Reaalipreesens (lat. realis praesentia) tarkoittaa todellista läsnäoloa. Luterilaisen teologian kielessä ilmaisulla viitataan erityisesti Kristuksen ruumiin ja veren todelliseen ja olemukselliseen läsnäoloon ehtoollisen leivässä ja viinissä.

Kristuksen ruumiin ja veren reaalipreesens ehtoollisessa perustuu niihin sanoihin, jotka Kristus lausui asettaessaan tämän sakramentin: ”Tämä on minun ruumiini” (Matt. 26:26), ”tämä malja on uusi liitto minun veressäni” (Luuk. 22:20). Toisin sanoen, Kristuksen asetussanat pyhittävät (konsekroivat) ehtoollisaineet niin, että leipä on Kristuksen ruumis sekä viini Hänen verensä.

Tätä reaalista läsnäoloa luterilainen tunnustus kuvaa paitsi asetussanojen ilmaisulla ”on” myös muilla tavoin, kuten muun muassa siten, että Kristuksen tosi ruumis ja veri ovat leivässä ja viinissä ja niihin sisältyvinä. Sanotaan myös, että Kristuksen ruumis ja veri ovat todellisesti leivän ja viinin muodossa läsnä sekä siinä jaetaan ja nautitaan. Lisäksi tunnustus ilmaisee, että ehtoollisessa läsnäolevat Kristuksen ruumis ja veri todella jaetaan näkyvien aineiden, leivän ja viinin myötä. Lopulta luterilainen tunnustus kuitenkin opettaa, että tällaisia erilaisia sanamuotoja käytettäessäkin keskeistä on ottaa Kristuksen asetussanat vastaan ja uskoa ne sellaisina kuin ne on lausuttu. Niitä ei siis tule ymmärtää kuvaannollisena tai tulkinnanvaraisena puheena, vaan kirjaimellisesti, sanojen tavallisen, varsinaisen ja yleisen merkityksen mukaisesti.

Edellä sanotusta käy ymmärrettäväksi, että luterilainen teologia torjuu reformoidut käsitykset ehtoollisen sakramentista. Reformoidun opetuksen mukaan ehtoollisen asetussanat on tulkittava kuvaannollisessa merkityksessä. Tästä seuraa, että sakramentin leipä ja viini nähdään ainoastaan poissaolevan Kristuksen ruumiin merkkeinä, tai että Hänen ruumiinsa ja verensä ymmärretään kyllä olevan ehtoollisessa läsnä todellisesti, mutta kuitenkin ainoastaan hengellisesti, uskon perusteella. Tätä vastaan luterilainen uskonoppi pitää kiinni siitä, että Kristuksen sanojen ja jumalallisen asetuksen perusteella Hänen ruumiinsa ja verensä ovat todellisesti ja olemuksellisesti läsnä ehtoollisessa riippumatta esimerkiksi siitä, otetaanko ne vastaan uskossa vai ei. Sitä, miten tämä läsnäolo on mahdollista, luterilainen oppi ei tosin pyri järjellisesti selittämään taikka roomalaiskatolisen teologian tavoin filosofisesti erittelemään. Sen sijaan se tahtoo luottaa yksin Kristuksen, kaikkivaltiaan sanojen vaikuttavuuteen. Tämän reaalipreesensiin liittyvän tunnustuskuntien välisen rajanvedon motivaationa onkin nimenomaan usko Jumalan sanan selvyyteen ja erehtymättömyyteen, sekä sen varmistaminen, että syntiset ihmiset saisivat vastaanottaa ehtoollisen sakramentin siten, mitä varten Kristus on sen asettanutkin, syntiensä anteeksiantamiseksi, pelastuksekseen ja lohdutuksekseen.

Lisäksi voidaan todeta, että luterilainen opetus reaalipreesensistä ei rajoitu ainoastaan ehtoolliseen. Kristus on todellisesti läsnä myös sanassaan ja sen saarnassa, sekä kasteessa, joka sekin ehtoollisen tavoin on Hänen sanaansa näkyvässä ja konkreettisessa muodossa. Näissä armonvälineissä Kristus tulee seurakuntansa keskelle kaikkine lahjoineen.