Sana ortodoksia tulee kreikankielestä ja merkitsee oikeaoppisuutta tai puhdasoppisuutta. Siten luterilainen ortodoksia merkitsee samaa kuin luterilainen puhdasoppisuus tai oikeaoppisuus. Luterilaisella ortodoksialla tarkoitetaan yleensä ajanjaksoa luterilaisessa kirkossa, joka alkoi noin 1580 […]

Raamatussa sanaa lupaus, voidaan käyttää aivan yleisessä merkityksessä: Joku lupaa jollekin jotakin. Tämän lisäksi sanaa voidaan käyttää rajatummin viittaamassa niihin lupauksiin, jotka Jumala antoi Aabrahmille. Luterilainen teologia on kiinnittänyt erityistä […]

Eskatologia on teologian osa-alue, joka käsittelee viimeisiä tapahtumia. Nämä viimeiset tapahtumat ovat sekä yksilön elämän päättymiseen että koko maailman loppumiseen liittyviä. Lopun ajoista puhuttaessa huomio on kuitenkin pääsääntöisesti kollektiivisissa tapahtumissa, […]

Sana liturgia on kreikkaa (leitourgia), ja sen juuret juontuvat antiikin aikaan. ”Liturgia” oli rikkaan kansalaisen tekemä (valtion vaatima tai vapaaehtoinen) palvelus asuinyhteisölleen: Esimerkiksi Koulun rakennuttaminen tai vesijohdon korjauttaminen. Kristillisessä jumalanpalveluksessa liturgi toimittaa Jumalan […]

Jumalan pelastava toiminta historiassa rakentuu liittojen eli testamenttien (hepr. beriit, kr. diatheekee, lat. testamentum) varaan. Ensimmäinen Raamatussa mainittu liitto on liitto, jonka Jumala solmi Nooan kanssa vedenpaisumuksen jälkeen. Tähän liittoon […]

Juutalaiset viettivät kahdeksan päivän ajan lehtimajanjuhlaa (hag hassukkot ’lehtikatosten juhla’ tai pelkkä sukkot) vuoden seitsemännen kuun, tishrikuun 15. päivästä lähtien syksyllä. Juhlan aikana kiitettiin Jumalaa syksyn sadosta, ja siksi sitä […]

Kristus sanoi kaste- ja lähetyskäskynsä lopussa, kuinka hänen opetuslapsiensa tulisi toimia ”Opettamalla heidät pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt heidän pitää” (Matt. 28:20). Varhaisesta kirkosta kerrotaan: ”He pysyivät apostolien opetuksessa […]

Vanhassa testamentissa köyhyys on kenties laajimmin käsitelty sosiaalinen ongelma. Raamatun kielenkäytössä köyhät eivät ole vain pienituloisia. He ovat ihmisiä, jotka ovat vailla perheen tukea, vailla edes pienen maapalan omistusta, jota […]

Raamatun mukaan kärsimys ei kuulunut alun perin Jumalan luomaan maailmaan. Jumala loi maailman, joka oli hyvä. Kärsimys tuli maailmaan sen myötä, että ihminen nousi kapinaan Jumalaa vastaan eikä totellut Hänen […]

Jokainen tietää, miten vaikea on antaa pois jotain sellaista, jonka omistaa (tai luulee omistavansa). Syynä tähän on syntiinlankeemus, joka teki itsekkyydestä ihmisen elämää ohjaavan periaatteen. Itsekkyyden voittamiseen tarvitaan tämän perusvääristymän […]


Evästeasetukset
Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos