Halusin kirjoittaa tästä aiheesta, koska kristityn ristin kantaminen ja kärsimys kuuluvat jokaisen Jeesuksen opetuslapsen elämään, sillä kärsimys kuului myös Jeesuksen elämään. Ristin kantamisesta ja kärsimyksestä kuulee harvoin opetettavan tai puhuttavan, jopa kristillisissä piireissä. Ihmisen on helpompaa kertoa elämästään muille vain ne hyvät puolet ja näin koko elämä näyttäytyy pelkkänä menestystarinana. Joissain kristillisissä suuntauksissakin painotetaan menestysteologiaa/kunnian teologiaa.
Menestysteologian mukaan ihmisen kaikkinainen menestyminen täällä maanpäällisessä elämässä on tärkeää. Menestyminen, terveys, varakkuus, työ, perhe ja onni ovat kaikki merkkejä Jumalan siunauksesta – elämä on pelkkää autuutta ja onnea. Vastoinkäymiset, sairaudet, vähävaraisuus tai köyhyys, yksinäisyys, masennus, työttömyys, kodittomuus jne. taas ovat merkkejä siitä, että Jumala on hylännyt tällaisen ihmisen. Menestysteologinen ajattelu on ihmisestä lähtöisin, ei Jumalasta. Menestysteologian mukaisessa ajattelussa korostuvat ihmisen omat halut ja toiveet elämänsä suhteen, ei Jumalan tahto.
Martti Luther puhui hyvin kärsimykseen kätkeytyvästä Jumalasta ja ristin teologiasta Heidelbergin disputaatiossa vuonna 1518. Tämä disputaatio tapahtui Heidelbergissä augustinolaisen sääntökunnan johdolla. Luther kuului myös itse augustinolaiseen sääntökuntaan. Luther esittää disputaatiossaan 28 teologista teesiä, teologisia paradokseja, jotka hän on päätellyt Paavalin ja Augustinuksen teksteistä. Luther korostaa teeseissään sitä, että ihminen ei voi teoillaan ansaita armoa tai lakia noudattamalla tulla vanhurskaaksi. Luther sanookin tästä: ”Sikäli kuin tunnistamme ja tunnustamme tämän, meissä ei ole ’muotoa tai kauneutta’, mutta meidän elämämme on kätkettynä Jumalaan (i.e. paljaassa luottamuksessa hänen armoonsa), löytäen itsestämme vain syntiä, älyttömyyttä, kuolemaa ja helvetin…(DHh, teesi 4)”. Ihminen ei ole omassa voimassaan, teoissaan tai itsessään mitään, vaan Jumala itse armossaan vaikuttaa meihin, me olemme vaikuttamisen kohteena ja Jumala tekee teot, mitä teemme. Jumala tekee meissä ”vierasta työtä”.
Paavali kertoo ihmisten synnin alaisuudesta roomalaiskirjeen luvussa 3 jakeissa 9–20:
”Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, niinkuin kirjoitettu on: ´Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, ja rauhan tietä he eivät tunne. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä.´ Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.”
Paavali sanoo, että kaikki ihmiset ovat synnin alla, kukaan ei tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan lain kautta tulee synnin tunto. Paavali jatkaa vielä, että Jumalan vanhurskaus tulee kaikkiin uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Vanhurskaus tulee lahjana Jumalan armosta lunastuksen kautta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa, jonka veressä on lunastus ja syntiemme sovitus (Room. 3: 21–26).
Luther nostaa myös teeseissään esille Jumalan näkymättömät ja näkyvät ominaisuudet. Luther sanoo, että Jumalan näkymättömiä ominaisuuksia ovat hyveellisyys, jumalallisuus, viisaus, oikeudenmukaisuus, hyvyys jne. Jumalan näkyviä ominaisuuksia taas ovat hänen ihmisluontonsa, heikkoutensa ja älyttömyytensä. Lutherin mukaan kunnian teologia näkee vain Jumalan näkymättömät ominaisuudet, kun taas ristin teologia näkee Jumalan näkyvät ominaisuudet kärsimyksessä ja ristiinnaulitussa Kristuksessa (DHh teesit 19, 20 ja 21). Luther vertaa kunnian teologiaa ja ristin teologiaa näin:
Kunnian teologia kutsuu pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi. Ristin teologia kutsuu asioita niin kuin ne oikeasti ovat. Tämä on selvää: Se, joka ei tunne Kristusta ei tunne kärsimykseen kätkettyä Jumalaa. Siksi hän pitää enemmän teoista kuin kärsimyksestä, kunniasta kuin rististä, voimasta kuin heikkoudesta, viisaudesta kuin hulluudesta ja yleisestikin hyvästä kuin pahasta. Nämä ovat ihmisiä, joita apostoli kutsuu ’Kristuksen ristin vihollisiksi’ (Fil.3:18), sillä he vihaavat ristiä ja kärsimystä ja rakastavat tekoja ja tekojen kunniaa. Siksi he kutsuvat ristin hyvyyttä pahaksi ja teon pahuutta hyväksi. Jumala voi löytyä vain kärsimyksessä ja ristissä, kuten on jo sanottu. Siksi ristin ystävät sanovat, että risti on hyvä ja teot ovat pahoja, sillä ristin kautta teot on syösty valtaistuimelta ja ”vanha Aadam”, jonka mieltä teot erityisesti ylentävät, on ristiinnaulittu. Ihmiselle on mahdotonta olla mahtailematta hänen ”hyvistä teoistaan”, ellei kärsimys ja pahuus ole ensin tyhjentänyt ja tuhonnut häntä, kunnes hän tietää, että hän on arvoton ja että hänen tekonsa eivät ole hänen, vaan Jumalan (DHh teesi 21).
Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa ja ensimmäisen korinttolaiskirjeen ensimmäisessä luvussa Paavali kertoo, että koska ihmiset eivät omassa viisaudessaan oppineet tuntemaan Jumalaa, vaikka hänen näkymättömät ominaisuutensa ovat olleet luomisesta asti nähtävillä ja he ovat kunnioittaneet ja palvelleet enemmän luotua kuin Luojaa, on Jumala kätkeytynyt ristin saarnan hullutukseen. Ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
Mitä Jeesus sanoi ristin kantamisesta? Jeesus kertoo hänen seuraamisensa hinnasta kaikissa evankeliumeissa, mutta nostan esille Luukkaan evankeliumin 9. luvun jakeet 23–26: ”Ja hän sanoi kaikille: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon? Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa.”
Jeesus sanoo, että hänen seuraamisensa on itsensä kieltämistä, ristin jokapäiväistä kantamista ja hänen seuraamistaan. Mitä itsensä kieltäminen siis tarkoittaa? Itsensä kieltäminen tarkoittaa sitä, että jos me olemme Jeesuksen omia, me emme elä lihamme, siis ruumiimme ja sen halujen ja himojen mukaan, vaan Hengen mukaan. Paavali kirjoittaa tästä tärkeästä aiheesta melkein jokaisessa kirjeessään. Paavali puhuu hengen luomasta uudesta elämästä roomalaiskirjeen 8. luvussa jakeissa 6–13 näin:
”Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sentähden, että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa. Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden. Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu. Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme. Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.”
Kaikki ihmiset syntyvät perisynnin alaisiksi syntiinlankeemuksen vuoksi. Niin kuin Paavali sanoo (Room. 5:12) Aadamin lankeemuksen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema. Syntiinlankeemuksen vuoksi kaikki ihmiset ovat synnin alla ja tämä synti vaikuttaa meissä kuolemaamme asti. Augsburgin tunnustuksessa perisynnistä sanotaan näin: ”Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan (CA, II)”.
Kun ihminen uskoo Jeesukseen, hän saa Jumalan armosta lahjaksi vanhurskauden. Jeesuksen Kristuksen veressä hänet on lunastettu ja hänen syntinsä sovitettu. Uskoessaan Jeesukseen hän saa myös Pyhän Hengen sinetiksi sydämeensä. Paavali kertoo tästä: ”Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti…(Ef. 1:13)”.
Koska kaikki ihmiset ovat synnin alla perisynnin vuoksi, myös uskova ihminen on sen vaikutuksen alainen kuolemaan asti, vaikka hänet on kastettu ja hän on syntynyt Pyhän Hengen voimasta uudelleen. Jeesukseen uskova ihminen on siis samalla kertaa sekä vanhurskas että syntinen. Vanhurskas hän on siksi, että hän Jeesukseen uskoessaan saa lahjaksi vanhurskauden ja Pyhän Hengen lahjan. Uskovan ihmisen ruumis on Pyhän Hengen temppeli, koska Jumalan Henki asuu meissä. Jeesus asuu sydämissämme uskon kautta. Samaan aikaan olemme kuitenkin myös syntisiä aina lunastuksemme päivään asti, koska synnin laki asuu ja vaikuttaa jäsenissämme. Uskovalla ihmisellä on siis jatkuva jokapäiväinen hengellinen taistelu vanhan ja uuden ihmisen välillä, taistelu on lihan ja Hengen välinen. Taistelu on myös saatanaa vastaan kuten Paavali sanoo: ”Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa (Ef. 6:12)”.
Paavali sanoo Hengen ja lihan välisestä taistelusta näin: ”Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte. Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla (Gal. 5:17–18)”. Lihan tekoja ovat mm. haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset (Gal. 5: 19–21). Jumalan tahdon vastaisia lihan tekoja tekevät huorintekijät, epäjumalanpalvelijat, avionrikkojat, hekumoitsijat, miesten kanssa makaavat miehet, varkaat, ahneet, juomarit, pilkkaajat ja anastajat (1. Kor. 6: 9–10). Hengen hedelmiä taas ovat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen (Gal. 5:22). Paavali sanookin: ”Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme (Gal. 5:24–25)”. Taistelu lihan ja Hengen välillä on uskovan pyhitystä, mikä jatkuu kuolemaan asti.
Lihan halut ja teot ovat aina itsekkäitä ja keskittyvät ihmisen omaan tahtoon ja haluihin. Ihminen etsii aina omaansa ja omaa etuaan ellei hän kulje ja elä Hengen johdattamana. Paavali varoittaa erityisesti haureuden synneistä, sillä ne kohdistuvat ihmisen omaan ruumiiseen. Haureus tarkoittaa kaikkea miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolella tapahtuvaa seksuaalista moraalittomuutta.
Jumala antoi Israelille Kanaanin maan heidän ikuiseksi perintöosakseen ja varoitti heitä noudattamasta sen maan tapoja, sillä he tekivät kaikkia näitä syntejä ja niin tehdessään saastuttivat itsensä ja maan. Uskovan ihmisen ruumis on Pyhän Hengen temppeli ja meidän ruumiimme ovat Kristuksen ruumiin jäseniä yhdessä muiden uskovien kanssa, jotka yhdessä muodostavat Jumalan pyhän seurakunnan, jonka pää on Kristus. Emme omista itseämme, sillä Jumala on ostanut meidät täydestä hinnasta (1. Kor. 6: 12–20, 1. Kor. 12: 12–27). Yhdestäkään ihmisestä ei tule synnitöntä täällä maailmassa eläessään, vaan vapaudumme tästä synnin orjuudesta vasta kun maallinen vaelluksemme päättyy ja pääsemme näkemään Herramme kasvoista kasvoihin. Voimme kuitenkin Hengellä kuolettaa ruumiimme teot ja elää Jumalan Hengen kuljetettavina. Vaikka lankeaisimmekin, meidän täytyy katuen nousta ylös ja jatkaa taistelua, sillä Hänen armonsa on joka aamu uusi (Valit. 3: 19–25).
Jeesus siis tarkoitti itsensä kieltämisellä lihan halujen ja himojen kieltämistä, oman itsekkään ja itsekeskeisen luontomme kieltämistä joka päivä, hetki hetkeltä. Itsensä kieltäminen on itsensä täydellistä uhraamista, kärsimyksen kokemista ja joskus jopa oman henkensä uhraamista Jeesukseen uskomisen tähden. Jeesuksen seuraaminen on itsensä uhraavaa rakkautta, niin kuin Jeesus itsekin antoi itsensä uhriksi meidän edestämme sovittaakseen meidät Isän Jumalan kanssa.
Kärsimys kuuluu jokaisen uskovan elämään, koska se kuului myös Jeesuksen elämään ja me seuraamme häntä. Meidät on yhdessä hänen kanssaan haudattu kasteen kautta kuolemaan, ”että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman (Room. 6:4)”. Vanha ihmisemme on ristiinnaulittu elääksemme Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa. Kärsimys puhdistaa meitä synneistämme, sillä Pietari sanoo: ”Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli – sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä – ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan (1. Piet. 4: 1–2)”.
Ihminen itse yrittää paeta kärsimystä kaikin tavoin, kuten Pietarin sanat Jeesukselle osoittavat, kun Jeesus puhui opetuslapsilleen lähestyvästä kärsimyksestään ja kuolemastaan: ”Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös. Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: ’Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko.’ Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: ’Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten.’(Matt. 16: 21–23)”.
Pietari halusi Jeesuksen välttävän kärsimyksen ja kuoleman, mikä on ihmisen ajattelulle ominaista. Ihminen haluaa välttää kärsimystä ja kuolemaa viimeiseen asti. Myös saatana haluaa ihmisten ajattelevan näin, sillä se vie ihmistä kauemmas Jumalan tuntemisesta ja pitää ihmisen itsekkäänä. Sillä me opimme tuntemaan kärsimyksiin kätkeytyneen Jumalan ristiinnaulitussa Kristuksessa, joka on Jumalan voima ja viisaus. Jeesus Kristus on Jumalan täydellisen rakkauden ilmentymä. Jumala rakastaa maailmaa niin paljon, että Hän antoi ainoan synnittömän poikansa tulla synniksi ja kirotuksi meidän puolestamme. Hän kantoi kaikki meidän sairautemme, kipumme ja rikkomuksemme ja sovitti ne ristin kuolemalla veressään, että meidän nimemme kirjoitettaisiin elämän kirjaan ja pääsisimme iankaikkiseen elämään.
Kärsimystä ei tarvitse pelätä eikä sitä tarvitse ihmetellä, mutta emme voi sitä kokonaan selittääkään. Emme saa kärsimyksen ongelmaan tässä ajassa vastausta. Mutta tiedämme sen, että olemme Jumalan lapsia ja perillisiä. Jos me kerran yhdessä Jeesuksen kanssa kärsimme, niin me yhdessä myös hänen kanssaan kirkastumme, sillä mitkään maalliset kärsimykset eivät ole verrattavissa kirkkauteen, mikä on ilmestyvä meihin (Room. 8: 17–18). Eikä mikään voi erottaa meitä Kristuksen rakkaudesta.
Ks. myös kärsimys, Kunnian teologia ja ristin teologia
DHh: Disputatio Heidelbergae habita, Heidelbergin disputaatio, 1518. Teesit suomennettu englanninkielisestä käännöksestä Triglot Concordia: The Symbolical Books of the Evangelical Lutheran Church: German – Latin – English, 1921.
CA: Confessio Augustana, Augsburgin tunnustus, 1530.
Raamatunkohdat: Raamattu 1933/1938, 1992.
