Dogma ja dogmit liittyvät siihen, mitä Kristus lupasi valitsemilleen apostoleille: ”Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen.” (Joh 16:13). Hän piti apostoleille antamansa lupauksen. Pyhälle Hengelle ei riittänyt se, että apostolit olivat silminnäkijätodistajia, vaan Hän antoi apostolien kautta Jumalan pyhän sanan. Siksi meillä on apostolien kirjeissä tarkkoja opetuksia esimerkiksi kristillisestä seurakunnasta, armonvälineistä ja paimenen virasta ja uskovien elämästä. Niissä opetetaan, että jos olemme kristittyjä, meidän on pidettävä kiinni apostolisesta opetuksesta ja opista (esim. Tiit.1:9). Apostolien oppi on nimenomaan Jeesuksen Kristuksen oppi. Hän on ja pysyy “uskon alkajana ja täyttäjänä” ja Hän on pitänyt huolen siitä, että hänen puhumansa sanat ovat luettavissa ja kuultavissa turmeltumattomina meidänkin keskuudessamme.

Kun kristikunta joutui alusta saakka määrittämään, mitä uskomme ja oppimme on, tutkittiin Jumalan ilmoitustotuuksia, mitä opetamme ja tunnustamme esim. Jumalasta (Kolmiyhteinen Jumala), Kristuksesta (tosi ihminen ja tosi Jumala), kasteesta (uudestisyntymisen pesu), ehtoollisesta (Kristus ruumiillisesti läsnä leivässä ja viinissä), paimenen virasta (mm. miehen virka) jne. Tällöin tuli käyttöön termi dogma ja dogmit (voidaan kääntää: opin kokonaisuus, opinkappaleet). Tällä tarkoitetaan taivaallista oppia, joka ei ole meidän uskonnollisia kokemuksiamme tai  mielipiteitämme, vaan Jumalan antamaa totuutta pyhästä uskostamme tai jostakin sen osasta.

Torjuessaan vääriä oppeja ja traditioita uskonpuhdistajat vetosivat ennen kaikkea Kirkon apostolisuuteen. Kirkko ei voi sallia sellaisia oppeja, jotka ovat selvästi pyhien apostolien opetusten vastaisia. Dogmaa voi olla vain se, joka selvästi nousee pyhästä Raamatusta. Dogma on Jumalan lahja Kirkolleen kaikiksi ajoiksi, josta kiitämme häntä, mutta myös muut uskot ja uskomukset poissulkeva. Dogman eksklusiivisuudesta apostoli kirjoittaa: ”Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette kuulleet, hän olkoon kirottu (anateema, tarkoittaa ennen kaikkea suljettu pois seurakuntayhteydestä)”, Gal 1:8.

Ajallamme on usein suosiossa ns. ”opiton kristillisyys”, joka on vain sinänsä näköharha. Aina on jokin oppi ja tunnustus. Saatetaan myös mieltää koko oppi väärin. Moni kristitty kokee, että oppi on lakia. Ajatellaan, että oppi on ulkopuolelta tuleva vaatimus, raskas kahle, joka yksilön tulee täyttää. Luterilainen käsitys on kuitenkin se, että oppi (dogma) on ilmoitettua teologiaa. Dogma on se kaikki mitä Vapahtaja haluaa kirkolleen antaa. On vain yksi Kristuksen oppi (dogma), joka ilmaistaan useina opinkappaleina (dogmeina). Raamattu on Jumalan ilmoitus, jonka pohjalta syntyy oppi, joka on yhtä selkeä, väkevä ja luotettava kuin Raamattu josta se ammennetaan. Kristikansalle on annettu sana, jossa se pääsee osalliseksi evankeliumista. Siksi Luther kirjoittaa: ”Yksi ainoa opin piirtokin merkitsee enemmän kuin taivas ja maa. Sen tähden emme salli oppia vähimmässäkään loukattavan.”