käsky tähtää siihen, ei ulkonaiseen käyttäytymiseen eli pään peittämiseen. Käskylle kuuliainen on se, joka alistuu Jumalan käskyyn.

Siksi voidaan ajatella, ettei ulkonainen teko ole välttämätön vaan sisäinen asenne. Pään peittäminen voi olla hyvä tapa, mutta ei ehdoton ja ajaton vaatimus. Voimme havaita, ettei pään peittäminen enää symboloi omassa kulttuurissamme sitä mitä se Paavalin aikaan symboloi.

Juuri oman seurakuntansa (Efesos) ja muiden seurakuntien vallitsevaan tapaan Paavali vetoaakin kirjeessään Korinttilaisille (1. Kor. 11:16). Meidän aikamme seurakunnissa on pään peittämisen tapa sen sijaan varsin harvinainen myös tunnustuksellisissa luterilaisissa kirkoissa, joten emme voi vedota kristikunnan yleiseen tapaankaan. Niin historiassa kuin yhä nykyään omassakin maassamme päähineen laittamiseen liittyy erilaisia kulttuurisia viestejä. Edelleenkin miehet esimerkiksi osoittavat kunnioitusta tietyissä tilanteissa riisumalla päähineensä yms. Samoin huomaamme myös, että ulkoisten asioiden kulttuuriset viestit muuttuvat.

Enkelien tähden

Ihmetystä on herättänyt jakeen 1. Kor 11:10 sana, että ”vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki enkelien tähden”. Miksi Paavali viittaa tässä yhteydessä enkeleihin?

Ilmeisesti syynä on se, että enkelit ovat Jumalan sanansaattajia ja Paavali haluaa muistuttaa heidän läsnäolostaan kristillisessä seurakunnassa. Ihmisen ei tulisi ryhtyä kapinaan Jumalan käskyjä vastaan ja olla välinpitämätön, vaan ”enkelienkin tähden” kilvoitella kristittynä.

Enkelien tehtävä taivaallisessa jumalanpalveluksessa on jatkuvasti kiittää ja ylistää Pyhää Jumalaa (Ilm. 4:8; 5:11-12). Näin pitäisi taivaallisen esikuvan mukaisesti toimia myös maanpäällisessä jumalanpalveluksessa. Jumalan asettaman järjestyksen rikkominen estää jumalanpalvelusta olemasta Jumalan kiittämistä ja kunnioittamista. Voi käydä niin, että taivaallisen ja maanpäällisen jumalanpalveluksen yhteys rikkoutuu. Se on enkeleillekin häväistys.

Tärkeintä on siis kunnioittaa sitä järjestystä, jonka Jumala on asettanut (Jumala – Kristus – mies – nainen), ja suostua siihen. Tämä on käskyn päämäärä.

Tunnustuskirjat

Luterilaiset tunnustuskirjat ottavat myös kantaa pään peittämiseen jumalanpalveluksessa. Augsburgin tunnustuksessa (XXVIII, 52-56) todetaan: ”On välttämätöntä, että pidetään kiinni evankeliumin ytimestä, siitä että me saavutamme armon uskomalla Kristukseen, emme määrättyjä sääntöjä ja ihmisten säätämiä jumalanpalvelusmenoja seuraamalla. Mitä sitten on sanottava sunnuntain vietosta ja muista vastaavista kirkkotavoista? Tähän meikäläiset vastaavat, että piispat ja papit ovat oikeutettuja asettamaan säädöksiä, jotta kaikki kirkossa tapahtuisi järjestyksessä, ei kuitenkaan siinä tarkoituksessa, että me näin sovittaisimme synnit tai että omattunnot velvoitettaisiin uskomaan, että ne ovat välttämättömiä jumalanpalveluksen muotoja. Niinpä Paavali säätää, että seurakunnan kokouksissa tulee naisten peittää päänsä ja että sanan selittäjiä on seurakunnassa kuultava tietyssä järjestyksessä. Tällaisia säännöksiä seurakuntien tulee noudattaa rakkauden ja rauhan vuoksi ja niitä tulee seurata, jotteivät toiset loukkaisi toisiaan, vaan että kaikki tapahtuisi seurakunnissa rauhallisesti ja ilman häiriötä. Omiatuntoja ei tule vaivata uskottelemalla, että säännökset ovat välttämättömiä pelastukseen ja että ne, jotka niistä pahennusta aiheuttamatta poikkeavat, tekevät synnin. Eihän kukaan väittäne, että nainen, joka pahennusta herättämättä näyttäytyy julkisesti paljain päin, tekee synnin”.

Augsburgin tunnustus pitää pään peittämistä siis ehdonvallan asiana, joka rinnastuu piispojen ja pappien antamiin, hyvää järjestystä koskeviin säännöksiin. Se ei missään tapauksessa ole synti- eikä pelastuskysymys. Rakkauden ja rauhan tähden saattaa jossakin tilanteessa olla parasta vaikkapa peittää päänsä.


Evästeasetukset
Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos