Alttarin sakramentissa Jeesus Kristus antaa todellisen ruumiinsa ja verensä omiensa syötäväksi ja juotavaksi. Ehtoollinen on yhteyttä Kristuksen ruumiiseen ja vereen, sekä Hänen pelastuksen lahjoihinsa, syntien anteeksiantamukseen ja ikuiseen elämään. Siksi ehtoolliselle osallistuminen on aivan olennainen osa yksittäisen kristityn hengellistä elämää. Ehtoollinen ei kuitenkaan ole ainoastaan yksittäisen kristityn asia. Juuri siksi, että se on osallisuutta Kristuksen ruumiiseen ja vereen, se on myös osallisuutta Hänen Ruumiiseensa, joka on seurakunta. Ehtoollisyhteys on siis yhteyttä paitsi Kristukseen myös Hänen seurakuntaruumiinsa muihin jäseniin, toisiin kristittyihin. (1. Kor. 10:16–17) Tämä kirkollinen yhteys ei perustu ihmisten vapaaehtoiseen valintaan taikka inhimilliseen yhteydenkokemukseen. Se on yksin Jumalan työtä, jonka Hän tekee sanan ja sakramenttien kautta.
Ehtoollisen perustus on Jumalan sanassa. Ilman sanaa ei ole ehtoollista. Ilman sanaan perustuvaa yhteistä tunnustusta ei liioin ole oikeaa ehtoollisen viettämistä yhtenä seurakuntana. Saarnatuoli ja alttari kuuluvat yhteen. Vaikka ehtoollisyhteyden särkyminen on valitettavaa kristikunnassa, niin erot ovat myös todellisia. Ehtoollispöytään astuttaessa seurakunnassa on oltava yksimielisyys siitä uskon sisällöstä, joka on ilmoitettu pyhässä Raamatussa ja oikein ilmaistu luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Tämä opillinen yksimielisyys toteutuu siellä, missä kristityt tunnustavat uskovansa Jumalan sanan todistuksen yhtäältä omasta syntisyydestään ja armon tarpeestaan sekä toisaalta siitä, että ehtoollisessa Kristus todella antaa ruumiinsa ja verensä heille heidän syntiensä anteeksiantamiseksi. Ehtoollinen onkin tarkoitettu ainoastaan syntisille, jotka katuvat ja haluavat saada syntinsä anteeksi. Siksi myös katumattomuus elämän lankeemuksissa – toisin sanoen syntien tunnustamatta jättäminen – muodostuu esteeksi ehtoollisyhteydelle. Näin on siksi, että oikean ja raamatullisen uskon tunnustaminen ei ole erillään oikeasta ja Jumalan mielen mukaisesta elämästä, vaan oikea usko synnyttää myös oikeaa kristillistä elämää.
Ehtoollisyhteyden edellytyksenä olevan opillinen yksimielisyys ei kuitenkaan merkitse vaatimusta ymmärtää täydellisesti jokaista opillista yksityiskohtaa. Pikemminkin kyse on halusta sitoutua kyseiseen seurakuntaan, sekä uskoa ja oppia Jumalan sanan ja luterilaisen tunnustuksen mukaisesti. Kun seurakunta sitten yhdessä tunnustaen polvistuu samaan ehtoollispöytään, se myös näkyvällä tavalla ilmentää Jumalan lahjoittamaa yhteyttä, sekä yhdellä äänellä “julistaa Herran kuolemaa siihen asti kunnes hän tulee.” (1. Kor. 11:26)
Kts. lisää: Kysymys ehtoollisyhteydestä
