Eskatologia on teologian osa-alue, joka käsittelee viimeisiä tapahtumia. Nämä viimeiset tapahtumat ovat sekä yksilön elämän päättymiseen että koko maailman loppumiseen liittyviä. Lopun ajoista puhuttaessa huomio on kuitenkin pääsääntöisesti kollektiivisissa tapahtumissa, […]
Sana liturgia on kreikkaa (leitourgia), ja sen juuret juontuvat antiikin aikaan. ”Liturgia” oli rikkaan kansalaisen tekemä (valtion vaatima tai vapaaehtoinen) palvelus asuinyhteisölleen: Esimerkiksi Koulun rakennuttaminen tai vesijohdon korjauttaminen. Kristillisessä jumalanpalveluksessa liturgi toimittaa Jumalan […]
Jumalan pelastava toiminta historiassa rakentuu liittojen eli testamenttien (hepr. beriit, kr. diatheekee, lat. testamentum) varaan. Ensimmäinen Raamatussa mainittu liitto on liitto, jonka Jumala solmi Nooan kanssa vedenpaisumuksen jälkeen. Tähän liittoon […]
Kristus sanoi kaste- ja lähetyskäskynsä lopussa, kuinka hänen opetuslapsiensa tulisi toimia ”Opettamalla heidät pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt heidän pitää” (Matt. 28:20). Varhaisesta kirkosta kerrotaan: ”He pysyivät apostolien opetuksessa […]
Vanhassa testamentissa köyhyys on kenties laajimmin käsitelty sosiaalinen ongelma. Raamatun kielenkäytössä köyhät eivät ole vain pienituloisia. He ovat ihmisiä, jotka ovat vailla perheen tukea, vailla edes pienen maapalan omistusta, jota […]
Raamatun mukaan kärsimys ei kuulunut alun perin Jumalan luomaan maailmaan. Jumala loi maailman, joka oli hyvä. Kärsimys tuli maailmaan sen myötä, että ihminen nousi kapinaan Jumalaa vastaan eikä totellut Hänen […]
Jokainen tietää, miten vaikea on antaa pois jotain sellaista, jonka omistaa (tai luulee omistavansa). Syynä tähän on syntiinlankeemus, joka teki itsekkyydestä ihmisen elämää ohjaavan periaatteen. Itsekkyyden voittamiseen tarvitaan tämän perusvääristymän […]
Jumala ihmisen Luojana edellyttää tältä kuuliaisuutta. Jumala on ilmaissut ihmisille laissaan, miten hän tahtoo heidän elävän ja olevan kuuliaisia häntä kohtaan. Luterilainen tunnustus puhuu tässä yhteydessä ikuisesta, muuttumattomasta järjestyksestä, joka […]
Kirkon varhaisista ajoista lähtien on ollut tapana nimetä kastettavalle kummit. Kummien tehtävänä on toimia kasteen todistajina, rukoilla kastettavan puolesta, tukea häntä kristillisessä kasvatuksessa ja kasvussa ja olla kaikkina aikoina hänelle […]
Korvausteologialla (Replacement Theology, supersessionismi) tarkoitetaan teologista ajattelua, jonka mukaan kristillinen kirkko on kaikin tavoin ottanut Israelin eli juutalaisten paikan Jumalan valittuna kansana. Juutalaisilla ei näin ollen olisi enää pelastushistoriallista merkitystä. […]