Kasvatus

17.10.2016 • Ydinkohdat / K

Kasvatus ei ole luterilaisuudessa oma opinkappaleensa. Se on inhimillistä toimintaa, joka kuitenkin niveltyy moneen kristillisen uskon perusasiaan. Näitä perusasioita ovat ainakin Raamatun asema, luominen, synti, kaste sekä kahden regimentin oppi.

Kasvatus Raamatussa

”Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään.” (2. Tim. 3:16)
”Käsky on lamppu, opetus on valo, kuri ja kasvatus on elämän tie.” (Sananl. 6:23)
Kuten huomaamme, liittyy kasvatus Raamatussa Jumalan sanan arvovaltaan ja Jumalan sana antaa kasvatukselle sisällön ja merkityksen. Näissä kahdessa raamatunkohdassa korostuu Jumalan lain eli käskyjen merkitys. Tämä ei aivan anna oikeaa kuvaa siitä, mitä kasvatus on Raamatussa ja heprealaisessa kulttuurissa. Kasvatus ei ole pelkkää lain teroittamista lasten mieliin eikä sisällöltään pelkkää etiikkaa. Nämäkin ovat myös tärkeitä asioita eikä niitä tule väheksyä. Kuitenkin Jeesus liitti yhteen kastamisen ja opettamisen. Kaste on yksinomaan lahja, evankeliumia Jumalalta ihmiselle. Siihen liittyvä opetus avaa Jumalan armon aarteet ihmisen käyttöön. Tätä on Jumalan tahdon mukainen elämä. Tässä riittää oppimista koko elämän ajaksi.
Heprealaisessa kulttuurissa sekä perheen isällä että äidillä oli merkittävä rooli kasvatustyössä. Myös Jumalan palvelemista ja Jumalan tahtoa opittiin luonnollista reittiä pitkin. Se tapahtui alttarin ääressä, kun papit uhrasivat Jumalan säätämät uhrit. Myös rikas juhlaperinne ja synagogan elämään säännöllisesti osallistuminen siirsivät Jumalan pelastustekojen tuntemisen sukupolvelta toiselle.

Katekismus ja liturgia kasvatuksen välineenä

Myös luterilaisessa perinteessä kodin merkitys on suuri. Martin Luther sanoo Ison katekismuksen esipuheessa seuraavasti: ”Se [katekismus] on jokaisen kristityn välttämättä osattava. Joka ei sitä osaa, häntä ei siis voida pitää kristittynä eikä päästää osalliseksi sakramenteista. Nuorten on siksi annettava oppia katekismukseen eli lastensaarnaan kuuluvat kohdat perusteellisesti. Heitä on niihin ahkerasti harjaannutettava ja perehdytettävä.” Tämä perehdyttäminen on annettu tietysti pastoreiden tehtäväksi, mutta Luther antaa suuren vastuun myös perheenisälle, jonka tulee opettaa katekismusta perheelleen.
Lutherin mukaan katekismuksen tiedollinen osaaminen ei kuitenkaan vielä riitä. ”Ei tule kuitenkaan tyytyä vain siihen, että kaikki tämä osataan sana sanalta ja kyetään toistamaan ulkoa. Nuoriso on vietävä myös kuuntelemaan saarnoja, erityisesti niinä aikoina, jotka on määrätty katekismusopetusta varten. Kun he kuulevat katekismusta selitettävän, he oppivat ymmärtämään, mitä kukin kohta merkitsee.” Ohjeeksi katekismuksen opettamiselle Luther antaa, että se tulee tehdä yksinkertaisesti ja suurta oppineisuutta ja vaikeaselkoisuutta välttäen. Toisin sanoen: kodin ja liturgiseen elämään osallistumisen kautta uskon perusasiat tulevat tutuiksi ja juurtuvat mieliin. Kristityille perheille on luontaista osallistua messuun säännöllisesti.

Luomisen ja lankeemuksen jännite kasvatuksessa

Raamatun mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Ihminen on ihme, suuri ihme, jonka Jumala on punonut äidin kohdussa pienintäkin luuta myöten (Ps 139). Jumalan kuvana jokainen ihminen ominaisuuksistaan riippumatta on arvokas. Franz Pieperin mukaan Jumalan kuvana ”ihminen ei ollut ainoastaan kykenevä sivistymään, vaan tosiasiassa sivistynyt”. Voidaankin sanoa, että kasvatuksen tehtävänä ei ole muuttaa ihmistä joksikin toiseksi, vaan auttaa ihmistä löytämään oma ihmisyytensä. Jumalan kuvana ihminen on tarkoitettu Jumalan yhteyteen ja toteuttamaan Jumalan antamaa viljelemisen ja varjelemisen tehtävää maailmassa. Ihmisen arvoa Jumalan silmissä ei ole edes synti mitätöinyt. Tämän todistaa Jumalan pelastussuunnitelma ihmisen pelastamiseksi.
Ihmisen lankeaminen syntiin on kuitenkin tosiasia, jota ei voida kasvatuksessa sivuuttaa. Tunnustuksemme mukaan ”Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina”. Tämä antaa ensiksi sen näkökulman, että usko ei synny kasvatuksen avulla, ellei Pyhä Henki synnytä uskoa. Kristillinen kasvatus voi kuitenkin avata tietä Pyhälle Hengelle. Toiseksi luterilainen käsitys kasvatuksesta poikkeaa valistuksen ajan kasvatusoptimismista, joka kieltää ihmisen pahuuden olemassaolon. Paraskaan kasvatus ei takaa sitä, etteikö ihminen voisi langeta pahuuteen. Kuitenkin Jumala on antanut erityisesti vanhemmille tehtävän toimia Jumalan edustajina maailmassa ja ohjata lasta kasvamaan Jumalan kuvan kaltaisuuteen.

Luther ja kasvatus

Luther vetosi omana aikanaan aatelisiin, jotta nämä perustaisivat kouluja kaikille lapsille. Vaikka Luther näkeekin koulujen varsinaisena tehtävänä kristinopin opettamisen, hän ymmärsi myös koulukasvatuksen yhteiskunnallisen merkityksen. ”Vaikka sielua ei olisi olemassa eikä kouluja ja kieliä tarvittaisi Raamatun tutkimista varten, olisi silti kaikkialle perustettava hyviä tyttö- ja poikakouluja sen vuoksi, että myös maallisten asioiden hoitamiseen tarvitaan pystyviä miehiä ja naisia.” Näin ollen koulu on maalliseen regimenttiin kuuluva asia, jonka kautta Jumala myös toimii maailmassa hyvyyttään vuodattaen. Toisaalta koulun tehtävänä Luther näkee myös hengellisen kasvatuksen. Nykyisessä moniarvoisessa yhteiskunnassa tämä on entistä vaikeampaa, joten kodin ja kirkon kasvatustyö uskon perinnön välittämisessä korostuu entisestään.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos