Parannus

1.11.2016 • Ydinkohdat / P

Uusi testamentti käyttää parannuksesta sanaa μετάνοια, metanoia, joka tarkoittaa kääntymystä, mielenmuutosta ja katumusta. Rajatussa merkityksessä parannus tarkoittaa synnintuntoa, jonka Jumalan pyhä laki saa syntisessä aikaan. Laajemmassa merkityksessään sana käsittää sekä synnintunnon että sitä seuraavan uskon, joka luottaa syntien anteeksiantamukseen. Tämän uskon Pyhä Henki synnyttää evankeliumin välityksellä.

Jeesuksen julkiseen toimintaan kuului keskeisesti julistus parannuksen tekemisestä ja evankeliumiin uskomisesta (Mark. 1:14–15). Julistuksellaan Hän valmisti kuulijoitaan vastaanottamaan pelastuksen. Parannus synnyttää ihmisessä hyvien tekojen hedelmää (Luuk. 3:7–14). Kirkolle on uskottu tehtävä saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta koko maailmalle (Luuk. 24:44–49). Parannus ei ole ihmisen omaa yritystä parantaa itseään tai tehdä itseään paremmaksi, vaan Jumala antaa parannuksen lain ja evankeliumin julistuksen kautta (Ap. t. 5:31, 11:18; 2. Tim. 2:25).

Augsburgin tunnustuksen artikla XII opettaa parannuksesta seuraavaa:

Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen. Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta. Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä.

Iso Katekismus opettaa, että parannus on kasteeseen palaamista: ”Katumus ei siis ole mitään muuta kuin paluuta takaisin kasteeseen, jotta siinä jo alkanut uusi elämä, josta on luovuttu, parantuisi entiselleen ja menestyisi” (Iso Katekismus, IV osa).

Kun lain herättämä omatunto alkaa soimata meitä, voimme silloin rohkeasti turvautua rippiin. Kristus itse on antanut seurakunnalle ja sen erityiselle paimenviralle vallan antaa syntejä anteeksi Hänen nimessään, jotta lain tuomitsevat omatunnot pääsisivät vapaiksi. Siksi jokaisen messun yhteydessä osallistumme yhteiseen rippiin, jossa saamme yhtenä seurakuntana tunnustaa syntimme Jumalan edessä ja kuulla, kuinka Kristus julistaa meille synninpäästön pastorin suulla. Yksityisessä ripissä meille tarjoutuu mahdollisuus tunnustaa ääneen omiatuntojamme painavat erityiset synnit pastorille, joka puolestaan Kristuksen asetuksen mukaisesti päästää meidät synneistämme ja lohduttaa meitä evankeliumilla. Voit lukea ripistä lisää rippiartikkelista.

Parannuksessa on alusta loppuun asti kyse Jumalan pelastavasta teosta syntistä kohtaan. Lakinsa avulla Jumala paljastaa meidän syntimme herättäen meissä synnintunnon. Evankeliuminsa avulla Jumala lohduttaa meitä ja julistaa syntimme anteeksiannetuiksi Kristuksen tähden. Kristus kuvaakin tätä koko parannuksen prosessia tapahtumana, jossa Jumala etsii eksyneen syntisen ja kantaa hänet takaisin kotiin. Tämä kuva löytyy Jeesuksen vertauksesta eksyneestä lampaasta (Luuk. 15:4–7), kadonneesta kolikosta (Luuk. 15:8–10) sekä tuhlaajapojasta (Luuk. 15:11–32).

Katso myös:

Rippi
Laki ja evankeliumi
Katumus

Kirjallisuutta:

Parvio, Eero
2002 Pitääkö minun tehdä parannus? Kääntymisen ja parannuksen tutkistelua Raamatun sanan ja kirkon opin valossa. Hengen viisaus, nro 1. Helsinki: Suomen Luther-säätiö.


Ulkoasu: Simo Santala | Wordpress kehitys: Juha Stenroos