Kysymys: Eletäänkö iankaikkista elämää maan päällä vai jossain muualla? Sellaiset raamatunkohdat kuten Joh. 14:1-4 tuntuisivat vihjaavan, että sitä ei ollenkaan elettäisi maan päällä. Vastaus: Ensi alkuun tulisi mieleen vastata esimerkiksi: ”Tietysti […]
Jerusalemissa näytetään kahta Jeesuksen hautapaikkaa, nk. Puutarhahautaa Vanhan kaupungin pohjoispuolella ja Pyhän haudan kirkkoa Vanhassa kaupungissa. Kumpi näistä on Jeesuksen oikea hautapaikka, vai onko kumpikaan?
Kysymys: ”Matt. 27:52-53 kerrotaan, että ”monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille”. Kuitenkin tiedämme, että Kristus […]
Miten tulisi ymmärtää raamatunkohta Moosesta uhkaavasta kuolemasta?: ”Matkan varrella Herra tuli Moosesta vastaan paikassa, johon hän oli perheineen yöpynyt, ja aikoi surmata hänet. Silloin Sippora otti terävän piikiven, leikkasi pois […]
Usein kuulee baptistista kastekäsitystä kannattavien opettavan, että kasteen edellytyksenä tulee olla sitä ennen tapahtunut uudestisyntyminen, eli vain uudestisyntyneen ihmisen voi kastaa. Itse kasteen merkitykseksi tällöin jää lähinnä se, että kasteessa […]
”Lasten synnyttäjänä hän kuitenkin on pelastuva”. Miten tämä raamatunkohta pitäisi ymmärtää? Ensinnäkin on torjuttava mahdottomana se ajatus, että nainen pelastuisi sen ansiosta, että hän synnyttää lapsia. Sehän olisi täysin vastoin […]
Kysymys Mitä on ”Jumalan mielen mukainen murhe” (2. Kor. 7:10)? Miten sen voi erottaa muista murheista, tämän maailman turhista murheista? Eikö Raamattu toisaalta kehota meitä iloitsemaan jatkuvasti? Pitäisikö siis murheita […]
”Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, […]
Kysymys: Mitä on kunnioittaminen Raamatussa? Kuinka kohtaan eri tavalla ajattelevan kunnioittavasti? Kuinka kunnioitan Jumalaa? Jaan kysymyksen kunnioittamisesta kolmeen lyhyeen osaan:1. Jumalan kunnioittaminen (esim. Ps. 22:23), 2. Vanhempien, esivallan ja esimiehien […]
Tämä on hengellinen kestokysymys. Joillekin se on ehkä vain aivojumppaa, mutta tiedän lukuisia kristittyjä, joita tämä kysymys piinaa ja vaivaa. En kai minä vain ole joskus tehnyt Pyhän Hengen pilkkaa? […]