Pelastuksessa on kyse vapautumisesta pahojen voimien vallasta. Tässä vapautumisessa ei kuitenkaan vain päästä pahan alta ikään kuin neutraaliin tilaan, vaan turvaan, hyvinvointiin ja kukoistukseen. Vapahtajamme Jeesuksen nimi on hepreaa ja tarkoittaa pelastusta (hepr. jeshuaa).
Raamatun kertomuksen juonessa pelastuksen teema on keskeisesti esillä. Jumala loi maailman hyväksi, mutta ihmisen tottelemattomuuden vuoksi luomakunta joutui pahan voimien riepottelemaksi. Tätä riepottelua Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvut 3–11 kuvaavat. Ihmisen ja luonnon harmoninen yhteiselo vaihtuu yhteistyökyvyttömyyteen. Miehen ja naisen välillä alkaa valtataistelu. Synti ajaa Kainin veljesmurhaan. Kostonkierre on valmis. Edes vedenpaisumus ei korjaa tilannetta, vaan pian sen jälkeen ihminen on jälleen korottamassa oman nimensä Jumalan ohi palvonnan kohteeksi. Mistä tulee pelastus? Siihen on viitattu jo heti lankeemuksen yhteydessä, kun Jumala lupasi tulevan jälkeläisen, vaimon Siemenen (1. Moos. 3:15), joka murtaisi pahan vallan, musertaisi käärmeen pään. Luvussa 12 Jumala sitten kutsuu Aabrahamin ja lupaa tuon tulevan Siemenen hänen kauttaan. Aabrahamista polveutui Israelin kansa, joka oli nimenomaan valittu tuomaan pelastus kaikille maailman kansoille.
Israel kulki kuitenkin itsekin siihen pisteeseen, että tarvitsi pelastusta omien syntiensä seurauksista. Profeetta Jesaja lupaa tätä pelastusta Israelille, mutta ei vain Israelille, vaan koko maailmalle: Liian vähäistä on sinulle, joka olet minun palvelijani, kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet: minä panen sinut pakanain valkeudeksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti. (Jes. 49:6).
Tämä pelastuksen tuova palvelija oli Jeesus. Hän oli Israelin edustaja, luvattu Siemen, joka hankki pelastuksen koko maailmalle. Niinpä Jeesuksen ristinkuolemassa pahan valta voitettiin: synnit sovitettiin, paholainen kukistettiin, Jumalan oikeudenmukaisuus toteutui. Kristuksen ylösnousemuksessa uusi elämä alkoi, ja Jeesus lähetti opetuslapsensa viemään tätä pelastusta kaikkeen maailmaan kastaen ja opettaen.
Ristin pelastus siis jaetaan seurakunnan keskellä sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa. Tämän Jeesuksen hankkiman pelastuksen saamisesta voimme lukea vaikkapa Filipin vanginvartijan kohdalla, jonka Paavali ja Silas saivat kastaa. Vanginvartija sanoi: ”Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?” Niin he sanoivat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi”. Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta. Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi (Ap. t. 16:30-34).
Pelastus on hankittu Jeesuksen ristillä ja ylösnousemuksessa koko maailmalle. Usko omistaa tämän lahjan jo nyt. Mutta kokonaan pelastus ilmestyy viimeisenä päivänä. Silloin koko kaikkeus asetetaan jälleen kohdalleen. Luomakunta vapautuu katoavaisuuden alta. Pelastus todella ulottuu maan ääriin. Se ei siis koske vain ihmisten sieluja, vaan kaikkea sitä, minkä Jumala teki alussa hyväksi. Hän ei hylkää luomistyötään, vaan pelastaa sen ja tekee uudeksi. Ja valtaistuimella istuva sanoi: ”Katso, uudeksi minä teen kaikki” (Ilm. 21:5). Tämä lopullinen pelastus on jo valmiina Jumalan ulottuvuudessa taivaassa, jossa myös Hänen ominaan kuolleiden sielut ovat. Sieltä pelastus viimeisenä päivänä ilmestyy kaikessa loistossaan: Häneltä me saamme perinnön, joka ei turmellu, ei tahraannu eikä kuihdu. Se on varattuna teille taivaissa, ja voimallaan Jumala varjelee teidät uskossa, niin että te saavutatte pelastuksen, joka on valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana. (1. Piet. 1:4–5, KR92).
Luterilaisuus korostaa vahvasti sitä Raamatun järkähtämätöntä totuutta, että pelastusta ei ansaita omilla teoilla. Se saadaan armosta, Jeesuksen tähden, uskon kautta. Pelastus kuitenkin saa sen omistavissa kristityissä aikaan tulevan maailman tekoja. Kristityt myös pyrkivät ojentautumaan ja harjoittelemaan jo nyt ylösnousemuselämää. Heissä asuva Jumalan Henki ohjaa jo nyt pelastusta tulemaan esiin kristittyjen teoissa.
Tämä tulee kirkkaasti esiin Filippiläiskirjeessä, jonka käännös ei kuitenkaan ole suomenkielisissä Raamatuissa paras mahdollinen, jopa niin että kaksi peräkkäistä jaetta vaikuttaisivat ristiriitaisilta: Siksi, rakkaat ystävät, niin kuin olette aina totelleet minua, kun olen ollut luonanne, totelkaa vielä enemmän nyt, kun olen poissa: tehkää peläten ja vavisten työtä pelastuaksenne. Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa (Fil. 2:12–13, KR92). Paavalin ajatus ei ole se, että pelastus ansaittaisiin omilla töillä. Hän tarkoittaa, että toimitaan omistetun pelastuksen ohjaamina. Kristityissä oleva pelastuksen lahja laitettakoon elämän keskellä käyttöön.
Kts. lisää: pelastus
