Elämä

6.10.2016 • Ydinkohdat / E

Vanhassa testamentissa elämästä käytetään heprean kielen sanoja hajjim ja nefesh. Hajjim tulee verbistä haajaa ’elää’, ja se merkitsee elinvoimaa. Nefesh sen sijaan merkitsi alun perin hengitystä, ja siitä johdettuna elämän henkäystä, sielua ja elämää. Sanaa käytetään puhuttaessa luodusta olennosta, sekä ihmisestä että eläimestä. Uudessa testamentissa elämästä käytetään kreikan sanaa dzooee, joka tarkoittaa sekä ajallista että hengellistä elämää. Usein käytetään myös kreikan kielen sanaa psykee, joka tarkoittaa hengitystä, sielua ja elämää – siis suunnilleen samaa kuin heprean nefesh. Neutraali sana bios tarkoittaa kreikassa ajallista elämää, elatusta, elämän tarpeita, jopa omaisuutta.

Vanhassa testamentissa Jumala on ehdottomasti kaiken elämän lähde: ”Sinun luonasi on elämän lähde” (Ps. 36:10). Jumala loi kaiken elävän sanallaan. Elämä on siten aina Jumalan lahja. Jumala on luonut myös edellytykset elämän säilymiselle ja jatkumiselle. Elämä ei ole lähtöisin ruumista vaan Jumalan eläväksi tekevästä Hengestä. Siksi Jumala voi myös ottaa pois ihmisen elämän: ”kun otat niiltä pois elämän hengen, ne kuolevat ja palaavat maan tomuun” (Ps. 104:29).

Elämä on täysin riippuvaista Jumalan sanasta: ”Tämä ei saa olla teille mikään tyhjä, merkityksetön sana. Se on teidän koko elämänne” (5. Moos. 32:47). Jumalan sanasta riippuu sekä ajallinen että iankaikkinen elämä. Ilman Jumalan sanaa, sen kuulemista ja vastaanottamista ei kukaan voi saavuttaa elämää, joka ei koskaan pääty. Usko kuolemanjälkeiseen elämään juontaa juurensa sen ymmärtämiseen, että Jumala on ikuinen ja pitää aina huolta omistaan – myös kuoleman jälkeen: ”Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan” (Ps. 16:10).

Elämä on Jumalan lahjoista paras, Hänen armonsa jälkeen (Ps. 63:4). Siksi elämää ei saa millään lailla vaarantaa tai vahingoittaa. Ihmisen tulee hyvin hoitaa ja vaalia omaa elämäänsä; ruumista, sielua ja henkeä. Jumala on nähnyt ihmisen elämän jo kohdussa (Ps. 139:16) eikä ihmisellä ole siten oikeutta päättää hedelmöittyneen munasolun kohtalosta. Ihminen ei saa myöskään ottaa omaa tai toisten elämää käsiinsä. Jumala on luonut kaikki elämän päivät (Ps. 139:16), joita ihminen ei saa lyhentää. Elämän ehdoton kunnioittaminen kaikissa muodoissaan sisältyy käskyyn ”älä tapa”. Käsky ei vain kiellä tappamista vaan edellyttää myös elämän suojelemista ja edistämistä. Esivallalla on kyllä oikeus käyttää miekkaa ja siten myös tappaa, jos joku uhkaa toisten henkeä (Room. 13:4).

Uusi testamentti vahvistaa Vanhan testamentin opetuksen elämän alkuperästä ja arvosta. Ihmiselämä on korvaamattoman arvokas (Matt. 16:26). Joka tuhoaa elämän, tekee synnin, joka ansaitsee rangaistuksen. Elämää voi tuhota myös sanoilla (Matt. 5:21-22). Mitkään uskonnolliset säädökset eivät saa estää elämän pelastamista (Mark. 3:4).

Vain Jumala voi antaa myös uuden, hengellisen elämän (Ef. 4:18). Hän antaa sen liittämällä ihmisen kasteessa Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen (Room. 6:3-11). Tähän eläväksi tekemiseen liittyy synnin ja syyllisyyden poistaminen (Kol. 2:12-14). Uusi elämä on Kristuksen ylösnousemuksen voiman aikaansaamaa elämää, joka ei koskaan pääty.

Jeesus puhuu ”elämästä”, kun Hän tarkoittaa jo elämän aikana alkavaa ikuista elämää: ”Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat sen löytävät … Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, joka vie kadotukseen” (Matt. 7:13-14). Kristus itse on se ainoa portti, jonka kautta johtaa tie elämään, joka on kestävä ja pysyvä (Joh. 10:1-7). Hänen kuolemansa ansiosta on kuoleman valta murrettu (Hepr. 2:14; 2. Tim. 1:10).

Paavali opettaa, että elämä on Kristus. Hän ei ajatellut enää itse elävänsä, vaan ”Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani” (Gal. 2:20). Uuden elämän sisältönä on usko Kristukseen, jonka kuolema on tuonut ihmisille elämän. Pyhä Henki on uuden elämän tuoja ja ylläpitäjä: ”Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää …”. Kristuksen tullessa takaisin Jumala ”on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla” (Room. 8:10-11). Mikään mahti taivaassa tai maan päällä ei voi erottaa uskovan elämää Jumalan rakkaudesta Kristuksessa (Room. 8:38-39).

Täydellistä elämää Jumalan luona Paavali kutsuu sanalla ”kirkkaus” (kreikaksi doksa). Se on tila, jossa ihminen koko elämän valaisee Jumalan läsnäolo ja pyhyys. Siksi uskova muuttuu Kristuksen palatessa kirkastuneeksi. Tämä kirkastuminen koskee myös hänen ruumistaan: ”Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi” (Fil. 3:21). Elämä jatkuu ruumiillisena ylösnousemuksen jälkeen taivaassa ja kadotuksessa.

Johanneksen evankeliumissa Jeesus kutsuu itseään elämäksi (Joh. 11:25; 14:6). Hänen sanansa ovat ”henki ja elämä” (Joh. 6:63). Jeesus on tullut maailmaan antamaan sille elämän (Joh. 6:33; 10:10). Hän antaa ruumiinsa ja verensä maailman elämän puolesta. Ilman osallisuutta Kristuksen ruumiiseen ja vereen ihmisellä ei voi olla elämää. Sillä joka syö Hänen ruumiinsa ja verensä on sen sijaan iankaikkinen elämä ja Kristus herättää hänet viimeisenä päivänä (Joh. 6:51-54). ”Sillä joka uskoo Poikaan, on iankaikkinen elämä” (Joh.3:36). ”Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään” (Joh. 5:24).

”Elämä” tarkoittaa siten Uudessa testamentissa usein uutta elämää pelastettuna Kristuksen yhteydessä. Elämä synnin ja Saatanan vallassa ei ansaitse elämän nimeä vaan se on hengellistä kuolemaa. Todellinen elämä on Jumalan tahdon ja suunnitelman mukaista elämää, elämää Kristuksessa.

”Tämän elämän jälkeen on elämä, jossa kaikki täällä rankaisematta ja palkitsematta jääneet rangaistaan ja palkitaan, koska tämä elämä on vain johdatusta ja pikemminkin alkua tulevalle elämälle” (Luther, WA 18, 785).


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos