Rakkaus

13.3.2017 • Ydinkohdat / R

Kolmiyhteinen Jumala on itsensä antava rakkaus. Hän paljastaa ylenpalttisen isällisen rakkautensa meitä kohtaan luomisessa, lunastuksessa ja pyhittämisessä. Uskontunnustus muuttuu siis myös rakkauden ja ilon tunnustuksesi, kun uskomme sen omalle kohdallemme. Hän ei ole Isä vain muille, vaan hän on minun Isäni. Jeesus ei ole vain muiden pelastaja, vaan minun pelastajani. Pyhä Henki synnyttää uskon minussa, pyhittää minut ja herättää minut kuolleista ikuiseen elämään! (Ks. 1. Joh. 4:8 ja Lutherin Iso katekismus).

Näillä tavoilla Jumala on rakastanut meitä ja tämä synnyttää meissä ilon ja vastarakkauden. Hän on rakastanut ensin. Rakkaus ei synny laista vaan evankeliumista. Syntisestä elämästään tunnettu nainen sai paljon anteeksi ja siksi hän rakasti Jeesusta paljon, fariseus sen sijaan rakasti vähän (1. Joh. 4:19; Luuk. 7:47).

Jumalan lain olemus on rakkaus, hänen oma olemuksensa. Siksi tärkein käsky on rakkauden kaksoiskäsky ja siksi rakastaminen ilmenee hänen käskyjensä noudattamisena. Jumalan lain rikkominen puolestaan osoittaa, ettei ihminen todellisuudessa rakasta Jumalaa eikä lähimmäistään. Näin ollen rakkautta ei voida määritellä, kuten populaarikulttuurimme tekee, sellaiseksi huumaavaksi ihastukseksi, jonka vallassa ihminen on vapaa vastuustaan. Raamattu kyllä tunnistaa hedonistisen rakkauden, joka kohdistuu nautintoon, rahaan ja omaan itseen, muttei kutsu sitä rakkaudeksi vaan rakkaudettomuudeksi (Matt. 22:37–39; 1. Joh. 5:2; Ps. 119; 2. Tim. 3:2–4).

Monet kristityt opettajat erottavat toisistaan neljä eri rakkauden lajia antiikin kreikan sanojen pohjalta (filia, agape, eros, storge). Ut:ssa näistä esiintyy kuitenkin vain kaksi ensimmäistä ja nekin menevät limittäin niin, että toisessa kohdassa Isän sanotaan rakastavan Poikaa agape -rakkaudella (Joh. 10:17) ja toisessa filia -rakkaudella (Joh. 5:20). Selkeärajainen erottelu näyttää nousevan enemmänkin kreikkalaisilta filosofeilta kuin Raamatusta (esim. Platon: Faidros, 249E. Aristoteles: Nikomakhoksen etiikka; Retoriikka II. 4). Näiden käsitteiden erottamisen sijaan kristillisessä opetuksessa voisi peräänkuuluttaa enemmänkin lain ja evankeliumin erottamista: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1. Joh. 4:10). Evankeliumista iloitseminen on sen ihastelemista, kuka Jumala on ja mitä hän on minulle tehnyt. Se on tiivistettynä meille siinä uskontunnustuksessa, jonka sunnuntaisin jumalanpalveluksessa luemme! Siinä ei ole uhrattu yhtään riviä ihmisen omille teoille, vaan siinä julistamme ainoastaan Jumalan rakkauden tekoja ihmisiä kohtaan.

Kirkkaimmin Jumalan rakkaus näkyy Golgatalla, sillä Jeesus sanoo itsestään: ”sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.” (Joh. 15:13) Näin hän ilmaisee, ettei kukaan pakottanut häntä antamaan itseään uhriksi, vaan rakkaudesta ystäviään, minuakin, kohtaan hän oli valmis antamaan oman henkensä syntien anteeksiantamukseksi. Rohkeasti, ellei jopa hieman röyhkeästi, omimme sen itsellemme, niin kuin apostoli Johannes koki olleensa Jeesukselle kaikkein rakkain ja Paavali uskalsi sanoa, että Jumalan Poika on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni (Ef. 5:2; 1. Joh. 3:16; Gal. 2:20).

Tunnustuskirjoissamme puhutaan rakkaudesta enimmäkseen siinä yhteydessä, että elävää uskoa seuraa Hengen hedelmänä rakkaus, siis hyvät teot. Tämä painotus johtuu siitä polemiikista, jota käytiin roomalaiskatolisen kirkon raamatunvastaista opetusta vastaan ja joudutaan käymään edelleen. Roomalaiskatolisen kirkon katekismuksen mukaan usko ja rakkaus ovat keskenään yhtä tärkeitä hyveitä pelastuksen voittamiseksi ja 1. Kor. 13:13 luetaan niin, että hyvät teot ovat tässä suhteessa jopa tärkeämpää kuin usko. (Katolisen kirkon katekismus, kohdat 1822–1829, 1844). Tätä vastaan luterilaiset opettavat, ettei usko voi olla ilman rakkautta eikä rakkautta ole ilman uskoa. Usko ei ole hyve, vaan lahjan omistamista itselle. Hyvillä teoillamme emme voi ostaa Jumalan rakkautta puolellemme, kuten ei vilpitön rakkaus ole ajassakaan ostettavissa: ”Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan” (Laul. 8:7).


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos