Vanhassa testamentissa iankaikkisuudesta käytetään heprean sanaa olam, joka varsinaisesti tarkoittaa salattua tai kätkettyä. Aikakäsitteenä se viittaa aikaan, jota ihminen ei näe eikä ymmärrä. Se on rajoittamaton, määrittämätön ja tuntematon. Sana voi viitata sekä menneeseen että tulevaisuuteen.
Iankaikkisuus on Vanhassa testamentissa nimenomaan Jumalan ominaisuus (esim. 5. Moos. 32:40; Ps. 90:1-2). Hänen rakkautensa on iankaikkista (Jer. 31:3), mutta niin on Hänen vihansakin syntiä ja synnissä eläviä kohtaan (Mal. 1:4). Jo Vanhassa liitossa kutsutaan myös Messiasta ”iankaikkiseksi isäksi” (Jes. 9:5). Iankaikkinen Jumala on Luojana asettanut iankaikkisuuden myös kaikkien luomiensa ihmisten sydämeen (Srn 3:11). Näin ovat ihmisetkin iankaikkisuusolentoja, ikuisesti eläviä.
Uudessa testamentissa on heprean olam-sanan vastineena kreikan sana aion. Se voi tarkoittaa maailmaa tai maailmanaikaa, mutta myös ’iäti’ tai ’iankaikkisesti’. Sanasta on johdettu adjektiivi aionios, jonka merkitys on ’ilman alkua tai loppua’, ’iankaikkinen’. Sanaa käytetään Uudessa testamentissa yli 70 kertaa. Se liittyy lähes poikkeuksetta Jumalaan tai Hänen pelastustyöhönsä ja tuonpuoleiseen elämään.
Uusi testamentti opettaa, että ihmisten elämä jatkuu ikuisesti kuoleman jälkeen. Ihmisen ruumis ja sielu tai henki irtaantuvat kuolemassa toisistaan, mutta ne liitetään jälleen yhteen Kristuksen palatessa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Tämän jälkeen alkaa ruumiillinen iankaikkisuus joko Jumalan valtakunnassa taivaassa tai ikuisessa tulessa helvetissä (Matt. 25:34, 41, 46). Iankaikkisuudessa on siis vain kaksi mahdollista kohtaloa. Kukaan ei häviä olemattomiin tai raukea tyhjiin.
Ihmisen iankaikkinen kohtalo määräytyy sen mukaan, onko hän uskon ja kasteen kautta elänyt maanpäällisessä elämässään liitettynä Kristukseen ja Hänen ansaitsemaansa pelastukseen vai ei. Iankaikkisuus on pohjimmiltaan osallisuutta Kristuksesta, joka on ikuinen. Ne, jotka eivät ”tunne Jumalaa ja suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille” joutuvat ikuiseen kadotukseen ja eroon Herrasta ja Hänen voimansa kirkkaudesta (2. Tess. 1:8-9).
Ihmisen ikuinen osa määräytyy siis jo hänen elämänsä aikana eikä vasta kuoleman hetkellä tai viimeisellä tuomiolla. Jeesus sanoo, että se, joka kuulee Hänen sanansa ja uskoo Hänen lähettäjäänsä, ”on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään” (Joh. 5:24, 1. Joh. 5:11). ”Evankeliumi … merkitsee syntien anteeksiantamusta ja iankaikkisen elämän alkua sydämissä, jotka uskovat” (Augsburgin tunnustuksen puolustus XVI, 6). Kaste merkitsee syntymistä ”uudesti, ylhäältä” (Joh. 3:3). Iankaikkinen elämä saadaan yksin armosta, yksin Kristuksen tähden ja yksin uskon kautta.
Kirkkoisä Augustinus sanoi, että iankaikkinen elämä on ”ainoa asia, jonka tähden me olemme kristittyjä”. Hänen mukaansa ”meidän saarnamme ei kehota etsimään ja palvomaan häntä (Jumalaa) savuna haihtuvan, katoavan ihmiselämän vaan autuaan ja yksin iankaikkisen elämän tähden”. Augustinuksen mukaan Jumala lähetti Poikansa maailmaan, jotta ”saavuttaisimme iankaikkisen levon ja pääsisimme katselemaan hänen sanomatonta ihanuuttaan (Jumalan valtio 6:9; 7:alkusana; 7:31)
Iankaikkisuus ei ole vain elämän jatkumista kuoleman jälkeen vaan se on laadullisesti ja olemukseltaan erilaista olemista. Se on ennen muuta yhteyttä Jumalaan, joka on ikuinen. Ajallisen elämän jälkeen se on kaiken sen täydellistymistä, mikä on ollut aluillaan ajassa. Kristukseen uskovan kastetun kohdalla se merkitsee pelastuksen täydellistymistä ja ruumiin kirkastumista. Kadotukseen joutuvien kohdalla se puolestaan tarkoittaa Jumalasta erossa olemisen täydellistymistä ikuiseksi, ylittämättömäksi eroksi, jossa on ”itku ja hammasten kiristys” (Matt. 25:30). Augustinuksen mukaan ei ”mikään ole pahempi kuolema kuin se, joka ei koskaan pääty”, sillä ”kaikkein syvin kuolema on ero Jumalan elämästä, iankaikkinen rangaistus (Jumalan valtio 6:12. KATSO: ”Taivas” ja ”Helvetti, kadotus”).
Iankaikkisuus ei ole jotain, joka alkaa vasta ajan päättymisen ja viimeisen tuomion jälkeen. Pikemminkin se on jumalallinen todellisuus, joka on aina olemassa: ennen aikaa, ajan kanssa ja ajan jälkeen. Se on jopa todellisuus, joka Kristuksen läsnäolossa läpäisee ajan. Iankaikkisuus on tavallaan koko ajan lähellä ajassa elävää ihmistä: ”on vain askel minun ja iankaikkisuuden välillä”.
Filosofi Platonin mukaan ei voida sanoa, että iankaikkisuus kestää, sillä hänen mukaansa aika on silloin kumottu. Raamatun mukaan aika ja iankaikkisuus eivät ole tällä tavoin toisensa poissulkevia. Iankaikkisuuden vastakohta ei ole aika vaan se, mikä katoaa. Tämän maailmanajan päättyminen ei kuitenkaan merkitse täydellistä katkeamaa, vaan esimerkiksi Kristuksen valtakunnan jatkumista (2. Piet 1:11). Iankaikkisuudessakin on muutosta ja tapahtumista eikä se ole kaiken pysähtymistä muuttumattomaksi olotilaksi. Iankaikkisuus merkitsee vain kaiken syntiinlankeemuksen aiheuttaman puutteellisuuden, rappeutumisen ja pahuuden poissaoloa (Ilm. 21-22).
Jumala elää iankaikkisuudessa, ja siksi Hän voi olla läsnä menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Tähän perustuu myös Jumalan kysy nähdä asioita eteenpäin ja ohjata ihmisten elämää oikeaan päämäärään, iankaikkiseen elämään taivaassa.
